Täytyy nyt raportoida, että Giin pelastuskoirakoulutus saavutti yhden rajapyykin: käyttöönottotarkastus tuli hyväksytysti suorítettua 17.9. ja Gii on nyt virallisesti hälykoira. Yhdenlaisena työvoittona tätä voi kai pitää, sillä ihan "perinteisen" pelastuskoiran muottiin Gii ei ole sopinut vaan aika paljon on saanut kaikennäköistä askarrella.
Käyttöönottotarkastus järjestettiin meille Vesivehmaalla maastossa missä en ollut ennen käynyt. Ja ihan kun en muuten olisi ollut riittävän jännittynyt, niin meille oli kutsuttu perään kävelemään testaajan, suunnistajan ja hälyryhmän vastaavan lisäksi kaksi poliisia, vapepan edustaja ja toinenkin hälyryhmän vetäjä. Eli jo lähdössä 8 hengen letka koiran perään hiukan arvelutti mua, mutta ei Gii tästä karavaanista, joka kasvoi aina 10 henkeen asti ennen viimeisen ukon nostoa, onneksi välittänyt.
Saimme tarkastettavaksi noin 20 hehtaarin pitkulaisen alueen, jonka pohjoispuolella sanottiin olevan alue mitä toinen koirakko tarkastaa. Aloitimme työskentelyn pohjoispäästä, ja kohtuupian Gii ilmaisi alueen ulkopuolelta maalimiehen. Tämä oli siis kuitenkin "toisen koirakon" alueella emmekä saaneet sitä nostaa. Jatkoimme etsimistä, ja Gii vielä uudelleen nosti tämän mm:n jäljen meidän alueelta ja yritti toistamiseen käydä nostamassa ukon. Tästä "häiriömaalimiehestä" ja sen tekemästä jäljestä, alueelle menneiden muiden maalimiesten jälkien ja alueen ryteikköisyyden vuoksi pyörimme kai turhan tiiviistikin siksakaten. Näin koirasta, että alueella meni jälkiä, mutta kun emme jäljestämistä ole riittävästi harjoitelleet niin en jäljestämään sitä laittanut vaan jatkoimme hakutyöskentelynä siksakaten.
Onneksi maasto hiukan helpottui edetessämme etelämmäksi. Reilun tunnin etsinnän jälkeen Gii sai hajun ylärinteestä, etsi maalimiehen ja tuli tekemään ilmaisun. Tämä oli mielestäni varsin kelpo suoritus. Poliisit jopa loppupalautteessa kehuivat koiran irtoamista.
Sitten onnistuimme taas löytämään kunnon ryteiköitä. Ja yhdessä sellaisessa Gii teki ilmaisun. Mä tietty jäin hinkkaamaan siihen ryteikköön, vaikka aika pian aavistinkin ettei siellä ukkoa ole - mutta piti vaan tarkistaa ja tarkistaa.
Matkan viimein jatkuessa ryteikkö väheni mutta korkeuserot lisääntyi. Ja aikamme kierreltyämme pääsimme liki korkeinta kohtaa, ja siellä Gii haukahti. Oli jo alkanut hämärtää, maalimiehellä oli kasvot peittävä hirvikärpästakki ja maalimies lähti liikkeelle koiran tullessa - siitä haukahdus. Muuten normaali ilmaisu. Aikaa oli nyt kulunut reilusti yli 2 tuntia.
Vielä saimme lisätehtäväksi palata sinne "toisen koirakon" alueelle tarkistamaan, mihin Gii oli aikaisemmin reagoinut. Siirryimme siis alueen toiseen päähän mistä olimme aloittaneet, laitoin koiran taas etsimään ja se välittömästi lähti maalimiehelle. Nyt oli jo niin pimeä, etten nähnyt ilmaisua. Kun tämäkin ukko oli ylhäällä oli aikaa kulunut jo yli 3 tuntia.
Loppupalautteessa poliisit sanoivat, että mun olisi kannattanut sahata alue pituussuuntaan ja harvemmalla kun nyt tein poikittain tiheällä siksakilla ja alueen pienemmiksi lohkoen. Totta, mun siis pitäisi kai viimein oppia luottamaan koiraan... Toinen palaute oli, että meidän pitäisi enemmän treenata ryteiköissä ;)
Olin kyllä tyytyväinen Giin työskentelyyn. Siinä ei väsymystä, turhautumista tai uskonpuutetta näkynyt, vaan se jaksoi työskennellä kyselemättä multa apuja. Gii pysyy etsiessään näköetäisyydellä, ja se on musta hyvä. Mun vaan pitäisi oppia luottamaan, että se lähtee kun hajun maalimiehestä saa...
Näytetään tekstit, joissa on tunniste peko. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste peko. Näytä kaikki tekstit
tiistai 23. syyskuuta 2014
sunnuntai 29. kesäkuuta 2014
Puolen vuoden päivitykset
Kylläpä olen kuuliainen: tänään sain palautetta päivittymättömästä blogistamme ja heti korjaan asian :)
Gii on siis pelastuspuolen pelastuskoirakokeet suorittanut. Keväällä käytiin Tampereella ensin loppupimeässä. Koira toimi erittäin hyvin - yksi sen parhaita suorituksia ikinä - mun osalta ei vaan valitettavasti voi sanoa samaa ja yksi ukko jäi nostamatta. Kartanluku ja etsintäsuunnitelma sekä ennenkaikkea etsintäsuunnitelman toteutus ontuivat: oli siis kaikenkaikkiaan opettava kokemus! Tuulen suunnan katson tästä lähtien aina netistä.
Seuraavaksi käytiin Kotkassa loppuvaloisa. Sää oli lämmin, maasto kalliota ja kivenlohkareita. Alue oli pitkä ja kapea, aurinko paistoi sopivasti ja tuulenvire kävi juuri pitkittäin alueen suuntaisesti. Suunnistaminen siis onnistui melkein aistinvaraisesti. Gii työskenteli kohtuullisesti, hieman oli tahmeampi kuin ed. kokeessa, mutta nyt kaikki maalimiehet nousivat ja koe hyväksytysti suoritettu.
Loppupimeän uusi yritys oli meidän omassa kokeessa Kärkölässä. Ekan mm:n nosti ok. Toinen oli makaava risukossa, jota en yhtään huomannut ja meinasin astua päälle. Gii oli samaan aikaan mm:llä ja mun loikka maalimieheltä sivuun veti myös Giin pois. Lähdin siis kiertämään mm:stä, ja näin sain Giin tekemään ilmaisun - meni kyllä hiukan painostamiseksi. Kolmannen mm:n kohdalla myös osuin kävelemään suoraan kohti, ja tällä myös ilmaisu huono: juoksi maalimiehen ja mun väliä mutta ei mennyt maahan (=Giin kertomisen tapa) ennenkuin pysähdyin itse. Jälkikäteen tätä pohdin ja havaitsin, että jos kävelen suoraan kohti mm:stä niin Gii jää vain sahaamaan eikä tee maahanmenoa. Voiko se päätellä että tuossahan se jo tulee mm:lle, riittää kun juoksen näyttämässä suuntaa? Jos pysähdyn, käännyn toiseen suuntaan tai kävelen mm:n ohi, niin sitten Gii ilmaisee eli pysäyttää mut maahanmenolla. Loppupimeäkin tuli kuitenkin hyväksytysti suoritettua, mutta näistä ilmaisusäädöistä johtuen en heti hakenut käyttöönottotarkistusta.
Nyt on siis vielä hiottu ilmaisua eri tilanteissa, kuten jos mä kävelen suoraan kohti mm:stä, liikkuvia maalimiehiä, mm:n paikan tarkentamista eikä hajusta ilmaisuun lähtöä jne. Ja tällä viikolla tuli havaittua, että jos Gii ei ole käynyt mm:llä eikä ole täysin varma mm:n sijainnista, niin se helposti tulee mulle "selittämään" asiaa istumalla eli tekee puolittaisen ilmaisun jotta saisi mut mukaan lähemmäs maalimiestä ja yhdessä etsimään. Tavallaanhan se on ihan järkevää, että kertoo että haju on ja että ei tiedä ihan tarkkaan mistä haju tulee. Mutta pois kai tuokin käytös pitäisi sammuttaa? Vai voisiko sen antaa olla, tositilanteessahan voisi olla hyödyllinenkin juttu? Täytyy miettiä. Tänään Espoon raunioilla sain myös aiheutettua sille epävarmuutta ilmaisuun, kun tokalla mm:llä luulin sen tekevän valeen, kun en itse tajunnut siinä olevan piiloa. Aina pitäisi luottaa koiraan - miksi se on niin vaikeaa?!
Giin kanssa aloitin alkukesästä vihdoin kokeilemaan jälkeä. Ja ymmärsihän se mistä on kyse ;) Pieniä metsäjäljenpätkiä, jossa on esineitä mutta ei ollenkaan namuja, on nyt muutamia tehty. Mökillä voisi niitä lomalla lisää tallailla. Ja kyllähän mua kiinnostaisi tunnistusjäljestystä myös syksyllä aloittaa.
Agilityrintamalla on sitten ollut valitettavan hiljaista - mä vaan niin koen että se juna meni mun osalta jo vuosia sitten ohi. Gii on kyllä liikuttavan ihana kun se yrittää mun tunarointiohjauksesta tehdä hyviä ratoja ;) Mä vaan turhaudun omaan osaamattomuuteeni. Kesällä meidän treeniaika olisi sunnuntai-iltaisin, ja se on kyllä jäänyt melkein aina käyttämättä muiden menojen vuoksi. Täytyy miettiä, haenko talveksi ollenkaan ryhmään. Gii kyllä tykkäisi.
Keväällä aloitimme uuden harrastuksen: doboilun. Jos olisin tiennyt, että itsekin joutuu ihan tosissaan siinä hikoilemaan, niin olisin ehkä miettinyt tarkemmin ;) mutta onneksi en tiennyt ja sen verran kivaa oli, että nyt on oma tasapainotyyny ja pallo tilauksessa.
Mulla on siis tämän viimeisen puoli vuotta ollut vain Gii ja Otto. Otto on selvästi nyt "vanha". Sillä on päiviä, ettei halua juuri lenkkeillä, kuulokin on heikentynyt ja kuorsaus voimistunut. Mutta edelleen se jaksaa ajoittain olla oma rasittava itsensä...
Kuvassa Mai ja Gii
Nooralla on ollut Netta ja Mai. Netan kanssa treenaus on jäänyt hyvin vähiin, ja elokuusta se on lähdössä puoleksi vuodeksi hoitoon perhekoiraksi. Luulen Netan itsensä olevan hyvin tyytyväinen tähän seuraneidin rooliin.
Mai on noussut agilityssa kakkosiin, ja saanut sieltä yhden nollan. Mutta näistä voisi vaikka Noora joskus päivitellä...
Gii on siis pelastuspuolen pelastuskoirakokeet suorittanut. Keväällä käytiin Tampereella ensin loppupimeässä. Koira toimi erittäin hyvin - yksi sen parhaita suorituksia ikinä - mun osalta ei vaan valitettavasti voi sanoa samaa ja yksi ukko jäi nostamatta. Kartanluku ja etsintäsuunnitelma sekä ennenkaikkea etsintäsuunnitelman toteutus ontuivat: oli siis kaikenkaikkiaan opettava kokemus! Tuulen suunnan katson tästä lähtien aina netistä.
Seuraavaksi käytiin Kotkassa loppuvaloisa. Sää oli lämmin, maasto kalliota ja kivenlohkareita. Alue oli pitkä ja kapea, aurinko paistoi sopivasti ja tuulenvire kävi juuri pitkittäin alueen suuntaisesti. Suunnistaminen siis onnistui melkein aistinvaraisesti. Gii työskenteli kohtuullisesti, hieman oli tahmeampi kuin ed. kokeessa, mutta nyt kaikki maalimiehet nousivat ja koe hyväksytysti suoritettu.
Loppupimeän uusi yritys oli meidän omassa kokeessa Kärkölässä. Ekan mm:n nosti ok. Toinen oli makaava risukossa, jota en yhtään huomannut ja meinasin astua päälle. Gii oli samaan aikaan mm:llä ja mun loikka maalimieheltä sivuun veti myös Giin pois. Lähdin siis kiertämään mm:stä, ja näin sain Giin tekemään ilmaisun - meni kyllä hiukan painostamiseksi. Kolmannen mm:n kohdalla myös osuin kävelemään suoraan kohti, ja tällä myös ilmaisu huono: juoksi maalimiehen ja mun väliä mutta ei mennyt maahan (=Giin kertomisen tapa) ennenkuin pysähdyin itse. Jälkikäteen tätä pohdin ja havaitsin, että jos kävelen suoraan kohti mm:stä niin Gii jää vain sahaamaan eikä tee maahanmenoa. Voiko se päätellä että tuossahan se jo tulee mm:lle, riittää kun juoksen näyttämässä suuntaa? Jos pysähdyn, käännyn toiseen suuntaan tai kävelen mm:n ohi, niin sitten Gii ilmaisee eli pysäyttää mut maahanmenolla. Loppupimeäkin tuli kuitenkin hyväksytysti suoritettua, mutta näistä ilmaisusäädöistä johtuen en heti hakenut käyttöönottotarkistusta.
Nyt on siis vielä hiottu ilmaisua eri tilanteissa, kuten jos mä kävelen suoraan kohti mm:stä, liikkuvia maalimiehiä, mm:n paikan tarkentamista eikä hajusta ilmaisuun lähtöä jne. Ja tällä viikolla tuli havaittua, että jos Gii ei ole käynyt mm:llä eikä ole täysin varma mm:n sijainnista, niin se helposti tulee mulle "selittämään" asiaa istumalla eli tekee puolittaisen ilmaisun jotta saisi mut mukaan lähemmäs maalimiestä ja yhdessä etsimään. Tavallaanhan se on ihan järkevää, että kertoo että haju on ja että ei tiedä ihan tarkkaan mistä haju tulee. Mutta pois kai tuokin käytös pitäisi sammuttaa? Vai voisiko sen antaa olla, tositilanteessahan voisi olla hyödyllinenkin juttu? Täytyy miettiä. Tänään Espoon raunioilla sain myös aiheutettua sille epävarmuutta ilmaisuun, kun tokalla mm:llä luulin sen tekevän valeen, kun en itse tajunnut siinä olevan piiloa. Aina pitäisi luottaa koiraan - miksi se on niin vaikeaa?!
Giin kanssa aloitin alkukesästä vihdoin kokeilemaan jälkeä. Ja ymmärsihän se mistä on kyse ;) Pieniä metsäjäljenpätkiä, jossa on esineitä mutta ei ollenkaan namuja, on nyt muutamia tehty. Mökillä voisi niitä lomalla lisää tallailla. Ja kyllähän mua kiinnostaisi tunnistusjäljestystä myös syksyllä aloittaa.
Agilityrintamalla on sitten ollut valitettavan hiljaista - mä vaan niin koen että se juna meni mun osalta jo vuosia sitten ohi. Gii on kyllä liikuttavan ihana kun se yrittää mun tunarointiohjauksesta tehdä hyviä ratoja ;) Mä vaan turhaudun omaan osaamattomuuteeni. Kesällä meidän treeniaika olisi sunnuntai-iltaisin, ja se on kyllä jäänyt melkein aina käyttämättä muiden menojen vuoksi. Täytyy miettiä, haenko talveksi ollenkaan ryhmään. Gii kyllä tykkäisi.
Keväällä aloitimme uuden harrastuksen: doboilun. Jos olisin tiennyt, että itsekin joutuu ihan tosissaan siinä hikoilemaan, niin olisin ehkä miettinyt tarkemmin ;) mutta onneksi en tiennyt ja sen verran kivaa oli, että nyt on oma tasapainotyyny ja pallo tilauksessa.
Mulla on siis tämän viimeisen puoli vuotta ollut vain Gii ja Otto. Otto on selvästi nyt "vanha". Sillä on päiviä, ettei halua juuri lenkkeillä, kuulokin on heikentynyt ja kuorsaus voimistunut. Mutta edelleen se jaksaa ajoittain olla oma rasittava itsensä...
Nooralla on ollut Netta ja Mai. Netan kanssa treenaus on jäänyt hyvin vähiin, ja elokuusta se on lähdössä puoleksi vuodeksi hoitoon perhekoiraksi. Luulen Netan itsensä olevan hyvin tyytyväinen tähän seuraneidin rooliin.
Mai on noussut agilityssa kakkosiin, ja saanut sieltä yhden nollan. Mutta näistä voisi vaikka Noora joskus päivitellä...
sunnuntai 1. joulukuuta 2013
Peruspimeä
Giin kanssa käytiin viime viikonloppuna perushakukokeen pimeäosuus. Ensi vuonnahan loppukokeisiin pääsee jo toisen peruskoeosuuden suorituksella, mutta halusin 'harjoitusluonteisesti' käydä myös pimeän kokeen. Koe oli alueella, missä emme olleet ennen käyneet. Olimme viimeinen peruskoekoirakko. Suorakaiteen muotoinen alue oli tien vieressä, ja totesin omien pimeänsuunnistustaitojen riittävän aluksi vain rajoja pitkin kulkemiseen. Sitten kun alue on piirtynyt gpsiin, niin voin lähteä halkaisemaan keskeltä pituussuuntaan.
