keskiviikko 28. tammikuuta 2009

Pika agilityt

Käytiin treenailemassa itsekseen, mutta aika jäi vähän lyhyeksi, kun oli kiire kehätoimitsijakurssille. Netan kanssa treenattiin aita-putki-aita "rataa", tarkoitus oli saada se kääntymään putken jälkeen aidalle oikealle, vasemmalle tai vaan suoraan. Se onnistui ihan hyvin, vauhtia oli jopa. Mun pysähdys Netan ollessa putkessa sai sen tulemaan nuollen ulos, jolloin käännös onnistui!
Samalla otettiin takaakiertoa ja välistävetoa, jotka onnistui myös :) Netta oli tosi hyvässä vireessä.
Kepit otettiin (kokonaisena) pari kertaa pienellä käsiohjauksella peruuttaen. Ne meni tosi hyvin ja nopeasti!

Oton kanssa otettiin keppejä naksulla, kuljin normaalisti eteenpäin, mutta estin virheen olemalla tiellä. Se on ilmeisesti tajunnu keppien ideaa, jes! Mentiin kokonaiset kepit myös ja pystyin välillä palkata vain joka toisesta kierrosta. Loistavaa :)
Lisäksi otettiin samanlaista treenailua aidoilla, kuin Netan kanssa. Sylkkäriä pitäisi myös harjoitella. Lopuksi A:ta ja puomia, hyvin meni nekin.

tiistai 27. tammikuuta 2009

Agility medi aidoilla

Agilityssa treenattiin takaakiertoa & välistävetoa. Niitä pitää vielä harjoitella :D Ne on tosi hitaat ja Netta pudotteli rimoja. Luultavasti vedän kädet liian aikaisin alas. Lopuksi saatiin kuitenkin ihan hyvin menemään (:
Puomin ja A:n alastulokontaktit siistit. Netta tosin ei koske alustoihin, pitää miettiä jatkanko vaatimista. Tuntuu, ettei se sieltä niin aikaisin uskalla hypätä. Toisaalta taas se, jos saadaan vauhtia lisää niin en tiedä. Vauhtia pitäisi alkaa jostain saada..
Takaosassa treenattiin paikallaan pysymistä. Siinä ei ole ollut mitään ongelmaa, joten huidoin käsillä vähän vaikeutukseksi. Kerran jätin juosten, Netta ehti nousta ennen kuin muisti, ettei käskyä tullut. Mutta hyvä! Lisäksi otettiin keppejä, sanoilla edelleen epävarmaa. Käsiohjauksella löytyy rytmi paremmin, varsinkin jos onnistuisin peruuttamaan. Pitää niitä alkaa taas harjoitelemaan..

Otto jopa osaili

Päästiinpä taas peko treeneihin. Alueena yläpihalla raunioiden puoleisen rakennuksen ympäristö. Ensimmäinen maalimies kiivennyt tikkaille lipan korkeuteen, Otto löysi sen heti. Kerrankin osui ilmeisesti haju kohdalle. Seuraava puolessa välissä traktorin auran takana, yritti vähän ryysätä päälle.. Ja viimeinen lähellä aloitusta, metsän reunassa. Ilmaisut ihan okei. Otto oli tosi hyvässä vireessä, haki itsenäisesti tien molemmin puolin.

Alkuun tehtiin tokoa. Häiriönä Jaana & Pörrö ja Tomi & Oiva (+ äiti & Otto). Netan kanssa seuraaminen vapaana, perushyvä. Seisomista mun juostessa takaperin, ihan hyvin sekin. Takaperin juoksemisessa vähän ongelmaa edelleen :DD Pysähdyksistä en kaikkia hyväksynyt, muutamia tosi hyviä.
Otettiin pari noutoa myös. Netta pysyi heiton paikallaan, menin tosin varmistukseksi vähän Netan eteen & suht tiukka "istu". Palkkailin kontaktista, haki hyvin. Palautusasennoksi yritti tarjota eteen tuloa, ohjaus sivulle, hyvä.
Kaket meni myös hyvin. Loppu leikittiin, Neiti oli taas kunnolla mukana! Palkkana oli lettujen jämiä, ja Netta tykkäs.

keskiviikko 21. tammikuuta 2009

Netta sai aidat medi korkeuteen..

