sunnuntai 30. toukokuuta 2010

taitotoiminnan mies seppo

Tänään on taas ollu varsin aksapäivä. Aamulla lähin jo 8 jälkeen ajelemaan P-HAUn hallille, juu-u kiva sunnuntaiaamu. Siellä oli Juha Oreniuksen pitämä koulutus agilityn koulutusohjaajille. Me osallistujat koulutettiin koirakoita ja Juha kommentoi meidän kouluttamista. Jokainen siis koulutti yhdelle koirakolle muutaman esteen pätkän radasta (valssia, takaleikkaa, pakkovalssia, puolivalssia, päällejuoksua, niistoa, persjättöä). Oli mielenkiintosta seurata ja tuli pari ahaa-juttua, kunhan vaan muistais asiat tai ymmärtäisin epäselvät muistiinpanot :D Jouduin valitettavasti lähtemään sieltä jo neljän aikaan, että ehdin viideksi hallille vetämään treenejä. Harmi, että suurin osa koirakoista oli mini/medi ja maxit oli viimisenä niin en ehtinyt nähdä kuin muutaman. Mutta tuli taas treeni-ideaa ja intoa.
Sissillä on edelleen juoksu, niin Git pääs tuuraamaan. Hallilla tein Giten kanssa keppejä (tavalliset) ja yksittäisellä aidalla harjoteltiin korkeutta. Kepit meni hyvin, se muisti eikä tarvittu verkkoja tai muuta apua. Tein ensin puolikkaita ja sitten kahdet puolikkaat peräkkäin (väliä about metri). Meni hyvin, väli tosin tais enemmän haitata, kun rytmi säilyi hyvin kun kipittelin Jiin takana.
Matkailtiin sitten kentälle. Suurin osa ryhmästä oli pois, niin ehdittiin tehdä rataa kolmeen kertaan. Ensin kaks kertaa toiseen suuntaan ja sitten kerran käänteisessä järjestyksessä.
Ongelmaa oli lähinnä pituuden kanssa (tehtiin 2 palikkaa lyhyempänä), kun kulmat oli vaikeita. Yhteen kohtaan ei löytynyt kovin sujuvaa ratkaisua, mutta toimiva kuitenkin.
Radalla oli kokonaiset kepit, joita ei saa puolikkaiksi. Päätin kokeilla meniskö Git ne ja sehän meni! Tehtiin niitä vähän erikseen, kerran taisin ottaa radan osana, mutta rauhoitin ennen lähettämistä. Git oli varsin taito : )No tietenkin vauhti oli hidas, mutta tarkkuutta nyt kiitos. Meni kyllä niin hyvin, että tästä suunta lienee vaan alaspäin :DD
Muuten Git irtosi hyvin, takaleikat suju kun ei tarvinu voimakkaasti samalla kääntyä, putkia haki hyvin.

Metsässä

Perjantain peko-treeneissä selvisimme vihdoin metsään, ekan kerran tänä keväänä. Ja metsäkin oli meille uusi, emme olleet siellä ennen käyneet. Treenasimmekin sitten oikein ajan kanssa, kotona olimme vasta ennen kymmentä.

Tallasimme ensin hakualueen. Emme tarkkaan mitanneet, mutta arviosta 100x150 metriä. Sitten teimme osalle koirista jälkiä. Netalle tein esinenostoharjoituksen: kolme makkararasiaa ja kolme esinettä vuorotellen noin 8 metrin välein. Netan ongelma on edelleen, että jälki vetää etenemään. Esineille ei malttaisi pysähtyä maahan, vaikka makkarasta on kyse ;D Muiden tallatessa jälkiä Noora teki Giten kanssa seuraamista (oli ollut hyvä) ja paikallamakuun (ok).