Aloituskulmasta olimme hätään päässeet liikkeelle, kun Gii muutaman metrin erkaannuttuaan tuli jo luo ja painui maahan. Olin todella epäuskoinen, mutta ei auttanut kuin hyväksyä ilmaisu. Ja oikeinhan se oli, maalimies makasi verkotettuna kuusen juurella oksien katveessa. Siitä jatkoimme matkaa alueen toiseen päähän, missä metsä oli varsin tiheää ryteikköä. Ryteikössä tuntui, ettei Gii irronnut mihinkään ja oma eteneminen oli myös varsin tuskaista. Kulman jälkeen huomasin, että Giillä on haju, mutta niin heikko ettei se lähde itse työstämään. Jatkoin siis matkaa ja toisen kulman jälkeen se taas pyrki alueen sisälle. Kaarsin myös itse vähän ja vahvistin koiraa, mutta se ei lähtenyt työstämään hajua. Jatkoimme siis toisen pitkän sivun ja kulman viimeiselle sivulle kohti aloituskulmaa. Metsä oli nyt avarampaa ja koira irtosi hyvin - siis Giin mittapuulla. Taaskaan en itse ollenkaan huomannut että se olisi löytänyt maalimiehen, mutta ilmaisi, hyväksyin ilmaisun ja lähdin seuraamaan. Koiraa seuratessa meinasi epäilyttää että mihin se vie, kun matka oli niin pitkä - ja sitten olin kävellä verkon päälle. Eli nämä kaksi ekana nostettua ukkoa Gii työsti ja ilmaisi kyllä hienosti! Kun alue oli näin kierretty, lähdin halkaisemaan keskeltä pituussuuntaan. Mulla oli vahva usko, että kolmas mm oli alueen toisessa päässä ryteikössä. Taas kun ryteikössä tuskailin, niin Gii pysyi selvästi lähempänä, ja näytti kerran kuin se olisi pikaisesti käväissyt maassa (?). Ryteikkö oli tiheä ja työläs, yritin katsoa koiraa, jonka näin pörräävän siihen malliin että hajua on. Viimein se paikallisti mm:n ja ilmaisi. Eli hyväksytty suoritus. Testaaja oli sama kuin valoisan kokeessa, ja hän sanoi ilmaisun parantuneen.
Ilmaisun edelleen parantamiseksi osallistuimme tänään Minnan tilauskoulutukseen varikolla. Ensin teimme 'normitreenin' eli Giille oli mm valmiina lähellä piilossa. Tämän se työsti ja ilmaisi kuten nyt on viime aikoina tehnyt. Minna kehui meidän kehittyneen kesästä kovasti - ja hyvä niin ;) Toisen ukon kohdalla näkyi Giin tuen tarve. Se selvästi sai hajun mmstä ja yritti saada mut mukaan että olisi yhdessä menty etsimään. Mä kun jatkoin kuitenkin eteenpäin, niin koira lähti mukaan ja luopui mmstä. Takaisin palatessa etsi ukon, ja tuli ilmaisemaan. Kun mä vaan edelleen kävelin eteenpäin niin jäi maahan mun taakse. Me on aika vähän harjoiteltu sitä, että mä liikun ripeästi poispäin kun koira tulee piilolta ilmaisulle. Treenin teemaksi tulikin, että vahvistan koiran tulemaan mun eteen ilmaisemaan vaikka mä kävelisin pois.
Ensin tehtiin muutama toisto lyhyeltä matkalta niin, että mä olin kohti piiloa. Gii jäi melko kauas musta, mutta sain sen käsiavulla korjaamaan ilmaisun = maahanmenon mun eteen. Sitten harjoittelimme niin, että mä liikuin 90 asteen kulmassa piilolta poispäin. Ensin se jäi taas mun taakse, ja pysyi siellä vaikka kävelin melkoisen pitkälle. Kutsuin sitten käsiavuin lähelle ilmaisemaan. Seuraavilla toistoilla se osasikin sitten tulla mun eteen :) ja myös sahasi niin, että tuli mua lähemmäksi hakemaan :) Täytyy nyt pitää kriteeriä tiukkana tuosta lähelle ja eteen tulosta ilmaisussa.
Aloituskulmasta olimme hätään päässeet liikkeelle, kun Gii muutaman metrin erkaannuttuaan tuli jo luo ja painui maahan. Olin todella epäuskoinen, mutta ei auttanut kuin hyväksyä ilmaisu. Ja oikeinhan se oli, maalimies makasi verkotettuna kuusen juurella oksien katveessa. Siitä jatkoimme matkaa alueen toiseen päähän, missä metsä oli varsin tiheää ryteikköä. Ryteikössä tuntui, ettei Gii irronnut mihinkään ja oma eteneminen oli myös varsin tuskaista. Kulman jälkeen huomasin, että Giillä on haju, mutta niin heikko ettei se lähde itse työstämään. Jatkoin siis matkaa ja toisen kulman jälkeen se taas pyrki alueen sisälle. Kaarsin myös itse vähän ja vahvistin koiraa, mutta se ei lähtenyt työstämään hajua. Jatkoimme siis toisen pitkän sivun ja kulman viimeiselle sivulle kohti aloituskulmaa. Metsä oli nyt avarampaa ja koira irtosi hyvin - siis Giin mittapuulla. Taaskaan en itse ollenkaan huomannut että se olisi löytänyt maalimiehen, mutta ilmaisi, hyväksyin ilmaisun ja lähdin seuraamaan. Koiraa seuratessa meinasi epäilyttää että mihin se vie, kun matka oli niin pitkä - ja sitten olin kävellä verkon päälle. Eli nämä kaksi ekana nostettua ukkoa Gii työsti ja ilmaisi kyllä hienosti! Kun alue oli näin kierretty, lähdin halkaisemaan keskeltä pituussuuntaan. Mulla oli vahva usko, että kolmas mm oli alueen toisessa päässä ryteikössä. Taas kun ryteikössä tuskailin, niin Gii pysyi selvästi lähempänä, ja näytti kerran kuin se olisi pikaisesti käväissyt maassa (?). Ryteikkö oli tiheä ja työläs, yritin katsoa koiraa, jonka näin pörräävän siihen malliin että hajua on. Viimein se paikallisti mm:n ja ilmaisi. Eli hyväksytty suoritus. Testaaja oli sama kuin valoisan kokeessa, ja hän sanoi ilmaisun parantuneen.
Ilmaisun edelleen parantamiseksi osallistuimme tänään Minnan tilauskoulutukseen varikolla. Ensin teimme 'normitreenin' eli Giille oli mm valmiina lähellä piilossa. Tämän se työsti ja ilmaisi kuten nyt on viime aikoina tehnyt. Minna kehui meidän kehittyneen kesästä kovasti - ja hyvä niin ;) Toisen ukon kohdalla näkyi Giin tuen tarve. Se selvästi sai hajun mmstä ja yritti saada mut mukaan että olisi yhdessä menty etsimään. Mä kun jatkoin kuitenkin eteenpäin, niin koira lähti mukaan ja luopui mmstä. Takaisin palatessa etsi ukon, ja tuli ilmaisemaan. Kun mä vaan edelleen kävelin eteenpäin niin jäi maahan mun taakse. Me on aika vähän harjoiteltu sitä, että mä liikun ripeästi poispäin kun koira tulee piilolta ilmaisulle. Treenin teemaksi tulikin, että vahvistan koiran tulemaan mun eteen ilmaisemaan vaikka mä kävelisin pois.
Ensin tehtiin muutama toisto lyhyeltä matkalta niin, että mä olin kohti piiloa. Gii jäi melko kauas musta, mutta sain sen käsiavulla korjaamaan ilmaisun = maahanmenon mun eteen. Sitten harjoittelimme niin, että mä liikuin 90 asteen kulmassa piilolta poispäin. Ensin se jäi taas mun taakse, ja pysyi siellä vaikka kävelin melkoisen pitkälle. Kutsuin sitten käsiavuin lähelle ilmaisemaan. Seuraavilla toistoilla se osasikin sitten tulla mun eteen :) ja myös sahasi niin, että tuli mua lähemmäksi hakemaan :) Täytyy nyt pitää kriteeriä tiukkana tuosta lähelle ja eteen tulosta ilmaisussa.
torstai 24. lokakuuta 2013
Peruspäivä-hakukoe
Giin ilmaisunvaihdon myötä sen pelastuspuolen koetulokset vanhenivat. Viime lauantaina siis aloitimme alusta ja menimme Sysmään valoisan perushakukokeeseen. Mun tuurilla me oltiin tokavikoja ja saatiin odotella 4 tuntia ennen metsään pääsyä. Onneksi oli lämmin mökki missä odottaa.
Hakualue oli tien vieressä kalliolle nouseva rinne eli alueen pitkä sivu rajautui tiehen. Muodoltaa alue oli pisaramainen eli ei ollut selviä kulmia. Tämä kulmattomuus myös pudotti mut kartalta, mutta onneksi se ei loppujenlopuksi haitannut. Tai haittasi sikäli, että etsintäsuunnitelmasta sain arvioksi erinomaisen, mutta sen toteuttamisesta en ;) Aloitimme ennalta määrätystä kulmasta nousemalla tieltä ylös rinteeseen. Rinteestä Gii nosti ekan ukon irtoamalla ja ilmaisemalla erinomaisen arvoisesti. Mun ajatus oli ollut lohkoa alue, mutta juutuinkin rinteen päälle. Siellä huomasin Giin olevan hajulla, mutta jätti työstämisen kesken. Kun 'takanurkan' jälkeen käännyimme alas, palasi hajun työstöön ja nosti toisen maalimiehen kallionkielekkeeltä. Siitä jatkoin alueen halkaisemista, ja kolmas maalimies istui suuren kivenlohkareen päällä reittimme vasemmalla puolella. Tämän ilmaisussa ei ollut kehumista, tai arvostelun mukaan se oli tyydyttävä. Gii siis juoksi edestakaisin maalimiehellä ilman, että olisi ensin kertonut löydöstä mulle. En tiedä, vaikuttiko tiheä risukko että ei mennyt heti maahan.
Kokeesta pääsimme läpi, mutta ilmaisua on kyllä yhä edelleen hinkattava. Tänään treeneissä sitä yritinkin. Etsin samanoloisen risukon ja sinne piiloutui 3 mm:stä. Kuultuani puhelimella vahvistetun löydön lähdin kävelemään poispäin. Ja nyt oli vielä pimeä. Mutta kyllähän se treeneissä toimi: Gii kiersi mun eteen kävelylinjalle ja painui maahan niin että olisin kompastunut siihen jos en olisi käskenyt näytölle. Miksei se kokeessa tehnyt niin? Jospa se vaan tarvitsee vielä vahvistusta lisää...
Hakualue oli tien vieressä kalliolle nouseva rinne eli alueen pitkä sivu rajautui tiehen. Muodoltaa alue oli pisaramainen eli ei ollut selviä kulmia. Tämä kulmattomuus myös pudotti mut kartalta, mutta onneksi se ei loppujenlopuksi haitannut. Tai haittasi sikäli, että etsintäsuunnitelmasta sain arvioksi erinomaisen, mutta sen toteuttamisesta en ;) Aloitimme ennalta määrätystä kulmasta nousemalla tieltä ylös rinteeseen. Rinteestä Gii nosti ekan ukon irtoamalla ja ilmaisemalla erinomaisen arvoisesti. Mun ajatus oli ollut lohkoa alue, mutta juutuinkin rinteen päälle. Siellä huomasin Giin olevan hajulla, mutta jätti työstämisen kesken. Kun 'takanurkan' jälkeen käännyimme alas, palasi hajun työstöön ja nosti toisen maalimiehen kallionkielekkeeltä. Siitä jatkoin alueen halkaisemista, ja kolmas maalimies istui suuren kivenlohkareen päällä reittimme vasemmalla puolella. Tämän ilmaisussa ei ollut kehumista, tai arvostelun mukaan se oli tyydyttävä. Gii siis juoksi edestakaisin maalimiehellä ilman, että olisi ensin kertonut löydöstä mulle. En tiedä, vaikuttiko tiheä risukko että ei mennyt heti maahan.
Kokeesta pääsimme läpi, mutta ilmaisua on kyllä yhä edelleen hinkattava. Tänään treeneissä sitä yritinkin. Etsin samanoloisen risukon ja sinne piiloutui 3 mm:stä. Kuultuani puhelimella vahvistetun löydön lähdin kävelemään poispäin. Ja nyt oli vielä pimeä. Mutta kyllähän se treeneissä toimi: Gii kiersi mun eteen kävelylinjalle ja painui maahan niin että olisin kompastunut siihen jos en olisi käskenyt näytölle. Miksei se kokeessa tehnyt niin? Jospa se vaan tarvitsee vielä vahvistusta lisää...
torstai 1. elokuuta 2013
Kesäterässä
Huomaa, että loma on tehnyt tehtävänsä, kun olen senverran elpynyt, että meinaan jopa blogia päivittää! Olen ollut Oton, Netan ja Giin kanssa kohta kolme viikkoa mökillä. Noora oli Main kanssa kaverinamme aloittamassa lomaa, ja tulee viikonloppuna sitä yhdessä päättämään.
Otosta on kyllä tullut vanha. Se ei enää ihan aina lähde uimaan veneen perään tai juoksemaan mönkkärin vierelle. Itse asiassa kynnyksen ylittäminen ja autoon hyppääminen käy sille jo työstä: se ponnistaa pelkällä etupäällä. Lonkkien kohdalta se aristaa kosketusta, ja olenkin sille särkylääkkeitä syöttänyt. Hyvällä mielellä Otto kyllä tuntuu olevan. Lempparipuuhaansa rantakalojen "pyydystämistä" se jaksaa edelleen harrastaa ja vierailevia nuoria neitikoiria viihdyttää. Mutta sohvalla se kuorsaa huomattavasti enemmän kuin viime kesänä. Pitänee viedä Otto taas eläinlääkärille kun palaamme kotiin.
Netta on maalla elementissään. Vaikka se on kovin metsästysintoinen, niin onneksi kuitenkin pysyy (tai on ainakin toistaiseksi pysynyt) pihassa. Lenkeillä sensijaan se juoksee jäljestäen kaikkea mahdollista, ja löytää aina muraisimman turveojan jälkireissuista elpymiseen. Ja mustikoita Netta syö varmaan kaikista eniten.
Giin lomaa meinasin vähän käyttää myös treenaamiseen. Eli ajatus on vaihtaa Gii juoksukontakteille aksassa. Puomilla käytetään länkiä, ja se sujuu jo radallakin. Aalle askartelimme aurauskepeistä ja kulmapaloista 'kontaktikehikon' jonka keskelle on tarkoitus osua laukalla. Joitakin vuosia sitten Hyrynsalmen kunta järjesti yllätyksen ja kylältä löytyy agilitykenttä. Niinpä hankin sinne avaimen ja ajattelin saavani kontaktit kuntoon lomalla. Ensimmäinen haaste kentälle mennessäni yllätti eteläsuomalaisen: kuinka häätää poro pois ;-)
Toinen vähemmän kiva yllätys oli kentän ja Aan huono kunto. Kumirouhetta oli joskus esteen pinnassa ehkä ollut, mutta nyt se oli niin liukas ettei ollut mitään järkeä yrittää juoksuttaa koiraa. Niinpä Giikin on pitänyt vain lomailla. Ja siitä on löytynyt uusia piirteitä. Otolta se on kopioinut kalanpoikasten kyttäämisen rantavedessä ja halkojen varastamisen. Ja Makelta se näyttää ottaneen mallia, miten yrittää houkutella Nettaa leikkimään eli se juoksee hurjasti muristen volttia kunnes törmää Netan jalkoihin. Toistaiseksi Netta on pystynyt vastustamaan kiusausta. Ja kaikista kolmesta koirasta löytyy vimmaisen vartiokoiran piirteitä, pieninkin risahdus aikaansaa hurjan haukkumisen ja ryntäilyn.
Giin pekorintamalla ilmaisun vaihtaminen on ollut työläs prosessi. Säätöä, paineistumista, turhautumista, jäätymistä - koiran lisäksi myös ohjaajalla. Tai talvella tuntui, että ilmaisu oli about kasassa, mutta sitten intouduin vielä yrittämään josko näyttö ilman liinaa saataisiin toimimaan. Keväällä tuloksena oli koira, joka kyttäsi koko ajan mua eikä itsenäisesti liikauttanut karvaansakaan. Kesäkuussa päätin - kiitos Sari rohkaisusta! - ottaa vastoin 'oppikirjaa' suorapalkat käyttöön. Ekassa suorapalkkaharjoituksessa Gii oli tietty ihmeissään, mutta tokan kerran jälkeen sieltä kuoriutui taas esiin sitä entistä itsenäisesti ja ilolla työskentelevää koiraa :) Nyt siis olemme palanneet lähtöruutuun ja pitäisi taas yrittää rakentaa pakettia kasaan. Kyllä tämä sellaista tasapainoilua on miettiessä, miten edetä ettei vain tule yhtään paineistaneeksi koiraa ja aiheuttaneeksi sille osaamattomuuden tunteita. Lähinnä mietin siis, pitäiskö mun vielä vaihtaa ilmaisussa käsikosketus maahanmenoon. Onpa siis aina jotain mitä pähkiä...
lauantai 23. helmikuuta 2013
Kaikki tai ei mitään
Hurjaa, että Maikkis on jo 9kk (47cm, 12kg)! Ja sillä on jo ekat juoksutkin menossa. On muuten hiukka hölmön näköstä, kun Main töpö ei yltä housuista ulos :-D
Viime viikonloppu oltiin Lahdessa ja aika kului phpk:n järjestämää ja Minna Löfmanin pitämää kertova ilmasu koulutusta seuraten. Maista tuleekin nyt kans kertova :-D Haukkua oltiin ihan vähän aloteltu, meinasin opettaa haukkumaan jalan alla olevaa rasiaa. Ei vaan yhtään innostanut opettaa sitä haukkumaan. Rullalle taas en halunnut opettaa sen takia, että en usko mulla riittävän niin paljon aikaa peko-hommiin kuin se vaatisi. Tässä kertovan ilmasun opetuksessa taas tykkään tosi paljon siitä, että maalimiehet on täysin passiivisia ja mä teen kaiken opettamisen ja palkkaamisen.
