tiistai 29. joulukuuta 2009

Tuplasti aksaa

Viikonloppuna tuli sitten käytyä molempina päivinä agihallilla. Lauantaina treenattiin Giten kanssa vinokeppejä, kääntymiskäskyjä aidalla ja radanpätkää. Kepeillä pienensin kulmaa, mikä ei tuottanut suurempia ongelmia. Virheitä tuli, kun Git meinas mennä vieläkin kovempaa. Palkka on ollut aina alustalla keppien lopussa, mutta nyt se paahto vaan ohi mun luo. Tuntu vaan, et Jii vähän otti painetta, kun tuli epäonnistumista.
Radanpätkään kuulu muuri, 3 aitaa ja putki. Harjoteltiin takaakiertoa ja takanaleikkausta ja 'palkaksi' putkeen.
Suuntakäskyjä pitäs varmaan oikeesti treenata, että sanojen merkitys tulisi selville :D Nyt oon käyttänyt aina vartalo-ohjausta niin selvästi, et tuskin se mitään on kuunnellu.

Oton kanssa tehtiin yksittäisiä esteitä, nyt se oli hyvä! Kesti pallopalkkauksen ja keskittymistäkin oli havaittavissa.
Netan kanssa puomia ja keinua, piti tehdä rullaa mut se jäi kotiin...

Sunnuntaina oltiin Kirsin ja Kristan kanssa. Netan kanssa ehdin tokoilla alkuun. Keskityttiin luoksetuloon, takapalkka siirty sivulle ja saatiin hyviä toistoja. Lisäksi naksuttelin seuraamisen hakemista.
Giten kanssa keppejä taas, samanlaista. Keppien perään tehtiin hauskaa, putki + aita poispäinkäännöllä takaakiertäen + putki. Se onnistu kivasti :)
Keinua tehtiin erikseen, nyt Gitte on alkanut ryömimään keinua. Eli iik, mutta toisaalta parempi ei ehkä huono, kun tarkotus olis opettaa se juoksemaan suoraan kontaktille asti.

lauantai 26. joulukuuta 2009

Noutotuskailua



Viime päivinä ei olla taas kummemmin mitään tehty. Toissapäivänä tokoiltiin sisällä. Giten kanssa seuraamispätkää, maahanmenoja, eteenistumista, noutoa ja merkin kiertoa. Nouto ei vaihteeks etene, Jii ei vaan suostu liikkumaan jos sille laittaa kapulan suuhun. Ja jos kapulan laittaa maahan niin se tuo sitä mulle päin, mutta ote on huono.
Maahanmenot ok, palkan heitin taakse ku se meinaa hypähtää eteenpäin maahan. Seuraamiset taas samaa toistoa, pitäs varmaan käännöksiä alkaa kunnolla miettiä.

Netan kanssa seuraamista, kaukoja ja luoksetulon pysäytystä. Luoksetuloa varsinkin on tosi hyvä treenata sisällä :D Seuraaminen ok. Kaukot hajoilee, istumaan nousu on vaan vaikeeta. Kerran se myös ennakoi. En tiiä jumittaako Netta edelleen takapalkan takia?


Oton kanssa kertailtiin temppuja: pujottelua, pyörimistä, död, tassujuttuja, pakki, nenä, kuiskaa, jänskättääkö... Ja tehtiin luoksetuloa takapalkalla. Sille se luopuminen vaan edelleen tuottaa ongelmaa :D Sen pitää joka kerta vilkasta palkkaan, ennen kuin se tottelee.

Eilen käytiin jopa Löytyllä tokoilemassa. Ensin Netta. Kokeenomaisesti seuraaminen, liikkeestä maahan & luoksetulo, äiti liikkurina, palkka kentän laidalla. Kenttää ei tietenkään oltu aurattu eli sai tarpoa hangessa. Seuraaminen haahuilua, mutta teki perusasennot. Maahanmeno ok. Luoksetulo n. 15m, pysähtymistä ennen taas kivat pikku loikat, mutta pysähtyi ja vapautin siitä palkalle. Vire säilyi samana, vaikkei huima ollutkaan. Leikkimisen jälkeen vaihdettiin lajia ja tehtiin rullaa. Kertasin alkuun vanhat ja sitten sitä, että lähetin äitille ja se sanoo rulla ja multa perusasennossa palkka. Alku meni hyvin, sitten äijä meni roskiksen taakse piiloon. Netta meni hyvin, mutta roskikseen oli merkkailtu ja jäi niitä ihmtteleen. No, vaihdettiin paikkaa ja uudestaan, nyt rulla meni sit tassun alle, loppu ok. Sen jälkeen vielä yks onnistunut toisto.

Giten kanssa taas naksuttelin seuraamista, pientä haahauilua. Luoksetulo hyvä, palkkasin vauhdista. Sen jälkeen yritettiin ottaa 'kunnon seuraamista', mutta Git oli sen näkönen et anna lupa lähtee jhkin? Paransi sitten ja leikittiin. Lopuksi vielä maahanmenoja ja seisomisia (vaikeeta!) ja leikkiä.

Oton kanssa yritettiin ottaa liinassa ilmasuja lelupalkalla, mä maalimiehenä. Se ei vaan ollu tekemistuulella. Pari kertaa ryysäs mun päälle (makasin), keskeytettiin, uudestaan ja parempi. Yhteensä n.5 toistoa tehtiin. Ottoa ei vaan taas tajua, aikasemmin sillä oli aina motivaatio kohdillaan tehdessä, nyt ei. Johtuuko se siitä, että se on treenannut vähemmän vai onko oma asenne sen kanssa tehdessä niin löysä, kun ei ole mtn varsinaista tavotetta vai onko Otto 'muuttunu'?


Eilen illalla äiti teki Giten kanssa rullan pitoa, sekin junnaa paikallaan. Parasta on kun tekee vähintää seitsemää asiaa päälleikkäin!

maanantai 21. joulukuuta 2009

Menneen viikon tekemiset

Ei oo taas tullu kirjotettua... Noo, viime torstai oli viiminen kerta pentutokoa ja pidettiin kilpailu. Kisaan kulu ALOn liikkeet, sai tehdä helpotetusti. Hallissa oli törkeen kylmä, mutta hyvin Gitte suostu takki päällä tokoilemaan ja äitin kanssa voittivat pentujen ryhmän.
Perjantaina oli myös niin kylmä, et ei mentykään kaupungin varikolle vaan Orimattilaan sisätiloihin. Mukana oli kaikki koirat, mä treenasin Netan ja Giten kanssa ja äiti Oton. Netalla liikkeestä seisominen on täysin vierasta, samoin kaket. Seuraamista aika paljon, hyvä vire, takapalkka. Myös askelsiirtymät ok.
Lisäks tehtiin rullaa ja päästiin siihen tilanteeseen et lähetän äijälle eli äitin luo, se sanoo rulla ja Netta tulee perusasentoon, mistä palkka. Eka tehtii niin, että äiti palkkas mut jätettii se sit pois.
Giten kanssa saatiin ideaa noutoon, pitäs varmaan harjotellaki.

Sunnuntaina treenailtiin agia sukulaisporukalla. Mukana oli Kitty, Nemi ja Jilla, Eevi ja muutama väärän rotunen :D Pimeää putkikulmaa Jii haki huonosti toiselta puolelta, myös välistäveto oli välillä vähän mitämitä ja ei se pakkovalssikaan niin täydellistä ollu :D Vinokeppejä tehtiin pari sarjaa, hyvä, kunhan ei toistamaan samaa. Kiva oli taas muita nähdä, toivottavasti taas jossain vaiheessa ehitään uudestaan treenailemaan :)
Illalla oli vielä ohjatut aksatreenit, jotka meni tällä kertaa treenejä vetäessä, et etis keräillä harkkakerrat kurssia varten.

Tänään oli myös alkeistokon viiminen kerta. Netta ei ollu mukana, niin mä treenailin Giten kanssa. Sielläkin käytiin ALO läpi. Paikallamakuu reilu 2 min takapalkalla, kolme välipalkkausta ja etäisyys pari metriä. Jii täris melkee koko ajan, takapalkan takia? Ei se kyl räjähtävältä näytä mutmut.
Seuraamisen tein ekan kerran kaaviona, ja sehän osas. Pientä hiomista tietenkin, mutta siihen nähden et seuraamisen treenailu on ollu vaan naksuttelua ja askelsiirtymiä.
Liikkeestä maahan muuten, mutta reipas hiljennys käskyn kohdalla ja ilman loppuperusasentoa. Seisominen käsimerkillä ja tosi lyhyellä matkalla.
Luoksetulo rauhallinen ja eteenistuminen vaan sy;ttämistä.
Hyppy myös yllätys, se irtos perusasennosta käskyllä ja oman katseen siirrolla. Loisto Jii!

tiistai 15. joulukuuta 2009

Jäätävää tekemistä



Viikonloppuna ei sitten tullu selvittyä kumpanakaan päivänä näyttelyyn, eikä sillä aikaa kyllä tullu treenattuakaan :D
Sunnuntai iltana oltiin kuitenkin agihallilla. Mä vedin puolet treeneistä, kun pitää keräillä koulutusohjaajakurssin harkkakertoja.. Onneks on 'kepo' mukana, joka lämmittää koiran niin ehdin Jiin ottaa välissä treenailemaan.
Takaosassa tehtiin rataa missä oli vähän pidempiä estevälejä ja käännöstä, ihan kivasti meni.
Toisella puolella tehtiin kahta erilaista pätkää: 'välistäveto-sarjaa' ja tiukkaa pyöritystä. Alku oli kohtuu kaaos, mutta parin mokailutoiston jälkeen Gitte tajus ettei voi kaahata täysillä. Nyt onnistui jo huomatavasti paremmin sen työntäminen aidalle, ja mäkin onnistuin peruuttamaan toimivasti.
Väliin sitä sai komentaa kääntymään normaalia tiukemmin, kun putki houkutti. Varsinkin kun se haukkuu kääntyessä ja kääntymistä oli koko ajan. Tuntuu et jotkut perusharjotukset jää opettelematta, kun treenaillaan lähinnä itekseen... Pohjia on aina niin kiva korjailla sit parin vuoden päästä :DD
Ja vois myös harkita, jos jaksais piirrellä edes joskus ratoja tänne muistiin..

Maanantaina oltiin jälleen tokoilemassa, mä Netan ja äiti Giten kanssa. Netalla on liikkeestä seisominen täysin hukassa, oon tajunnu jonkun aikaa sitten, et teen jonkunlaisen 'käsi nyrkistä auki'-merkin siinä. Nyt kun sen sitten tiedostaa, niin en osaa tehdä sitä oikein..
Paikallamakuu 3min, alusta puolet piilossa ja sitten näkyvissä selkä koiraan päin, ok. Git oli vähän rauhaton, mutta pysy maassa.
Seuraamiset tehtiin kiinnittäen huomiota tiiviyteen, Netalla oli hyvä into :) Luoksetulon pysäytys hyvä, mutta matka tosi lyhyt ja hämy takapalkka(teen käsiliikkeen niinkuin jätettäis).

Otto on taas ollu tekemättä muuta kuin jumppajuttuja ja oon rullaillut sen nahkaa.
Kotitekemisinä Netta on tehnyt rullaa ja Git noutoa. Netan kanssa saatiin liitettyä jo maalimiehelle lähetys mukaan. Vielä meinaa vaan välillä napata innoissaan sen rullan suuhunsa, jos ei ymmärrä.

perjantai 11. joulukuuta 2009

Laiska viikko

Koirien treenaamisen suhteen kulunut viime viikko on ollut varsin mitääntekemätön. Suurin ponnistus oli yrittää ottaa kaikista kolmesta koirasta yhteinen joulukorttikuva ;) Lopputuloksen näette tässä: kaikista omat kuvansa!




Viikon ainoa ohjattu treeni oli eilen, kun olin Giten kanssa Vau:n pentutokossa - ja sieltäkään ei mitään erityistä raportoitavaa. Teimme luoksepäästävyyttä, paikallamakuuta, seuraamista, luoksetuloa ja ruudun alkeita.

Tänään meillä olisi ollut peko-treenit, mutta ainoat paikalle ehtineet olimme me. Giten kanssa kokeilimme alhaalla tallaamattomalla alueella, miten se reagoi, jos Noora on piilossa. Gitte odotti siis autossa, kun Noora kiersi takakautta piiloon. Mä lähdin sitten vaan sen kanssa kävelemään ja odotin, että bongaako se Nooran. Ekalla kerralla se oli hiukan hämmentyneen oloinen, mutta löysi Nooran ja leikki innokkaasti. Toistimme sitten pari kertaa niin, että mä kiinnitin Giten huomion ja kävelimme muualle, ja Noora meni uudelleen piiloon. Äkkiä se keksi, mikä olikaan jutun juoni. Giten kanssa ei siis aikoihin oltu tehty etsimistä. Lopussa otimme vielä Giten uudelleen autosta ja harjoittelimme eteenlähetystä ja luoksetuloa pitkältä (20 m?) matkalta. Eteenpäinmeno oli vähän kiemurtavaa, luoksetulo parempi.