Gitte pääsi siis ensimmäistä kertaa metsään hakemaan. Jotta etsiminen olisi -tai siitä joskus vaikka tulisi- yhtään hallittua, niin päädyin tekemään hakua pistoina. Teimme sille keskilinjalta perässäjuoksuna (näki lähdöt, mutta ei piiloa) lyhyitä (ehkä 20-30 m) toistoja neljän ukon verran. Ukot löytyivät ongelmitta. Ja intoa riitti niin, että koko koira tärisi hampaat kalisten lähtölupaa odottaessaan. Sikäli valmiit piilot olisivat virettä vähemmän nostattavia, mutta pelkään silloin homman menevän a) joko liiaksi juoksemiseksi ilman nenänkäyttöä tai b) Ottomaiseksi työskentelyksi, jolloin koira häviää luvan saatuaan näköpiiristä ja haukkuu kohta kaukaisimmalla ukolla. Täytyy miettiä seuraavaksi kerraksi taas sitä treenisuunnitelmaa ;D - milloin se sitten mahtaakaan olla, mä olen lähdössä taas reissuun... Tuo Kexin hakutyöskentely kyllä kuullostaa kadehdittavalta, mitenhän me päästäisi samaan???

Otolle otin kaksi ukkoa, yksi kumpaankin takanurkkaan. Ensimmäinen oli maastoverkkoon kääriytyneenä ja löytyi nopeasti. Toisen ympärillä Otto pyöri aika kauan. Ihan en ole varma, oliko Oton motivaatio muussa nuuhkimisessa vai vaikeuttiko se, että ukko oli kokonaan kääriytyneenä isoon pressuun. Mutta löytyi, ja Otto oli lopettanut pressun alle kaivautumisyritykset maalimiehen 'istu' käskyllä ja ryhtynyt haukkumaan. Netalle ei hakua tehty.

Niin ja edelleen mä arvon tuon Giten ilmaisutavan kanssa. Raunioilla se on itse ryhtynyt haukkumaan, jos ei ole löytänyt tietä maalimiehelle. Kokeilimme eilen Nooran kanssa, miten siltä haukku irtoaisi. Viime kesänä ihan pikkupentuna sitä haukutettiin väyh-käskyllä. Ja sehän haukkui taas ihan kuin olisi muistanut. Muutaman perässäjuoksun teimme pihassa, ja välittömästi Nooran löytäessään haukkui. Kun nyt sitten tietäisi, kestääkö kantti haukkua ne kaikki vieraatkin maalimiehet oudoissa paikoissa? Nyt olisi kyllä viimeiset hetket osata päättää...

perjantai 28. toukokuuta 2010

ylläripylläri aksaa taas

Ei jaksas taas kirjotella..
Tiistaina oli Giten kesän ekat aksat siinä sen ryhmässä.

Tehtiin vaan pätkiä, ensin 1-5. Git haki väärää päätä putkesta, kun mun linja meni siihen päähän. Palkkasin sen kuitenkin, kun teki muuten hyvin, mikä tais olla virhe. Kokeiltiin korjata niin, että takaleikkaan 3-4 väliin. Git kuitenkin oli jo 'oppinu', että rata menee niin ja meni sinne päähän putkea, vaikka kouluttaja oli lelun kanssa oikean putken pään edessä.
Saatiin juttu kuitenkin onnistumaan.
Lopuksi otettiin nopeesti 8-12. Git tais mennä oikein, mutta valtavat kaarrokset. Mä heitin sitä liikaa.
Kaukalon ulkopuolella puolikkaita vinoja. Git meni oudosti ylöspäin pomppien ja muutenkin vähän hutilointia. Ei sitten suuremmin jankattu.
Ja bang gamea. Se meni tasasen hyvin, niin otettiin sitten keinua kokonaan. Olis pitäny ottaa Git alusta asti hihnaan, eihän se tietenkään osannu oikeessa kohdassa ite jarruttaa. Ajatusta, ei ole.

Eilen kävin päivällä neitien kanssa hallilla ja tein Jiin kanssa tota samaa kohtaa (tai vähän pidemmin, 8-14). Ysin jälkeen se olis halunnu rynnätä putkeen, mutta tein kympin niistolla, niin toimi. Aita 11 ennakoivalla valssilla ja 12 about samalla tavalla. Se meni loistavasti! Tehtiin myös peilikuvana ja sekin suju.
Lisäks tehtiin Giten kanssa A:n alastulokontaktia, se tuntu taas hyvin hakevan 2on2off kohtaan. Tietenkin mun sijainti autta..
Niistopersjättöä harjoteltiin myös, tehtiin nyt ekan kerran toisellakin puolella, mikä oli vähän vaikeeta mun koordinaatiokyvyille :D
Vinokepit on ulkotreenipaikassa kaukalolla ja hallilla on vain tavalliset kepit, joihin on aika järeet verkot. Tehtiin kuitenkin puolikkaita keppejä niin, että ensin kolmessa ekassa välissä verkot. Suju hyvin ja vähensin, että kahdessa ekassa välissä verkot. Sekin meni hyvin, mutta jos mä painostin niin Git hätäili ja jätti välin välistä, eli kävelin sen takana.
Otin sen jälkeen ekasta välistä verkon, eli vain tokaan jäi. Se suju myös loistavasti, niin otin vielä viimisenkin verkon pois ja Git pujotteli hyvin. Loistavaa Seppo!