Muuten hakua on tehty tosi harvakseltaan, viimisen kuukauden ajan vähän tiheemmin kun on päästy rakennusetsimään.
Agilityä on tehty säännöllisemmin koko ajan. Ryhmätreeneissä pidän Main nykyään vuoron odottelun ajan autossa, en vaan jaksa kuunnella sitä huutoa. Toki se myös kuumuu ja näykkii turhautumistaan, mutta pysty silti heti radalle päästessään keskittymään.
Ohjaustekniikoihin ollaan panostettu selvästi enemmän. Vastaseen käteen reagoimista on tehty paljon, samoin kääntymisiä. Ihan viime aikoina on alettu enemmän harjottelemaan irtoamista, niin sivulle kuin eteen. Pidempiä estevälejä ja vientejä tarvis harjotella. Lähdöt on hyvät.
Puomia (keskiosan tilalle putkipainot) on tehty erikseen namikupille juoksemisena ja erikseen pyöritty alastulolla. Viime treenistä jäi tosi hyvä fiilis! Toistaseks Mai ei ole esittänyt paimenkoira-kyttäys elkeitä, jee :D
Pussia on tehty "alusta" asti, sujuu. Bang game sujuu myös. Viime kerralla tutustuttiin renkaaseen, Mai hyvin keksi tarjota oikeaa toimintoa ja mä sain vaan naksutella ja heitellä lelua. Eiköhän me nää rengas ja muuri opetella kunnolla vasta kesällä. Kepit alotetaan kunhan lumet sulaa.
Noo, sit nää toko asiat... Mai ei osaa mitään kokonaista. Perusasennon oisin halunnut opettaa jotenkin näppärästi naksutellen, mutta ei ollut mitään herkkua niin ruoan perässä nyt mennään. Seuraamista tehty kauheen vähän, hiukka imutusta ja sit niin et mä peruutan. Mai tykkäis kauheesti vaan seurata kaukana, edessä, poikittain ja pomppien. Mutta istu, maahan, seiso jutut on tosi kivalla mallilla. Mai osaa tehdä i-m-i vaihtoja kaukoja ajatellen kivasti. Samoin liikkeen kautta (mä peruutan tai mai kiertää jotain) jäävät onnistuu kivasti, niissä selvää ajattelua taakse päin. Istu ja seiso tosin käsimerkillä.
Noutoa ei oo nyt hetkeen tehty yhtään, se on sellasta sähläämistä. Narrin blogista innoittuneena ollaan tehty vähän maalarinteippi etsintää. Paikkamakuuta tehty vähän, sen sijaan "käy siihen" toistoja tulee päivittäin kun tyyppi meinaa vähän turhan paljon puuhailla kaikkea väärissä kohdissa.
Mut parin viikon päästä alkaa pentutoko niin sen jälkeenhän me osataan kaikki :-D
Viime viikonloppu oltiin Lahdessa ja aika kului phpk:n järjestämää ja Minna Löfmanin pitämää kertova ilmasu koulutusta seuraten. Maista tuleekin nyt kans kertova :-D Haukkua oltiin ihan vähän aloteltu, meinasin opettaa haukkumaan jalan alla olevaa rasiaa. Ei vaan yhtään innostanut opettaa sitä haukkumaan. Rullalle taas en halunnut opettaa sen takia, että en usko mulla riittävän niin paljon aikaa peko-hommiin kuin se vaatisi. Tässä kertovan ilmasun opetuksessa taas tykkään tosi paljon siitä, että maalimiehet on täysin passiivisia ja mä teen kaiken opettamisen ja palkkaamisen.
Muuten hakua on tehty tosi harvakseltaan, viimisen kuukauden ajan vähän tiheemmin kun on päästy rakennusetsimään.
Agilityä on tehty säännöllisemmin koko ajan. Ryhmätreeneissä pidän Main nykyään vuoron odottelun ajan autossa, en vaan jaksa kuunnella sitä huutoa. Toki se myös kuumuu ja näykkii turhautumistaan, mutta pysty silti heti radalle päästessään keskittymään.
Ohjaustekniikoihin ollaan panostettu selvästi enemmän. Vastaseen käteen reagoimista on tehty paljon, samoin kääntymisiä. Ihan viime aikoina on alettu enemmän harjottelemaan irtoamista, niin sivulle kuin eteen. Pidempiä estevälejä ja vientejä tarvis harjotella. Lähdöt on hyvät.
Puomia (keskiosan tilalle putkipainot) on tehty erikseen namikupille juoksemisena ja erikseen pyöritty alastulolla. Viime treenistä jäi tosi hyvä fiilis! Toistaseks Mai ei ole esittänyt paimenkoira-kyttäys elkeitä, jee :D
Pussia on tehty "alusta" asti, sujuu. Bang game sujuu myös. Viime kerralla tutustuttiin renkaaseen, Mai hyvin keksi tarjota oikeaa toimintoa ja mä sain vaan naksutella ja heitellä lelua. Eiköhän me nää rengas ja muuri opetella kunnolla vasta kesällä. Kepit alotetaan kunhan lumet sulaa.
Noo, sit nää toko asiat... Mai ei osaa mitään kokonaista. Perusasennon oisin halunnut opettaa jotenkin näppärästi naksutellen, mutta ei ollut mitään herkkua niin ruoan perässä nyt mennään. Seuraamista tehty kauheen vähän, hiukka imutusta ja sit niin et mä peruutan. Mai tykkäis kauheesti vaan seurata kaukana, edessä, poikittain ja pomppien. Mutta istu, maahan, seiso jutut on tosi kivalla mallilla. Mai osaa tehdä i-m-i vaihtoja kaukoja ajatellen kivasti. Samoin liikkeen kautta (mä peruutan tai mai kiertää jotain) jäävät onnistuu kivasti, niissä selvää ajattelua taakse päin. Istu ja seiso tosin käsimerkillä.
Noutoa ei oo nyt hetkeen tehty yhtään, se on sellasta sähläämistä. Narrin blogista innoittuneena ollaan tehty vähän maalarinteippi etsintää. Paikkamakuuta tehty vähän, sen sijaan "käy siihen" toistoja tulee päivittäin kun tyyppi meinaa vähän turhan paljon puuhailla kaikkea väärissä kohdissa.
Mut parin viikon päästä alkaa pentutoko niin sen jälkeenhän me osataan kaikki :-D
lauantai 2. helmikuuta 2013
Vähätreenistä arkea
Gii steriloitiin tähystämällä 4.1. Lahden Eläinlääkäriasemalla, tai siis Vethaushan se nykyään on. Jätimme Giin sinne aamulla puoli yhdeksän ja haimme yhden jälkeen pois. Operaatio oli sujunut normaalisti. Heräämisen jälkeen kauluri oli tarpeen, sillä Gii oli oli yrittänyt napsia hoitajia. Giillä oli selvästi huono olo nukutuksesta toipuessa. Kotona se oli hyvin ärhäkkä muille koirille ja mieluiten lepäilikin häkissään. Yöksi mä majoituin Giin kanssa työhuoneeseen ja varauduin valvomaan kipeän koiran kanssa. Mutta toisin kävi: vaikka sillä oli pönttö päässä niin se nukkui hyvin. Ja aamulla se oli kuin aina ennenkin. Annoin kuitenkin kolmena päivänä sille tulehduskipulääkkeen, kuten oli ohjeistettu. Mutta kaiken kaikkiaan oli kyllä helppo operaatio! Kun nukutuksesta selvisi, niin mitään kipuja tms. en koirassa havainnut. Operaatio oli tehty kahden pienen aukon kautta: toisessa oli yksi tikki ja toisessa kaksi tikkä. Haasteeksi sitten muodostuikin lepovaatimus, Gii kun ei ollenkaan ymmärtänyt miksei enää tehdä mitään.
Nyt taas on treenejä jatkettu, vaikka mun työreissut tuppaakin häiritsemään. Giin kertova ilmaisu on periaatteessa paketissa. Jostain syystä - kun keksisin vaan miksi - Gii tekee yleensä ekat toistot hyvin, mutta kolmannella tai neljännellä jäätyy tuijottelemaan. Viime viikonloppuna oltiin Nooran kanssa treenaamassa. Eka piilo oli kontissa pressun takana, toinen makaava lumikinoksessa: nämä hyvät. Sitten kolmas oli autonlavojen välissä. Gii kävi mm:llä ja palasi noin 10 m päähän musta ja jäi tuijottamaan. Jos mä otan sen kanssa tuijotuskisan, niin se sitten vie aikaa. Jos lähden kävelemään toiseen suuntaan tai etenkin jos juoksen poispäin, niin se auttaa koiraa tulemaan mun käteen (=kertomaan löydöstä). Samoin jos pyydän sanallisesti, niin silloin se tietty tulee. Mutta mikä ihme tämän jäätymisen tekee toistojen myötä??? Nyt, niinkuin yleensä muulloinkin, teimme neljännen korjaavan kerran, missä Gii näki mm:n lähdön ja ilmaisu taas sujui.
Noora on päättänyt tehdä Maista haukkuvan ja opettanut Main menemään maahan rasialle. Mulla oli rasia jalan alla (avoimena ja muutama makkaranpala rasiassa). Haukkuherkkänä ja herkästi turhautuvana Mai tarjosi haukkua nopeasti, ja sai sitten rasiasta palkan. Ajatus on siis, että Mai opetetaan kohdistamaan haukkumisen mm:n jalkaan ja että palkka tulee jalan alta: ei sitten tarvitse hyppiä mm:n päälle. Maille suurin epäuskon aihe treenissä oli, että voiko se tosiaan saada palkkaa haukkumisesta ;-)
Otto ja Netta saivat tehdä omat etsintäreeninsä myös, mutta niistä en ihmeempää muista...
Sunnuntaina yritimme mennä Orimattilaan mätsäriin, mutta liian moni muu oli saanut saman ajatuksen ja paikka oli tupaten täynnä. Muutimmekin suunnitelmia ja Noora treenasi tokoa Main ja Giin kanssa. Maanantaina oli agilitya. Teimme putki/puomi erottelua ja sylkkäreitä. Sylkkärit sujuvat hienosti kentän laidalla, mutta radalla esteet vetävät puoleensa paljon vahvemmin kuin mä.
Uutena virikkeenä olen ryhtynyt opettamaan Giitä temppuilemaan jumppapallon päällä. Giistä se on tosi kivaa! Intoa ja pomppista riittää niin, että pallon paikallaanpitäjä tarvitsee kunnon suojavarusteet ;-)
Nyt taas on treenejä jatkettu, vaikka mun työreissut tuppaakin häiritsemään. Giin kertova ilmaisu on periaatteessa paketissa. Jostain syystä - kun keksisin vaan miksi - Gii tekee yleensä ekat toistot hyvin, mutta kolmannella tai neljännellä jäätyy tuijottelemaan. Viime viikonloppuna oltiin Nooran kanssa treenaamassa. Eka piilo oli kontissa pressun takana, toinen makaava lumikinoksessa: nämä hyvät. Sitten kolmas oli autonlavojen välissä. Gii kävi mm:llä ja palasi noin 10 m päähän musta ja jäi tuijottamaan. Jos mä otan sen kanssa tuijotuskisan, niin se sitten vie aikaa. Jos lähden kävelemään toiseen suuntaan tai etenkin jos juoksen poispäin, niin se auttaa koiraa tulemaan mun käteen (=kertomaan löydöstä). Samoin jos pyydän sanallisesti, niin silloin se tietty tulee. Mutta mikä ihme tämän jäätymisen tekee toistojen myötä??? Nyt, niinkuin yleensä muulloinkin, teimme neljännen korjaavan kerran, missä Gii näki mm:n lähdön ja ilmaisu taas sujui.
Noora on päättänyt tehdä Maista haukkuvan ja opettanut Main menemään maahan rasialle. Mulla oli rasia jalan alla (avoimena ja muutama makkaranpala rasiassa). Haukkuherkkänä ja herkästi turhautuvana Mai tarjosi haukkua nopeasti, ja sai sitten rasiasta palkan. Ajatus on siis, että Mai opetetaan kohdistamaan haukkumisen mm:n jalkaan ja että palkka tulee jalan alta: ei sitten tarvitse hyppiä mm:n päälle. Maille suurin epäuskon aihe treenissä oli, että voiko se tosiaan saada palkkaa haukkumisesta ;-)
Otto ja Netta saivat tehdä omat etsintäreeninsä myös, mutta niistä en ihmeempää muista...
Sunnuntaina yritimme mennä Orimattilaan mätsäriin, mutta liian moni muu oli saanut saman ajatuksen ja paikka oli tupaten täynnä. Muutimmekin suunnitelmia ja Noora treenasi tokoa Main ja Giin kanssa. Maanantaina oli agilitya. Teimme putki/puomi erottelua ja sylkkäreitä. Sylkkärit sujuvat hienosti kentän laidalla, mutta radalla esteet vetävät puoleensa paljon vahvemmin kuin mä.
Uutena virikkeenä olen ryhtynyt opettamaan Giitä temppuilemaan jumppapallon päällä. Giistä se on tosi kivaa! Intoa ja pomppista riittää niin, että pallon paikallaanpitäjä tarvitsee kunnon suojavarusteet ;-)
sunnuntai 30. joulukuuta 2012
Lomalla
Koirat ovat nyt olleet puolitoista viikkoa yhdessä, kun Noora tuli joululomalle Lahteen. Ennen joulua torstaina käytimme Oton Lahdessa tutulla eläinlääkärillä kontrollissa. Ja treenikielto peruttiin :) Nivelrikko on sen verran lievä, että koira saa liikkua niin paljon kuin haluaa. Eniten eläinlääkäriä huolestutti Oton korvat.Canofite-korvatipat olivat vieneet kuulon - ilmankos Otto oli niin rauhallinen ;-) ja Noora keskeytti tippojen laiton, jolloin kuulo onneksi palautui. Nyt saimme Otiborinia viikon kuurin, ja lisäksi silmätippoja.
Joulunalusviikolla torstaina ja lauantaina treenasimme pekoa. Torstaina teimme taajamaetsintää Metsäkankaalla. Netalle oli eka ukko heti lähdön jälkeen kirkon viereisessä metsikössä. Tuntui ettei Netta ensin ollut oikein kartalla. Noora ohjasi sitä pitkästä aikaa, ja Netta yritti ekalta mm:ltä tuoda rullan mulle kun olin perässäkävelijänä. Ja sitten teki ilmaisun mm:n riisumalla rukkasella ;-) Kaksi seuraavaa ukkoa sen sijaan jo työsti hienosti, vaikka saikin etsiä ison alueen. Toinen löytyi parkkipaikan keskeltä roskiksen takaa ja kolmas pienestä metsäkaistaleesta. Maille otettiin kolme mm:stä kirkon ja ostarin väliseen metsikköön: meni ongelmitta. Giille otin samat piilot kuin Maille, annoin sen etsiä vapaana ja treenasin aina vaan sitä ilmaisua. Vihdoin alkaa käteen tuleminen sujua, ja päätin että on aika ruveta häivyttämään rasianpohjaa mm:llä, varsinkin kun se häviää jo muutenkin lumihankeen.
Lauantaina ja joulupäivänä olimme Nooran kanssa kahdestaan varikolla. Maille kokeiltiin ekat umpparit (muovinen hiekkasäiliö, jossa murtumareikä kyljessä sekä kaappi, jossa aukko) sekä korkealla (rappusilla ja tikkailla seinänvieressä) olevat piilot. Tosi hienosti löysi! Giille Noora oli mm:nä ja jätimme rasian pois. Ekalla kerralla Noora joutui koiralle sanomaan 'loppu' että sai sen lähtemään, seuraavat kerrat lähti avuitta hakemaan mua. Jospa tämä kertova ilmaisu nyt alkaisi viimeinkin sujua! Netalle oli joulupäivänä yksi piilo alueen perällä, ajatuksena että saisi etsiä pidempään. Noora yritti saada koiran tarkistamaan aluetta, mutta Netta saikin hajun. Tuli siis kokeiltua, että Netalle mm:n haju on vahvempi kutsu kuin ohjaajan huuto. Netta teki hienon ilmaisun, vaikka matka olikin varsin pitkä. Netta pitäisi kyllä viedä kokeisiin ensi vuonna...