Oltiin eilen itsekseen treenailemassa agilitya. Edelliset treenaajat olivat treenanneet jotain kivanoloista rataa, niin otettiin pätkiä siitä eikä jaksettu ihan suunnitelmien mukaista rakentaa :D Netta sai hyppiä aidat medi korkuisina, kun maxi aidat on sille liian korkeita. En usko, että sillä motivaatio loputtomasti riittää yrittää päästä maxi aidoista yli..
Netta oli tosi nopea :D En meinannut pysyä perässä, kun oon tottunut odottamaan sitä.. Sillä oli hirvee into taas. Se luki ohjausta silti ihan hyvin, radan alku oli tiukkoja kulmia aidoilla. Sylkkäri + aita kohtia tarvitsee saada varmemmaksi, ettei törmätä. Onnistuessaan sylkkäri toimii niissä kohdissa kuitenkin mielestäni tosi hyvin.
Sen jälkeen pussi, putkeen sylkkärillä ja keinu. Pussi meni hyvin, ja Netta ilmeisesti siitä tykkäs kun tarjosikin sitä. Putken oikein pään haku onnistui tosi hyvin. Samoin keinu oli tosi hyvä! Lopussa oli tyyny, mutten hidastanut vauhtia edes mitenkään. Otettiin keinua myös pari kertaa erikseen niin, että käännyin lopussa vähän toiseen suuntaan ja Netta haki kontaktin itse (alusta). Jes!
Keppejä otettiin puolikkaina ihan vähän: kerran käsiohjaus, kerran itsekseen. Netta sähläsi liikaa, ja sinkoili pussiin...

Oton kanssa tehtiin samanlaisia ohjauskuvioita aidoilla. Sen kanssa sylkkärissä oli vielä enemmän ongelmaa :D Pitää treenata myös, sillä onnistuessa sekin toimi hyvin! Kolmen aidan suoraa otettiin taas namukupin ollessa päässä, Otto muisti jutun ja otettiin pari kertaa tyhjällä kupilla. Keinua otettiin myös, en kovin paljoa jarruttanut. Otto ei vaan vieläkään tajua mistä palkka tulee, ja meinaa yrittää saada sitä mun kädestä, kun hidastan keinua.. Palkan jättäminen keinun päähän ei kuitenkaan toiminut, Otto ei malttanut keskittyä. Ehkä apuhenkilöllä oleva namikuppi toimisi?
Kepit otettiin naksun kanssa pari kertaa. Ne meni tosi hienosti, kun sain palkattua ilman, että Otto pujahti "ulos" kepeistä ja pystyi jatkamaan. Vielä se ei kestänyt kahta kepin kiertoa peräkkäin.
Loppuun lyhyttä suoraa putkea namikuppi palkalla. Jos se vielä joskus tajuaisi putken. Se ei vain ole tajunnut mitä ideaa mennä putken läpi, mikä ei kyllä ole sen tapaista :D

Kotona ollaan molempien kanssa treenailtu Salmen vinkkien mukaan.
Otto on edistynyt takapalkassa, se pystyy keskittymään vähän paremmin, eikä varasta. Kakeissa oon yrittänyt parantaa seisomisen jälkeistä maahanmenotyyliä, nyt se etenee n.5-10cm.
Netan kanssa ollaan tehty takapalkka juttuja ilman, että se tietää mun jättäneen palkan. Ja se on toiminut! Sen vire on muutenkin ollut loistava, jes! Seuraamista otettu ihan vähän, loistavaa.
Luoksetulon pysäytystä olen vaihtamassa suulliseen. Tehdään edelleen harjoitusta, jossa juoksen takaperin - seis - heitän palkan. Se pysähtyy hyvin, mutta mä en osaa juosta takaperin :DD
Kakeissa kontakti on edelleen käteen vilkuilua. Tuntuu kuitenkin, että vaihtoihin on tullut rutiinia! Edelleen olen ihan tassujen edessä.
Paikallaan seisomista ollaan myös harjoiteltu. En ole uskaltanut vielä pidentää mun liikkumisalaa, vaan harjoitellaan varmuutta.