Netan kanssa tein ensin kahden tötsän väliin hakeutumista, spanieliaivo kuitenkin oli sitä mieltä et me harjoteltiin esineilmasua (jälkeen liittyen) ja meni makaamaan hienosti tötsä tassujen välissä. Kyllä se sitten tajusi, että haen jotain muuta ja tarjosi niitten kiertämistä ja kaatamista. No, tuli siinä välissä onnistumisiakin eli asia oli tosi hyvä jättää hautumaan :DD
Sitten kakeja, ne oli varsin asialliset. Nyt tehtiin ilman takapalkkaa. Yksi maahanmeno oli pikkusen eteenpäin nykäsevä, muuten ei valittamista.
Seuraamista tehtiin myös, varsin kivaa!
Lopuksi luoksetuloja pitkällä matkalla, tai no sen verran mitä hallissa mahtu. Heittelin palloa palkaksi ja leikittiin.

Ainiin, käytiinhän me tiistaina Jiin aksan jälkeen siellä pesäkallion suunnalla, että ois Netan kanssa saatu toistoja rullailmasuun. Alkuun otin ite niin, että jätin sen istumaan rulla kaulassa ja menin metrin päähän ja sanoin rulla. Meni hetkonen, että spanieliaivolla välähti mitä se rulla mahtokaan tarkottaa.
Lähetin sen siitä maalimiehelle eli äitille ja lähin ite kipittelee tietä eteenpäin. Äiti sano rulla, kun Netta oli about metrin päässä. Netta nappas rullan ja palautti hienosti. Näyttö meni hyvin, mm piti rasiaa maassa, Netta meni maahan ja sai palkan. Se oli just ihanne suoritus!
Otettiin uudestaan, lähetän Netan ja se juoksee vaan maalimiehen ohi. Äiti huomauttaa ja loppu menee vähän 'no kuhan sinne päin'-tyyliin. Jätettiin siihen ja lähettiin käymään lenkillä.
Takasin tultua yritetään uudestaan. Eka menee loistavasti ja toisella menee ohi. Että morjesta vaan, kiva ku kiinnostaa. Spanieli joutu nyt kuitenkin tekemään, mitä pitkin. Äiti anto kädestä välipalkkaa ennen rulla käskyä, muuten samoin. Netta on selvästi kyllä tosi innoissaan, kun oon lähettämässä sitä, mutta ilmeisesti 'jälkijälkijälki jossain täällä' vaan voittaa.

maanantai 24. toukokuuta 2010

back to business

Jess, mun parin viikon kipeys alkas olla vihdoin ohi!
Perjantaina olin koirien kanssa rauniolla. Otolle taas kaksi maalimiestä raunion vastakkaisille laidoille, eikä varsinaisesti rauniokasaan, ettei se hajottaisi itseään. Sää oli kuuma ja tuuli heikkoa. Mulla oli jopa selvä suunnitelma miten kuljetaan, mutta se vähän jäi ja seurasin koiraa, ei näin. Ensimmäistä Otto joutu paikantamaan vähän pidemmän aikaa. Mm oli betoni(?) palojen alla, mihin mennään sivusta putkea pitkin, niin Otto pyöri siinä päällä ensin hakemassa mistä haju tulee. Työsti hyvin ja ilmaisu ok.
Toinen oli pikkumuurin vieressä betoniputkessa. Siinäkin tuuli painoi hajua varsin kauas, mutta löytyi hyvin ja Otto päätti haluta pressun ali putkeen maalimiehen viereen haukkumaan. Mutta oli kuulemma sivistynyttä käytöstä :o