Sunnuntaina oli aksan vuoro. Teimme sovellettuna samaa rataa, mitä mä olin tiistaina tehnyt Samin treenissä teemana saksalainen. Kun olemme nelistään (Noora, mä, Gii ja Mai) hallilla, niin Gii kerää kunnon kierrokset ja huutaa odotellessaan vuoroaan. Mä en siis juuri onnistumisia kokenut, kun koira sinkosi pienimmästäkin heilauksesta kohti ääretöntä - tai putkia.
Joulun jälkeisenä torstaina pakkasimme Ekin kanssa kaikki neljä koiraa autoon: Otto ja Gii isoon häkkiin, Mai pienempään metalliin ja Netta kevythäkkiin. Matka meni kyllä hienosti, Mikkelissä Mai kävi pikaisesti pissalla mutta muuten ajoimme yhtä soittoa Kajaaniin. Siellä saivat kaikki käydä jaloittelemassa ennenkuin odottivat autossa meidän ruokaostosten ajan ja sitten vielä tunnin siivu mökille. Kaksi päivää Maissa tuntui olevan patoutunutta energiaa, mutta nyt kolmantena sekin on jo rauhoittunut. Kyllä Gii on jaksanut leikkiä Main kanssa! Tuntikausia ne vehtaavat lumihangessa, jahtaavat toisiaan ja painivat. Ne ovat niin samankokoiset (Gii n. 47 cm ja Mai 47,5 cm) ja äkkiseltään samannäköisetkin, että onneksi hännänmitasta erottaa ;-) Tuntuu kuin Gii ottaisi takaisin 'omaa nuoruuttaan' kun se ei silloin oikein uskaltanut kenenkään kanssa leikkiä. Otto intoutuu välillä juoksuun mukaan, mutta eihän se oikein vauhdissa pysy. Netta toivoo saavansa juosta rauhassa omia polkujaan. Lunta Kainuussa on vähemmän kuin etelämmässsä ja me onkin kävelty pitkin metsiä ja järven jäitä pihassa tehtävän risusavotan lisäksi. Risujen keräämisessä - eli levittämisessä ja silppuamisessa - koirat ovatkin erittäin innokkaita. Tänään houkuttelin Ekin mm:ksi ja tehtiin kaikkien koirien kanssa lyhyt hakutreeni, mikä jokaisen osalta meni ilahduttavan hyvin.
Giille olen pitkän pohdinnan jälkeen varannut tähystyksellä tehtävään strerilisaatioon ajan 4.1. Tai vielähän mä sen voin peruakin...
Joulunalusviikolla torstaina ja lauantaina treenasimme pekoa. Torstaina teimme taajamaetsintää Metsäkankaalla. Netalle oli eka ukko heti lähdön jälkeen kirkon viereisessä metsikössä. Tuntui ettei Netta ensin ollut oikein kartalla. Noora ohjasi sitä pitkästä aikaa, ja Netta yritti ekalta mm:ltä tuoda rullan mulle kun olin perässäkävelijänä. Ja sitten teki ilmaisun mm:n riisumalla rukkasella ;-) Kaksi seuraavaa ukkoa sen sijaan jo työsti hienosti, vaikka saikin etsiä ison alueen. Toinen löytyi parkkipaikan keskeltä roskiksen takaa ja kolmas pienestä metsäkaistaleesta. Maille otettiin kolme mm:stä kirkon ja ostarin väliseen metsikköön: meni ongelmitta. Giille otin samat piilot kuin Maille, annoin sen etsiä vapaana ja treenasin aina vaan sitä ilmaisua. Vihdoin alkaa käteen tuleminen sujua, ja päätin että on aika ruveta häivyttämään rasianpohjaa mm:llä, varsinkin kun se häviää jo muutenkin lumihankeen.
Lauantaina ja joulupäivänä olimme Nooran kanssa kahdestaan varikolla. Maille kokeiltiin ekat umpparit (muovinen hiekkasäiliö, jossa murtumareikä kyljessä sekä kaappi, jossa aukko) sekä korkealla (rappusilla ja tikkailla seinänvieressä) olevat piilot. Tosi hienosti löysi! Giille Noora oli mm:nä ja jätimme rasian pois. Ekalla kerralla Noora joutui koiralle sanomaan 'loppu' että sai sen lähtemään, seuraavat kerrat lähti avuitta hakemaan mua. Jospa tämä kertova ilmaisu nyt alkaisi viimeinkin sujua! Netalle oli joulupäivänä yksi piilo alueen perällä, ajatuksena että saisi etsiä pidempään. Noora yritti saada koiran tarkistamaan aluetta, mutta Netta saikin hajun. Tuli siis kokeiltua, että Netalle mm:n haju on vahvempi kutsu kuin ohjaajan huuto. Netta teki hienon ilmaisun, vaikka matka olikin varsin pitkä. Netta pitäisi kyllä viedä kokeisiin ensi vuonna...
Sunnuntaina oli aksan vuoro. Teimme sovellettuna samaa rataa, mitä mä olin tiistaina tehnyt Samin treenissä teemana saksalainen. Kun olemme nelistään (Noora, mä, Gii ja Mai) hallilla, niin Gii kerää kunnon kierrokset ja huutaa odotellessaan vuoroaan. Mä en siis juuri onnistumisia kokenut, kun koira sinkosi pienimmästäkin heilauksesta kohti ääretöntä - tai putkia.
Joulun jälkeisenä torstaina pakkasimme Ekin kanssa kaikki neljä koiraa autoon: Otto ja Gii isoon häkkiin, Mai pienempään metalliin ja Netta kevythäkkiin. Matka meni kyllä hienosti, Mikkelissä Mai kävi pikaisesti pissalla mutta muuten ajoimme yhtä soittoa Kajaaniin. Siellä saivat kaikki käydä jaloittelemassa ennenkuin odottivat autossa meidän ruokaostosten ajan ja sitten vielä tunnin siivu mökille. Kaksi päivää Maissa tuntui olevan patoutunutta energiaa, mutta nyt kolmantena sekin on jo rauhoittunut. Kyllä Gii on jaksanut leikkiä Main kanssa! Tuntikausia ne vehtaavat lumihangessa, jahtaavat toisiaan ja painivat. Ne ovat niin samankokoiset (Gii n. 47 cm ja Mai 47,5 cm) ja äkkiseltään samannäköisetkin, että onneksi hännänmitasta erottaa ;-) Tuntuu kuin Gii ottaisi takaisin 'omaa nuoruuttaan' kun se ei silloin oikein uskaltanut kenenkään kanssa leikkiä. Otto intoutuu välillä juoksuun mukaan, mutta eihän se oikein vauhdissa pysy. Netta toivoo saavansa juosta rauhassa omia polkujaan. Lunta Kainuussa on vähemmän kuin etelämmässsä ja me onkin kävelty pitkin metsiä ja järven jäitä pihassa tehtävän risusavotan lisäksi. Risujen keräämisessä - eli levittämisessä ja silppuamisessa - koirat ovatkin erittäin innokkaita. Tänään houkuttelin Ekin mm:ksi ja tehtiin kaikkien koirien kanssa lyhyt hakutreeni, mikä jokaisen osalta meni ilahduttavan hyvin.
Giille olen pitkän pohdinnan jälkeen varannut tähystyksellä tehtävään strerilisaatioon ajan 4.1. Tai vielähän mä sen voin peruakin...
sunnuntai 25. marraskuuta 2012
Treeniä ja elämää myös Lahdessa
Jospas mäkin välillä raportoisin tehtyjä ja tekemättä jääneitä... Alkusyksy meni juoksujen ja muun säätämisen kanssa treenien jäädessä vähemmälle. Mutta nyt on myös me päästy taas normielämään kiinni. Ja mä olen yllättänyt itseni innostumalla aksasta! Maanantaisin käyn Giin kanssa Korkeavireellä ja tiistaisin VAU:lla treeneissä. Gii on aivan ihanteellinen opettaja: jos mä satun ohjaamaan edes vähänsinnepäin, niin Gii hoitaa kyllä osansa hienosti. Mä olen ollut aivan otettu, kuinka innoissaan ja täydellä sydämellä se on tekemässä jopa mun ohjaamana. Tämä helpottaa lajin opettelua: mun ei tarvitse keskittyä kuin omaan suoritukseen. Tai no, Giin kontakteille hiipimisessä kyllä edelleen olisi tekemistä.
Pekorintamalla ilmaisun vaihto on yhä vaiheessa. Yritykseni opettaa koira ilmaisemaan niin, että koskee mua käteen löydön merkiksi ja sitten johdattaa mm:lle vapaasti edestakaisin juosten, johti jäätymiseen. Löydettyään mm:n Gii pysähtyi johonkin mm:n ja mun välille tuijottamaan mua. Nyt olen sitten päätynyt kytkemään koiran näytölle, mutta edelleen ketjun heikoin lenkki on ilmaisu mulle käteen koskemalla. Maalimieheltä lähteminen kertomaan ja mun vetämiseni liinassa löydölle sen sijaan sujuvat hyvin. Mä olen nyt viimeajat treenannut vain partioimalla etsimistä. En tiedä, oliko jotain yhteensattumien summaa, mutta Giin etsimistyöskentely muuttui liian kyseleväksi, ohjausta odottavaksi ja musta riippuvaiseksi. Kävin sitten itsetutkiskelua, että jos kaikkea ei saa niin mitä ainakin haluaisi. Ja mä toivoisin saavani takaisin sen itsenäisesti työskentelevän koiran, millainen Gii vielä viime syksynä oli. Pistottamis- ja risteilytreenit olen siis jättänyt (ainakin toistaiseksi) kokonaan pois. Eli talven treeniteemana meillä on pekossa ilmaisun lisäksi itsenäisyys.
Netta on nyt ollut muutaman viikon taas mulla. Ja sen kanssa hakutreenit ovat yllättäneet positiivisesti! Eilen olimme Hepekon raunioilla vierailemassa. Pyysin Netalle 3 mm. Aloitin työskentelyn raunion vasemmasta yläkulmasta, mutta Netta sai pian hajun ja paineli alueen oikeaan alakulmaan ;-) Annoin sen mennä, ja sieltähän se pian rulla suussa tuli. Tarkoituksemme oli palata tältä mm:ltä takaisin lähtökulmaan, mutta matkalla Netta sai hajun 'keskikasalta' ja toi rullan kasan päältä. Mm oli siis tunnelissa kasan alla, mutta tunnelin suulta ei koira saanut hajua. Lähetin sen tunneliin, mutta se ei uskaltanut laskeutua keskiosaan , kun putki loppui. Mun piti sitten ryömiä koiran kaveriksi mm:lle palkan hakuun. Luulen että Netan selkävaiva tekee sen varovaiseksi: kun se ei pimeässä hahmota syvyyttä niin ei uskalla hypätä. Kolmatta mm:stä, joka oli umpipiilossa putkessa kasojen alla, etsimme hiukan pidempään. Sen Netta lopuksi ilmaisi hienosti suljetun putken suulta :) Netalle on tullut tyyliksi, että se ottaa rullan suuhun kun saa hajun, mutta voi sitten vielä jatkaa tarkentamista rulla suussa ja tulla kertomaan löydöstä vasta kun on päättänyt tarkan mm-paikan. Pitäisi vaan enemmän päästä treenaamaan raunioille. Omista raunioista kun ei voi puhua: siellä on lähinnä 2 putkea betonikasan alla...Mutta perusohjelmaamme kuuluu siis torstain ja lauantain hakutreenit. Sunnuntaina ehtisi vielä hakua treenaamaan, jos saisi porukkaa kasaan.
Eläinlääkärille on ollut taas tarvetta. Eilen illalla Roope voiteli uunivuokaa, ja päätti sitten antaa Giin nuolla silikonisen sudin. Sudistapa irtosi harjaspää, ja Gii nielaisi sen. Yritin oksennuttaa koiraa vetyperoksidiliuksella: annoin sitä 3 kertaa ilman tulosta. Soitin sitten päivystykseen, että kuinka paljon koiralle sitä voi antaa. Ell sanoi, että jos ei se kolmesta kerrasta ole oksentanut, niin ei enää kannata. Käski antamaan vähän ruokaa koiralle ja sitten yrittämään suolalla. Tämäkään ei tepsinyt. Piti sitten puoleltaöin lähteä asemalle, jossa Gii sai oksennuspiikin. Oksentikin aseman lattialle silikonisudinpään - ja melkoinen määrä varastettuja broilerinsiipiä!! Kotona oli siis saunassa brsiipiä sulamassa ja odottamassa pussitusta pienempinä erinä. Oksennutin Giitä pesuhuoneessa, ja muutaman kerran jätin sen sinne hetkeksi yksin. Niissä väleissä se oli käynyt salaa syömässä siipiä, mutta aina palannut paikalleen surkean jä kärsivän näköiseksi ennen mun takaisin tuloa - on se vaan ovela! Mutta pääasia että suti tuli mahasta.
Otolla on syksyn aikana muutaman kerran tullut 'kuolauskohtauksia'. Se saattaa hetkessä kuolata esim. makuualustansa aivan läpimäräksi. Nyt se on ollut myös haluton liikkumaan. Täytynee sekin ell:lle viedä.
Pekorintamalla ilmaisun vaihto on yhä vaiheessa. Yritykseni opettaa koira ilmaisemaan niin, että koskee mua käteen löydön merkiksi ja sitten johdattaa mm:lle vapaasti edestakaisin juosten, johti jäätymiseen. Löydettyään mm:n Gii pysähtyi johonkin mm:n ja mun välille tuijottamaan mua. Nyt olen sitten päätynyt kytkemään koiran näytölle, mutta edelleen ketjun heikoin lenkki on ilmaisu mulle käteen koskemalla. Maalimieheltä lähteminen kertomaan ja mun vetämiseni liinassa löydölle sen sijaan sujuvat hyvin. Mä olen nyt viimeajat treenannut vain partioimalla etsimistä. En tiedä, oliko jotain yhteensattumien summaa, mutta Giin etsimistyöskentely muuttui liian kyseleväksi, ohjausta odottavaksi ja musta riippuvaiseksi. Kävin sitten itsetutkiskelua, että jos kaikkea ei saa niin mitä ainakin haluaisi. Ja mä toivoisin saavani takaisin sen itsenäisesti työskentelevän koiran, millainen Gii vielä viime syksynä oli. Pistottamis- ja risteilytreenit olen siis jättänyt (ainakin toistaiseksi) kokonaan pois. Eli talven treeniteemana meillä on pekossa ilmaisun lisäksi itsenäisyys.
Netta on nyt ollut muutaman viikon taas mulla. Ja sen kanssa hakutreenit ovat yllättäneet positiivisesti! Eilen olimme Hepekon raunioilla vierailemassa. Pyysin Netalle 3 mm. Aloitin työskentelyn raunion vasemmasta yläkulmasta, mutta Netta sai pian hajun ja paineli alueen oikeaan alakulmaan ;-) Annoin sen mennä, ja sieltähän se pian rulla suussa tuli. Tarkoituksemme oli palata tältä mm:ltä takaisin lähtökulmaan, mutta matkalla Netta sai hajun 'keskikasalta' ja toi rullan kasan päältä. Mm oli siis tunnelissa kasan alla, mutta tunnelin suulta ei koira saanut hajua. Lähetin sen tunneliin, mutta se ei uskaltanut laskeutua keskiosaan , kun putki loppui. Mun piti sitten ryömiä koiran kaveriksi mm:lle palkan hakuun. Luulen että Netan selkävaiva tekee sen varovaiseksi: kun se ei pimeässä hahmota syvyyttä niin ei uskalla hypätä. Kolmatta mm:stä, joka oli umpipiilossa putkessa kasojen alla, etsimme hiukan pidempään. Sen Netta lopuksi ilmaisi hienosti suljetun putken suulta :) Netalle on tullut tyyliksi, että se ottaa rullan suuhun kun saa hajun, mutta voi sitten vielä jatkaa tarkentamista rulla suussa ja tulla kertomaan löydöstä vasta kun on päättänyt tarkan mm-paikan. Pitäisi vaan enemmän päästä treenaamaan raunioille. Omista raunioista kun ei voi puhua: siellä on lähinnä 2 putkea betonikasan alla...Mutta perusohjelmaamme kuuluu siis torstain ja lauantain hakutreenit. Sunnuntaina ehtisi vielä hakua treenaamaan, jos saisi porukkaa kasaan.
Eläinlääkärille on ollut taas tarvetta. Eilen illalla Roope voiteli uunivuokaa, ja päätti sitten antaa Giin nuolla silikonisen sudin. Sudistapa irtosi harjaspää, ja Gii nielaisi sen. Yritin oksennuttaa koiraa vetyperoksidiliuksella: annoin sitä 3 kertaa ilman tulosta. Soitin sitten päivystykseen, että kuinka paljon koiralle sitä voi antaa. Ell sanoi, että jos ei se kolmesta kerrasta ole oksentanut, niin ei enää kannata. Käski antamaan vähän ruokaa koiralle ja sitten yrittämään suolalla. Tämäkään ei tepsinyt. Piti sitten puoleltaöin lähteä asemalle, jossa Gii sai oksennuspiikin. Oksentikin aseman lattialle silikonisudinpään - ja melkoinen määrä varastettuja broilerinsiipiä!! Kotona oli siis saunassa brsiipiä sulamassa ja odottamassa pussitusta pienempinä erinä. Oksennutin Giitä pesuhuoneessa, ja muutaman kerran jätin sen sinne hetkeksi yksin. Niissä väleissä se oli käynyt salaa syömässä siipiä, mutta aina palannut paikalleen surkean jä kärsivän näköiseksi ennen mun takaisin tuloa - on se vaan ovela! Mutta pääasia että suti tuli mahasta.