Noutokurssi, toinen kerta.

Treenit oli jo toissapäivänä, mutta en ole ehtinyt taas kirjoitella..
Netta oli taas ihan innoissaan noudosta. Alkuun otettiin kapulan kantamista ja luovutusasentoja. Netta meinasi olla pyöritellä kapulaa, jos vire oli yhtään liian korkea. Rauhallisemmissa tunnelmissa ei ollut ongelmaa :)
Lisäksi otettiin ohjattua, lähetys oli perusasennosta. Kapuloina oli vieraat kapulat, lähetin hakemaan perusnouto "kapu" käskyllä & käsimerkillä. Ensimmäisen (vasen) Netta haki ilman ongelmaa, vilkaisi takaisintullessa toista. Lähetin hakemaan oikean, se kävi siellä muttei tuonut. Lähetin uudestaan, neiti kävi taas eikä tuonut. Se ei vaan ymmärtänyt mitä halusin ja yritti sitten saada ekan kapulan takaisin itselleen :D
Otettiin sitten uudestaan, ja jos oikein muistan Netta haki ensin väärän :X Mutta toi toisenkin..
Sen jälkeen harjoiteltiin kummallisen/pienen esineen nostoa & pitoa. Esineeksi otin muropaketista tulleen lusikan varren. Netta haki sitä hyvin, palautus käteen oli vähän heikkoa esineen pienestä koosta johtuen :D Pari pitoa & palautusasentoon tuloa otin myös Netan lempparilla, pehmolelulla. Samoin tunnarilla.
Lopuksi harjoiteltiin hajutunnistusta. Tunnari oli toisessa tötsässä (yläosassa Netan pään kokoinen reikä) ja toinen tyhjä. Sitä Netta tajusi vähän, tai ainakin kuvittelen niin. Pitäisi muistaa treenata tunnaria kotona..

maanantai 19. tammikuuta 2009

Vuoden ensimmäiset agilityt

Ja ei mennyt treenit kovin loistokkaasti. Netta oli taas jotenkin tosi säälittävän näkönen yrittäessään päästä maxi aitojen yli. Kerran se sitten hyppäsi päin rimaa, muttei onneksi pelästynyt :/
Ongelmaa oli taas mun ohjauksessa. Alku oli kolme aitaa (ei ihan samassa linjassa) ja seuraava 90asteen kulmassa. En voinut ruveta kääntämään sitä liian aikaisin, tai rima putoaa, mutta myöhemmin tuli kiire. Lopuksi löydettiin kuitenkin toimiva ratkaisu (: Netta oli taas tosi hyvin mukana ja jaksoi yrittää, vaikka ite olin ihan hukassa :D Kepit sujui ensimmäisellä kerralla hyvin. Toisella kerralla (eri radalla) ne ei sitten sujuneet, otin käsiohjauksella.
Mä jäin taas liikaa odottamaan Nettaa, minkä takia en ehtinyt tarpeeksi ajoissa kertomaan kaikkea (kuten pimeän putken haku). Aikaisemmin on ollut samaa ongelmaa, en uskalla hoputtaa sitä. Kaikki tuntuis taas niin paljon helpommalta, jos Netta ois medi kokonen..
Hallin takaosassa treenattiin ympyräradalla putki, keinu, A, aita (takaakierrolla). Se meni ihan hyvin. Keinun ylösmenokontaktille Netta meni vähän huolimattomasti, joten otettiin tarkemmin pari kertaa - hyvä.