Netan kanssa harjoittelimme edelleen rullan ottamista ukon luona ja Nooran luo perusasentoon palaamista. Yritimme myös jo ketjuttaa tähän ukolle lähetyksen, mutta se ei ihan vielä sujunut. Edelleen Netta jaksaa olla yli-innostunut kaulassaan keikkuvasta rullasta ;D

Otto sai nähdä ukon (Nooran ;)) piiloonlähdön ja ekalla piilolla Noora palkkasi vetoleikillä heti, kun aloitti haukun. Toisella piilolla haukutettiin pidempään, ja sai sitten voittaa vetokisan. Ennen se olisi kilahtanut tällaisesta täysin, mutta nyt ei edes hirveästi innostunut...

perjantai 4. joulukuuta 2009

Pulsu sydän jumppapallo

Vihdoin päästiin käymään fysioterapeutilla (Ventomäki) Oton & Netan kanssa! Otto ei ollut fyssarin mukaan mitenkään kovin pahassa kunnossa, hyvä. Ilmeisesti oikean hauisjänteen tulehduksen takia sillä on selän lihakset toiselta puolelta huonot. Tarkemmin, kun sitä itsekin ihmettelee niin huomaahan sen ettei ne ole symmetriset. Lonkat sillä oli kuulemma D lonkiksi hyvin liikkuvat. Kotihoito-ohjeiksi saatiin selän syviä lihaksia vahvistavia 'jumppaohjeita' ja pitää kaivaa jumppapallo jostain esiin, erityisesti sen kanssa harjottelusta Otto tykkäs :D
Lisäksi sitä käsiteltiin laserilla.
Netta pääsi sen jälkeen vuoroon. Käsittelyn ajan se piti ihme valitusta, taisi ennemminkin johtua ettei neitiä vaan huvittanut paikallaan makaaminen... Selän laserkäsittelyyn se reagoi selvästi. Niin ja selässä sillä oli ihan erilaiset lihakset välilevyn pullistuman kohdalla, tai niitä ei oikeastaan ollut. Lisäksi oikea takajalka on heikompi. Kotihoito-ohjeiksi samoja juttuja kuin Otolla, muttei vielä pallon kanssa ja lisäksi asennonvaihtoja epätasaisella alustalla.
Netalle käytiin ostamassa verkkokangas Back on track, kun se on halunnut Jiin Bot'tia päällensä vaikka se taitaa sisällä olla vähän kuuma.

Illalla oltiin tokoilemassa. Ryhmässä äiti & Jii teki askelsiirtymiä & käännöksiä, hyppyä, luoksetuloa ja näyttelytreeniä.
Hyppyä tehtiin namialustalla, että se irtoaa tarpeeksi.
Tunnin jälkeen otettiin vinokeppejä, ehkä 6 toistoa. Kerran jätti yhden välin pujottelematta, muuten hyvä.
Netan kanssa alkuun paikallamkuu 2min, alusta olin vajaa min ulkona hallista. Se teki jotain ihme kana liikettä, nyki päätään eteenpäin, öö?
Sen jälkeen tein kakeja takapalkalla taas, noin 5m matka, ok.
Äiti tuli sitten avustamaan niin tehtiin rulla-ilmasua. Alku meni sähläilyyn ja vaihdoin että tein vaan sekaisin toko liikkeitä ja välillä rullaa (eli nappaa suuhun ja tulee sivulle). Siinä kuunteli hyvin, että mitä pitäs tehdä. Sitten tehtiin niin, että jätin Netan äitin lähelle ja äiti sano sille rulla, jolloin se tuli mun sivulle. Eli jätettiin alkuperäisen suunnitelman mukaan kosketuskeppi systeemi välistä, Jiin kanssa olis tarkotus tehdä sen kautta. Tuntu, että Netalla olis kosketuskepin kanssa likaa 'osia' hommassa. Eli nyt maalimiehen vihjesana tuli kosketuskepin paikalle. Kummasti vaan tuntuu et homma kusee...

Kotona Gitte on harjotellu takajalat kosketusalustalle mun kanssa ja äiti on jotain nouto/rulla juttua tehnyt. Ihan ite sintti on jatkanut remontti puuhia, nyt lattiassa on jo kolme oikeen hyvän kokosta reikää, go girl!

tiistai 1. joulukuuta 2009

Ja vaihteeks aksaa ja tokoo



Vihdoin saatiin otettua Giten 9kk kuvat, ehkä niistä jotain selvää saa.. Jiin ruokamäärää on myös pienennetty, nyt se saa 450g päivässä eli 3% 15 kilosta. Omaan silmään se ei nyt tällä hetkellä liian runsas ole, mutten nyt laihaksikaan sanois :D
Sunnuntainakin tuli kivasti vietettyä aikaa agihallilla, päivä oli koulutusohjaajakurssin käytännön harjottelua ja illalla omat treenit. Treeneissä tehtiin kahta pienempää juttua: irtoamista ja keppien kulmia. Irtoamista aita+aita+U-putki+aita+aita. Sissi irtosi ja haki putkea hyvin, jos jätin sen esteen taakse ja menin metrin edelle. Jos lähdettiin samalta viivalta, niin se pysy sivulla. Ei oikeen keksitty mitään selkeää syytä tähän, musta tuntu et painoin sitä katseella jotenkin taakse :D Keppien kulmia tehtiin molemmilta puolilta, kivasti suju.
Giten kanssa jäätiin tunnin jälkeen tekemään irtoamisrataa. Ja sehän irtosi. Pystyin lähettämään sen tosi kaukaa ja ehdin vastaanottamaan aitojen taakse. Tehtiin sitä pari kertaa molemmilta puolilta.
Sen jälkeen samalla radalla käänsinkin sen putken sijaan aidalle, sekin sujui. Ennemmin käänsin sitä liian tiukasti ja se ei "hypännytkään" toista aitaa.
Lopuksi tehtiin vielä rinnakkaisilla aidoilla välistäveto, niin että työnsin sen toiselle aidalle. Selkeetä selostusta joo, mutta tää oli viikko sitten ongelma.

Maanantaina ei olisi ollutkaan tokoa, mutta me ei muistettu sitä ja mentiin paikalle. Pari muuta ryhmäläistä eksyi myös sinne niin treenattiin sitten keskenään, kun satuttiin pääsemään sisällekin. Äiti teki Jiin kanssa, niin mä otin Netan.
Netan kanssa perus takapalkkajuttuja, homma alkaa selvästi olla paremmin sisäistynyt. Jäävät ja luoksetulon pysäytys ok. Paikallamakuu reilu min ryhmässä, menin huoneesta ulos, vähän pää pyöri mut muuten ok.
Hyppyäkin saatiin tehtyä, pitäs saada ALOn 'käyttäytymiskaava' vaan rikottua. Lähinnä ongelma on, että Netta jää liian lähelle.
Kaukoissa istumaan nousu suju hyvin, matka saatu lähes 5 metriin.

Git teki perusjuttuja risroreipas meningillä taasen 8)

Kotona oon naksutellu Giten takajalkoja kosketusalustalle noin viikon ajan, yritys hyvää ja oikeansuuntaista, mutta valaistumista odotellaan :D
Äitillä on hirvee valitus, että pitäs nouto saada kuntoon rullaa varten. Mä muka priorisoin opetettavia asioita väärin, ei oo mahdollista.

sunnuntai 29. marraskuuta 2009

No news

Viikot näyttävät menevän suht samalla kaavalla. Torstaina olimme Sintin kanssa taas treenaamassa tokoa ja Noora toisena kouluttajana. Teimme seuraamista, maahanmenoa, paikallamakuuta ja muita perusasioita. Sintin kanssa on kyllä ilo tehdä: se yrittää aina parhaansa ja keskittyy tosi hienosti. Niin, vaikkei maahanmeno-kilpailua voitettukaan, kun ratkaisevalla hetkellä sen huomio siirtyi Nooraan eikä se kuullut mun käskyä ;)
Tunnin jälkeen jäätiin taas tokoilemaan vetäjien kesken. Netta teki seuraamiskaaviota ja muuta perussettiä, paikallamakuussa 1min piilo alkaa jo sujua toivoa-antavasti. Otto temppuili jotain pientä ja Jit teki myös Nooran kanssa vähän tokoa.

Perjantaina peko-treenit olivat taas kaupungin varikolla, joskin nyt alhaalla alueella, jossa me ei oltu vielä näyttöä koirien kanssa harjoiteltu. Eli G teki näyttöä edelleen menemällä maalimiehen laittaman kosketusalustan viereen maahan. Nyt vaihtelimme maalimiestä ja maalimiehen asentoa sekä matkan pituutta (lyhyt edelleen). Toistoja tuli varmaan kymmenkunta. Hyvin tuntui tämä vaihe nyt sujuvan - se nouto kun vaan saataisiin aikaiseksi... Netta oli taas tosi täpinöissään, ja meinasi innoissaan unohtaa mitä milloinkin oli tekemässä. Alkutottisten jälkeen Noora yritti ottaa sen kanssa maalimiehelle kosketuskeppiä koskemaan lähetyksen ja rullan palautuksen yhtenä kokonaisuutena, mutta meni säheltämiseksi. Niinpä Noora teki vain rulla-käskyllä rullan ottoa ja sivulle tuomista lyhyiltä etäisyyksiltä. Otto sai etsiä liinassa, sillä se ei taas ole oikein kunnossa enkä halunnut sen juoksevan. Sille oli kaksi ukkoa pienellä alueella, ja sai etsiä vaan 'omaksi ilokseen'.

Lauantaina sää oli taas niin surkea, että päätimme mennä agihallille treenaamaan. Noora oli päivän ollut agilityn koulutusohjaajakurssilla ja minä makoillut kotona koirien kanssa :) Giten kanssa Noora treenasi pääasiassa kääntymisiä ja keppejä. Täyspitkä setti vinokeppejä meni jo hyvin vauhdilla. Noora voisi laittaa siitä videon tähän:


Netan kanssa Noora juoksi pientä radanpätkää ja sitten harjoittelimme pekoon liittyen maalimiehelle menoa kosketuskeppiä tökkäämään. Päätimme, että tätä vahvistetaan nyt omana juttunaan ennenkuin siihen liitetään rullan otto. (Rulla roikkuu siis koko ajan Netan kaulassa ja harjoituksen tarkoitus on pitää rulla siellä :)) Oton kanssa tehtiin vain vähän puomia ja pussia, joiden arvelimme olevan vähiten haittaa aiheuttavia sen kunnolle. Jospa ensi torstain fysioterapeutilla käynti toisi valaistusta tähän Oton kanssa treenaamiseen.


Ainiin, Giten 9 kk mitat ovat: paino 14,5 kg ja korkeus 45,5 - 46 cm.

keskiviikko 25. marraskuuta 2009

Purjo pena :)))

Joo, Netta sitten oksens viime sunnuntaina yli 10 kertaa. Lauantai iltana ne sai isot 'hupi'-hirvenluut ruoaksi, en tiedä johtuko siitä sitten. Netta tosin sai vähiten siitä luusta syötyä, Otto ja Gitte oli ihan normaalit.
Treenasin ryhmässä Sissin kanssa, ja sen jälkeen jäätiin Giten kanssa ryntäilemään. Äiti yritti kännykällä ottaa videota, nyt on taas hurja suunnitelma videoida kaikkien lajien treenejä. Videoiden ratapätkien lisäksi tehtiin pimeän putkikulman hakua, hyvin suju. Tossa toisessa videossa näkyy just toi, kun Jii ei tiedä mihin menee ni sitte voi juosta jalkoihin huutamaan. Paitsi, että tossa se tekee sen sivistyneesti.



Maanantaina jäi toko välistä, mutta kotona on tehty Giten kanssa edelleen pitoa. Nyt ei taas edisty.
Netan kanssa oon kasannu rullaa ja kosketuskeppiä, kyllä se vähän jo ymmärtää! Netan sain myös vihdoin pestyä. Kurapuku oli aikaansaanu pershapsuihin kivat takkupallot ja leikkelin ne sitten vaan irti... Kainaloissa oli myös kans vähän saksittavaa. Ehkä pitäs vähän useemmin harjailla?
Otto on ollu lenkeillä taas väsyneen olonen, tulee perässä. Metsässä se on reippaampi, leikkii jopa Jiin kanssa. Kotona se keksii kaikkea tosi hauskaa, niinku sukkien tuhoomista. Yks päivä annettiin sille lääkettä, kun se oli sen verran kankee.

Eilen kokeilin, et miten koirat tarjoo oma-aloitteisesti jotain, jos vaikka asialle vois sitten jotain tehdä. Netta oli paras, Jit alkuun vaan makasi paikallaan mutta aktivoitui sitten, Otto alotti hyvin mutta passivoitui.

Niin ja eilen varattiin hotelli, kun ollaan lähdössä Riikaan voittaja-näyttelyyn maaliskuussa. Netta ja Git lähdössä mukaan.

perjantai 20. marraskuuta 2009

Ehkä se on vaan harjottelu mikä tuottaa edistystä?

Giten nouto on edistynyt! Tai pitoa ollaan vaan harjoteltu, mä oon tehny viime päivinä puukapulalla pakkonoutona. Välillä se nappaa sen itse suuhun, välillä vaan odottaa et tungen :D Kestoa on ollut max 10s, ja ote säilyy hyvänä, vaikka silitän sitä tai kosken kapulaan.
Eilen oltiin agihallilla tokoilemassa. Äiti ja Jii sattu ryhmään, mitä mä vedin ja Gitte otti kohtuu paljon häiriötä musta. Tehdessä keskittyi hyvin, mutta olis tauoilla halunnu tulla moikkaan. Tehtiin aika paljon eri liikkeitä, tai liikkeiden osia oikeastaan.
Tunnin jälkeen otin Giten kanssa vielä pari seuraamispätkää lelupalkalla, loisto sintti!
Netan kanssa tein seuraamiskaavion, nyt oli asiaa! Kerran liikkeestä maahan + seiso ja kaukojen istumaan nousemista. Kokeilin, että sanoin vihjesanan jo ennen maahan käskyä (tai oikeastaan ohjaan kädellä), niin se ei noussut. Muuten reagoi hyvin.
Sitten tehtiin hakujuttuja. Laitoin rullan kaulaan ja toistoja siitä et 'rulla' käskyllä se ottaa rullan suuhun ja tulee perusasentoon. Muuten hyvä, mutta se meinaa välillä ottaa rullan jo ennen käskyä suuhun, ku se on vaan Netan mielestä niin hauskaa ja parasta. Joo, mä tykkään kans.. Mutta Netan asenne oli loisto.
Lopuksi muisteltiin vielä näyttöä (äiti maalimies), hyvähyvä.
Sillä aikaa ku tein Netan kanssa niin äiti teki Oton kanssa. Lähinnä naksutteli merkille menoa.