Otolla on syksyn aikana muutaman kerran tullut 'kuolauskohtauksia'. Se saattaa hetkessä kuolata esim. makuualustansa aivan läpimäräksi. Nyt se on ollut myös haluton liikkumaan. Täytynee sekin ell:lle viedä.
tiistai 28. elokuuta 2012
Koirajakoa
Viime viikot olemme opetelleet elämään uudenlaisten koirakombinaatioiden kanssa. Noora muutti Lappeenrantaan Oton ja Main kanssa, mutta viikonloppuna vekslasimme Netan Lappeenrantaan ja muut koirat mulle. Kunhan Nooran opiskeluelämä asettuu uomiinsa, niin Mai muuttaa takaisin sinne. Ja todennäköisesti Otto kaveriksi, kun Netta on liian lepsu pennun kanssa. Gii taitaa koiristamme olla paras sekä pennun leikittäjänä että tapakasvattajana.
Virtaa ja ääntä Maissa kyllä riittää. Kaikkiin epäselviin, jännittäviin tai turhauttaviin tilanteisiin se reagoi huutamalla - ja jaksaa huutaa melkoisella volyymilla ja melkoisen pitkään. Sitten kyllä asettuu ja osaa rentoutua. Tänään Mai ja Gii olivat päivän mun mukana töissä ja siellä ne nukkuivat palavereissa pöydän alla :)
Noora ja Gii kisasivat sunnuntaina Lappeenrannassa kaksi rataa hylyiksi. Ja mä olen löytänyt vielä uuden tavan kokea osaamattomuutta: olen käynyt aksatreeneissä Giin kanssa. Pidemmän päälle ei kyllä tuo ratkaisu toimi, että Noora ja Gii vaan kisaavat eivätkä treenaa yhdessä.
Viime viikolla olin Reija Niemisen pelastushakukoulutuksessa. Ja olipas antoisa koulutus!!! Sain uusia eväitä sekä ilmaisuun että risteilyyn. Ja rutkasti kotiläksyjä tehtäväksi ennen lokakuun alun koulutuspäivää...
Noora ja Gii kisasivat sunnuntaina Lappeenrannassa kaksi rataa hylyiksi. Ja mä olen löytänyt vielä uuden tavan kokea osaamattomuutta: olen käynyt aksatreeneissä Giin kanssa. Pidemmän päälle ei kyllä tuo ratkaisu toimi, että Noora ja Gii vaan kisaavat eivätkä treenaa yhdessä.
Viime viikolla olin Reija Niemisen pelastushakukoulutuksessa. Ja olipas antoisa koulutus!!! Sain uusia eväitä sekä ilmaisuun että risteilyyn. Ja rutkasti kotiläksyjä tehtäväksi ennen lokakuun alun koulutuspäivää...
perjantai 3. elokuuta 2012
Mai 10 viikkoa
Netta meinas vähän oikasta rullan tuomisen kanssa: tiputti rullan itekseen kun on kääntymässä perusasentoon ja jäi seisomaan. Rauniolla se myös teki niin, että kun oli hajulla ja ei meinannut paikantaa maalimiestä tarkasti, niin otti rullan suuhun hetkeksi ja jatkoi etsimistä. Sillä ei ollut aikomusta tulla hakemaan mua näytölle vaan tiputti sen rullan vaan hetken kuluttua. Tarkennettuaan otti sitten uudestaan ja tuli hakemaan mut.
Traktorinrengas torni piilo oli sille vaikea, arvatenkin. Viereistä avopiiloa se kävi pari kertaa tutkimassa, ei ilmassut sitä, ja pyöri piilon ympärillä paikantamatta. Lopulta se otti rullan kuitenkin suuhun, lähti näytölle ja vei kohtaan missä rullan oli ottanut. Kyselin siltä, että missä äijä on niin siinä se vähän sitten tarkensi. Maalimies nousi sitten palkkaamaan, ettei Netta turhaudu liika ja ala haukkua. Piilo oli vaikea Netalle myös sen puoleen, kun se ei selkänsä takia halua hyppiä kurkkimaan. Hyvä kuitenkin, että se sai vähän pidemmin työstää ja kesti sen hyvin.
Putkessa olleet maalimiehet löyty hyvin.
Autossa rauniotreeneissä ne on Netan kanssa kevythäkissä, siellä se on hiljaa (paitsi, jos haen autosta jotain tai Netta pääse tekemään) ja häkki on toistaseks ehjä :D
lauantai 14. heinäkuuta 2012
Main kanssa
Mä olen viime päivät saanut olla pennunhoitajana, kun Noora on ollut töissä. Ja olen ihan myyty ;-) Olinkin jo unohtanut miten ihana tuollainen pikkupentu on! Mai on tosi rohkea ja reipas. Se on ollut mukana Kaukkarissa 'uimassa', moikkaamassa pekotreeniporukkaa ja hengaamassa kaupungilla sekä Löytyn kentällä. Niin ihmisiin kuin koiriinkin se suhtautuu uteliaasti ja menee moikkaamaan. Automatkat vaan ovat vielä turhan äänekkäitä, jos se joutuu häkkiin. Yöt se on nukkunut hyvin.
Otolle pentu on lähinnä kuin ilmaa - paitsi jos se yrittää kiipeillä Oton päälle, sitten murisee. Netta leikittää pentua ottamalla narulelun suuhun ja kiskomalla lelua = pentua mukanaan. Gii taas vehtaa, painii ja juoksuttaisikin, jos pentu vaan pysyisi vauhdissa. Eli kaiken kaikkiaan hyvin on tuo karhunpoika rokkitukalla ;D laumaan sopinut. Ruokaa syö kohtuullisesti, jauhettu broilerin liha-luuseos tuntuu olevan herkkua ja lohi taas ei. Yritänpä ladata tähän yhden videonpätkän pihaleikistä:
Treenirintamalla pekotreenit ovat edelleen pyörineet. Torstaina tehtiin vesistöetsintää Kaukkarissa. Paitsi että mä otin Giille vain ilmaisua. Ilmaisu on ollut teemana myös käyttökoirien peko-treeneissä. Edelleen tilanne on, että Gii hyvin etsii, löytää ja lähtee mm:ltä. Sen sijaan mulle kertomisessa käteen koskeminen ei oikein nappaa: jää mieluummin patsaaksi tuijottamaan mm:n suuntaan. Mutta yritän edelleen vahvistaa käsikosketusta. Näytölle lähtee lujaa, ja jää mm:lle odottamaan palkkoja. Täytyy siis myös vahvistaa mun hakemista. Ensi viikolla olen lähdössä mökille Oton ja Giin kanssa. Täytyy yrittää sielläkin löytää treenimahdollisuuksia. Netan mahatauti meni onneksi lääkekuurilla ohi ja se on taas oma ahne itsensä.
maanantai 2. heinäkuuta 2012
Josko pitkästä aikaa -
vaikka päivittäisi blogia. Mulla ei ole tullut liiemmälti kirjoitettua, ei kai ole ollut erityistä raportoitavaa. Giin kanssa haun ilmaisun vaihto on edelleen vaiheessa. Nyt mm:llä on piilolla vieressään rasia maassa, ja siinä yksi namupala. Aina ei namua syö, mutta on käynyt hyvin mm:llä asti ja lähtee pois haukkumatta/kutsumatta. Löydöstä kertoo mulle koskemalla käteen (tätä on kyllä vielä vahvistettava). Ja nyt pitäisi vielä saada koira juoksemaan mm:n ja mun väliä (en siis kytke liinaan).
Viime treeneissä ekan kerran mm ei enää palkannut näytölle tulosta, vaan palkat tuli multa. Tyytyväinen olen, että haukkua ei ole enää tarjonnut. Kesäkuun tokana viikonloppuna olimme Turussa raunioilla treenaamassa. Rauniot olivat meille ennestään tuntemattomat. Siellä Gii muutaman kerran mietti piilolla haukun aloitusta, kun ei heti löytänyt tietä mm:lle. Mä ryhdyin silloin kehumaan koiraa ja kannustin sitä etsimään tietä piilolle, jolloin onneksi pysyi hiljaa :) Vaikka kyllä raunioilla tarvittaisiin paljon lisää treeniä, jospa vaan Lahteenkin taas joskus rauniot saataisiin.
Hajuerottelua treenattiin keväällä ahkerasti, nyt se on vähän hiipunut. Olin Hormilan tunnistusjäljestys-koulutuksessa toukokuun lopussa, ja olipa antoisa viikonloppu! Nyt pitäisi löytää aikaa ja energiaa lähteä hyödyntämään saatuja oppeja. Avainta asfaltilta olen Giin ja Netan kanssa pari kertaa tehnyt, ja se on kyllä enemmän Netan laji.
Ryhtiliikettä olen etsinyt myös tottiksen suhteen. Mun kesäloman tavoitteisiin kuuluu, että mä opettelen mm. kävelemään ja kääntymään niin, että koira voisi seurata ;-) Ajatuksena olisi siis harjoitella Giin kanssa IPO-R tottelevaisuutta ja ketteryyttä. Viime kesänä sain harmaita hiuksia Giin tikapuiden kanssa. Juhannuksena uskaltauduin kokeilemaan niitä ensimmäisen kerran tälle kesälle - ja Giihän meni ne kuin tyhjää!
Netan selkä on akupunktion ja fyssarikäyntien myötä parempi. Ottokaan ei ole viime aikoina vaivoja valitellut, etenkin kun on saanut olla mökillä nauttimassa vapaudesta. Ensi viikolla meille sitten muuttaa kroatianpaimenkoira Tuus Iltatähti alias Aino Ainokainen, jonka kutsumanimeä Noora miettii. Liian rauhalliseksihan tämä meidän elo oli jo käynytkin...
Viime treeneissä ekan kerran mm ei enää palkannut näytölle tulosta, vaan palkat tuli multa. Tyytyväinen olen, että haukkua ei ole enää tarjonnut. Kesäkuun tokana viikonloppuna olimme Turussa raunioilla treenaamassa. Rauniot olivat meille ennestään tuntemattomat. Siellä Gii muutaman kerran mietti piilolla haukun aloitusta, kun ei heti löytänyt tietä mm:lle. Mä ryhdyin silloin kehumaan koiraa ja kannustin sitä etsimään tietä piilolle, jolloin onneksi pysyi hiljaa :) Vaikka kyllä raunioilla tarvittaisiin paljon lisää treeniä, jospa vaan Lahteenkin taas joskus rauniot saataisiin.
Hajuerottelua treenattiin keväällä ahkerasti, nyt se on vähän hiipunut. Olin Hormilan tunnistusjäljestys-koulutuksessa toukokuun lopussa, ja olipa antoisa viikonloppu! Nyt pitäisi löytää aikaa ja energiaa lähteä hyödyntämään saatuja oppeja. Avainta asfaltilta olen Giin ja Netan kanssa pari kertaa tehnyt, ja se on kyllä enemmän Netan laji.
Ryhtiliikettä olen etsinyt myös tottiksen suhteen. Mun kesäloman tavoitteisiin kuuluu, että mä opettelen mm. kävelemään ja kääntymään niin, että koira voisi seurata ;-) Ajatuksena olisi siis harjoitella Giin kanssa IPO-R tottelevaisuutta ja ketteryyttä. Viime kesänä sain harmaita hiuksia Giin tikapuiden kanssa. Juhannuksena uskaltauduin kokeilemaan niitä ensimmäisen kerran tälle kesälle - ja Giihän meni ne kuin tyhjää!
Netan selkä on akupunktion ja fyssarikäyntien myötä parempi. Ottokaan ei ole viime aikoina vaivoja valitellut, etenkin kun on saanut olla mökillä nauttimassa vapaudesta. Ensi viikolla meille sitten muuttaa kroatianpaimenkoira Tuus Iltatähti alias Aino Ainokainen, jonka kutsumanimeä Noora miettii. Liian rauhalliseksihan tämä meidän elo oli jo käynytkin...
sunnuntai 4. maaliskuuta 2012
Arkeenpaluu
Ehkä nuo kuukaudet Kaliforniassa antoivat etäisyyttä tai muuten vaan puhtia tunnustaa tosiasiat: Giin ilmaisu vaihtuu. Tai konkreettisin viimeinen pisara oli viime sunnuntain EA2-kurssin maastotreeni. Maastoon kadonneet eivät edes olleet kovin pahasti ensiavun tarpeessa, mutta jokaisella kolmella uhrilla Gii kävi, tuli sitten katsomaan missä mä olen ja vasta sitten aloitti haukkumaan. Ja helmikuun edelliset treenit mä olin sitä haukkuilmaisua yrittänyt vahvistaa...
Viikolla aloitimme sitten hakuharjoittelun ihan alusta: mm:llä on kosketuskeppi ja mun kädestä tehdään toinen targetti. Tavoitteena kertova ilmaisu edestakaisin mm:n ja mun välillä juosten. Täytynee sitten aloittaa myös juoksukunnon kohotus: Gii pekoa ja mä aksaa varten ;-)
Tämän viikon hakutreeneissä Netta on saanut tuurata. Torstaina ja lauantaina se teki varikolla tosi hyvät suoritukset: ukot (jotka oli kyllä helpoissa avopiiloissa) löytyi nopeasti ja rulla palautui mulle asti. Tänään rakennusetsinnässä Orimattilassa eka ukko pressun alla n. metrin korkeudella pukin päällä löytyi hienosti. Toinen oli umpipiilossa, mihin johtavaa putkea ei Netta enkä mä hoksannut, joten se meni plörinäksi: Netta tarjosi loppujen lopuksi haukkua.
Ainiin, toissaviikolla vihdoin testattiin puoli vuotta auton perässä kuskatut viisi pahvilaatikkoa - jotka havaittiin liian pieniksi - mutta onneksi Noora pienenä ihmisenä mahtui melkein niihin piiloutumaan ;-) Silloin saimme 'huijaamalla' Netan tekemään yhden virheilmaisun. Eli näytimme Netalle että mm meni laatikkoon ja kun koira oli kulman takana mm vaihtoi laatikkoa. Seuraavilla kerroilla se tarkisti huolella laatikot ennenkuin otti rullan. Otto myös vanhana konkarina osasi tarkistaa laatikot - joskin enimmäkseen kaatamalla. Gii sensijaan oli niin innokas ja ilmeisen herkkä luottamaan näköhavaintoihinsa, että vei muutaman kierroksen ennenkuin oppi tarkistamaan kunnolla.
Tänään (kaiken muun opeteltavan lisäksi) aloitimme Giin kanssa koirakoulu Visiossa Sari Paavilaisen kouluttaman hajuerottelu-kurssin. Ensimmäisen tunnin aiheena oli naksuttaa koiran nenä purkkiin. Giin kohdalla haasteeksi muodostui kieli! Sen liskokieli kun tahtoi livahtaa sinne purkkiin aina just kun mä naksautin ;-) Ja sitten se seuraava haaste: mun pitäisi hankkia treeniä varten hajunäytteet vierailta ihmisiltä ;D
LISÄYS 5.3. Naksuttelin myös muiden neniä purkkiin. Netta nuuhki niin että tuhina kävi, ja Oton kanssa teemana keston metsästys: se tökkää kuononsa purkkiin hyvin nopeasti ja vielä nopeammin ottaa sen purkista ulos namuja saadakseen. Ja jos naksua ei kuulu, niin vauhti vaan kiihtyy ;-)
Viikolla aloitimme sitten hakuharjoittelun ihan alusta: mm:llä on kosketuskeppi ja mun kädestä tehdään toinen targetti. Tavoitteena kertova ilmaisu edestakaisin mm:n ja mun välillä juosten. Täytynee sitten aloittaa myös juoksukunnon kohotus: Gii pekoa ja mä aksaa varten ;-)
Tämän viikon hakutreeneissä Netta on saanut tuurata. Torstaina ja lauantaina se teki varikolla tosi hyvät suoritukset: ukot (jotka oli kyllä helpoissa avopiiloissa) löytyi nopeasti ja rulla palautui mulle asti. Tänään rakennusetsinnässä Orimattilassa eka ukko pressun alla n. metrin korkeudella pukin päällä löytyi hienosti. Toinen oli umpipiilossa, mihin johtavaa putkea ei Netta enkä mä hoksannut, joten se meni plörinäksi: Netta tarjosi loppujen lopuksi haukkua.
Ainiin, toissaviikolla vihdoin testattiin puoli vuotta auton perässä kuskatut viisi pahvilaatikkoa - jotka havaittiin liian pieniksi - mutta onneksi Noora pienenä ihmisenä mahtui melkein niihin piiloutumaan ;-) Silloin saimme 'huijaamalla' Netan tekemään yhden virheilmaisun. Eli näytimme Netalle että mm meni laatikkoon ja kun koira oli kulman takana mm vaihtoi laatikkoa. Seuraavilla kerroilla se tarkisti huolella laatikot ennenkuin otti rullan. Otto myös vanhana konkarina osasi tarkistaa laatikot - joskin enimmäkseen kaatamalla. Gii sensijaan oli niin innokas ja ilmeisen herkkä luottamaan näköhavaintoihinsa, että vei muutaman kierroksen ennenkuin oppi tarkistamaan kunnolla.