torstai 15. tammikuuta 2009

Noutokurssi

Kolme päivää sitten oltiin Netan kanssa noutokurssilla Orimattilassa (kurssi alkoi viikkoa aiemmin, mutta ei päästy ekalle kerralle). Tunnin aikana harjoiteltiin tunnarikapulan pitoa & nosta, metallin pitoa & luovutusasentoa ja AVOimen noutoa.
Netta yritti pyöritellä tunnarikapuloita suussaan, mutta sain sen ainakin vähenemään huomautuksilla. Nosto sujui hyvin. Kokeiltiin oman hakemista toisen tunnarikapulan vierestä, se ei oikein onnistunut :D Aiemmin ei olla tunnaria varsinaisesti tehty, metsässä vaan kävyillä. Jos ensimmäinen kapula sattui olemaan oma Netta toi sen, jos ei niin Netta haki toisenkin ja toi molemmat..
Metallin pito ja luovutus onnistui tosi hyvin. Se piti sitä ihan mielellään ja rauhallisesti, ei tiputellut.
AVO nouto ei onnistunut, kun Netta ryntäsi ilman lupaa. "Katsekontaktituijotus" ei ollut ilmeisesti tarpeeksi vahva. Vahvistettiin sivulla pysymistä: Kirsi heitteli kapulaa aina lähempänä ja lähempänä, palkkailin kontaktista. Tämä onnistui ilman virheitä. Lopuksi heitin itse kaksi kertaa, toisella sai noutaa. Ihan perus nouto.

Kotona ollaan päivittäin harjoiteltu Salmen vinkkien mukaan. Paikallaan pysymiset mun kierrellessä ympärillä on ollu Netalle tosi vaikeeta, tein sitä lähinnä istuen/maaten, koska se on Netalle helpompi. Se ei vain ole tajunnut sitä.
Kaket on mennyt ihan hyvin, katse käy edelleen kädessä, mutta aika on lyhentynyt (:
Takapalkan heitto on mennyt tosi hyvin, Netta ei sinkoa perään, eikä oikeastaan edes katso tarkasti.
Seisomaan pysäytys mun peruuttaessa menee ihan hyvin vauhdin ollessa max hidasta juoksua. Mä vain meinaan itse hiljentää vauhtia käskyn antamisen jälkeen.. Pitää harjoitella takaperin juoksua :D

Oton kanssa ollaan tehty takapalkka harjoituksia ihan hyvällä menestyksellä. Se ei ole varastunut, mutta vilkuilee haaveilevasti palkalle ennen tottelemista :D