Tänään pekotreeneissä ei meidän lisäks ollut kuin Kirsi ja Krista niin tehtiin ilmasua. Me oltiin jopa ajoissa niin ehdittiin ottaa koirat ulos ja käytiin kävelemässä ja esittelemässä Gitelle paikkoja. Reippaasti se kävi tutkimassa parakit, rakennukset ja putket.
Neidit teki jälleen pelkkää näyttöä. Molemmille 6 toistoa, nyt oli lähes hiljasta, olisko molemmat haukahtanu vaan kerran? Viimisellä näytöllä Git oikeen ryömi loppumatkan, mikä ennakointi? :D Mutta hyvin ne sujuu ainakin näin lyhyellä matkalla, pitäs vaan saada rullasysteemi kasaan kun ei viiti tehdä tota enempää, ettei siitä tule liian vahva käytösmalli rikkoa.
Otolle toinen maalimies hiekoituslaatikkoon ja toinen tikkaille. Alkuun se katos jonnekin juoksemaan tallattua aluetta. Keskittyminen eikä nenä ollu oikeen matkassa, niin maalimies raotti kantta & rappusilla toinen tuli vähän alemmas. Ja äiti sai ohjaa sen aika suoraan, ettei menny ihan haahuiluksi. Ilmasut ei myöskään erityisen loisto. En tiedä vaikuttiko se, että koirat oli just about ½h riehunu sillä alueella ja se oli ollut tyhjä sillon.

maanantai 16. marraskuuta 2009

Pitäisikö ryhdistäytyä..?

Taas on melkein viikko vierähtänyt, eikä ole tullut blogiin kirjoiteltua. Toisaalta ei meillä kyllä mitään mainittavan arvoista taida olla tapahtunutkaa - mitä nyt reiät alakerran lattiassa lisääntyy ja laajenee, kiitos Sintin.

Torstaina olin Giten kanssa Vaun pentutokossa. Tehtiin kääntymisiä, eteentulon alkeisharjoitusta ja harjoiteltiin toisten koirien ohittamista. Sen jälkeen jäätiin vielä vetäjien treeniin tokoilemaan kaikkien kanssa.
Tänään olimme Orimattilassa tokotreenissä, jonka mä poikkeuksellisesti tein Giten kanssa, kun Noora otti Netan autosta mukaan treeniin, kun ryhmästä oli pari peruutusta ja ylimääräistä tilaa. Tehtiin vähän seuraamista, kääntymisiä, seisomista, hyppyä ja paikallamakuuta. Selvästi Jii oli paremmin tokomoodissa Orimattilassa kuin agilityhallilla ;)
Netta teki perushyvät seuraamiset. Paikallamakuu, n. 2min, hyvä. Palatessa viereen meinasi vaan ennakoida ja lähteä hakemaan takapalkkaa

Eilen olimme agihallilla agin merkeissä. Noora teki rataa Sissin kanssa, Giten kanssa vain pienen pätkän varsinaisen treenin jälkeen. Muuten viikonlopun ja viime loppuviikon treenaamiset jäi melko vähiin, pekokin jäi välistä työkiireiden takia. Sunnuntaina käytiin shoppailemassa tokokamoja Kodin Terrassa: muovimattoa ruutua varten ja listaa tunnarikapuloihin.

tiistai 10. marraskuuta 2009

Toimintaa, tajuutsä toimintaa!



Enää ei kyllä muista, mitä on viiko sitten tehty. Ainakin tokoiltiin pariin otteeseen Giten kanssa pihalla, se otti jotenki oudon paljon häiriötä kaikesta mitä naapureiden pihassa tapahtu.

Perjantaina oltiin peko-treeneissä. Neitien kanssa näyttöä, ensin tuttu maalimies (Netalle äiti ja mä Gitelle) ja sitten Jarin kanssa. Haukku meinas olla taas herkässä. Tehtiin ihan lyhyttä matkaa, kymmenkunta toistoa. Netallakin jopa törkee into työskentelyyn.
Otolle 2 maalimiestä (mä viiminen), ekalta palkka heti ilmasun alotuksesta, mä haukutin pidempään. Silläkin oli riittämiin intoa ja saattoipa olla pientä ryysäämistä havaittavissa :D
Netan kanssa on liian vähän tullu tehtyä rullan ottoa käskystä -treeniä. Ja Gitelle pitäs edelleen se nouto opettaa, mietittiin vaihdetaan pakkonouto tapaan. Tuntuu, että naksulla on niin vaikee hakee vakaata otetta, se kun ei luonnostaan tunnu tulevan :D


Sunnuntaina agissa: treenasin varsinaisen radan Netan kanssa, kun Sissi ei päässy paikalle. Netta tuntuu tooosi hitaalta Sinkoon verrattuna, mutta se teki hyvällä innolla ja melkeen puhtaan radan. Jos oikein muistan niin yksi kielto tuli muurilta.
Takaosassa treenattiin twistiä, Netta meni kivasti niin käytin aikaa siinä Gitteen. Se lukee ohjausta hyvin, mutta kuumuu kyllä. Tuntuu, et käännöksissä jarrutuksen se hoitaa törmäämällä muhun tai esteeseen, joo oon vähän mustelmilla..

Maanantaina oli toko Giten kanssa. Tehtiin hyppyä, seuraamista + askelsiirtymiä, luoksetuloa ja oma-aloitteista matolle menoa (ruudun pohjaksi). Hyppy meni hyvin, tehtiin namukupilla, että saatiin irtoamaan tarpeeksi. Seuraamista tehtiin maton päältä kulkien ja matolla, alkuun Git oli ihan mitämitä, mutta tottui nopeasti. Luoksetulo myös maton yli, palkkasin vauhdista, kun ei sille kukaan ole eteenistumistakaan opettanut... Siinä ei kiinnittänyt huomiota mattoon.
Matolle menemistä tehtiin niin, että koira saa itse tajuta mitä siltä halutaan. Git yhdisti sen kosketusalustaan (haun näytön): kävi läppäämässä sitä ja meni maahan. Tavote oli saada se keskelle mattoa makaamaan, mutta hyväksyin nyt ton.
Sen jälkeen treenailtiin taas Oton ja Netan kanssa pihalla. Netan kanssa kohtuu pitkä seuraamiskaavio ja 1,5min piilopaikallamakuu. Molempiin jätettiin lelu palkaksi odottamaan. Seuraaminen perus seilausta. Paikallamakuu tosi hyvä!

Tänään käytiin agihallilla. Otto teki keinua, putkea, keppejä ja aita+aita+a pätkää. Sen keskittyminen oli taas niin huonoa, ettei sen kanssa suuremmin jaksanut tehdä mitään. Pikkusen ehkä ärsyttävä!
Netan kanssa vähän vähemmän, se tosin teki tosi hyvin niin jätin siihen. Loppuun leikittiin, sillä on taas hirvee hinku kantaa koko ajan jtn.
Giten kanssa parissa erässä. Eka keinua ja vinokeppejä. Keinu hyvä, selvästi alkaa tajuamaan. Samoin kepit meni tosi hyvin, kavensin kulmaa jo selvästi.
Tauon jälkeen samaa, hyvähyvä! Sitten tehtiin 2 aidan kanssa valssia, takaakiertoa poispäinkäännöllä ja takanaleikkausta. Hyvin sen saa käteen, mutta siinä pyöriessä meinaa suuntavaisto kadota :DD Asenne oli jälleen loistava ja hyvin Jii yrittää, mä en vaan ite osaa vieläkään kunnolla arvioida et missä kohtaa kääntää/lähettää.


Ainiin, Jit on jatkanut remonttipuuhia. Yks päivä, kun koirat oli keskenään himassa se oli repässy lattiaa irti :D Lattiassa on nyt komea halkaisijaltaan n.30cm ympyrä. Öisin se on myös hakenu halkokorista tuohta ja silpunnu sitä.

keskiviikko 4. marraskuuta 2009

Sintti sinko

Taas kirjottelu jäänyt... Sunnuntaina oli agitreenit Sissin kanssa meni muuten hyvin, yhdessä kohtaa se oli vaan sitä mieltä että A'lle tästä pitää mennä, eikä suostunut menemään putkeen :D Takaosassa tehtiin pakkovalssia, se meni ihan kivasti.
Treenin jälkeen jäätiin Giten kanssa. Tehtiin pari kertaa puomi, pakkovalssia ja yhtä pätkää treeniradasta. Pakkovalssit meni aika kivasti, ainoo ongelma oli mun ohjauksen ajotus, ettei Jii käänny liian aikasin tai mutka mene pitkäksi.
Radanpätkällä se meinasi irrota liikaa, kun mä työnnän sitä liikaa. Nettaa kun on saanut lähinnä työntää irtoamaan, niin se tulee vielä niin luonnostaan...
Mutta tekemisen meininki on ainakin oikea, Singolla on asennetta!

Maanantaina oltiin tokossa. Alkuun kerrattiin hyppyä, nyt Sintti jo muisti idean. Aloitettiin liittämään seisaallaan pysymistä, kun palaan viereen. Sen jälkeen seuraamista ja paikallaan käännöksiä, tarkotus oli kiinnittää huomiota takapään käyttöön. Tätä pitää treenata! Seuraamispätkää tehtiin lelupalkalla, kuumentaa kyllä sen verran et seuraamispaikka on liian edessä.
Paikallamakuu meni hyvin, takapalkalla taas. Vaihtelin asentoa ja palkkailin about 20 sekunnin välein.
Tehtiin myös liikkeestä seisomista, peritaatteessa Gitte teki oikein, muttei se kyllä tajua vielä oikeen yhtään. Ehkä tähänkin harjoittelu auttais?

Sen jälkeen tehtiin taas äiti Oton & mä Netan kanssa tokoa pihalla. Tuntuu, et kohta voitas ehkä edistyy kaukoissa Netan kanssa :D Paikallamakuu meni hyvin (takapalkka, 1 min piilo). Otin taas vähän pidemmän seuraamiskaavion, pitäs varmaan videoida niin näkis miltä se oikeesti näyttää. Tuntuu, että Netta ainakin seilaa kohtuullisesti..
Luoksetulon pysäytys ei tunnu oikeen toimivan, välillä lähtee tosi hitaasti ja pysähtyminen on tosi hidas. En tiedä voisko esimerkiksi Netan selkä vaikuttaa siihen, edelleen se könyää rappusia toinen tassu edellä :/ Muuten kyllä ihan normi.

Pulsu on ollu taas ihan hyvä viime aikoina. Metsässä se juoksee selvästi vähemmän kuin ennen, mutta jaksaa hihnalenkit kävellä reippaasti.

lauantai 31. lokakuuta 2009

Näytä näytä

Perjantaina peko-treeneissä meitä oli tosi poikkeuksellisesti niin paljon paikalla, että päätimme jakautua kahteen ryhmään. Me jäätiin yläkentälle pienellä porukalla treenaamaan muuta kuin etsimistä. Otto pääsi ekana töihin, ja sille oli ensin kaksi ukkoa rakennusten välissä: eka umpinaisessa keräyspaperilaatikossa ja toinen rakennuksen seinustan tikapuilla. Sitten samat ukot uudelleen rakennuksen toisella puolella harkkolavan päällä ja lumiaurassa. Nii-in Oton kanssahan ei ell enää suositellut hakua treenattavan, mutta... tämä oli vaan ihan tällaista tasaisella juoksemista... ja Otto oli tosi innoissaan töissä ja ilmaisi hyvällä sarjalla.

Seuraavana pääsi Netta autosta. Sen kanssa harjoittelimme näytölle menoa eli ukko parin metrin päähän kosketusalusta vieressä. Netta meinasi ilmeisesti paikasta ja parin metrin juoksusta saada sen verran kierroksia, että yritti tarjota haukkua. Helpotimme niin, että ukko pysyi paikallaan ja vain siirsi kosketusalustaa aina hieman. Näin toimi hienosti. Sitten Netta oli muutaman koiran ajan autossa ja otimme uuden pätkän. Nyt kärsi jo tehdä niin, että ukko liikkui alle 5 m päähän, laittoi alustan, Noora lähetti Netan näytölle, ja maalimies palkkasi, kun koira makasi kosketusalustalla ja Noora tuli paikalle. Tästä saatiin jo hyvät toistot.

Giten kanssa tehtiin samalla lailla kuin Netalla kaksi lyhyttä treenipätkää näytölle menon harjoittelua. Tämä maalimiehen luo makaamaan meno on kyllä Gitelle selvästi helpompaa ja luontaisempaa kuin haukkumaan meno. Mutta voi kai tästä vielä haukkuilmaisun rakentamiseenkin palata... Nyt pitäisi kai vaan panostaa siihen noudon opetukseen.

Torstaina olin Giten kanssa oikein pentukoulussa. Noora on lupautunut mukaan ohjaajaksi Vaun pentukouluun, ja mä ajattelin, että kun joudun sinne Villähteelle kerran Nooraa kuskaamaan, niin samalla voin osallistua Jiin kanssa kurssille. Ainakin häiriöt olivat kunnossa: treenipaikkana agilityhalli, samaan aikaan kentällä toinenkin ryhmä ja tässä meidän ryhmässä suurin osa oli iloisesti singahtelevia pikkupentuja ;) Treeni sinällään oli aina tarpeellisia perusasioita: kontaktin ottoa ja pitoa, perusasentoa, luoksetuloa. Aluksi Git vähän singahteli siihen malliin, kuin olisi odottanut pääsevänsä agitreeniin, mutta pian tajusi, että tää onkin nyt vaan tätä ja rauhoittui.

tiistai 27. lokakuuta 2009

8kk!