Tänään (kaiken muun opeteltavan lisäksi) aloitimme Giin kanssa koirakoulu Visiossa Sari Paavilaisen kouluttaman hajuerottelu-kurssin. Ensimmäisen tunnin aiheena oli naksuttaa koiran nenä purkkiin. Giin kohdalla haasteeksi muodostui kieli! Sen liskokieli kun tahtoi livahtaa sinne purkkiin aina just kun mä naksautin ;-) Ja sitten se seuraava haaste: mun pitäisi hankkia treeniä varten hajunäytteet vierailta ihmisiltä ;D
LISÄYS 5.3. Naksuttelin myös muiden neniä purkkiin. Netta nuuhki niin että tuhina kävi, ja Oton kanssa teemana keston metsästys: se tökkää kuononsa purkkiin hyvin nopeasti ja vielä nopeammin ottaa sen purkista ulos namuja saadakseen. Ja jos naksua ei kuulu, niin vauhti vaan kiihtyy ;-)
lauantai 15. lokakuuta 2011
Opittavaa on
Kuvat Espy raunioilta 25.9. (c) Taru
Eilen Hennalan varikolla Taru järjesti mulle opettavaisen treenin. Gii pääsi etsimään illalla yhdeksän maissa, joten oli pimeää ja tuuletonta viilenevässä illassa. Haetutin ensin alueen oikean reunan, ja Gii katseli mua aina välillä sen näköisenä, että oletko tosissasi, eihän täällä ketään ole. Jatkoimme sitten vasenta reunaa, ja Giikin alkoi irrota paremmin. Ennen hallia se juoksi metsänreunaa ja yhtä konttia ympäri. Ja sitten mä tein sen: painostin virheilmaisun. Kun mä ihan varmasti arvelin, että mm on kontissa, niin Gii alkoi haukkua kohti kontin kattoa. Tuli siis osoitettua, että Gii on ihan liian miellyttämisenhaluinen... Jatkoimme sitten matkaa alueen vasenta laitaa, ja perällä Gii taas pyöri yhtä koppikonttia ja sen viereistä levykasaa. Sitten se pysähtyi haukkumaan niiden väliin. Taru kysyi multa, että mitä se ilmaisee, ja mä sanoin että Gii ilmaisee ihan mitä ja minne sattuu.
* Jälkikäteen ymmärretty harjoituksen opetus: kuinka koira ilmaisee montaa mm yhtä aikaa. Yksi mm oli kopissa suljetun oven takana. Toinen mm oli ihan kopin vieressä oven puoleisella sivulla olevan levykasan päällä noin 1,5 m korkeudessa. Gii ilmaisi näitä kahta yhtä aikaa haukkuen niiden välissä ja kääntäen kuonoaan vuoroon molempiin suuntiin. Kolmas mm oli kopin toisella puolella noin 2,5 m korkeudessa palkkikasan päällä.*
Giin haukkuessa avasin kopin oven, ja siellä oleva mm palkkasi koiran. Mun tulkinta sillä hetkellä oli, että Giin pyöriminen ja ilmaisun kohdentumattomuus johtui vain sen epävarmuudesta: oli pimeää ja mm umpipiilossa. Jatkoin siis alueen etsintää yhden mm noston jälkeen. Ja sinne ne olisivat kaksi muuta paleltuneet... Taru kuitenkin sääli mm:iä ja kehotti meidät palaamaan sinne. Gii haukkui seuraavaksi levykasan päällä olevan mm, yritti jopa hypätä kasan päälle ;) Tämän jälkeen lähetin sen sitten uudelleen koppia kohti, ja silloin haukkui kopin takana palkkipinon korkeuksissa olevan. Yritti löytää reitin myös tämän mm:n luo, jopa niin innokkaasti, että mua alkoi hirvittää ja kielsin sitä kiipeämästä.
Tämä oli erinomaisen hyvä harjoitus mulle. Mä olen nyt jotenkin iskostanut itselleni, että Gii on epävarma ilmaisussa ja yritän nyt sitten ihan väärällä tavalla tukea sitä. Koira tietenkin tukeutuu näin vaan entistä enemmän muhun ja mä sitten arvailuillani sotken koko jutun. Maailman kliseisin hokema koiraan luottamisesta olisi kai otettava todesta, ja kannustettava myös Giitä vaan uskomaan itseensä eikä muhun ;)
Käyttökoirien treeneissä olen aloittanut -sotkeakseni varmaan kaiken ihan perusteellisesti- opettamaan Giille pistojen ja partioinnin erotusta. Eli kun lähetän sen pistolle, sillä on pk-valjaat päällä, käskysana on 'äijä' ja lähetys tapahtuu perusasennosta kädellä osoittaen. Katsotaan nyt, mikä soppa tästä syntyy.
Positiivisesti jos haluaisin ajatella, niin ehkä mun poistuminen kuvioista ja tuleva 3 kuukauden treenitauko pekossa on hyväksi? Gii on jotenkin tämän syksyn aikana tuntunut liimautuvan muhun koko ajan tiiviimmin. Okei, joo, onhan se ihanaa kun edes joku on kiinnostunut musta ja kuuntelee mitä sanon ;D mutta liika on tietty liikaa.
Netan kanssa olen metsästyskauden lomassa muutaman perusetsintä/-rullailmaistreenin tehnyt. Positiivista on, että rulla tulee perusasentoon, joskin välillä väärän ihmisen viereen :D Treenattavaa on nyt etenkin kolmiossa eli mun olisi muistettava aina liikkua eteenpäin lähetyspaikasta sekä roikuttava liinassa kiinni näytölle mentäessä.
Otto oli torstaina leikkauksessa. Sen mahasta ja kaulasta löytyi aikaisemmin syksyllä patteja, jotka eivät olleet rasvapatteja eivätkä antibiootein kadonneet. Samalla kun ne leikattiin, operoitiin myös Oton molemmissa silmissä silmäluomissa sekä ulko- että sisäpuolella olevat näppylät. Nyt pitää siis yrittää estää, ettei se tassuilla pääse hankaamaan silmiään, raapimaan kaulan leikkaushaavaa tai nuolemaan mahanalustan haavaa. Ja vielä 10 päivää, kunnes tikit poistetaan. Muuten Otto on kyllä ollut pirteä tämän syksyä, tunnin parin lenkitkin sujuvat. Painoa oli ell:n vaakassa 28 kiloa.
Eilen Hennalan varikolla Taru järjesti mulle opettavaisen treenin. Gii pääsi etsimään illalla yhdeksän maissa, joten oli pimeää ja tuuletonta viilenevässä illassa. Haetutin ensin alueen oikean reunan, ja Gii katseli mua aina välillä sen näköisenä, että oletko tosissasi, eihän täällä ketään ole. Jatkoimme sitten vasenta reunaa, ja Giikin alkoi irrota paremmin. Ennen hallia se juoksi metsänreunaa ja yhtä konttia ympäri. Ja sitten mä tein sen: painostin virheilmaisun. Kun mä ihan varmasti arvelin, että mm on kontissa, niin Gii alkoi haukkua kohti kontin kattoa. Tuli siis osoitettua, että Gii on ihan liian miellyttämisenhaluinen... Jatkoimme sitten matkaa alueen vasenta laitaa, ja perällä Gii taas pyöri yhtä koppikonttia ja sen viereistä levykasaa. Sitten se pysähtyi haukkumaan niiden väliin. Taru kysyi multa, että mitä se ilmaisee, ja mä sanoin että Gii ilmaisee ihan mitä ja minne sattuu.
* Jälkikäteen ymmärretty harjoituksen opetus: kuinka koira ilmaisee montaa mm yhtä aikaa. Yksi mm oli kopissa suljetun oven takana. Toinen mm oli ihan kopin vieressä oven puoleisella sivulla olevan levykasan päällä noin 1,5 m korkeudessa. Gii ilmaisi näitä kahta yhtä aikaa haukkuen niiden välissä ja kääntäen kuonoaan vuoroon molempiin suuntiin. Kolmas mm oli kopin toisella puolella noin 2,5 m korkeudessa palkkikasan päällä.*
Giin haukkuessa avasin kopin oven, ja siellä oleva mm palkkasi koiran. Mun tulkinta sillä hetkellä oli, että Giin pyöriminen ja ilmaisun kohdentumattomuus johtui vain sen epävarmuudesta: oli pimeää ja mm umpipiilossa. Jatkoin siis alueen etsintää yhden mm noston jälkeen. Ja sinne ne olisivat kaksi muuta paleltuneet... Taru kuitenkin sääli mm:iä ja kehotti meidät palaamaan sinne. Gii haukkui seuraavaksi levykasan päällä olevan mm, yritti jopa hypätä kasan päälle ;) Tämän jälkeen lähetin sen sitten uudelleen koppia kohti, ja silloin haukkui kopin takana palkkipinon korkeuksissa olevan. Yritti löytää reitin myös tämän mm:n luo, jopa niin innokkaasti, että mua alkoi hirvittää ja kielsin sitä kiipeämästä.
Tämä oli erinomaisen hyvä harjoitus mulle. Mä olen nyt jotenkin iskostanut itselleni, että Gii on epävarma ilmaisussa ja yritän nyt sitten ihan väärällä tavalla tukea sitä. Koira tietenkin tukeutuu näin vaan entistä enemmän muhun ja mä sitten arvailuillani sotken koko jutun. Maailman kliseisin hokema koiraan luottamisesta olisi kai otettava todesta, ja kannustettava myös Giitä vaan uskomaan itseensä eikä muhun ;)
Käyttökoirien treeneissä olen aloittanut -sotkeakseni varmaan kaiken ihan perusteellisesti- opettamaan Giille pistojen ja partioinnin erotusta. Eli kun lähetän sen pistolle, sillä on pk-valjaat päällä, käskysana on 'äijä' ja lähetys tapahtuu perusasennosta kädellä osoittaen. Katsotaan nyt, mikä soppa tästä syntyy.
Positiivisesti jos haluaisin ajatella, niin ehkä mun poistuminen kuvioista ja tuleva 3 kuukauden treenitauko pekossa on hyväksi? Gii on jotenkin tämän syksyn aikana tuntunut liimautuvan muhun koko ajan tiiviimmin. Okei, joo, onhan se ihanaa kun edes joku on kiinnostunut musta ja kuuntelee mitä sanon ;D mutta liika on tietty liikaa.
Netan kanssa olen metsästyskauden lomassa muutaman perusetsintä/-rullailmaistreenin tehnyt. Positiivista on, että rulla tulee perusasentoon, joskin välillä väärän ihmisen viereen :D Treenattavaa on nyt etenkin kolmiossa eli mun olisi muistettava aina liikkua eteenpäin lähetyspaikasta sekä roikuttava liinassa kiinni näytölle mentäessä.
Otto oli torstaina leikkauksessa. Sen mahasta ja kaulasta löytyi aikaisemmin syksyllä patteja, jotka eivät olleet rasvapatteja eivätkä antibiootein kadonneet. Samalla kun ne leikattiin, operoitiin myös Oton molemmissa silmissä silmäluomissa sekä ulko- että sisäpuolella olevat näppylät. Nyt pitää siis yrittää estää, ettei se tassuilla pääse hankaamaan silmiään, raapimaan kaulan leikkaushaavaa tai nuolemaan mahanalustan haavaa. Ja vielä 10 päivää, kunnes tikit poistetaan. Muuten Otto on kyllä ollut pirteä tämän syksyä, tunnin parin lenkitkin sujuvat. Painoa oli ell:n vaakassa 28 kiloa.
sunnuntai 2. lokakuuta 2011
Hyvä hylsy
Lauantaina menimme Giin kanssa uudelleen pelastushaun valoisan loppukokeeseen. Viikolla olimme treenanneet useampaan kertaan pressutettuja maalimiehiä, ja ajattelin katsoa, miten koe menee ennenkuin teen ratkaisuja ilmaisun vaihdon suhteen.
Kokeen järjesti PHPK Kalkkisissa alueella, missä en ollut ennen käynyt. Alun luoksepäästävyys sujui kuten ennenkin: Gii istuu perusasennossa, vähän luimistaa ja väistää kun testaaja koskee. Maastoon pääsimme Giin kanssa klo 18 aikoihin. Vapaana mukana kulkeminen testattiin tiellä matkalla metsään. Ja juuri suorituksemme aikaan ihan vieressä tien toisella puolella joku ampui hirvikiväärillä. Tuli siis tämäkin kokeiltua: Gii vain paransi kontaktia eikä muuten reagoinut ammuntaan. Paikallamakuu oli tien vieressä, ja sen aikana ammuttiin uudelleen. Onneksi ei minkäänlaista näkyvää reaktiota Giissä :)
Etukäteen olin spekuloinut hakualueen muotoa ja etsintäsuunnitelmaa, ja maanantain iltarastien kannustamana päättänyt, että nyt en reunoja kulje. Kartan saatuani meinasi kuitenkin usko loppua: etsittävä alue oli aivan pyöreä, tasainen ympyrä! Päätin tehdä alueen sisälle kolmion. Tuulta ei sytkärin liekillä ollut havaittavissa ja ilma oli jäähtymässä. Kolmion kiertosuunta oli siis sikäli ihan sama, ja päätin lähteä oikeaa sivua. Hetikohta lähdöstä Gii painui oikeaa rajalinjaa kohti, ja räpisteli siellä kuusien alla. Mun tulkinta tilanteesta oli, että siellä on pressutettu mm eikä Gii uskalla haukkua. Kun koira lähti sieltä liikenteeseen, kysyin testaajalta että lopetetaanko tähän. Testaaja katsoi mua kummissaan ja sanoi, että jatketaan vaan. Kun sitten hetken päästä näin koiran, huomasin ettei sillä ollut enää liivejä.
(Kokeen lopuksi selvisi, että Gii oli juossut piikkilankaan. Piikki oli lävistänyt sen JuliusK9-valjaiden rintaremmin, mikä on paksua kaksinkertaista kangasta, ja jäänyt niin tiukasti kiinni, ettei koira ollut saanut riuhdottua itseään irti. Niinpä se oli onnistunut kiemurtelemaan ulos valjaista ja tuli jatkamaan töitä. Ja tyhmä ohjaaja luuli, että nyt se jätti maalimiehen...)
Jatkoimme kulkua kolmion ensimmäistä sivua. Tämä oli kallioista ja kivikkoista, paikoin jyrkkääkin rinnettä. Pian Gii bongasi seisovan miehen lierihattu päässä. Ilmaisu oli hyvä, ei minkäänlaista epäröintiä. Jatkoimme sivun loppuun, ja käännyimme seuraavalle kolmion sivulle. Maasto muuttui karmeaksi risukoksi, josta läpipääseminen oli täyttä työtä (mun rillitkin tippui kahdesti 8-o). Yksi iso kivenlohkare alueella oli, ja mä ihan taas arvelin, että siellä on mm ja kierrätin Giitä sitkeästi etsimässä...
Tavoitimme taas alueen rajalinjan, ja käännyimme kolmion kolmannelle sivulle. Nyt maasto oli paikoin hyvin tiheää kuusikkoa, välissä sammalen peittämiä kivenkoloja ja lätäköitä. Suunnistustaitoni ei ollut ihan täydellinen, paluu kolmiolta osui vähän lähtöpisteestä eteenpäin oikealle. Juotin koiran ja sanoin lähteväni nyt halkaisemaan alueen keskeltä ympyrää.
Siinä karttaa lukiessani Gii ampaisi ylös kalliolle, ja sanoin seuraavani koiraa kohti sitä alkuperäistä lähtöpistettä alueen halkaisua varten. Gii pyöri kalliolla, mutta lähti sitten mun mukaani aluetta halkaisemaan. Taas pääsimme siihen lähes läpipääsemättömään märkään risukkoon. Hetken päästä risukosta oikealta kuului Giin haukku. Se oli löytänyt kokonaan pressutetun mm:n (ja haukkui hyvin tämän meille vieraan ihmisen!!!). Aika oli nyt tullut käytettyä, ja suorituksemme loppui siihen.
Kolmas mm oli siellä kalliolla, missä Gii oli pyörinyt ensin ne liivit pudotettuaan ja nyt ennen alueen halkaisua. Arvelin, että koiralta olisi kantti loppunut ilmaisun suhteen. Mutta näin jälkiviisaana olen kuitenkin sitä mieltä, että ilmaisusta se ei ollut kiinni: mm oli Giille hyvin tuttu ja ilman pressua. Tai sikäli voi katsoa kantin loppuneen, ettei Gii työstänyt hajua riittävän pitkälti, kun mä jatkoin matkaa eteenpäin. Piilo oli kuitenkin ilmeisen vaikea, sillä yksikään koira ei sitä löytänyt - jopa taitava taidontarkistaja kokeen lopussa tarvitsi apuja piilon keksimiseen. Piilo oli siis kalliorinteessä, kuusenoksien katveessa olevassa notkelmassa. Haju taisi painua alas märkään risukkoon.