Gitelle kolme maalimiestä. Eka rauniokasaan betonipalojen alle. Git paikansi myös pidemmän aikaa ja riemastui oikein kunnolla kun vihdoin löysi. Toinen löytyi kopista (ovi auki). Haju tuli siinä kopin takapuolelta ja meni vähän aikaa ennen kuin Git tajusi oven olevan toisella puolella auki. Kolmas oli sama piilo kuin Otolla, mutta maalimies oli putkien päällä, johon vie tikkaat (sama piilo kuin viime vkolla). Ajattelin, että Git olisi muistanu miten sinne pääsee, mutta vikisi vaan maassa ja ohjasin sen tikkaille niin se sinkosi ylös. Lopulta Git oli edes vähän väsähtäneemmän olonen, eikä vaan aina sen näkönen et lisäälisäälisää :D Mut hyvä vaan, että on innostusta.
Netalle lopuksi autojen lähellä pikku metsikössä rullan ja näytön yhdistämistä. Ja tuli muuten aika asiallista haukkusettii. Tehtiin perässäjuoksuina > vire kakkoon > haukkua. Ekalla oli myös unohtunu rasia pikkusen näkyville, mikä varmasti osaltaan haukutti. Mutta keskeytin haukkumisen ja otettiin uudestaan. Toisen maalimiehen kanssa sama juttu, että haukku ekalla yrittämällä. Sen jälkeen vasta valmis piilo ja ei tullu haukkua, mutta rullan suuhun saamisessa oli ollu jotain ongelmaa, kun oksa oli tiellä. Mutta se oli kuulemma selvästi keskittyneen näkönen.
Ajattelin, että kokeilen seuraavaksi valmiita maalimiehiä ja että maalimies antaa rulla-käskyn ajoissa. Voi spanieliaivon koettelemukset, kun se on ihan sekasin! Pitäs saada paaaljon toistoja.

Ainiin. Kuulin, että raunioilla säännöt olisi muuttumassa niin, että rulla ei enää kelpaisi ilmaisumuotona. Pistää taas miettimään tota Sepon ilmasua... varsinkin kun se on sitä haukkua tarjonnut :D

Eilen Git oli mulla Sissin tilalla agissa, kun Sissillä on juoksu. Alku oli täysi kaaos, ei ollu juu irtoamisongelmaa. Ongelma nyt oli lähinnä minä, kun en voinut kunnolla juosta. Takaleikat unohtu ja tein sitten niistona tai vavava + vastainen -ohjaten.
Toiseen pätkään kuulu A, joka olikin ekaa kertaa Jiillä osana rataa. Se pätkä meni huomattavasti paremmin. Rimat on tällä hetkellä 40cm.

Näyttelyitä oon yrittäny katella, että mihin Gitteä ilmottelis. Heinolaan (22.8.) nyt on ainakin pakko ilmottautua, kun kieltäydyin kehäsihteeriks menosta sen takia :D
Erkkariin oltais myös tulossa, äiti tosin eilen ilmotti et Git mökkeilee sen kanssa sillon, mutta mä oon eri mieltä! Kesän näyttelyistä oikeestaan Helsinki (25.7.) on ainoo, mikä mulle kävis, mutta Git lienee mökillä ainakin sillon. Tai sit äiti vois ymmärtää et Pulsu tai Pena on parempia mökkeilijöitä ja Sepolla pitäs olla juoksu just heinäkuun puolen välin tienoilla ja se ei oo hyvä mökkikoira. Seppo kerro et oot mieluummin mun kanssa kotona treenaa aksaa!

Niin ja erittäin hyvät onnittelut Kitylle ja Nemille!

keskiviikko 19. toukokuuta 2010

pakkoloma


Ehkä olis taas aiheellista jotain päivitellä.. Viime viikolla päästiinkin Giten kanssa vain toiseen Helenan koulutukseen, kun mä tulin sitten enemmän kipeäksi. Ja oon edelleenkin kipee ja oon varmaan ikuisuuden vielä, inhaa. Rauhaskuume, en suosittele. Äiti on taas työmatkalla ja miespuoliset koirankusetuskyvyttömiä eli rakit saa ulkoilla varsin ruhtinaallisesti. Git varmaan alkaa kohta olla sitä mieltä, et riittää jo taas tää tekemättömyys. Onneks on näin kuuma niin ne on edes sen takia väsyneitä :DD

Viime perjantaina äiti oli koirien kanssa raunioilla, mutta ei se näköjää voinu mitään kirjottaa. Netta oli kuulemma vaan tallaamassa aluetta, Otto muuten hyvä mut kuumuus näky haukussa. Gitelle tais olla ollu ekaa kertaa maalimiehet valmiina, kun oli ollu ennätyspaljon porukkaa paikalla.