Git 8kk mitat on 14,4kg ja korkeutta 45-46cm. Joka kerta tulee eri tulos korkeudesta :D

Viikonloppuna treenailtiin molempina päivinä agilitya. Lauantaina oltiin Eevin + Kirsin ja Markon kanssa hallilla. Rata oli varsin tiukkakäännöksinen, mutta Git meni yllättävän hyvin. Se todellakin yllätti, kun kääntyi aita + aita-alun jälkeen, vaikka edessä oli putki :D Mulla ei taas haltuunotot meinannu toimia. Mutta oli hyvä treeni, Git osasi aika sopivissa kohdissa pysyä lähellä ja irrota, kiitos taas seurasta!

Sunnuntaina treenasin varsinaisesti Sissi-holskun kanssa. Yllättävän hyvin meni taas tauon jälkeen :) Jäätiin sen jälkeen vielä hetkeks hallille ja kävin tekemässä hallin takaosassa sylkkäri pätkää, mikä meni tosi kivasti. Git taas haukku kääntyessä, mutta luki ohjausta hyvin.

Eilen oltiin tokossa, jälleen Giten kanssa. Alkuun kerratiin viime viikolla tehtyä hyppyä. Nyt meni hyvin! Sen jälkeen askelsiirtymää oikealle ja seuraamispätkä, käsiohjaus apuna. Sitten tehtiin liikkeestä seisomista, siinä on nyt aika vahva vartaloapu. Sitä sitten häivytellään hetkonen :D Lisäksi vielä paikallamakuu takapalkalla, kävin kuitenkin palkkaamassa välillä. Olin välillä selkä Gitteen päin ja välillä tavallisesti. Just ennen loppua se nousi ylös, mikä oli muuten sen eka kerta ja vois olla samalla viiminen :D
Ainiin, loppuun tehtiin vielä eri tuttuja asioita takapalkalla. Giten kanssa tein perusasentoa, seuraamispätkää ja askelsiirtymiä. Se meni hyvin!

Treenin jälkeen tokoiltiin keskenämme Oton ja Netan kanssa pihalla ja oli yäk märkää. Otto on siis palannut mökiltä ja tottakai viikossa ehti hyvin 'metsittyä'. Tehtiin AVOimen liikkeitä. Otto oli kuulemma ollu jeejee tekemässä ja ollu taito.
Netalla joka liikkeessä takapalkka. Seuraaminen ok, suht siistiä, kerran jouduin huomauttamaan keskittymisestä (suullisesti). Jäävät ok, seisomisessa en mene suoraan taakse että pysyy tassut paikallaan. Luoksetulon pysäytys parempi, mutta ennakoi löntystelemällä. Kaket, tai siis edelleen se istumaan nouseminen, meni hyvin, ja muistin valmistelut! Piilopaikallamakuu reilu ½min, hyvä. Muistin sitten, että noutokapula jäi autoon eli tuli toinen samanlainen toisto kun hain sen.
Otin noudon kaksi kertaa, ekalla kerralla palautus ravilla. Toisella kertaa lähti ilman lupaa, älähdin ja palasi. Sitten ok, palauttaessa peruutin, niin tuli vauhdilla. En sitten ottanut kapulaa pois ja Netta sai palkkana pitää sen. Pitäs varmaan oikeesti alkaa taas treenaamaan tokoa, tai sitten sitä rulla-ilmaisua.

Otolla piti olla tänään hieronta, mutta Netta menikin hierottavaksi, kun se on ollut niin jäykkä viime aikoina. Rappuset se kulkee aina toinen tassu edellä. Oikealta puolelta se oli kireä, lavassa tuntui selvästi jotain, ei vaan pysty tarkasti sanoa et mitä. Muuten se oli onneksi hyvässä kunnossa!

lauantai 24. lokakuuta 2009

Netta nero :o

Viime viikko on treenailtu vaan rullailmaisuun liittyviä juttuja: molmepien kanssa näyttöä ja Netalla rullan suuhun ottamista ja Gitellä vaan pitoa. Gitellä meinaa tulla vaan haukku tosi helposti, saa olla klikkerin ajotuksen kanssa tarkkana. Netta on selvästi tajunnut, sille on liitetty jo sanakin.
Kiintorullaa Netta osaa myös hyvin ottaa ja irrottaa, tällä hetkellä liitän siihen sanaa. Se on ollu ihmeen nopee oppimaan tätä.
Giten kanssa on vielä tekemistä noudossa ennen kuin voi rullaa alkaa treenata.

Eilen käytiin Löytyllä tekemässä Netan kanssa rullaa & näyttöä ja Giten kanssa lähinnä tokoa, se oli niin äänekkäällä päällä ettei viittinyt näyttöä ottaa :D
Se oli kentällä vapaana ja keskittyi hyvin, vaikka parin kymmenen metrin päässä oli koiria leikkimässä ja ohi käveli muutama. Maahanmenoa se tarjosi joka välissä. Tehtiin seuraamispätää, luoksetulo ja paikallamakuu (vajaa min, etäisyys pari metriä, takapalkka). Palkkasin aika paljon patukalla, pitäs vaan ite keskittyä palkkaamaan se seuraamisesta oikeaan suuntaan. Netan kun palkkaan aina eteen & kääntyen samalla oikealle, mutta reippailija Git tietenkin alkaa poikittaa jos teen samalla tavalla :D

Netalla muutama näyttö, maalimies palkkasi, tosi hyvä. Rullan otto käskystä onnistu, kun Netta oli valmiiksi sivulla. Maahanmenoa sekin meinaa tarjota aika paljon.

Netalla on pidetty viime päivinä kotona back on trackin loimea, ja ainakin se selvästi tykkää et se laitetaan sen päälle.
Saatiin myös suoritettua koirankouluttajakurssi, vika ei siis voi enää olla kouluttajassa vaan korkeintaan koirassa :D

tiistai 20. lokakuuta 2009

Jooei rulla

Viime agility treeneissä Gitte oli taas tuuraajana. Muiden suorituksia se katseli tarkkana ja radalle päästyään sillä tuntu olevan selvä visio mistä kiitää. Alku oli kamalaa ryntäilyä joka suuntaan, lähinnä täysillä eteen päin. Loppuun kuitenkin jopa onnistunutta pätkää. Loppuun palkkasin sen lelulla ja se leikki kunnon raivolla.
Hallin takaosassa tehtiin vinokeppejä, vielä ei ole asia täysin selvennyt.

Tokokurssilla tehtiin eilen ALOn hypyn osuuksia erillään ja seuraamista. Giten kanssa päätin tehdä niin, että vain kuljen estettä kohti ja se hyppäisi, ei oikein toiminut kun Git vaan seurasi. Pitää varmaan tehdä kosketusalustan/-kepin kanssa. Toisessa harjotuksessa opeteltiin, että koira seisoo paikallaan perusasentoon palatessa. Gitellä käytin etupalkkaa, se oikeen tärisi odottaessaan.
Seuraamista tein parin askeleen pätkissä, välillä alotettiin perusasennosta ja välillä vauhdista. Tosi hyvä!

Me on viime aikoina mietitty tosi paljon Giten haun ilmasua. Tuntuu, että haukku ei kyllä tule toimimaan. Parempi se olisi kuitenkin mahdollisimman aikaisessa vaiheessa vaihtaa rullalle, ettei 'stressi'tilanteissa sitten myöhemmin mene sekaisin. Mä oon nyt samalla opettanut sille rullaa pohjustavia asioita, kun oon Netan kanssa tehnyt.
Eli on harjoteltu kosketusalustalle makaamaan menemistä (sitä myös alotin jo nimeämään) ja kosketuskeppiä. Pitäs nyt vaan opettaa nouto Gitelle ensin.
Eilen kävin hakemassa sitten Netalle tilatun rullan (kiintorulla) ja Netta oli törkeen innostunu siitä. Kokeilin sitä sille ja se vaan yritti ottaa rullaa suuhunsa ja lähtee esittelemään sitä, pitänee panostaa ärsykekontrolliin...

Gitte sai myös back on trackin loimen. Matkailtiin neitien kanssa bussilla ostamaan sitä ja kaupungissa oli jätelava mihin heiteltiin lautoja. Giten mielestä se oli hirveen pelottavaa, se veti hännän koipien väliin ja alkoi huutaen rynniä eteenpäin. Kiva. Sen jälkeen se oli hirveen tarkkana, kyttäsi koko ajan kävellessä.
Muuten kotona on ollu niin helppoa, kun Otto on mökillä. Voi jättää ruoat pöydän reunalle eikä kuukaan syö lapasia, sukkia tai kaukosäätimiä. Kuulostaa ehkä vähän erikoiselta, mutta 7v labradoria saa vahtia paljon enemmän kun 7kk kelpietä :D

sunnuntai 18. lokakuuta 2009

Pena pelastaa ja kaikki hukkuu

Perjantaina oli meidän vuoro vetää pekotreenit, ensin ilmasua ja sitten makaavia maalimiehiä pressun alla + ruokaa ja vaatteita alueella. Ilmasua tehtiin Giten kanssa, neljä toistoa, puolet lelulla ja puolet ruoalla. Se on rennompi lelupalkan kanssa, jos maalimies vaan osaa leikkiä Gotelle sopivalla tavalla. Mä haukutin sitä taas aluksi, se uskaltaa haukkua vaan mulle kunnolla.
Otto pääsi hakemaan makaavat maalimiehet liinassa, kun sinne ei oikein jälkeä mahtunut tekemään. Naamioverkon alla olevaa nuolaisi ensin naamasta (pulsu ei!) ja sitten ihan hyvä ilmaisu. Toinen makasi pressuun kääriytyneenä, sitä se ei meinannut ensin huomata kun tuli huonosta suunnasta. Otto haki sitten tuulen alta hajun ja löysi ja sen oli pakko rymytä maalimiehen yli toiselle puolelle haukkumaan.
Netan kanssa vaan paikallamkuu ja seuraamispätkä pimeän tultua.

Eilen illalla oli sitten se pimeän perusjälkikoe. Hallittavuus meni hyvin. Paikallamakuussa saatiin oikein häiriötäkin, kun parin metriä Netan vierestä ajo auto ohi. Jäljen nosto meni hyvin (jälki lähti ehkä reilun 50m päässä janan alusta, pystyin selvästi lukemaan Netasta noston. Mun suuntavaisto meinasi olla jo siinä kohdassa koetuksella, kun kuljettiin vahingossa koko ajan kauemmas janasta :D Pysäytyskin onnistui, muutaman käskyn ja käsimerkin jälkeen :D Netan jälkestys ei ollut jotenkin normaalia, se jotenkin vaan kuljeskeli ja kääntyi tosi usein muhun päin. Pari kertaa hukattiin jälki, ensimmäisellä kerralla sain Netan nostamaan sen uudestaan, toisella kerralla se vaihtoi jonkun eläimen jälkelle ja keskeytin. Ehdittiin nostamaan 4 esinettä, joista kolme tosin oli jälken tekijän vahingossa pudottamia :D Miten tolta koiralta vois tarvittaessa kääntää metsästysasennon off? Nyt ajattelin keskittyä haun ilmasun vaihtamiseen rullalle takaperin ketjuttamalla ja tehdä sen kunnolla, ettei tarvisi pohjia myöhemmin korjailla.

Otto lähti tänään viikoksi mökille iskän mukaan, mieluummin se siellä on ja toteuttaa itseään... Niin, ja muuten se on ollut parempi, reipas ja leikkisämpi.

torstai 15. lokakuuta 2009

Risto reipas

Oton ja Netan kanssa tehtiin yksi ilta hiekkakentällä (jäljen) esineilmasuja. Netalle ensin 4xrasia-jono, tosi hyvä. Se selvästi tiesi, mitä pitää tehdä. Sen perään 3xkäyttöesine + 1 rasia -jono. Mun olisi pitänyt tajuta ottaa esineiksi jotain, mitä se ei niin mielellään ota suuhun. Mutta se meni sitten maahan esine suussa.
Otolla keskittyminen oli vähän hukassa, pidin sitten rasioista kiinni ja se meni maahan. Sillä vain 1 rasia jono.
Yksi ilta myös vähän tokoilin niiden kanssa lenkillä ollessa. Ensin Oton kanssa, niin Netta keräsi innostusta odotellessaan tolppaan sidottuna. Otolla oli taas innostusta, mutta sen kanssa on vaan niin vaikea tehdä, kun tekeminen on niin suurpiirteistä.
Netan kanssa alkuun seuraamiskaavio, lapaset odotteli sivussa palkkana. Liikkeestä maahan + aika lyhyt paikallamakuu, ok. Luoksetulo takapalkalla, se lähti vasta toisella käskyllä, pysähdys ok. Kaukot meni hyvin metrin etäisyydellä, eli tällä edistymistahdilla se osaa AVOn kaukot 4,5 vuoden päästä :DDD
Liikkeet otin parin liikkeen sarjoissa, hyvin kesti.

Giten kanssa oli tokokurssin toinen kerta. Tehtiin perusasentoa, parin askeleen seuraamisia, liikkeellelähtöä, askelsiirtymiä ja seisomaan pysähtymistä. Suurimman osan liikkeistä tein vapaana, hyvin se keskittyy vain omaan tekemiseen. Kirsiä se olisi pari kertaa halunnut moikata, kun se edellisenä päivänä leikki sen kanssa agihallilla.
Kotona on harjoiteltu läksyjä pari kertaa, sintti on reipas oppilas.

Eilen käytiin agihallilla mustien kanssa. Otto päätti mieluummin hakea pipon pöydältä kuin tehdä agia, eli siihen jäi sen tekeminen.
Sintin kanssa ensin 4 esteen pätkää, hyvin onnistui, palkka alustalla putken päässä. Aidan kanssa pari toistoa poispäinkääntöä, se ei vielä meinaa aina onnistua. Keinua harjoiteltiin myös, äiti jarrutti ja mä pidin kiinni ja palkkasin. Lisäksi harjoiteltiin keppejä, joiden kulmaa saa muutettua.