Kaikenkaikkiaan olin hyvin tyytyväinen Giin työskentelyyn. Se jaksoi tehdä koko puolituntisen täysillä töitä, risteili mun kulkusuunnan mukaisesti molemmin puolin. Sen kulkusäde on sopivan laaja (tässä maastossa suuren osan ajasta se oli näkymättömissä, mutta onneksi panta kaulassa vähän kilisi valjaiden karistamisen jälkeen), ja se pitää muhun yhteyttä. Mä en sitä kutsu, huutele tai kehottele ollenkaan, annan sen toimia itse. Se seuraan mun kulkusuuntaa, mitä nyt kerran taisin lähettää sen yhdelle rajalinjan kukkulalle, ja sinnehän se meni tarkistamaan. Alue oli hyvin haastava kuljettava, pari kertaa Gii kiljaisi oksien raapiessa ja ainakin kerran se arvioi hyppyetäisyyden väärin (runkoja olikin maassa useampi peräkkäin) ja pamautti vatsansa/takajalkansa runkoihin. Ja parasta oli, että kaiken tämän jälkeen ihan ajan lopussa se haukkui vielä hienosti :)
Testaajan palaute oli myös mieltä ilahduttava. Koira työskenteli hienosti ja myös mun etsintäsuunnitelma sai kiitosta 8-) Olisimme kuulemma voineet ihan hyvin mennä kokeesta läpikin. Testaaja oli kuitenkin sitä mieltä, että tosietsintöjä ajatellen hän haluaisi antaa vielä koiran kasvaa. Hauskoilla ja vaihtelevilla treeneillä rakennetaan itsevarmuutta ja kanttia työstää heikkoakin hajua vaikka mä kävelisin pois. Ilmaisun vaihtamiseen ei nähty mitään syytä, nyt koira haukkui hyvin.
Kaiken kaikkiaan tästä kokeesta jäi hyvä fiilis, vaikkei me (eikä kukaan muukaan 10 koesuorituksesta) menty läpi. En sinällään pidä järkevänä mennä viikon välein kokeisiin, mutta nyt tämä selkeytti ajatuksiani. Kokeita ei nyt edes ajatella ennen ensi kevättä, vaan kasvatetaan kantteja.
Kokeen järjesti PHPK Kalkkisissa alueella, missä en ollut ennen käynyt. Alun luoksepäästävyys sujui kuten ennenkin: Gii istuu perusasennossa, vähän luimistaa ja väistää kun testaaja koskee. Maastoon pääsimme Giin kanssa klo 18 aikoihin. Vapaana mukana kulkeminen testattiin tiellä matkalla metsään. Ja juuri suorituksemme aikaan ihan vieressä tien toisella puolella joku ampui hirvikiväärillä. Tuli siis tämäkin kokeiltua: Gii vain paransi kontaktia eikä muuten reagoinut ammuntaan. Paikallamakuu oli tien vieressä, ja sen aikana ammuttiin uudelleen. Onneksi ei minkäänlaista näkyvää reaktiota Giissä :)
Etukäteen olin spekuloinut hakualueen muotoa ja etsintäsuunnitelmaa, ja maanantain iltarastien kannustamana päättänyt, että nyt en reunoja kulje. Kartan saatuani meinasi kuitenkin usko loppua: etsittävä alue oli aivan pyöreä, tasainen ympyrä! Päätin tehdä alueen sisälle kolmion. Tuulta ei sytkärin liekillä ollut havaittavissa ja ilma oli jäähtymässä. Kolmion kiertosuunta oli siis sikäli ihan sama, ja päätin lähteä oikeaa sivua. Hetikohta lähdöstä Gii painui oikeaa rajalinjaa kohti, ja räpisteli siellä kuusien alla. Mun tulkinta tilanteesta oli, että siellä on pressutettu mm eikä Gii uskalla haukkua. Kun koira lähti sieltä liikenteeseen, kysyin testaajalta että lopetetaanko tähän. Testaaja katsoi mua kummissaan ja sanoi, että jatketaan vaan. Kun sitten hetken päästä näin koiran, huomasin ettei sillä ollut enää liivejä.
(Kokeen lopuksi selvisi, että Gii oli juossut piikkilankaan. Piikki oli lävistänyt sen JuliusK9-valjaiden rintaremmin, mikä on paksua kaksinkertaista kangasta, ja jäänyt niin tiukasti kiinni, ettei koira ollut saanut riuhdottua itseään irti. Niinpä se oli onnistunut kiemurtelemaan ulos valjaista ja tuli jatkamaan töitä. Ja tyhmä ohjaaja luuli, että nyt se jätti maalimiehen...)
Jatkoimme kulkua kolmion ensimmäistä sivua. Tämä oli kallioista ja kivikkoista, paikoin jyrkkääkin rinnettä. Pian Gii bongasi seisovan miehen lierihattu päässä. Ilmaisu oli hyvä, ei minkäänlaista epäröintiä. Jatkoimme sivun loppuun, ja käännyimme seuraavalle kolmion sivulle. Maasto muuttui karmeaksi risukoksi, josta läpipääseminen oli täyttä työtä (mun rillitkin tippui kahdesti 8-o). Yksi iso kivenlohkare alueella oli, ja mä ihan taas arvelin, että siellä on mm ja kierrätin Giitä sitkeästi etsimässä...
Tavoitimme taas alueen rajalinjan, ja käännyimme kolmion kolmannelle sivulle. Nyt maasto oli paikoin hyvin tiheää kuusikkoa, välissä sammalen peittämiä kivenkoloja ja lätäköitä. Suunnistustaitoni ei ollut ihan täydellinen, paluu kolmiolta osui vähän lähtöpisteestä eteenpäin oikealle. Juotin koiran ja sanoin lähteväni nyt halkaisemaan alueen keskeltä ympyrää.
Siinä karttaa lukiessani Gii ampaisi ylös kalliolle, ja sanoin seuraavani koiraa kohti sitä alkuperäistä lähtöpistettä alueen halkaisua varten. Gii pyöri kalliolla, mutta lähti sitten mun mukaani aluetta halkaisemaan. Taas pääsimme siihen lähes läpipääsemättömään märkään risukkoon. Hetken päästä risukosta oikealta kuului Giin haukku. Se oli löytänyt kokonaan pressutetun mm:n (ja haukkui hyvin tämän meille vieraan ihmisen!!!). Aika oli nyt tullut käytettyä, ja suorituksemme loppui siihen.
Kolmas mm oli siellä kalliolla, missä Gii oli pyörinyt ensin ne liivit pudotettuaan ja nyt ennen alueen halkaisua. Arvelin, että koiralta olisi kantti loppunut ilmaisun suhteen. Mutta näin jälkiviisaana olen kuitenkin sitä mieltä, että ilmaisusta se ei ollut kiinni: mm oli Giille hyvin tuttu ja ilman pressua. Tai sikäli voi katsoa kantin loppuneen, ettei Gii työstänyt hajua riittävän pitkälti, kun mä jatkoin matkaa eteenpäin. Piilo oli kuitenkin ilmeisen vaikea, sillä yksikään koira ei sitä löytänyt - jopa taitava taidontarkistaja kokeen lopussa tarvitsi apuja piilon keksimiseen. Piilo oli siis kalliorinteessä, kuusenoksien katveessa olevassa notkelmassa. Haju taisi painua alas märkään risukkoon.
Kaikenkaikkiaan olin hyvin tyytyväinen Giin työskentelyyn. Se jaksoi tehdä koko puolituntisen täysillä töitä, risteili mun kulkusuunnan mukaisesti molemmin puolin. Sen kulkusäde on sopivan laaja (tässä maastossa suuren osan ajasta se oli näkymättömissä, mutta onneksi panta kaulassa vähän kilisi valjaiden karistamisen jälkeen), ja se pitää muhun yhteyttä. Mä en sitä kutsu, huutele tai kehottele ollenkaan, annan sen toimia itse. Se seuraan mun kulkusuuntaa, mitä nyt kerran taisin lähettää sen yhdelle rajalinjan kukkulalle, ja sinnehän se meni tarkistamaan. Alue oli hyvin haastava kuljettava, pari kertaa Gii kiljaisi oksien raapiessa ja ainakin kerran se arvioi hyppyetäisyyden väärin (runkoja olikin maassa useampi peräkkäin) ja pamautti vatsansa/takajalkansa runkoihin. Ja parasta oli, että kaiken tämän jälkeen ihan ajan lopussa se haukkui vielä hienosti :)
Testaajan palaute oli myös mieltä ilahduttava. Koira työskenteli hienosti ja myös mun etsintäsuunnitelma sai kiitosta 8-) Olisimme kuulemma voineet ihan hyvin mennä kokeesta läpikin. Testaaja oli kuitenkin sitä mieltä, että tosietsintöjä ajatellen hän haluaisi antaa vielä koiran kasvaa. Hauskoilla ja vaihtelevilla treeneillä rakennetaan itsevarmuutta ja kanttia työstää heikkoakin hajua vaikka mä kävelisin pois. Ilmaisun vaihtamiseen ei nähty mitään syytä, nyt koira haukkui hyvin.
Kaiken kaikkiaan tästä kokeesta jäi hyvä fiilis, vaikkei me (eikä kukaan muukaan 10 koesuorituksesta) menty läpi. En sinällään pidä järkevänä mennä viikon välein kokeisiin, mutta nyt tämä selkeytti ajatuksiani. Kokeita ei nyt edes ajatella ennen ensi kevättä, vaan kasvatetaan kantteja.
sunnuntai 25. syyskuuta 2011
Tätähän mä olen koko ajan pelännyt
Lauantaina UPK:n järjestämässä päivän peko-haun loppukokeessa Vihdissä mun pelkoni sitten toteutui: Giin kantti ei kestänyt haukkua kokonaan pressutetut mm:t. Olimme tietty taas kokeen viimeinen koirakko, ja radalle päästiin liki 4 tunnin odottamisen jälkeen. Hakurata oli ihan ok, tuulenvire sopiva ja keli pilvipoutainen. Lähdimme taas kiertämään reunoja seuraten myötäpäivään. Hyvin pian lähetyksen jälkeen huomasin Giin saaneen hajun, ja lähdin oikealle sen perään vahvistamaan. Ukko oli kokonaan pressutettuna kuusenoksien alla. Tämän haukkui ok.
Jatkoimme matkaa pitkää sivua, ja nousimme kalliolle. Huomasin Giin taas työstävän hajua melko kaukana edessä. Sitten se hävisi näköpiiristä. Päätin pysyä etsintäsuunitelmassa ja etenin kohti kulmaa. Kulmaan päästyäni kuulin haukahduksen, mutta ennen kuin ehdin mitään reagoida, Gii tuli hakemaan mua. Kokeen alussa olin testaajalle sanonut, että koira voi tulla mua vastaan. Nyt testaaja käski mun pysähtyä ja olla puhumatta koiralle. Siinä me sitten seisoa patsasteltiin: minä, testaaja, ratamestari ja koira. Mä pyysin testaajalta lupaa, että voisin liikkua. Sain luvan lähteä kävelemään rajalinjaa, mutta ei yhtään koiran tulosuuntaa = piiloa kohti. Kävelin ensin muutaman askelen edestakaisin, Gii pyöri ympärillä. Sitten lähdin kävelemään etsintäsuunnitelman mukaista linjaa, jolloin Gii meni takaisin piilolle ja alkoi haukkua. Haukkui piilolla kunnes tulimme (matkaa ehkä parikymmentä metriä alueen sisälle päin). (Jälkikäteen olen jossitellut, että jos olisin kääntänyt kulkusuuntaani heti huomattuani koiran työstävän hajua alueen sisällepäin, olisiko silloin kantti kestänyt haukkua?) Testaaja ja ratamestari/testaajaharjoittelija miettivät, että oliko ilmaisu hyväksyttävä. Päättivät katsoa suorituksen loppuun.
Etenimme lyhyen sivun loppuun ja käännyimme takareunan pitkälle sivulle. Siinä testaaja pyysi pysäyttämään koiran - mikä sujui yllättävän helposti ottaen huomioon että hakutreenissä tätä ei olla koskaan tehty, aina olen kutsunut koiran luo... Pitkällä sivulla edetessämme pian huomasin Giillä taas olevan hajun. Se eteni sivua pitkin eteenpäin, pyöri rajalla olevan kuusen ympäri ja painui maahan kuusen eteen katse mun tulosuuntaan haukkumaan. Siinä haukkui paikallaan maassa, kunnes tulin viereen, jolloin siirtyi haukkumaan kuusen oksien alle. Myös tämä kolmas mm oli kokonaan pressuun kääriytynyt. Testaaja ja testaajaharjoittelija jatkoivat neuvottelua meidän hakusuorituksestamme, joka päätyi tulokseen hylätty puutteellisen ilmaisun vuoksi.
Palautteena suorituksestamme saimme kiitosta koiran hakutyöskentelystä, sekä kehotuksen vaihtaa ilmaisu kertovaan. Siinä sitten viime yö menikin pohtiessani ilmaisun vaihtoa.
Tänään olimme koko päivän Espyn järjestämässä rauniokoulutuksessa Espoossa. Eilisten kokemustemme jälkeen halusin kivaa ja helppoa. Ensimmäisellä kierroksella Giille oli kolme mm, kaikki avoimissa putkissa ja suorapalkalla. Palautteena saimme, että hienosti työskentelevä, erittäin nopea koira, joka on hyvin ohjattavissa ja pitää kontaktia ohjaajaan. Raunioillahan emme juuri ole treenanneet, mutta ympäristöön ei Gii kiinnittänyt mitään huomiota: keskittyi vain työntekoon. Voisimme kuulemma yrittää hidastaa suoritusta niin, että minä ihastelisin ;) koiran kanssa löydettyä mm:stä pidempään, mm voisi palkata koiran vielä uudelleen tultuaan piilosta pois sekä miettimällä ruokapalkan vaihtoa leluun. Nyt Gii vaan hotkaisee ruoat niin nopeasti kuin kykenee päästäkseen jatkamaan etsintää. Ja minä annan sen jatkaa, kunnes viimeisen ukon jälkeen on loppuleikki. Niin, ja palautteena oli myös, ettei meillä ole mitään syytä vaihtaa ilmaisua (vaikka tämä harjoitus oli ilman ilmaisua...)
Toisella kierroksella pyysin mm:t 'taloihin', koska halusin nähdä miten Gii kiipeää ja menee niihin sisään. Aloitimme keskimmäisestä 'talosta', johon Gii hyppäsi ensin päädystä sisään (kehuin), tuli ulos ja aloitti haukun kuono ylös. Laskin sen tarkistamaan keskimmäisen, levyllä peitetyn välin. Palasi ja haukkui edelleen talon edessä ylöspäin. Autoin sen huomaamaan rappuset, ja kiipeämään niitä. Kehuin kun se meni itsekseen ylös, ja sieltähän se mm löytyikin. Nyt mm syötteli lihapullanpaloja yksi kerrallaan kädestä. Giin kanssa odotimme vielä rappusten alhaalla, että mm tuli alas ja antoi vielä makkaran.
Jatkoimme etsintää talon alaseinustalle, ja Gii meni itse tarkistamaan aukot (kehuin) ja lähetin sen vielä ekasta aukosta, kun en tiennyt niiden olevan yhteydessä keskenään. Sitten etenimme alatalolle, jonka takapäädyssä koira selvästi sai hajun, ja ymmärsi itse mennä sisään talon alapuoleisella sivulla keskellä olevasta aukosta. Mm makasi talon päädyssä 'ylätasanteella'. Kun mä menin kurkistamaan, niin Gii istui kaltevalla levyllä ja hotki palkkaansa. Taas jäimme odottamaan, että mm tuli ulos ja antoi vielä makkaran.
Tänä aikana kolmas mm oli mennyt vieressä olevan kiipeilytelineen päälle. Gii bongasi ukon alhaalta ja alkoi haukkua. Mä autoin sen huomaamaan luiskan, mitä pitkin se kiipesi mm:n luo. Palkan jälkeen ohjasin sen tulemaan alas samaa luiskaa. Nyt mm alas päästyään leikki Giin kanssa loppupalkkalelulla.
Palautteena saimme kehuja koiran työskentelystä, mutta ohjaaja kannusti koiraa liikaakin, kyllä se olisi ukot työstänyt ilman tukeakin. Tällä kierroksella yritin hidastaa työskentelyä: koira viipyi kädestä syötettynä mm:llä pidempään ja sai tosiaan vielä palkan, kun mm pääsi pois piilosta.
Lopuksi vielä teimme ketteryysesteitä ja kiipeilimme talojen katolla. Ja Gii jopa teki ne vaakatasossa olevat tikapuut 8-o Kyllä oli kiva palauttava treenipäivä! Nyt vaan kun taas pitäisi jotain päättää tuon Giin ilmaisun kanssa - johan tässä vuosi menikin ilmaisutavan valintaa pohtimatta...