Sunnuntaina en olis pystyny Sissin kanssa tehdä agia, mutta sillä alkokin juoksu sopivasti. Oman ryhmän jälkeen tein Jiin kanssa bang gamea ja aitaa nostaen rima maxi korkeuteen.
Bang game meni loistavasti, Git hyppäs kokonaan keinulle ja oli ihan jeejee eikä välitäny pamauksesta. Ainoo oli, että se hyppäs niin vauhdilla, ettei meinannu pystyä pysähtyä siihen vaan luisti maahan (keinu oli vähän vielä märkä sateen jäljiltä).

Maanantaina käytiin Kaukkarissa uittamassa koiria. Git oli siinäkin rajulla tuulella, eikä välittäny kastumisesta. Kerran se lähti itekseen uimaan, mutta sen uimatyyli on ei-niin-hyvä ja etutassuilla roiskiminen kävi kauhistuttamaan ja äkkiä rantaan :D

Tän viikon alusta koirien ruokailu muuttu myös niin, että ne saa vaan illalla ruokaa. Joka toinen ilta luuta ja joka toinen ilta lihaa+kasvismössöä(+lisäaineet). Pitäs miettiä vaan joku ratkasu miten noiden lisäaineiden (öljyt, ruusunmarjajauhe, arthroflex, merilevä, oluthiiva yms.) antaminen olisi järkevintä. Varsinkin jos jossain vaiheessa päästään about joka toinen päivä ruokaa -vaiheeseen ja haluaisin glukosamiini-/kondrointiinisulfaattia syöttää useammin kuin joka neljäs päivä.

sunnuntai 9. toukokuuta 2010

Pekoa

Loppuviikolla yritimme taas vähän hakuakin treenata. Torstaina olimme Holmassa Merskun takana, josta yllätykseksemme löysimme tienviitan 'koirien ulkoilutusalue'. Mitähän sekin tarkoitti? Ainakaan alue ei ollut mitenkään aidattu, vaan tavallista ulkoilureittiä, jossa kulki aika paljon lenkkeilijöitä joko koiran kanssa tai ilman. Maasto oli kyllä sopivaa, sekä heinäpeltoa että metsää.

Oton ja Giten kanssa teimme 'esineruutua' pellolla. Oton kanssa ei oltu varmaan vuoteen tehty, mutta äkkiä se muisti, että mikä juttu tämä olikaan ja tuntui suorastaan ilahtuvan asiasta :) Pehmeät esineet nousivat helposti, mutta kovakuorisesta terottimesta piti erikseen kertoa, että sekin on nostettavaksi tarkoitettu. Gitellä esineenä oli vain patukka, jota etsi ja kuljetti kyllä innokkaasti. Palautus voisi kyllä olla suoraviivaisempi.

Netan kanssa ketjutimme nyt ensimmäisen kerran näytön hakuun. Teimme kolme toistoa. Lyhyellä matkalla toimi hyvin, mutta pidemmällä matkalla meinasi vähän haahuilla. Toistoja tarvitaan.

Meidän perjantain pekoryhmä se vaan on edelleen onnettoman pieni. Noorakaan ei ehtinyt mukaan, joten treeneissä oli vain ryhmämme kaksi uutta jäsentä mun lisäksi. Ja vettä satoi koko illan, mutta päätimme silti mennä raunioille. Netan treeni rajoittui alueen tallaamisen aikaiseen juoksenteluun. Otto sai hakea kaksi ukkoa, joka oli sille taas vain pala kakkua, vaikka yritin keksiä harvemmin käytetyt ja vaikeat piilot. Intoa oli kyllä taas kiitettävästi.