Sintin 7,5kk mitat on 45-46cm ja 14kg.

lauantai 10. lokakuuta 2009

ja aina vaan jälkeä

Perjantain peko-treeni Jokimaalla oli taas meidän osalta jälkipainotteinen. Noora teki Otolle lyhyen makkarajäljen, jossa oli kolme rasiaa. Nyt Otto oli aluksi vähän hahhuillut, mutta keskittynyt sitten jäljestämään täysi veto päällä ;)

Netalle tein noin 300 metrin jäljen, kaksi kulmaa ja neljä rasiaa. Odotimme pimeän ennen jäljen ajoa. Nyt nosti jäljen hyvin ja eteni muutenkin hienosti. Rasiat meinasi vaan olla hiukka hankalia - ehkä kansi on liian tiivis - sillä välillä suunnilleen seisoi rasian päällä, eikä silti 'huomannut' sitä. Suunnittelimme, että seuraavalla kerralla laitamme jäljelle sekä rasioita että esineitä, sillä maahanmeno tuntuu nyt olevan rasioilla ymmärretty ja sitä voisi ruveta siirtämään muille esineille ilmaisumuodoksi.

Giten kanssa yritämme edelleen vaan vahvistaa haukkua. Teimme laajan makkararingin tapaista haukutusrinkiä, palkkana makkararasia. Aluksi haukku oli pätkivää ja koira varuillaan, mutta treenin edetessä lämpeni pikkuhiljaa. Seuraavalla kerralla voisi kokeilla taas, että osalla ukoista - ainakin tutuimmilla - olisi lelupalkka.

Tänään koirien aktivoinnit jäi vähiin muilta kiireiltä. Ainoa harjoitteeksi katsottava oli illalla pimeän tullen kävelylenkki Giten kanssa keskustassa. Kyllä se aika skarppina seurasi meluavaa nuorisoa. Pitäisi kai enemmänkin harrastaa sen kanssa kaupunki-iltoja, jotta osaisi rentoutua...

keskiviikko 7. lokakuuta 2009

Miksi aina jälkeä?

Toissapäivänä oli eka kerta toko-kurssista Giten kanssa, suurimmaksi osaksi teoriaa. Lopuksi otettiiin vuorotelleen perusasentoa + kontaktia ja maahanmenoa. Tassuja se ei halua pitää vierekkäin, helpompi ilmeisesti pitää kontaktia :D Maahanmeno meni hyvin sekä istumasta että seisomasta, aikalailla meni 'hissinä'. Suurimmaksi osaksi tehtiin jutut vapaana, hihnan kanssa on niin vaikeeta ja kun ei se ollut mihinkään lähdössä. Väliajat se oli muuten kivan rauhallisesti, makoili tai katseli, tehdessä tietenkin risto reippaana. Ja leikkiminen oli kivaa.

Eilen Otto pääsi eläinlääkäriin kuvauksiin, vuoden ikäsenä sillä on kuvattu lonkat C/D ja kyynärät 0/1. Ensin se tutkittiin pöydällä sen maatessa kyljellä, vasemmalla puolella ei suurempaa ongelmaa. Oikeaa takajalkaa tutkiessa se yritti nousta ylös ja oikeaa etutassua tutkiessa älähti jo kunnolla.
Kuvat otettiin lonkista, selästä, etuosasta ja oikeasta polvesta. Lonkat olivat eläinlääkärin mukaan niin hyvät kuin 7v. D-lonkkaisella vaan voi olla. Lonkat on siis arvioitu huonoksi löysyyden takia, nivelrikkoa ei ollut edelleen yhtään! Selkä näytti myös olevan kunnossa, mutta siitä ei kuulemma röntgenkuvan perusteella voi varmaksi sanoa. Niin, Otto on ainoa joka ei ole Aistissa käynyt...
Oikean polven kuvassa näkyi muutoksia, ja ainakin ristiside on löysä. Luultavasti samaa ongelmaa siis myös vasemmassa. Oikeassa etutassussa on ilmeisesti jännetulehdus, jolle ei voi oikein mitään.
Haku-treenit jätetään siis pois ja siirrytään esimerkiksi jälkeä tekemään. Samoin painoa yritetään vähän saada pois, lihan osuutta korvataan vielä vähän enemmän luultavasti kasvismössöllä, lihaluista kun ei oikein voi vähentää.
Otto ei taaskaan olisi jaksanut herätä, takajalat ei meinanneet kantaa ja 100m kävely autolle oli pelkkää hoippumista.
Nyt alotettiin sillä rimadyl kuuri, että saadaan katkastua kipukierre ettei siitä tule krooninen. Netalla alotettiin myös vähän aikasemmin, se on taas miettinyt tuleeko yläkertaan vai ei.

Eilen illalla oltiin Netan ja Giten kanssa LKK'n yleiskoulutuksessa. Netan kanssa osuttiin aloittelijoiden ryhmään. Seuraamiset oli kohtuullista, oli ehkä vähän normaalia parempi reagointi käskyihin. Perusasennot se tunki ihan liian eteen. Välillä jätettiin takapalkkaa.
Liikkeestä maahan pari kertaa, ok. Luoksetulossa 'pienehkö' törmäys, vaikka se tuli suoraan sivulle :DD Pari helppoa maasta istumaan nousu kaukoa, tosi hyvä.
Paikallamakuussa oli ainakin häiriötä: molemmin puolin metrin päässä koirat, jotka ei vielä osannut ja äiti teki just luoksetuloa Giten kanssa lähettyvillä. Olin taas välillä selkä siihen päin.
Giten kanssa äiti oli tosi paljon leikin pohjalta tehnyt, kun ne treenasivat lähinnä seuraamista. Git oli myös leikkinyt kouluttajan kanssa kunnolla ja ollut jeejee.

Tänään oltiin tekemässä jälkeä Jaanan kanssa. Mä tein Otolle n.60m makkarajälken (lähes joka askeleella), jätin kolme namirasiaa. Tosi hyvin se muisti jäljestyksen idean, hirvee tuhina kun nenä toimi :D Malttoi hyvin pysähtyä rasioille ja pyysin sen maahan ennen kuin avasin. Hyvä Pulsu, ehkä pitää sillekin jaksaa tehdä jälkeä, on se sitten jatkossa helpompaa.
Jaana teki Netalle lyhyehkön jäljen, 4 rasiaa, eli tarkotus oli vaan siirtää esineiden ilmasu jäljelle. Jäljen nosto oli taas vähän epäselvä, siinä kohtaa Netta on jotenkin vaikeasti luettavissa. Tänään se oli vielä normaalia innokkaampi eli vähän joka suuntaan jäljestämässä. Eka esine oli heti alussa, Netan pysähtyessä mäkin pysähdyin ja jäin odottamaan. Se mietti hetken ja meni maahan, loistavaa! Toinen ja kolmas meni myöskin tosi hyvin, neljännen kohdalla se oli vähän jäljen sivussa ja meni ohi. Pitäs olla tarkkuutta, mutta mä en jaksa alkaa työstämään sitä, kun näin Netta ajaa vaan niin taipumuksella. Takaisin mennessä äiti jätti rasian vielä maahan ja Netta ilmasi sen hyvin. Vähän se tietenkin vielä pyörii ja tökkii rasiaa, mutta malttoi hyvin pysähtyä ja jäädä ruokailemaan!
Gitteä vaan haukutettiin ruokapalkalla, yritetään tarkentaa sen haukku palkkarasiaan (mietittiin pitkään et lelu vai ruoka ja päädyttiin sitten ruokaan). Ensin se oli ihan mitämitä, mutta lopuksi tajusi idean ja paukutti kunnolla. Melkeen yhtä hyvää sarjaa kuin mitä se esittelee aamusin, jos ei ehdi lähteä tarpeeksi nopeasti kotoota. Niin ja Otto säestää sen räksytystä ulvomalla (?? muuten se ulvoo vaan kamalalle musiikille), omakotitalo on kaveri :D

sunnuntai 4. lokakuuta 2009

kuviakuvia









lauantai 3. lokakuuta 2009

sama meno jatkuu

Giten 7kk mitat unohtui mainita, eli 45cm ja 13,5kg ja karvanlähtö tuntuu alkavan. Sähkötyöt Sintti on vaihtanut trimmaamiseen. Laturit yms. on pysynyt kasassa, mutta erityisesti Netan vasen korva on saanut uutta muotoilua. Tällä hetkellä se on aika kolmio 8)

Toissapäivänä matkustettiin Giten kanssa bussilla Orimattilaan näyttelyharjoituksiin. Bussi matkailu meni hyvin: se tuli reippaasti bussiin ja nukkui lähes koko matkan. Näyttelytreeneissä harjoiteltiin ensin vähän pidempää seisottamista ja mietittiin koiran hyviä ja huonoja puolia. Gitte oli mun mielestä kohtuu ryhdikäs, mutta ei ihan rento. Juoksemista harjoiteltiin sekä tuntumalla että vapaasti, Gitte meni molemmin kivasti, kääntyessä meinaa tulla pari pomppua.
Tutkiminen meni paremmin kuin aiemmin, 'tuomari' ei ollut ihan vieras mutta kuitenkin. En joutunut suuremmin estämään peruuttamista ja Git söi vaikka vilkuilikin tuomaria. Hampaat katsottiin pari kertaa, sekin meni paremmin. Sen jälkeen Kirsi piti muiden koiria ja niiden omistajat tuli kymmenisen kertaa luokse kuten tuomari ja palkkasivat. Gitte oli menossa aina vastaan.

Eilen oltiin peko treeneissä Renkomäessä ja kerrankin tosi ajoissa niin otin alkuun Giten kanssa tokojuttuja. Paikallaoloa, perusasentoa ja eteenmeno kontaktialustalle. Treenisuunnitelma oli ottaa 4 maalimiestä (2xlelu ja 2xruoka), jotka on matkan varrella metsään mennessä. Mä olin ensimmäinen (tiellä), mua se taas haukku paremmin ja palkkasin leluna. Toisella (tiellä myöskin) oli lelupalkka, mutta Git ei halunnutkaan leikkiä sen kanssa. Seuraava oli metsän laidassa, Git meni vähän varovasti. Maalimies palkkaili ja pyyti välissä pari haukkua, se meni hyvin. Viiminen istu kannon päällä ja oli Gitteä kohti niin se oli Giten mielestä epäilyttävä :D Siitä sai palkkaa suoraan.
Lopuksi mä juoksin metsästä n. 100m tielle perässäjuoksun ja leikin sen kanssa, että saatiin hyvä lopetus. Ja se räksytti. Mietittiin taas kumpi on parempi, ruoka vai lelu. Ja, että mitä se maalimiehellä varsinaisesti opetetaan haukkumaan. Tällä hetkellä tuntuis vaan helpommalta opettamaan se työskentelemään enemmän ohjaajalle.

Netan kanssa liinassa tehtiin vaan tiellä vajaa 10 esineenilmaisutoistoa rasioiden kanssa, rasiat oli siis tiellä ja Netta meni niiden luo maahan niin avasin ja sai palkan. Se jopa osasi hyvin yhdistää asioita :o Lopuksi pari toistoa perusasentoa. Sillä oli taas hyvä tekemisen halu!

Ottokin pääsi tekemään alussa vähän tokoa ja lopuksi se sai pari maalimiestä ihan tien laitaan. Se teki nyt hyvin, intoa oli törkeesti, mutta se keskittyi. Parempi keskittyminen saattoi kyllä johtua siitä, että se oli liinassa.

maanantai 28. syyskuuta 2009

Pentutreffit

Viime viikonloppuna oltiin 'meidän' agilityhallilla treenailemassa. Suurin osa ajasta meni agilityn parissa ja lopuksi sitten otettiin vähän tokoa ja poseerauksia. Paikalla oli meidän lisäksi Nemi, Jilla, Kitty, Naxe ja Eevi + muutama göötti ja Netta.
Gitte oli alkuun paljon normaalia hilluvampi, mutta ei sillä kotona enää ylimääräistä energiaa ollut... Agility meni kivasti, aluksi jouduin käskemään sen lähdössä maahan odottamaan mielentilasta johtuen :D Irtoaminen sujui, kääntyminen pääosin myös. Ja saatiin jälleen uutta asiaa, mitä pitää treenailla.
Sintti keskittyi tehdessä ja ja katseli muiden tekemistä vähintään yhtä intensiivisesti odottaessa vuoroa. Häkissäkin se tuntui olevan ainakin osittain hiljaa.
Kuvat löytyy täältä Hallissa otetuista tuli näköjään vielä normaalia huonolaatuisemmat :DD
Oli tosi kiva nähdä muita ja toivottavasti saadaan jossain vaiheessa taas uusi tapaaminen aikaiseksi!


Kotona on viimepäivinä hukattu energiaa perusasento + kontakti ja kapulan nosto treeniin Giten kanssa. Kapulan kanssa ollaan siinä vaiheessa, että jos se on parin metrin päässä, niin Git nostaa sen ja tuo pari askelta ja siitä klik. Nyt on itseasiassa tehty metallia, kun puukapula on jossain tallessa...
Netan kanssa ollaan tehty samaa perusasentotreeniä ja liikkeelle lähtöä. Päätin myös muuttaa esineiden ilmasutapaa jäljellä ja opettaa sen menemään maahan. On tehty pakastusrasian kanssa sitä vaan kotona, ja Netta tarjoaa maahanmennessä kamalaa räksytystä :D Kyllä siitä nyt taas ääntä lähtee, mutta eiköhän me aleta haun ilmasua rullaan vaihtamaan.
Oton kanssa on tehty kaikkea epämäärästä, kun oon yrittänyt vältää maahan tai istumaan käskemistä. Se tarjoaa niitä itse ja menee aika helpon näköisesti, mutta kuitenkin. Ensi viikolle saatiin aika eläinlääkäriin, että se kuvataan.

lauantai 26. syyskuuta 2009

Huuda Sintti, huuda!

