lauantai 6. lokakuuta 2012

mitä maimai

Tyhmää kun ei muka ole millään ehtinyt kirjottaa! Me on asuttu täällä Lappeenrannassa jo lähemmäs kaksi kuukautta ja nyt Netta on vaihtunut Oton tilalle lappeenrantalaiskoiraksi.
Mai on tietty kovasti kasvanut ja oppinut. Edelleen se tuntuu omaan silmään ihan mini kokoselta, mutta sehän on senttiä paria vajaa maksi! :o

Mai on nyt 19 viikkoa, about 4,5kk. Nyt sillä on korkeutta 41,5-42cm. Viikko sitten mittasin sen 41senttiseksi ja painoa oli 8,4kg. Enää sitä ei oikeen jaksa kainalossa roikottamalla kantaa :D
17 viikkosena mittasin korkeudeksi 40cm. Ja 12 viikkosena painoa oli 5,75kg.
Hampaitakin on vaihtunut, uudet "etuhampaat" on jo kasvanut tilalle ja purenta näyttää hyvältä. Kulmurit on paikallaan. Mai on kasvattanut myös kunnon rokkitukan :-D Keskellä selkää kunnon tuuhea keesi.

Luovutusiästä alkaen Mai söi päivässä 300-330g, riippuen söikö se kaksi kertaa luuta vai kaksi kertaa lihaa&kasvista. Ruokaa tuli kuitenkin annettua koko ajan vähän enemmän, mutta syyskuun alusta lisäsin ruokamäärää 50%, eli se on syönyt nyt 450-495g päivässä. Prosentuaalisesti se on syönyt yli 6% painostaan, mikä tuntuu kyllä hurjalta verrattuna siihen, että Otto syö reilu 2% ja neidit reilu 3% painostaan. Edelleen Mai on ennemmin liiankin hoikka, mutta kovasti se on kasvanut. Ja Mai kyllä söisi kaiken mitä nenän eteen tulee 8)

Tällä viikolla alkoi agilityn viikkotreenit Main kanssa, päästiin LAUn penturyhmään :) Tällä hetkellä Mai osaa syli- ja poispäinkäännökset sekä takaakierron varsin hyvin. Lisäksi on harjoteltu vippausta, valsseja, niistoja ja reagointia mun suunnan- ja vauhdinmuutoksiin. Kontaktit aion opettaa Silvia Trkmanin laatikko-tyylillä. Sitä oon muutamia kertoja kotona naksutellut ja Mai ymmärsi idean tosi nopeasti. Pitäisi nyt siirtyä johonkin ulos harjottelemaan, hiukka ahdasta tässä sisällä. Seuraavaksi haluan liittää vihjesanan ja vapautussanan, ja häiriönä lisätä mun liikkumista.

Muuten Mai osaa istua käskystä, maahanmeno vaatii pienen käsiavun. Vaikka oon kyllä sitä mieltä, että ei mitään käsiapuja vaan naksuttelua!! :D Noutoa on alotettu naksuttelemalla, tällä hetkellä kapula on maassa ja Mai käy hampailla kokeilemassa sitä. Paikalla oloja on tehty vaihtelevasti takapalkalla/rasiapalkalla ja ilman, niitä pitäisi työstää. Perusasentoa on tehty ihan vaan käsiohjauksella ja seuraamista imutuksella. Ne tökkii, Mai selvästi tulee perusasentoon vain namikäden perässä eikä osaa tarjota sitä itse. Vielä häiritsee myös se, että se on niin pieni, ettei nää pitää kunnolla kontaktia istuessaan tiiviisti.

Nimeensä Mai reagoi tosi hyvin, toimii luoksetulona. Yllättävän hyvin se myös sylkee millon mitäkin noukkimaansa suustaan käskystä, tästä on toki pari kertaa oltu eri mieltä. Ulkona hihnassa Mai on varsin rasittava :D Se keskittyy bongailemaan koko ajan jotain ja ryntäilee jaloissa. Kävyt on varmaan parasta, niitä se jaksaa kantaa, syödä ja heitellä itselleen. Viime aikoina se on keksinyt myös pensaiden marjat. Lisäksi se haluaa syödä purkkaa ja kannella roskia.

Muuten arki alkaa olla jo "helpompaa": Mai on sisäsiisti (kunhan tietysti vielä useammin käyttää sitä ulkona) ja yksinolo on sujunut. Jonkun verran on videoitu yksinoloja, alkuun esiintyi huutamista, mutta nyt se on ollut kiltisti. Tai toki se varmasti askartelisi, jos olisi vapaana. Niinpä sillä on kahden kompostikehikon kokonen aitaus, tosi kiva sisustuselementti tässä yksiössä :-D

Viime viikonloppuna oltiin käymässä Lahdessa. Siellä oli menossa Turvallisuus ja puolustus -messut, missä Päijät-Hämeen Pelastuskoirilla oli näytöksiä. Koirakoista oli vähän pulaa, niin olin sitten Netan kanssa esittelemässä rullailmaisua. Ensimmäisen näytöksen Netta oli vähän hukassa, mutta toinen meni tosi hyvin. Oli varsin hämmentävä tilanne etsiä maalimiehiä asvalttikentällä teltoista yleisön edestä :D
Sunnuntaina oltiin hakutreeneissä Sipurassa. Mai teki tuuli-ilmasuja, aika vähän siellä kaatosateessa tosin tuuli, mutta perushyvin meni. Netta teki peruskoe-tyylisen treenin: ensimmäinen maalimies nousi heti ja moitteetta, sen jälkeen tyhjää. Netta etsi hyvin kunnes törmäsi johonkin eläimen hajuun, mistä sai huomauttaa. Sen jälkeen löytyi toinen maalimies, ilmasu meni vaan vähän sekasin. Netta tuli rulla suussa ja mä hämmennyin, kun siltä oli lähtenyt panta irti ja se roikkui rullasta :D Kolmas ok.
Kovasti olen miettinyt, että jos vaan saan auton käyttöön niin yrittäisin päästä hakuakin täällä treenaamaan. Vaikuttaisi sopivan Maille ja Netta pääsisi harrastamaan myös säännöllisesti.