sunnuntai 11. tammikuuta 2009

Salme Mujusen koulutus

Päästiin Netan kanssa Salmen tunnin mittaiseen yksityiskoulutukseen, kun hän tuli VAUn järjestämänä kouluttamaan. Tunti meni tosi hyvin, sain taas paljon tärkeää ja "herättävää" palautetta.
Tunnin aikana käytiin läpi AVOimen liikkeet, ja ehdittiinpä myös ruutua ja leikkimistä harjoitella. Aloitettiin seuraamisesta, mikä olikin Netan parhaimpia seuraamisia ikinä. En ollut edes viritellyt sitä, otin vain sen häkistä ja seisoskeltiin hetki. Salme kehui seuraamispaikkaa ja kontaktia, toisessa täyskäännöksessä Netta jäi (itse olin kiirehtinyt). Harjoiteltiin sen jälkeen käännökseen puolipidätettä lyhentämällä edellistä askelta. Netta pysyi kivasti mukana :) Seuraaminen vaan jäi kuvaamatta, kun äiti unohti..
Seuraavaksi vuorossa oli maahanmeno. Maahanmeno oli aika perus nopeudeltaan. En ainakaan enää muista, että Salme olisi siinä puuttunut mihinkään..?
Tämän jälkeen otettiin suunnilleen täysmittainen luoksetulo. Yritin pysäyttää Netan (käsimerkki) puolessa välissä, mutta neiti jatkoi pomppien. Eli matka oli liian pitkä. Toinen toisto otettiin lyhyemmältä matkalta (mitä ollaan treenattu) takapalkalla. Siinä Netta onnistui ennakoimaan, kun olin juuri pysäyttämässä sen pysähtyessä. Salme ehdotti vaihtamista suulliseen käskyyn, sillä sitä voisi tarvittaessa muuttaa kovemmaksi/heikommaksi käskyksi käsimerkin ollessa aina samanlainen. Tätä olen miettinyt, ehkä nyt kuitenkin vaihdan sen suulliseen sitten.. Harjoiteltiin tätä: mä peruutin, Netta tuli "edessä", seis, palkka. Kävelyvauhdissa pysähtyi heti, juostessa jouduin antamaan voimakkaamman käskyn. Tämä tyyli Netalle varmaan hyvin sopisi, kun nyt luultavasti vaihdan sanan.
Seuraavaksi vuorossa oli liikkeestä seisominen. Netta pysähtyi jälleen hyvin, mutta lähti perään taakse(?). Uudestaa, Netta pysyi paikallaan. Harjoiteltiin seisomista mun liikkuessa ympärillä: Netan edestä seis käsky & palkka, rauhallinen käyminen vuorotellen toisella ja toisella sivulla, palkka aina edestä & samalla käskyn toisto, kävelykiepsahduksia suurennetaan. Tämä oli myös tosi hyvä harjoitus! Netta oli vähän pihalla, mutta onnistumisiakin tuli (: Pitää harjoitella tätä kotona joka asennossa.
Seuraavaksi oli nouto - Netan lemppari. Katsekontakti-tuijotuksella sain sen olemaan sinkoamatta kapulan perään ilman lupaa. Netta ei pelleillyt kapulan kanssa ennen suuhun ottamista, mutta meinasi vähän jauhaa. Muistutin käsiohjauksella palautusasennosta. Noutoon liittyen harjoiteltiin seuraamista kapula suussa pysähtyen välillä perusasentoihin. Tarkoitus oli rauhoittaa suuta ja vahvistaa perusasentoon palauttamista. Kivasti onnistui tämäkin!
Seuraavaksi otettiin hyppyä. Ensin otettiin ihan AVOimen kisaliikkeenä. Netta istui liian lähelle estettä pystyäkseen hyppäämään siitä yli, ja taisipa hypätessä vähän tassuilla kolauttaa. Hyppyytin Nettaa pari kertaa kuten agilityssa. Sen jälkeen jätin sen aina istumaan ja menin itse esteen yli ja kutsuin, lisättiin lautoja ja sama uudestaan. Salme ehdotti olla yrittämättä opettaa Nettaa menemään kauemmas esteen taakse, vaan antaa sen itse tajuta olevan kannattavaa mennä kauemmas istumaan (ja mä annan istu käskyn aiemmin). Pitää varmaan kotiin johonkin oviaukkoon rakentaa pahvista hyppy ja treenata siinä, niin kiertäminen on mahdotonta.
Tämän jälkeen otettiin kakeja. Ensin tehtiin kuten oltiin harjoiteltu: jätettiin Netan kanssa takapalkka, vajaa pari metriä välimatka ja Netta ei noussut :D Tulin ihan lähelle ja siitä onnistui. Salme kiinnitti huomiota Netan kalleellaan olevaan päähän ja yritti selvittää syytä siihen. Netta kuitenkin katsoo mua silmiin ja vilkaisee välillä vasenta kättä (namit siellä). Otettiin vaihtoja ja palkka tuli aina vasta Netan katsoessa mua silmiin, ei käteen. Se ilmeisesti tajusi ideaa, kun aika lyheni. Tätä pitää myös treenailla kotona, että saan kontaktin silmiin käden sijaan :D
Loppuun otettiin ruutua. Keskelle laitettiin matto autosta. Salme kävi laittamassa namuja matolle, lähetin Netan ruutuun, Netta haki multa namuja Salmen viedessä uudet namit ja lähetin uudelleen. Samalla pidennettiin matkaa. Netta tajusi tätä tosi hyvin, varmaan yhdisti jotenkin eteenlähetykseen.
Lopuksi leikittiin, ja Netta oli taas tosi ylpeenä karvamadostaan :D

Oli tosi mielenkiintoinen koulutus! Saatiin taas paljon uusia ideoita ja vinkkejä. Pitäisi vain ehtiä treenailemaan.. :D
Kuvia löytyy täältä

perjantai 9. tammikuuta 2009

Vihdoin jotain aktiviteettiä..