 
Otto oli toissapäivänä hierojalla. Lonkkien kohdalta karva on muuttunut normaaliksi ja se rentoutui jo hierottaessa makaamaan selällään. Nyt se ei tosin halua hypätä autoon kotoa lähtiessä, miettii ensin ja nostaa sitten etutassut, että joku nostaa takapään. Yritetään saada ell aika, että kuvattaisiin. Netta on edelleen jatkanut pomppimista.

Pekotreenit meni taas pienellä porukalla, meidän lisäksi vaan kaksi muuta. Alkuun tokoa, Netan otin autosta vapaana ja tein kokeenomaisesti. Kiva vire jälleen, nyt varmaan pidetään taukoa tokossa ja keskitytään esineisiin jäljellä ja jos alkaisin opettaa rullailmasua (kun vaan tietäisi mikä olisi paras vaihtoehto..).
Netan kanssa otettiin kaksi 'näyttöä', liinan kanssa perässäjuoksuna ukolle ja suorapalkkaus.
Oton kanssa tein vain tokoa, alkuun normaali, mutta keskittyminen meinasi välillä vähän kadota.
Äiti teki Giten kanssa tokot. Sillä vaan pelkkää ilmasua ilman kummempaa lähetystä tai piiloutuneita maalimiehiä. Mä haukutin sitä ensin, mulle se kyllä huutaa :D Vieraille haukkuu enemmän yhden haukun kerrallaan. Viikon takaiseen verrattuna paljon parempi, nyt ehdittiin ottaa se valosalla.
 
Tänään oltiin mätsärissä, kehässä Otto ja Netta. Molemmat saivat punasen nauhan, niin äiti joutui Oton kanssa kehään :D Ihan hyvin se Otto esiintyi, vaikkei äiti ollut sitä esittänyt kuin kerran aiemmin 6½ vuotta sitten..
Netalla oli törkee juoksuinto, paahto täysillä ja yritti muutamia kertoja nostaa laukalle :o Kuivattu maha tuntu motivoivan :D Sijotuttiin sitten punaisten 3.
Gitte oli mukana vaan hengaamassa, kiltisti moikkasi muutamaa vierasta ihmistä.

torstai 24. syyskuuta 2009

Ongelmasta ongelmaan - peruskaava

Eilen käytiin tokoilemassa itekseen parkkihallissa. Netalla motivaatio oli hyvä, mutta se tuntuu unohtaneen liikkeet :D Jäävissä menee aina maahan, erityisen nopeasti tietenkin väärällä käskyllä. Sivulle käskyn kuultuaan pyörii ensin jotain epämääräisiä ympyröitä itsensä tai mun ympärillä ja sitten tulee perusasentoon liian eteen.
Ensin paikallamakuu takapalkalla, olin piilossa, ½min, hyvä.
Sitten jätettiin taas takapalkka ja tarkoitus oli ottaa seuraaminen ja liikkeestä maahan ja seiso. Seisominen ei onnistunut, enkä jäänyt sitä korjaamaan vaan otettiin tilalle luoksetulo, lyhyt matka, pysäytys ja vapautus palkalle siitä.
Selvästi se edelleen kyttäilee palkkaa, mutta motivaatiossa alkaa vihdoin näkyä toivottua tulosta. Pitää varmaan ensin ruveta tekniikkaa tekemään erikseen ja vasta sitten ottaa useamman liikkeen kokonaisuuksia. Kukahan tolle jaksais kaukokäskyt opettaa :D

Giten kanssa myös ensin paikallamakuu. Etäisyys pari metriä, olin selkä siihen päin ja alle ½min: hyvä. Sitten seuraamisen poimintaa kävellessä ja lopuksi luoksetulo. Silläkin taisi olla lelupalkka odottamassa, jos oikein muistan. Se teki tosi hyvin, matalalla vireellä keskittyneesti. Edelleenkään ei ole eteenistumista varsinaisesti opetettu, vain palkkailtu siitä.
Äiti teki sillä aikaa Oton kanssa jotain.


Niin ja yksi ilta oltiin agilityhallilla. Treenasin Sissin kanssa, Gitte oli mukana harjottelemassa vaan olemista siellä ja vähän tokojuttuja siinä sivussa. Muuten on jäänyt treenailu tällä viikolla vähäisemmäksi, kun pitänyt koeviikon eteen yrittää jotain tehdä...

sunnuntai 20. syyskuuta 2009

Otto ongelma

Torstaina oltiin raunioille järjestetyssä kaikille harrastajille avoimessa 'spektaakkelissa'. Ensikoti oli luhistunut, ja raunioilla oli verta, vaatteita, ruokaa, savua, melua, lehtimiehiä ja hautautuneita ihmisiä. Treeni oli sinällään hyvä ja huolella järjestetty, mutta ei ihan meidän koirille sopivaa. Tai Otolle se olisi ollut, mutta Otto itse on edelleen vajaakuntoinen. Sille on syötetty ravintolisää, pidetty body ropea ja hieronta on taas ensi viikolla. Mutta ei se kunnossa ole. Välilllä juoksee kyllä metsässä pitkiäkin lenkkejä itsekseen, mutta sitten ei taas jaksa edes autoon hypätä. Torstaina se oli mukana, mutta alkulämmittelyjen jälkeen autoonnostettavassa kunnossa, eikä sitä voinut raunioille päästää. Netta kävi raunioilla, mutta oli kohtuullisen hukassa. Gitelle otettiin varsinaisen harjoituksen jälkeen oma treeni, pari maalimiestä perässäjuoksuna. Ei kyllä mennyt ihan putkeen. Eka meni verilätäkön viereen, ja veren haistelu kiinnosti haukkumista enemmän. Toinen ukko oli betonilaatan alla, ja pimeässä illassa en ollut ihan varma, oli haukussa enemmän vartiointia vai ilmaisua.

Perjantaina oli sitten meidän oman porukan rauniotreenit. Ottoa ei raaski aina treenamatta jättää, ja nyt se pääsi raunioille. Sen suoritus ei kyllä ollut lähelläkään entistä. En tiedä, voiko sillä olla kipua lonkissa, joka sitten estää sen keskittymistä työhön ja pistää juoksemaan 'kipua karkuun'? Vai mikä siitä on tehnyt näin keskittymiskyvyttömän? Sillä oli kaksi ukkoa vastakkaisissa putkissa, ihan lähellään toisiaan siis, ja ajatus oli, että se saa nostettua ne suuremmitta juoksuitta. Mutta mutta Otto hössäsi kaikkea muuta ja juoksenteli ihan väkisin. Meinasi mennä jo painostamisen puolelle, että sain sen nostamaan ukot. Ei tällainen treenaaminen kyllä kivaa ole :(

Gitelle otettiin vaan ylhäällä rakennusten välissä valaistulla alueella leikkimistä, haukkumista ja makkaransyöntiä. Hiukka arveluttaa, kuinka sen kantti tuon haukkuilmaisun tulee kestämään. Nyt ainakin siitä ovat hämärtyvissä illoissa maalimiehet hiukka arveluttavia, toivottavasti on ohimenevä vaihe.

Netalle Noora teki lyhyen jäljen ja sille 5 esinettä. Muiden lähdettyä ja illan kunnolla pimennyttyä kävimme ajamassa sen. Kyllä pimeys vaikeuskerrointa lisää: Netta onnistui kerrankin poimimaan esineen suuhunsa, ja me vaan ihmeteltiin mihin esine on kadonnut ja vasta seuraavalla esineellä, kun se meinasi kävellä ohi Noora huomautti ja se toi edellisen esineen Nooralle voidakseen nostaa uuden ;)

Lauantain treenaamiset jäi vähiin, mä olin maalimiehenä pimeän hakukokeessa. Sunnuntaiaamuna anivarhain raahauduimme Löytyn kentälle järjestämään mätsäriä. Otto ja Netta ulkoilivat siellä lyhyesti metsässä, mutta Gitte pääsi mukaan mätsärin järjestelyihin. Siellä se pyöri pari tuntia kaikkien jaloissa ja lopetti aikaamyöten myös muille koirille räksytyksen ;)

Illalla kävimme vielä agihallilla treenaamassa itseksemme. Oton kanssa vaan tosi lyhyitä juttuja ja leikkimistä eikä mitään hyppäämistä, tavoitteena saada sen pää pysymään kasassa... Netan kanssa samoin vain lyhyttä treeniä ja tokoa. Tokoilussa oli intoa alkuun liikaakin. Taas se meinasi lähteä takapalkalle pelkästä kehumisesta ilman vapautusta.. Luoksetulo pysäytyksellä pelkkää ennakkointia.
Sintin kanssa Noora teki taas kääntymistä ja irtoamista 'parin aidan ratana'. Välistävetoa, takanaleikkausta, valssia. Lisäksi suoran putken kanssa, niin että ennen putkeen menoa koira tietää kumpaan suuntaan kääntyä. Se meni aika hyvin, vain kerran tais kääntyä väärään suuntaan.
Nyt Sintti on illan vaikuttanut oikeasti olevan väsynyt :D
Loppuun muutama kännykkälaatuinen videon pätkä, kuvaajalla oli hieman teknisiä ongelmia ja suurin osa videoista epäonnistui...

tiistai 15. syyskuuta 2009

Minäminäminä juokseejuokseejuoksee

Sintti eksyi eilen treenaamaan agilitya ryhmässä. Olin ensin Sissin kanssa treenaamassa ja ajateltiin jäädä sen jälkeen hallille keskenään. Mutta hallilla jatkuikin vielä yksi ryhmä ja yhden koiran ollessa poissa jäätiin siihen.
Tehtiin lyhyitä ratoja juoksemalla kerran läpi, eikä jääty toistamaan mitään kohtaa. Puolet tein Netan kanssa, kun radalla oli Gitelle vielä opettamattomia esteitä.

Giten kanssa aita + suora putki ja heitin palkan. Muuten se meinaa singota jalkoihin et "mitä nyt mitä nyt!!". Lähdössä se pysy hyvin. Tullut tavaksi, että nostan sen lähtöpaikalle ja se kyttää kyyryssä lupaa :D Ja luvan saatua menee vähintään täysiä, mutta väittäisin että tällä hetkellä ainakin seuraa jälkeenjäänyttä ohjausta. Leikkiminenkin on tossa vireessä ihan erilaista kuin kotona. Siihen on kyllä Sintissä tosi tyytyväinen, että se keskittyy täysillä tekemiseen, muut koirat on ihan ilmaa.

Toisella radalla putkesta tultua tiukka käännös aidalla ja valssi. Rima tippui, mutta kääntyi tiukasti. Sen jälkeen 3 aitaa suoraa, se tajusi käskytyksestä että pitäisi irrota, muttei ymmärtänyt minne.

Netalla kaksi noin 10 esteen rataa, sen verran helppoja että puhtaasti. Ensimmäinen meni sujuvammin, olisi voinut irrota paremmin.
Toisella mä meinasin unohdella rataa ja takanaleikkaus & persjättö ei ollut ihan sujuvaa. Mutta sillä oli intoa, rimoja laskiessa hyppi itsekseen maxi aitoja :o Loisto vauhti Pena!

sunnuntai 13. syyskuuta 2009

Hakuviikonloppu

Olimme viikonlopun pk-hakuleirillä Netan (siis se meidän pk-koira ;)) ja Giten kanssa. Lauantaina tein Giten kanssa tuuli-ilmaisua. Metsä ja maalimiehet olivat kaikki uusia tuttavuuksia, mutta ei se työskentelyä haitannut. Olimme sopineet, että koiraa ei piilolla haukuteta, mutta ihan väkisin makkaransyönnin välissä Gitte kuitenkin haukkui - ruokinta kun ei ollut riittävän nopeaa :) Sunnuntaina ei tuullut ja teimme ilmaisuharjoituksia perässäjuoksuina. Haukku irtosi hyvin, mutta kakara on tainnut oppia rytmin, että kahden haukun jälkeen saa makkaran. Pitää panostaa enemmän palkitsemisrytmin vaihteluihin.

Kouluttaja kiinnitti sunnuntaina huomiota, että Gitte jäi välillä melko kauas maalimiehestä. Tavoite on ollut metri, mutta välillä oli puolitoista. Ehdotti, että maalimies antaisi koiralle heti palkan, kun tämä tulee ja saisi näin sen pysähtymään lähelle ja sitten vasta ilmaisu. Ehkä näin voi ajoittain tehdä, vaikka mä olen vaan ollut tyytyväinen koiraan, joka ei ryysää päälle vaan peruuttaa haukkumaan. Gitte leikki myös hyvin vieraittenkin kanssa, ja lelupalkkaa voisi käyttää ainakin viimeisellä ukolla. Kouluttajan mielestä Giten kanssa kannattaa vielä vahvistaa näitä perusasioita eli erikseen ilmaisua ja etsimistä - ja näin olimme itsekin ajatelleet.

Se, mihin itse leirillä kiinnitin huomiota, oli maalimiesten aktiivinen käyttäytyminen ja koiran huolellinen palkkaaminen. Meidän treeneissä maalimies on ollut passiivisempi, ja koiran palkitseminen ja leikittäminen on ollut enemmän ohjaajan vastuulla. Täällä oli hienoa, kun koiran löydettyä ja ilmaistua ukon, se sai hetken paistatella kaiken huomion keskipisteessa ihailtavana.