Jatkoimme matkaa pitkää sivua, ja nousimme kalliolle. Huomasin Giin taas työstävän hajua melko kaukana edessä. Sitten se hävisi näköpiiristä. Päätin pysyä etsintäsuunitelmassa ja etenin kohti kulmaa. Kulmaan päästyäni kuulin haukahduksen, mutta ennen kuin ehdin mitään reagoida, Gii tuli hakemaan mua. Kokeen alussa olin testaajalle sanonut, että koira voi tulla mua vastaan. Nyt testaaja käski mun pysähtyä ja olla puhumatta koiralle. Siinä me sitten seisoa patsasteltiin: minä, testaaja, ratamestari ja koira. Mä pyysin testaajalta lupaa, että voisin liikkua. Sain luvan lähteä kävelemään rajalinjaa, mutta ei yhtään koiran tulosuuntaa = piiloa kohti. Kävelin ensin muutaman askelen edestakaisin, Gii pyöri ympärillä. Sitten lähdin kävelemään etsintäsuunnitelman mukaista linjaa, jolloin Gii meni takaisin piilolle ja alkoi haukkua. Haukkui piilolla kunnes tulimme (matkaa ehkä parikymmentä metriä alueen sisälle päin). (Jälkikäteen olen jossitellut, että jos olisin kääntänyt kulkusuuntaani heti huomattuani koiran työstävän hajua alueen sisällepäin, olisiko silloin kantti kestänyt haukkua?) Testaaja ja ratamestari/testaajaharjoittelija miettivät, että oliko ilmaisu hyväksyttävä. Päättivät katsoa suorituksen loppuun.
Etenimme lyhyen sivun loppuun ja käännyimme takareunan pitkälle sivulle. Siinä testaaja pyysi pysäyttämään koiran - mikä sujui yllättävän helposti ottaen huomioon että hakutreenissä tätä ei olla koskaan tehty, aina olen kutsunut koiran luo... Pitkällä sivulla edetessämme pian huomasin Giillä taas olevan hajun. Se eteni sivua pitkin eteenpäin, pyöri rajalla olevan kuusen ympäri ja painui maahan kuusen eteen katse mun tulosuuntaan haukkumaan. Siinä haukkui paikallaan maassa, kunnes tulin viereen, jolloin siirtyi haukkumaan kuusen oksien alle. Myös tämä kolmas mm oli kokonaan pressuun kääriytynyt. Testaaja ja testaajaharjoittelija jatkoivat neuvottelua meidän hakusuorituksestamme, joka päätyi tulokseen hylätty puutteellisen ilmaisun vuoksi.
Palautteena suorituksestamme saimme kiitosta koiran hakutyöskentelystä, sekä kehotuksen vaihtaa ilmaisu kertovaan. Siinä sitten viime yö menikin pohtiessani ilmaisun vaihtoa.
Tänään olimme koko päivän Espyn järjestämässä rauniokoulutuksessa Espoossa. Eilisten kokemustemme jälkeen halusin kivaa ja helppoa. Ensimmäisellä kierroksella Giille oli kolme mm, kaikki avoimissa putkissa ja suorapalkalla. Palautteena saimme, että hienosti työskentelevä, erittäin nopea koira, joka on hyvin ohjattavissa ja pitää kontaktia ohjaajaan. Raunioillahan emme juuri ole treenanneet, mutta ympäristöön ei Gii kiinnittänyt mitään huomiota: keskittyi vain työntekoon. Voisimme kuulemma yrittää hidastaa suoritusta niin, että minä ihastelisin ;) koiran kanssa löydettyä mm:stä pidempään, mm voisi palkata koiran vielä uudelleen tultuaan piilosta pois sekä miettimällä ruokapalkan vaihtoa leluun. Nyt Gii vaan hotkaisee ruoat niin nopeasti kuin kykenee päästäkseen jatkamaan etsintää. Ja minä annan sen jatkaa, kunnes viimeisen ukon jälkeen on loppuleikki. Niin, ja palautteena oli myös, ettei meillä ole mitään syytä vaihtaa ilmaisua (vaikka tämä harjoitus oli ilman ilmaisua...)
Toisella kierroksella pyysin mm:t 'taloihin', koska halusin nähdä miten Gii kiipeää ja menee niihin sisään. Aloitimme keskimmäisestä 'talosta', johon Gii hyppäsi ensin päädystä sisään (kehuin), tuli ulos ja aloitti haukun kuono ylös. Laskin sen tarkistamaan keskimmäisen, levyllä peitetyn välin. Palasi ja haukkui edelleen talon edessä ylöspäin. Autoin sen huomaamaan rappuset, ja kiipeämään niitä. Kehuin kun se meni itsekseen ylös, ja sieltähän se mm löytyikin. Nyt mm syötteli lihapullanpaloja yksi kerrallaan kädestä. Giin kanssa odotimme vielä rappusten alhaalla, että mm tuli alas ja antoi vielä makkaran.
Jatkoimme etsintää talon alaseinustalle, ja Gii meni itse tarkistamaan aukot (kehuin) ja lähetin sen vielä ekasta aukosta, kun en tiennyt niiden olevan yhteydessä keskenään. Sitten etenimme alatalolle, jonka takapäädyssä koira selvästi sai hajun, ja ymmärsi itse mennä sisään talon alapuoleisella sivulla keskellä olevasta aukosta. Mm makasi talon päädyssä 'ylätasanteella'. Kun mä menin kurkistamaan, niin Gii istui kaltevalla levyllä ja hotki palkkaansa. Taas jäimme odottamaan, että mm tuli ulos ja antoi vielä makkaran.
Tänä aikana kolmas mm oli mennyt vieressä olevan kiipeilytelineen päälle. Gii bongasi ukon alhaalta ja alkoi haukkua. Mä autoin sen huomaamaan luiskan, mitä pitkin se kiipesi mm:n luo. Palkan jälkeen ohjasin sen tulemaan alas samaa luiskaa. Nyt mm alas päästyään leikki Giin kanssa loppupalkkalelulla.
Palautteena saimme kehuja koiran työskentelystä, mutta ohjaaja kannusti koiraa liikaakin, kyllä se olisi ukot työstänyt ilman tukeakin. Tällä kierroksella yritin hidastaa työskentelyä: koira viipyi kädestä syötettynä mm:llä pidempään ja sai tosiaan vielä palkan, kun mm pääsi pois piilosta.
Lopuksi vielä teimme ketteryysesteitä ja kiipeilimme talojen katolla. Ja Gii jopa teki ne vaakatasossa olevat tikapuut 8-o Kyllä oli kiva palauttava treenipäivä! Nyt vaan kun taas pitäisi jotain päättää tuon Giin ilmaisun kanssa - johan tässä vuosi menikin ilmaisutavan valintaa pohtimatta...
maanantai 12. syyskuuta 2011
Pimeänpelot
Giin pekotreeneissä olen edelleen yrittänyt rohkaista sitä peitettyjen maalimiesten ilmaisuun. Pari treeniä viime viikolla on kestänyt niin myöhään, että Gii on päässyt etsimään pimeässä. Edelleen seisovat naamiontiverkolla peitetyt ja kokonaan pressuun käärityt mm:t ovat sille vaikeita. Naamiointiverkon alla kyykyssä tai istumassa oleva mm tuottaa vähiten ongelmia. Kai nyt ihan oikeasti täytyisi ottaa kunnon haukuttamistreeniä... Muttei aina vaan menisi pelkäksi koiran kiusaamiseksi, niin perjantaina olivat mm:t valoisassa ja ihan ilman peittoja metsässä: kyllä oli reippaita ilmaisuja!
sunnuntai 4. syyskuuta 2011
Ilmaisupainotteista
Millään en meinaa enää muistaa, mitä viime sunnuntaina tehtiin. Taisimme olla Rahametsässä aamulla, ja Gii ekana koirana etsimässä. Ja kuten viime aikoina on tapana ollut, teemana oli ilmaisun vahvistaminen. Vasemmalle tuli kolme ja oikealle neljä 'pistoa'. Osalla piiloista mm oli naamiontiverkon alla, osalla istui ja sai tuijottaa lähestyvää koiraa jne. Tarkemmin en enää muista, taisi mennä ok. Netalle oli kai 3 mm, ja muistaakseni en täysin tyytyväinen ollut. Otto sai osallistua radan merkkien poiskeruuseen ja nuoren holskunartun viihdyttämiseen.
Torstaina olimme Sipurassa. Nyt Giin teemana olivat seisovat mm:t. Nämä sujuivat hyvin. Netalle otin kaksi mm:stä, ja se taas haahusi.
Perjantaina Jokimaalla meni mullakin vihdoin jakeluun: Netan kanssa ei kannata treenata, kun sillä on juoksut. (Se siis aloitti myös yhtä lyhyellä välillä uudet juoksut, vaikka tavallaan sen juoksunvälit on ollut about 7 kk). Giillä haetutin partioimalla ensin alueen oikean reunan, ukot olivat menneet vasemmalta alueelle. Metsä oli yhtä risukkoa, kun puut olivat keväällä kaadettu ja Gii uusissa JuliusK9 valjaissaa oli jatkuvasti risuissa kiinni. Hyvin se kuitenkin tämän kesti, kertaakaan ei mun tarvinut koiraa irroitta tai kannustaa irrottautumaan, rytinä vain kävi sen edetessä ;) Sitten koira hävisi mun näköpiiristä. Lähellä menee hevosten juoksurata, ja sieltä kuului ääniä. Epäilin siis Giin painelleen sinne. Kutsuin koiraa - ei reaktioita - kutsuin kovemmin - koira tuli. Jatkoimme vähän matkaa ja Gii bongasi kannolla (ei piilossa) istuvan maalimiehen. Hyvin ymmärsi tämänkin aukealla näkyvissä istuvan mm:n haukkua. Ja mm tiesi sanoa, että äsken kutsuessani olin varmaan huutanut koiran pois toiselta mm:ltä. Ja näin olin tehnytkin. Lähellä seisoi naamiointiverkolla peitetty mm, jota Gii oli juuri suunnitellut ryhtyvänsä haukkumaan (hypittyään ensi verkkoa 8-o), kun mä kutsuin sen pois. Onneksi se kuitenkin palasi nyt mm:lle ja ilmaisi. Tämä on juuri näitä väärintoiminnan riskejä, kun ei ole ketään perässäkävelijää, jolta varmistaa ennen koiran kutsumista, ettei kutsu pois ukolta...
Tänäaamuna olimme taas Rahametsässä. Nyt treeneissä oli neljä ihan uutta ihmistä, ja mä tietty hyväksikäytin heidät kaikki uusiksi mm:ksi Giille. Yksi seisova pressun alla, yksi seisova naamiointiverkon alla, yksi makaava pressuun kääriytyneenä ja yksi aukella istuva. Istuvan haukkui hyvin, peitettyjen kanssa edelleen ilmaisun aloitus on kimeää haukkua ja makaavan kohdalla tuli mua vastaan. Mutta tänään kuulin, ettei päästy ensi lauantaina yrittämään loppukoetta, joten vielä on aikaa treenata...
Torstaina olimme Sipurassa. Nyt Giin teemana olivat seisovat mm:t. Nämä sujuivat hyvin. Netalle otin kaksi mm:stä, ja se taas haahusi.
Perjantaina Jokimaalla meni mullakin vihdoin jakeluun: Netan kanssa ei kannata treenata, kun sillä on juoksut. (Se siis aloitti myös yhtä lyhyellä välillä uudet juoksut, vaikka tavallaan sen juoksunvälit on ollut about 7 kk). Giillä haetutin partioimalla ensin alueen oikean reunan, ukot olivat menneet vasemmalta alueelle. Metsä oli yhtä risukkoa, kun puut olivat keväällä kaadettu ja Gii uusissa JuliusK9 valjaissaa oli jatkuvasti risuissa kiinni. Hyvin se kuitenkin tämän kesti, kertaakaan ei mun tarvinut koiraa irroitta tai kannustaa irrottautumaan, rytinä vain kävi sen edetessä ;) Sitten koira hävisi mun näköpiiristä. Lähellä menee hevosten juoksurata, ja sieltä kuului ääniä. Epäilin siis Giin painelleen sinne. Kutsuin koiraa - ei reaktioita - kutsuin kovemmin - koira tuli. Jatkoimme vähän matkaa ja Gii bongasi kannolla (ei piilossa) istuvan maalimiehen. Hyvin ymmärsi tämänkin aukealla näkyvissä istuvan mm:n haukkua. Ja mm tiesi sanoa, että äsken kutsuessani olin varmaan huutanut koiran pois toiselta mm:ltä. Ja näin olin tehnytkin. Lähellä seisoi naamiointiverkolla peitetty mm, jota Gii oli juuri suunnitellut ryhtyvänsä haukkumaan (hypittyään ensi verkkoa 8-o), kun mä kutsuin sen pois. Onneksi se kuitenkin palasi nyt mm:lle ja ilmaisi. Tämä on juuri näitä väärintoiminnan riskejä, kun ei ole ketään perässäkävelijää, jolta varmistaa ennen koiran kutsumista, ettei kutsu pois ukolta...
Tänäaamuna olimme taas Rahametsässä. Nyt treeneissä oli neljä ihan uutta ihmistä, ja mä tietty hyväksikäytin heidät kaikki uusiksi mm:ksi Giille. Yksi seisova pressun alla, yksi seisova naamiointiverkon alla, yksi makaava pressuun kääriytyneenä ja yksi aukella istuva. Istuvan haukkui hyvin, peitettyjen kanssa edelleen ilmaisun aloitus on kimeää haukkua ja makaavan kohdalla tuli mua vastaan. Mutta tänään kuulin, ettei päästy ensi lauantaina yrittämään loppukoetta, joten vielä on aikaa treenata...
lauantai 27. elokuuta 2011
Ja pekoelämät
Työt on taas viime aikoina haítanneet harrastustoimintaa, ja pekorintamalla oli muutaman viikon tauko. Viime viikolla sitten taas jatkettiin. Perjantaina oli taajamaetsintä, josta en enää yksityiskohtia muista... Taisi mennä kaikilta kolmelta - eli siis Ottokin sai lopuksi etsiä mut ;) hyvin.
Sunnuntaina metsässä Gitelle eka ukko makaamassa kokonaan naamiontiverkolla peitettynä: haukku alkoi epävarmasti. Toka ukko oli jyrkässä rinteessa kivenkolossa: hieno. Kolmas makaava mm olikin rinteen alla, kun etsitytin päältä, mutta löytyi kuitenkin ja haukkui ok, vaikka kokonaan pressulla peitetty. Neljäs istuva naamiointiverkolla kokonaan peitetty mm etsitytti pitkään, mutta kun löytyi, ilmaisu oli kai ok. Netalle oli kaksi mm: jyrkässä rinteessä kivenkolossa ja takakulmalla. Nyt en mennyt enää niin paljoa vastaan rullan palautusta: tuli perusasentoon. Hieno Netta :)
Torstaina olimme varikolla. Netalle otin taas vaan kaksi ukkoa (se tässä useamman koiraan treenaamisessa on: millään ei kehtaa ottaa joka koiralle pitkää 'kunnon treeniä'). Netta oli taas innokas, ja löysi & ilmaisi ukot hienosti. Gitelle jatkoin teemallaa 'kaikki mm:t haukuttava' ;) Alueelle lähti 3 ukkoa, joista yhden pyysin penkille makaamaan kasvot kohti koiran tulosuuntaa. Tämän löysi ekana ja ilmaisi paremmin kuin odotin. Seuraava mm oli taas kokonaan naamiontiverkon alla kyyryssä: löytyi ja tuli haukuttua ok. Kolmas oli ihan peruspiilossa kivikasojen välissä, ainoastaan mm:n luoksepääsy tuotti haasteen, haukkuilmaisu nyt varma, kun ukko oli näkyvissä.
Muuta treeniä ei sitten tällä viikolla ole ollutkaan, kun Gii aloitti juoksun. Väli edellisistä juoksuista taitaa olla nafti puoli vuotta. Ihan näin lyhyttä juoksunväliä ei toivoisi...
Sunnuntaina metsässä Gitelle eka ukko makaamassa kokonaan naamiontiverkolla peitettynä: haukku alkoi epävarmasti. Toka ukko oli jyrkässä rinteessa kivenkolossa: hieno. Kolmas makaava mm olikin rinteen alla, kun etsitytin päältä, mutta löytyi kuitenkin ja haukkui ok, vaikka kokonaan pressulla peitetty. Neljäs istuva naamiointiverkolla kokonaan peitetty mm etsitytti pitkään, mutta kun löytyi, ilmaisu oli kai ok. Netalle oli kaksi mm: jyrkässä rinteessä kivenkolossa ja takakulmalla. Nyt en mennyt enää niin paljoa vastaan rullan palautusta: tuli perusasentoon. Hieno Netta :)
Torstaina olimme varikolla. Netalle otin taas vaan kaksi ukkoa (se tässä useamman koiraan treenaamisessa on: millään ei kehtaa ottaa joka koiralle pitkää 'kunnon treeniä'). Netta oli taas innokas, ja löysi & ilmaisi ukot hienosti. Gitelle jatkoin teemallaa 'kaikki mm:t haukuttava' ;) Alueelle lähti 3 ukkoa, joista yhden pyysin penkille makaamaan kasvot kohti koiran tulosuuntaa. Tämän löysi ekana ja ilmaisi paremmin kuin odotin. Seuraava mm oli taas kokonaan naamiontiverkon alla kyyryssä: löytyi ja tuli haukuttua ok. Kolmas oli ihan peruspiilossa kivikasojen välissä, ainoastaan mm:n luoksepääsy tuotti haasteen, haukkuilmaisu nyt varma, kun ukko oli näkyvissä.
Muuta treeniä ei sitten tällä viikolla ole ollutkaan, kun Gii aloitti juoksun. Väli edellisistä juoksuista taitaa olla nafti puoli vuotta. Ihan näin lyhyttä juoksunväliä ei toivoisi...
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)