Gitelle maalimiehet menivät yksi kerrallaan piiloon. Piiloina oli maakuoppa, rivari, torni mihin pääsi ryömimään ja pressun takana oleva putki. Intoa ja rohkeutta piisasi. Ja sitten -tätä mä myöhemmin voin sitten katua, koska se ei osaa vieläkään noutoa- otin sille ensimmäisen kerran perinteistä rullailmaisun alkuopetusta. Eli mm meni näkyville 5-10 metrin päähän ja pudotti patukan viereensä, josta Jii sen mulle haki. Hieman se mm:stä ihmetteli, mutta ei jäänyt pörräämään ukon luo, kun mä kutsuin ja peruutin.

Ai niin, Netta olisi sitten tietty tänä viikonloppuna päässyt mejä-kokeeseen, kun Noora on Tampereella ja mä en vielä luota kuntooni - kyllä harmitti perua, kun kerrankin tuli kutsu.

tiistai 4. toukokuuta 2010

Peten agikoulutus

Tänään oltiin Giten kanssa Pete Huotarin pitämässä koulutuksessa. Mulla oli aamulla inssi ja meni jopa läpi, niin saatiin sitten rauhassa olla kattomassa muitten treenejä niin kauan kuin ite vaan ehtii ja jaksaa :D
Ratapiirrustuksessa on kepit, mutta jätettiin ne Giten kanssa välistä, kun se ei vielä osaa. Rimat oli matalat medi(?) ja muuri matala.

Git oli taas hyvä ja mun ohjaus öö, ei niin hyvä. Takaakierrot muuten ok, mutta mun pitää katkaista kunnolla. Ja mun pitää olla pois Jiin linjalta.
Aidalla 4 harjoiteltiin niisto-sokkaria, mikä ei vielä onnistunu.
Putket Gitte hakee tosi hyvin. Putkeen nro 10 mentiin pakkovalssilla, että ehdin aidalle 12 ohjaamaan takaakierrolle. Ensin lähetin siis putkeen pimeästä kulmasta, mutta silloin en ehtinyt kunnolla ohjaamaan takaakiertoa. Putkesta (10) mä meinasin ottaa sen vastaan valuen aitaa kohti, olisi pitäny olla ihan putken päässä ja ohjata siitä hakemaan seuraava putki.
Palautteena Pete antoi, että Gitte lukee ohjausta tosi hyvin ja sillä on juuri oikea asenne, jes! Huomiota pitää nyt kiinnittää perusasioihin, että opetellaan ohjauskuviot varmaksi. Vauhti tulee kuitenkin lisääntymään, jolloin homma hajoaa käsiin jos mun ohjaus ei ole täysin selvää/varmaa. Mutta hyvä, ettei olla ihan menetetty tapaus ainakaan tässä vaiheessa :D
Loisto treenit oli taas!

maanantai 3. toukokuuta 2010

ulkokausi!


Eilen alko ulkokausi agilityn osalta, ensin siirrettiin esteitä kentälle ja heti perään treenaamaan. Oli kyllä tosi hidasta juosta hiekalla mattopohjaan verrattuna.
Sissi meni radan numeroiden mukaan ja Gitellä kahdeksas este oli suluissa oleva kasi, kun Git ei kuulu siihen ryhmään ja en tienny onko sinne muita tulossa niin ei jouduta yksin raahaamaan. Ja parempi niin, kun kontaktit vielä kesken.
Sissi olikin varsin vauhdikkaalla päällä ja ohjasin ensin ihan liian löysästi. Neloselle takaleikkaa tehtiin ensin targetilla ja sen jälkeen onnistu hyvin radalla. Vaikutti siltä, että Sissi olisi alkanut vähän irtoamaan. Se kiersi helposti aitoja, jos ohjasin tosi saattaen.

Giten kanssa meni varsin kivasti, takaleikkauksissa (ennen 4 ja 11) ei ollu mitään onglemaa. Myös rengas (mini/medi korkeus) onnistui hyvin radalla, kun muisteltiin sitä pari kertaa etukäteen. Putki houkutteli kovasti 9 estettä ennen ja jälkeen, mutta hyvä seppo!
Git irtosi tosi hyvin, luki selvästi rataa ja haki oikeita esteitä :)