Olemme pohtineet pk-haun säännöllistä aloittamista, mutta nyt tulimme kuitenkin tulokseen, että taidamme pysyä toistaiseksi vain entisessä pelastuskoiraporukassamme. Peko-puolella viehättää koiran kanssa tehtävä yhteistyö. Etsiminen on enemmän yhteistä puuhaa, liikumme yhdessä, koira saa olla omatoimisempi, treeneistä saa helpommin vaihtelevia eikä koiralle tarvitse olla niin vaativa, kun piston suoruus ei ole tavoite :)

Tein Giten kanssa myös 'esineruutua' eli olimme yhdessä kävelyllä ruudussa, mutta esineet eivät liiemmin siellä metsässä kiinnostaneet. Täytyy palata olohuoneen lattialle harjoittelemaan...

Tämä meidän pk-koira Netta keskittyi lähinnä esittelemään metsästystaipumuksiaan ;) Kun Netan haukku heti aluksi irtosi niin huonosti, niin kouluttaja ehdotti sen rullakoiraksi kouluttamisen aloitusta. Niinpä lainasimme kaverilta patukan ja aloitimme treenin metsässä - näinhän se oppikirjan mukaan menee ;p Luonnollisesti Netta oli hukassa, mutta noutihan se patukkaa ja palasi maalimiehelle syömään. Täytyy nyt tosiaan miettiä, ruvetaanko siitä oikeasti rullakoiraa kääntämään. Nyt ei kyllä ainakaan pariin viikkoon tehdä mitään - katsotaan sitten jälkikokeiden jälkeen.

Esineruudussa Netta haki ensimmäisen esineen normaalisti. Sitten se sai etulinjalla jonkun mielenkiintoisemman hajun ja häipyi ruudusta etuviistoon vasemmalle. Tämän jälkeen esineet ruudusta eivät enää nousseet vaan muut hajut juoksuttivat.

Kotiin palatessamme kuvittelimme koirien kaipaavan lepoa viikonlopun rasituksista, mutta Sepesusi on ollut ihan muuta mieltä. Noora ajatteli kokeilla, miten Gitte suhtautuisi body ropeen ja Git kuvitteli tämän olevan jokin uusi aktivointitehtävä - ja kiitettävän nopeasti se solmi itsensä ihan uudenlaiseen pakettiin ja puri siteen poikki. Tämän jälkeen se on viskonut omenoita pihalla, repinyt narulelua sisällä ja tyhjentänyt viimeiset viinimarjat pensaista...

perjantai 11. syyskuuta 2009

Sähkömies Sintti

Tällä viikolla koirat on ollu aika vähällä tekemisellä ja Git päätti näyttää että osaa se itsekin tekemistä keksia. Eilen aamulla matolta löyty kuorittua johtoa ja pieniin paloihin pilkottu töpseli. Vessan kaapin välistä taas roikkui katkaistu johto. Onneksi se oli vaan tarpeeton hiustenkiharrin :D Näppärästi se oli kuorinut sen johdon, toivottavasti tajunnu olla syömättä niitä osia.

Hierojalla käytiin myös. Netta oli hyvässä kunnossa (oikea puoli oli tällä kertaa kireämpi), jäädään seuraamaan sitä. Se on taas törkeesti hyppiny mun päälle viime aikoina ja muutenkin ollut aktiivisempi.
Otto on aika jäykkä, erityisesti lanteen ja lonkkien alueelta. Lonkkien alueella myös karva on samea ja nahka ei ole 'irtonainen'. Hieroessa se ei olisi malttanut rauhottua. Etuosa oli hyvässä kunnossa, aristi selän ja lonkan aluetta. Sille on seuraava aika parin viikon päästä.
Kotihoito-ohjeiksi saatiin body rope -köytös. Nyt se on ollut sillä useamman tunnin joka päivä päällä. Mun mielestä se on aikalailla ihan sama Otolle onko se sillä vai ei. Ei se ainakaan ole ollut sen näkönen, ettei sitä haluaisi. Lisäksi lämpöhoitoa, jos saataisiin hankittua kauratyyny.

Giten kanssa tehty takapihalla kepeille lähetystä eri kulmista, takanaleikkausta, valssia. Päässä usein namukuppi tai lelu. Lisäksi twistiä, valssia & kiertoa aidalla. 'Kontaktinottamistakäskyä' pitäisi treenata...
Noutokapulaa se pitää ehkä 2s. Lisäksi oon vahvistanu leikin kautta vaan perusnoutoa. Paikallaoloa tulee myös siinä sivussa tehtyä, lähinnä kun jätän sitä agilityjutuissa odottamaan.

Netan kanssa en ole muuta tehnyt kuin pari kertaa jotain pientä takapalkalla(välillä ollut iltaruoka). Into ainakin oli ja vähäinenkin tarkkuus hukassa. Nyt se meinaa vaan rynnätä pelkästä kehumisesta palkalle, jos ääni on yhtään liian kehuva. Gittekin kuuntelee paljon paremmin millon maaginen sana tulee :D

Oton kanssa myöskin takapalkalla liikkeestä maahan & luoksetulon pysäytystä. Näytti, että sen oli tosi vaikea istua. Maahan menee nopeasti seisaaltaan.

maanantai 7. syyskuuta 2009

Parasta mejässä: hirvikärpäset!

Eilinen meni taas kokonaan mejä-kokeessa, onneksi luvattu rankka sade ei alkanutkaan ajoissa. Odotellessa ehdittiin keräillä kantarelleja ja ihan mukavasti hirvikärpäset yritti tunkeutua mun rastoihin.
Laukauksen siedossa Netta jäi aika pusikkoisen puun juurelle, siitä näkyi suunnilleen vaan päälaki :D Tällä kertaa meille tuli jäljellä 1 hukka, vähän ennen ekaa kulmaa ja makaus meni samalla ohi.. Muuten kivaa jäljestystä, muutamia kertoja poikkesi jäljeltä. Netta tosi usein kääntyi kattomaan mua kysyvästi, kun oli poikennut pari metriä jäljeltä, jälki-käskystä se palasi jäljelle ja lähti jatkamaan. Toisen makauksen merkkasi selvästi, pyähtyi nuuhkimaan. Se jäljesti kokeessa taas paljon tarkemmin kuin treenatessa.
Tuomarina Rauli Markelin ja jäljellä oli ikää 18h.
Jäljestämishalukkuus 4(/6)
Jäljestämisvarmuus 9(/12)
Työskentelyn etenevyys 8(/10)
Lähdön, kulmauksien, makauksien ja katkon selvittämiskyky sekä tiedottaminen / kaadolla haukkuminen 10(/14)
Käyttäytyminen kaadolla 3(/3)
Yleisvaikutelma 4(/5)

eli AVO2, 38p.

Koeselostus: Ohjattu lähtö. Netta jäljestää maavainua käyttäen mukavaa kävelyvauhtia. 1. osuuden pusikossa suurempi tarkistus, jonka jälkeen poistuu määrätietoisesti jäljeltä, muutoin vain pieniä poikkeamia. 1. makaus ohitetaan kulma oikaisten. 2. kulma jäljen mukaisesti ja makuu merkaten selvästi pysähtyen ja nuuhkien. Kaadon omisti nuuhkien ja jääden viereen.

Git oli jälleen mukana ja pääsi purkamaan jälkeä, kun siitä ei jälkikoiraa ole tarkoitus tehdä niin otettiin mukaan vaikka jälki väärään suuntaan kuljettiinkin. Makaukset oli sen mielestä aika jänniä, varovasti meni nuuhkimaan :D

Niin ja vielä ei ole vastausta tullut onko hallilla sillon 27. päivä vapaata.

lauantai 5. syyskuuta 2009

Kekeke

Giten uus lemppari on kepit :D Pihalle on saatu vihdoin istutettua 6 kepin sarja ja viriteltyä verkot. Lisäksi keksin rakentaa vanerilevystä alastulokontaktin. Tällä viikolla ei ole ollut ihmeempää ohjelmaa, niin on keskitytty takapiha-agilityyn ja tokoon.

Noutokapulana toimi ensin harjanvarren pätkä, ongelmana oli että Gitte saattoi nostaa sitä päästä. Vaihdoin normaaliin kapulaan ja nyt ollaan siinä vaiheessa, että se nostaa sitä pari senttiä maasta.
Kaukoja on aloitettu myös harjotella, maasta istumaan nousemista.

Keppien hakemiseen eri kulmista ja eri ohjaustyyleillä olisi tarkotus agilityn osalta keskittyä. Lisäksi on treenailtu kääntymistä, vasemmalla ohjaus on vaan paljon vaikeempaa :DD

Netan kanssa muisteltiin yksi päivä toko juttuja ja eilen oltiin Pekka Korrin koulutuksessa. Ensin oli luento motivoinnista & vireestä. Sen jälkeen käytäntöä: Netan kanssa tehtiin kolme liikettä takapalkalla mahdollisimman kokeenomaisesti. Teknisesti kamalaa, mutta se ilahtui kehuista! Jesjesjes! Muutenkin se oli tosi innoissaan treenaamisesta.
Lopuksi jäi hetki aikaa ja päästiin Giten kanssa 'treenailemaan'. Se oli vapaana ja klikkailin seuraamisesta. Lopuksi leikittiin kahdella lelulla. Se keskittyi tosi hyvin, eikä välittänyt yhtään vaikka vieressä oli muita koiria ja halli oli vieras.

Tänään käytiin tekämässä huomisen mejä-kokeen korvaava jälki. Otto ja Gitte oli mukana ja odotellessa treenailtiin. Oton kanssa takapalkalla liikkeestä maahan + hetken paikallolo, luoksetulo + pysäytys ja kakeja. Alkuun se teki normaalisti, sitten sen keskittymiskyky taas katosi. Leikkimäänkin se innostui aluksi kunnolla, mutta sitten kiinnostus lopahti.
Niin, ja se rapsutti poskeansa ja vinkui. Tutkin sitten sen suuta ja siltä taitaa olla taas hampaasta (premolaari) lähtenyt pala. Toisen puolen hammas oli kuitenkin samanlainen, mutta verrattuna Giten hampaisiin siltä olisi lohjennut pala.

Giten kanssa tehtiin alkuun kapulan nostoa, se äänteli vähän. Turhautumista, kun ei vielä tiedä mitä haen? Naksuttelin taas vähän seuraamisen hakemisesta.
Lisäksi otettiin luoksetulo niin, että jätettiin takapalkka. Toisella toistolla pyysin sen vielä maahan ennen vapautusta, kun se näytti ennakoivalta.
Myöhemmin vielä leikittiin, heittelin lelua ja se nouti. Loisto sintti!

EDIT Ainiin, oltiinhan me vierailemassa torstai-ryhmän pekotreeneissä. Oltiin kaupungin varikolla. Gitelle kolme maalimiestä yksitellen, näki lähdön muttei tarkemmin. Joutui siis hakemaan ja hakikin tosi hyvin! Näyttää ainakin siltä, että se käyttää myös nenää. Ensimmäisellä sai palkan heti, muita haukkui pari kertaa. Kaksi ekaa ruokapalkalla, kolmas leikki.
Netalle myös kolme maalimiestä, ensimmäinen oli puskassa, Netta oli mennyt ohi ja mm pyysi takaisin ja Netta haukkui? Toisella parempi, rasia oli maalimiehellä esillä niin näytti siltä, että se enemmän odotti palkkaa. Ohjaaja edotti jos käytös johtui liian helpoista piiloista, kolmas meni roskikseen sisään ovi ihan vähän rakosellaan. Netta joutui tekemään oikesti töitä, pyöri roskiksen ympärillä ja mä olin n.20m päässä. Pari kertaa vilkas mua, mutta teki hyvin itsenäisesti. Sai oven auki ja meni sisään, mm antoi palkan vahingossa suoraan..

maanantai 31. elokuuta 2009

Yksityisopetusta 8)

Eilen oltiin agihallilla yhdessä Kirsin, Markon ja Eevin kanssa. Oli tosi kiva päästä näkemään miten Kirsi ja Eevi ovat treenanneet ja saada ideaa omaan tekemiseen: Kiitos Kirsi!
Tehtiin ensin irtoamista kolmella esteellä ja sitten kääntämistä toisen aidan jälkeen. Git kääntyi joka kerta, vaikkakin vähän löysästi. Mä oon lähinnä ite hukassa :D
Heti putken jälkeen kääntymistä pitää myös treenailla, nyt Sintti on mennyt putkea taas hyvin. Satunnaisesti namukuppia päässä.
Lisäksi tehtiin parin kolmen esteen sarjaa, mikä onnistui yllättävän hyvin! Voitaisiin jo parin esteen 'rataa' treenailla :) Sylkkäri onnistui jotenkin, muuten olen vasta tosi vähän liittänyt ohjauskuvioita esteisiin.
Saatiin myös ideaa kontakteille. Nyt taas selvempi visio miten tehdään eli ei sittenkään liitetä kosketusalustaa.
Lopuksi laskettiin koirat ulkona juoksemaan vapaasti. Gitte räksytti alkuun taas kohtuullisesti ja Netta bongas yhdessä välissä jäniksen, loistokasta neidit :D

Silloin pentunäyttelyssä oli puhetta, että voitaisiin seuraavat treffit vaikka järkätä agilityn merkeissä..?

lauantai 29. elokuuta 2009





Raunioilla

Pitkästä aikaa olimme eilen peko-treeneissä raunioilla. Gitte ei siellä ollut ennen käynytkään. Otimmekin sen juoksemaan mukaan, kun tallasimme alueen. Uskomattoman reippaasti se siellä kulki, kävi itsekseen juoksemassa putkia ja tunneleita eivätkä erilaiset alustat -pellit tai levyt- häirinneet ollenkaan. Noora jopa houkutteli Giten mukaan raunioiden alla kulkevaan tunnelistoon ja haukutti sitä siellä. Haukku kaikui tunnelistossa kovasti, mutta ei se tuntunut sinttiä säikyttävän.