Otto pääsi taas pitkästä aikaa haku treeneihin, viime kerrasta on varmaan ainakin kuukausi. Netan kanssa en tehnyt mitään.
Alue oli raunioiden/yläalueen ja ala-alueen välinen metsäkaistale ja sitä ympäröivä tie. Piiloon meni kaksi maalimiestä: ensimmäinen umppariin lavalle, toinen kiipesi parakkia vasten oleviin tikkaisiin. Aluksi otin pari haukkua, hetken maassaolon ja kontaktia. Otto ei ollut liikaa kierroksilla, mutta keskittyminen oli vähän hukassa. Se tuntui keskittyvän aika paljon normaalia enemmän vääriin hajuihin :D Ensimmäinen olisi jäänyt nostamatta, jos en olisi tiennyt sitä. Ilmaisu oli vähän katkonainen ja epävarma (ei pystynyt kurkkaamaan tarkaksi missä ukko). Vaadin kuitenkin kohtuu pitkän ilmaisun, palkkasin itse rasiaan.
Toisen maalimiehen lähestyessä hidastin taas vauhtia ja lähetin Oton sinne suuntaan. Se jopa muisti vilkaista ylöspäin tikkaille! Ilmaisu oli vähän parempi, Otto tosin vaihtoi paikkaa muistaessaan palkan tulevan multa. Ensi kerralla voisi antaa palkan maalimiehelle, ettei se vaam keksi tulla vastaan. Tällä kertaa tajusin tiputella maksapalat yksi kerrallaan kuppiin, jolloin maalimies ehti pois piilosta Oton syödessä..

Kotimatkalla iskä meni kauppaan ja jäin koirien kanssa ulos treenaamaan tokoa. Paikkana prisman parkkari, häiriötä ei juurikaan (pari ohikulkijaa/autoa). Nettaa innostin aluksi härnäämällä nameilla, kun lelut jäi autoon. Se innostui aika hyvin, palkkailin satunnaisesti harhaillessa kontaktista. Ehkä se on vihdoin ruvennut innostumaan JESS sanasta, jos siitä saisi "vireennostoapua"..
Otettiin maahanmenon nopeuden hakemista, onnistui huomattavasti paremmin mun peruuttaessa kuin kävellessä eteenpäin. Ehkä takapalkka toimisi tässä paremmin, mutta siellä en viitsinyt kokeilla.
Luoksetulon pysäytys oli tosi hyvä ilman takapalkkaakin! Väliin otin pari toistoa takapalkalla, se kun on Netasta niin hauskaa :D Pelkona vaan ennakointi, kun se ei muista jäikö palkka sinne vai ei..
Otto pääsi myös tokoilemaan, kun oli pitänyt pienen tauon mölyämisessä.. Se oli tosi innoissaan ja motivoitunut. Maahan se suorastaan syöksyi! Otin muutaman maahan-seiso-vaihdon ja ne oli tosi hyvät. Se hyppäsi paikallaa vaihtaessaan asentoa, taino eteni vähän muttei sen vaatimustasoon liikaa :D Luoksetulon pysäytykset oli tosi tarkat, ilmeisesti se muisti harjoitelleensa samaa eilen takapalkalla yrittäessään syöksyä somme kehusta :DD Viime aikoina oon yrittänyt saada sen oppimaan takapalkkaa, houkutus hakea palkka ilman lupaa on edelleen vähän liian suuri.