Sää tuntui olevan jotenkin matalapaineinen ja vähän epäilytti, miten haju raunioilla ja sen putkistoissa kulkee. Päädyimmekin ottamaan varman päälle piiloja. Otto tuntui pitkästä aikaa reippaalta ja tosi innokkaalta - tunnisti tietty missä oltiin. Otolle eka ukko kyljellään olevaan roskikseen ja ovi kiinni. Otto löysi piilon nopeasti, mutta se oli jotenkin ilmaisussa epävarma: kiersi roskista ja vinkui. Viimein kun pysähtyi haukkumaan, niin avasin heti oven ja annoin maalimiehen palkata. Toinen ukko oli laajassa betoniputkessa pressun sisällä. Tämäkin löytyi nopeasti, mutta Otto yritti kaivautua pressun alle ennen haukun aloitusta. Nyt haukkui kuitenkin paremmin. Eli ei Otto toimi kuten ennen, mutta oli kuitenkin parempi kuin parit edelliset kerrat. Kun vaan tietäisi, mikä sitä vaivaa. Ihan kuin sillä olisi dementia ;)

Netta tuli raunioille koemaisesti vapaana 'seuraten' ja paikallamakuun tehden. Ja se oli tosi täpinöissään!! En muista sitä niin innoissaan raunioilla ennen nähneeni :o Noora lähetti sen melko alhaalta, ja Netta juoksi raunioiden alakautta ympäri takaisin yläreunassa olevan ukon luokse. Ukko oli yhden kaivonrenkaan pituisen 'tunnelin' takana kuopassa. Netta myös ilmaisi harvinaisen reippaasti. Toinen ukko oli traktorin renkaiden katveessa pressun alla. Tämä myös löytyi ja haukuttiin hyvin. Netalta paras suoritus ikinä! Ihan kuin se olisi viimein oivaltanut, mitä ja miten pitää tehdä.

Giten kanssa oli päätetty, että enää ei oteta mitään perässäjuoksun tapaista edes ilmaisutreeninä. Kahdella kerralla metsässä sillä oli näin tehty - ja kierrokset nousee nopeasti ja korkealle. Nyt vaan etukäteen huoletti, miten se raunioilla tajuaa, mitä ollaan tekemässä. Päätimme kuitenkin pysyä päätöksessä ;) ja kaksi ukkoa meni valmiiksi piiloihin, toinen istumaan kyljellään olevaan roskalaatikkoon ovi auki ja toinen 'rivitaloon' eli koppirivistön keskelle koppiin niin ettei oviaukosta ihan suoraan näy vaikka ovi auki. Molemmat piilot olivat raunioalueen reunoilla, kun tuo tapaturma-alttius vähän huolettaa. Noora oli vielä ekana 'mieleenpalautus'-ukkona metsän reunassa matkalla raunioille.

Gitte oli heti tosi tohkeissaan, kun pääsi autosta. Yritykseni oli vaan lähteä sen kanssa kävelemään ja katsoa, bongaako se ukot. Gitte kuitenkin oli sitä mieltä, että hakemaanhan tänne on tultu ja kun päästin sen vapaaksi, niin se lähti etsimään itsenäisesti. Nooran sen löysi muutaman kunniakierroksen jälkeen ja pienellä härnäyksellä aloitti haukun. Seuraava ukko roskiksesta löytyi myös nopeasti. Hieman yritin lähinnä omalla liikkumisellani / 'kehonsuunnalla' ohjata sitä. Ja vasta kun Gitte ukon löysi ja kiipesi roskikseen tämän kylkeen istumaan ja haukkumaan tajusin, miten haastavan treenin olin sille järkännyt. Mutta hyvin sintti siitä suoriutui. Seuraavan ukon etsintä oli jo varsin määrätietoista. Sillä selvästi oli haju, kun se pääsi rivitalolle ja sinnikkäästi se kiersi ja itse tarkensi, mistä kopista haju tulee. Taas se reippaasti kiipesi koppiin ukon viereen istumaan ja haukkumaan. Haukku irtosi jo itsestään, mutta muutaman välipalkan se vielä sai.

Treeniporukkamme oli tosi vaikuttunut tuon hätään puolivuotiaan kakaran toiminnasta - ja niin tietty me itsekin. Sehän toimi kuin pelastuskoira! Etsi itsenäisesti, mutta ohjautui ja ilmaisi löytämänsä. Nyt tietty on huoli, ettei itse tyri: mikä on liikaa tai liian vähän treeniä tuon ikäiselle, mikä on liian helppoa ja mikä liian vaikeaa :o Se vaan tuntuu oppivan niin äärettömän nopeasti, on innokas tekemään, malttaa keskittyä ja kuunnella, mutta osaa myös riehua ja irroitella. Kotona se on helpon rauhallinen, mutta aina innokas, jos jotain puuhaa on tarjolla. Eli tuntuu, ettei tästä voi olla kuin yksi suunta - alaspäin :D

perjantai 28. elokuuta 2009

Sintti ja Pulsu vanhenee :o


Kohta ei voi enää vaan perustella kaikkea Giten kohdalla sillä, että se on pentu.. Puolivuotismitat: korkeutta noin 44cm ja painoa 12,8kg. Tähän ikään mennessä se on jo itsemurhaakin yrittänyt. Hyppäsi yksi ilta parin metrin pudotuksen muurilta alas meidän pihalla, aikasemmin se on ollut vähän fiksumpi. Ei se ainakaan mitään voivotellut sen jälkeen.
Otto täytti 7 ja oli mätsärissä jo ekan kerran veteraaneissa! Keskiarvoltaan mustat esiintyvät hyvin: Otolla häntä heiluu koko ajan, kun se on kehässä ja tuomarin lähestyessä vatkaa koko koira. Gitte oli ihan hyvin siihen asti, kun tuomari yritti katsoa hampaita.
Otto sai sinisen nauhan, eikä sitä kuulemma uskoisi ikäisekseen. Musta vaan tuntuu, että se on hirveen plösö. Sinisten kehässä se sitten vielä voitti :) Kuvaakaan ei ole, kun kuvaaminen + Gitte kädessä on kuulemma haastavaa...
Pentuja oli taas tosi paljon, Gitte sai sinisen ja poimittiin 7 parhaan joukkoon. Se kyllä vilkuili seisottaessa koko ajan missä tuomari liikkuu, mutta leikkii kuitenkin kehässä ja juoksee rennosti. Mitä nyt pientä kauhomista :D

Kaksi kertaa on myös agilitya käyty treenailemassa. Hallilla tehtiin perusjuttuja. Gitte oli tosi innoissaan, mutta ei sekaisin. Lähinnä treenasin Sissin kanssa.
Toisella kertaa oltiin ulkona Netan treeneissä. Rata oli lähinnä pyöritystä aidoilla, Netta oli alkuun oikeen vauhdissa. Sain jopa ohjailtua sen oikeille esteille, mutta rimoja tippui siinä ryntäilyssä. Sylkkäri oli Netasta ihan vierasta juttua, haki esteitä kivasti.
Giten kanssa kujakeppejä: se muistaa homman, muttei aina meinaa löytää sisään. Putkea namukupin kanssa, se on selvästi parempi. Lisäksi pari kertaa keinua ja sekin on tosi jeejeetekemistä. Hyvin se pysyy tekemässä mun kanssa, vaikka vieressä treenaa muitakin.

Yksi ilta äiti kävi sen kanssa tottiksen yleiskoulutuksessa, lähinnä vaan siis häiriötreeniä.

Oton leuan vähäinen harmaustilanne!

sunnuntai 23. elokuuta 2009

Pelastusta ja näyttelyä

Toissäpäivänä oltiin peko treeneissä, Otto oli mukana tallaamassa aluetta eikä treenannut. Se on ihan sekasin, kun sen kanssa ei ole voinut tehdä kunnolla mitään. Sitä ei voi lenkittää, eikä aivotyöskentelystä tule mitään kun se ei keskity.
Gitelle edelleen perässäjuoksu ilmasutreeniä, viiminen palkkasi lelulla ja se leikki vieraan kanssa myös innolla.
Netalle samalla lailla. Aika maavainuisesti se tuntu etsivän. Ihan hyvät ilmasut. Lisäksi tein ite sille n.100m jäljen, reilu tunti vanha. Esineitä (lääkepurkki, pieni muovinen rasia ja säiliöterotin) ja kulmia vuorotellen. Esineiden sisällä oli ruokaa, se pysähty niiden kohdalle. En tiedä opetanko menemään maahan, jotenkin pelkään että se sotkee koko homman esineruutuun. Sillä tosin ei olisi mitään väliä jos esineruutu 'hajoaa'. Mutta hyvää työskentelyä.

Eilinen meni näyttelyssä Kouvolassa. Kehää jouduttiin odottamaan 4,5h eikä mulla ollut häkkiä mukana, kun oltiin junalla. Mutta Netta esiintyi normaalia reippaammin. Seisottaminenkaan ei ollut hirveetä pään painamista :D Tuomariksi oli vaihtunut Tuula Savolainen. Netta oli ainoa käyttöluokassa ja tuloksena EH/1. Arvostelu: 3 vuotias narttu, jolla hyvä sukupuolileima ja mittasuhteet. Hyvä pää ja ilme, kuono voisi olla aavistuksen pidempi. Hyvä ylälinja. Hieman lyhyt kaula. Eturinta voisi olla leveämpi. Tilava runko. Kulmauksia voisi olla enemmän sekä edessä että takana. Riittävä raajaluusto. Kaunis turkki. Takaliikkeessä löysyyttä, sivuliikkeessä askel saisi olla pidempi ja tehokkaampi.

keskiviikko 19. elokuuta 2009

Neidit harrastelee

Viime aikoina taas kirjoittelu jäänyt.. Viime viikonloppuna treenattiin Giten kanssa hakua. Pihapiirissä, perusjuttua. Ilmasu parantui koko ajan, palkkasin enemmän leikillä kun se tuntui paremmalta. Yritettiin myös ottaa mukaan vähän nenän käyttöä, vaikea sanoa käyttääkö se nenää vai ei. Kerran menin kuusen juurelle mihin ei näe, silloin se ainakin löysi nenää käyttäen. Vähän meinasi jo turhautua ja haukkui äitille (eli ohjaajalle), mutta jatkoi.

Maanantai ilta meni agility hallilla. Ensin oltiin keskenään ja treenattiin Giten kanssa perusjuttuja: aitoja, putkea ja alastulokontaktia. Päätettiin opettaa kosketusalustaa varmemmaksi ja ottaa se avuksi kontakteille.
Netta juoksi puomin & pari minimini aitaa ja leikittiin. Lisäksi pätkä seuraamista.
Enemmän treenasin Sissi-holskun kanssa. Gitte oli välillä autossa ja välillä hallissa, sumupullo osui mukaan ja sillä kielto kun se pari kertaa meinasi alottaa räksyttämistä. Muuten se oli kuitenkin paljon rauhallisemmin kuin aiemmin.

Tiistaina oltiin LKK'n yleiskoulutuksessa, mä Netan ja äiti Giten kanssa. Netta oli taas toosi laama, näytti suunnilleen nukkuvan seisaaltaan. Mutta se tokoili Netaksi tosi hyvin! Tuntui, että tekemisessä oli edes jonkunlaista tarkkuutta. Leikkimisestä se ei hirveemmin innostunut, mutta namusaalispalkasta joo. Samoin naaman 'sohimisesta'.
Seuraamiset hyvä, suorat perusasennot. Hyvä liikkeestä maahan & seiso. Paikallamakuu ensin naama siihen päin n.min, tauko ja samanlailla selkä siihen päin.
Gitte oli myös innolla tekemässä, tarkemmin en niitä seurannut.

Otto on ollut edelleen aika vähällä tekemisellä kaikesta. Metsässä se on pirteä, leikki ja juoksee.
Niin ja Gitteä tuli mittailtua 5,5kuisena: korkeutta lähes 44cm ja painoa 12,2kg. Ruokaa saa enää vain 2 kertaa päivässä. Ajateltiin paremmaksi näin, muuten se saisi ruoan aina just ennen treenailuja.

lauantai 15. elokuuta 2009

Pena pelastaa!

Tänään käytiin Pelastuskoirien jälkikokeessa (peruskoe, valoisa). Luoksepäästävyys meni hyvin, Netta ei kiinnittänyt mitään huomiota ohikulkevaan koiraan. Se oli ihan laama. Mun kätellessä tuomaria se nousi pyörimään jaloissa, moikkasi nätisti.
Tottelevaisuusosuudessa me ei esitelty mitään wou suoritusta :D Seuraamisen se käveli mun perässä. Liikkeestä maahan ei mennyt kokonaan, mutta meni onneksi kunnolla maahan mun kuunnellessa tuomarin ohjeita. Jäljen nosto toiseen suuntaan me käveltiin polkua, takaisinpäin metsän puolella. Se onneksi tuurilla nosti sen siitä, mun olisi pitänyt lähettää se nostamaan jälkeä selvästi polun sivuun. Nyt se päätti itse kävellä sitä polkua.
Tuomarin alkupuhuttelussa mulle selvisi, että koiran pysäyttäminen kuuluu myös jälikokeeseen. Olin luullut, että se olisi vaan haku- ja rauniokokeissa. Sain Netan pysähtymään, maahan meni vasta toisella tai kolmannella käskyllä ja katto mua et mitä ihmettä. Ikinä ennen en ollut sitä jäljellä pysäyttäny...
Ensimmäisen esineen (meikkivoidepullo) luo se pysähtyi ja jäi nuuhkimaan, toinen skipattiin, kolmannen (litistetty kaljatölkki) luo jäi nuuhkimaan ja neljännen (hanska) se otti suuhun.
Aikaa meillä meni siihen >1km jälkeen tuomarin mukaan 11min :D Tuntuu, että siinä kävi joku moka, ei me mun mielestä kovaa kuljettu..
Eli läpi päästiin ja pitäisi pimeässä jäljestystä treenailla. Ja luultavasti muutan esineiden ilmaisutapaa.