Virta

Täytyy nyt raportoida, että Giin pelastuskoirakoulutus saavutti yhden rajapyykin: käyttöönottotarkastus tuli hyväksytysti suorítettua 17.9. ja Gii on nyt virallisesti hälykoira. Yhdenlaisena työvoittona tätä voi kai pitää, sillä ihan "perinteisen" pelastuskoiran muottiin Gii ei ole sopinut vaan aika paljon on saanut kaikennäköistä askarrella.

Käyttöönottotarkastus järjestettiin meille Vesivehmaalla maastossa missä en ollut ennen käynyt. Ja ihan kun en muuten olisi ollut riittävän jännittynyt, niin meille oli kutsuttu perään kävelemään testaajan, suunnistajan ja hälyryhmän vastaavan lisäksi kaksi poliisia, vapepan edustaja ja toinenkin hälyryhmän vetäjä. Eli jo lähdössä 8 hengen letka koiran perään hiukan arvelutti mua, mutta ei Gii tästä karavaanista, joka kasvoi aina 10 henkeen asti ennen viimeisen ukon nostoa, onneksi välittänyt.

Saimme tarkastettavaksi noin 20 hehtaarin pitkulaisen alueen, jonka pohjoispuolella sanottiin olevan alue mitä toinen koirakko tarkastaa. Aloitimme työskentelyn pohjoispäästä, ja kohtuupian Gii ilmaisi alueen ulkopuolelta maalimiehen. Tämä oli siis kuitenkin "toisen koirakon" alueella emmekä saaneet sitä nostaa. Jatkoimme etsimistä, ja Gii vielä uudelleen nosti tämän mm:n jäljen meidän alueelta ja yritti toistamiseen käydä nostamassa ukon. Tästä "häiriömaalimiehestä" ja sen tekemästä jäljestä, alueelle menneiden muiden maalimiesten jälkien ja alueen ryteikköisyyden vuoksi pyörimme kai turhan tiiviistikin siksakaten. Näin koirasta, että alueella meni jälkiä, mutta kun emme jäljestämistä ole riittävästi harjoitelleet niin en jäljestämään sitä laittanut vaan jatkoimme hakutyöskentelynä siksakaten.

Onneksi maasto hiukan helpottui edetessämme etelämmäksi. Reilun tunnin etsinnän jälkeen Gii sai hajun ylärinteestä, etsi maalimiehen ja tuli tekemään ilmaisun. Tämä oli mielestäni varsin kelpo suoritus. Poliisit jopa loppupalautteessa kehuivat koiran irtoamista.

Sitten onnistuimme taas löytämään kunnon ryteiköitä. Ja yhdessä sellaisessa Gii teki ilmaisun. Mä tietty jäin hinkkaamaan siihen ryteikköön, vaikka aika pian aavistinkin ettei siellä ukkoa ole - mutta piti vaan tarkistaa ja tarkistaa.

Matkan viimein jatkuessa ryteikkö väheni mutta korkeuserot lisääntyi. Ja aikamme kierreltyämme pääsimme liki korkeinta kohtaa, ja siellä Gii haukahti. Oli jo alkanut hämärtää, maalimiehellä oli kasvot peittävä hirvikärpästakki ja maalimies lähti liikkeelle koiran tullessa - siitä haukahdus. Muuten normaali ilmaisu. Aikaa oli nyt kulunut reilusti yli 2 tuntia.

Vielä saimme lisätehtäväksi palata sinne "toisen koirakon" alueelle tarkistamaan, mihin Gii oli aikaisemmin reagoinut. Siirryimme siis alueen toiseen päähän mistä olimme aloittaneet, laitoin koiran taas etsimään ja se välittömästi lähti maalimiehelle. Nyt oli jo niin pimeä, etten nähnyt ilmaisua. Kun tämäkin ukko oli ylhäällä oli aikaa kulunut jo yli 3 tuntia.

Loppupalautteessa poliisit sanoivat, että mun olisi kannattanut sahata alue pituussuuntaan ja harvemmalla kun nyt tein poikittain tiheällä siksakilla ja alueen pienemmiksi lohkoen. Totta, mun siis pitäisi kai viimein oppia luottamaan koiraan... Toinen palaute oli, että meidän pitäisi enemmän treenata ryteiköissä ;)

Olin kyllä tyytyväinen Giin työskentelyyn. Siinä ei väsymystä, turhautumista tai uskonpuutetta näkynyt, vaan se jaksoi työskennellä kyselemättä multa apuja. Gii pysyy etsiessään näköetäisyydellä, ja se on musta hyvä. Mun vaan pitäisi oppia luottamaan, että se lähtee kun hajun maalimiehestä saa...

Puolen vuoden päivitykset

Kylläpä olen kuuliainen: tänään sain palautetta päivittymättömästä blogistamme ja heti korjaan asian :)

Gii on siis pelastuspuolen pelastuskoirakokeet suorittanut. Keväällä käytiin Tampereella ensin loppupimeässä. Koira toimi erittäin hyvin - yksi sen parhaita suorituksia ikinä - mun osalta ei vaan valitettavasti voi sanoa samaa ja yksi ukko jäi nostamatta. Kartanluku ja etsintäsuunnitelma sekä ennenkaikkea etsintäsuunnitelman toteutus ontuivat: oli siis kaikenkaikkiaan opettava kokemus! Tuulen suunnan katson tästä lähtien aina netistä.

Seuraavaksi käytiin Kotkassa loppuvaloisa. Sää oli lämmin, maasto kalliota ja kivenlohkareita. Alue oli pitkä ja kapea, aurinko paistoi sopivasti ja tuulenvire kävi juuri pitkittäin alueen suuntaisesti. Suunnistaminen siis onnistui melkein aistinvaraisesti. Gii työskenteli kohtuullisesti, hieman oli tahmeampi kuin ed. kokeessa, mutta nyt kaikki maalimiehet nousivat ja koe hyväksytysti suoritettu.

Loppupimeän uusi yritys oli meidän omassa kokeessa Kärkölässä. Ekan mm:n nosti ok. Toinen oli makaava risukossa, jota en yhtään huomannut ja meinasin astua päälle. Gii oli samaan aikaan mm:llä ja mun loikka maalimieheltä sivuun veti myös Giin pois. Lähdin siis kiertämään mm:stä, ja näin sain Giin tekemään ilmaisun - meni kyllä hiukan painostamiseksi. Kolmannen mm:n kohdalla myös osuin kävelemään suoraan kohti, ja tällä myös ilmaisu huono: juoksi maalimiehen ja mun väliä mutta ei mennyt maahan (=Giin kertomisen tapa) ennenkuin pysähdyin itse. Jälkikäteen tätä pohdin ja havaitsin, että jos kävelen suoraan kohti mm:stä niin Gii jää vain sahaamaan eikä tee maahanmenoa. Voiko se päätellä että tuossahan se jo tulee mm:lle, riittää kun juoksen näyttämässä suuntaa? Jos pysähdyn, käännyn toiseen suuntaan tai kävelen mm:n ohi, niin sitten Gii ilmaisee eli pysäyttää mut maahanmenolla. Loppupimeäkin tuli kuitenkin hyväksytysti suoritettua, mutta näistä ilmaisusäädöistä johtuen en heti hakenut käyttöönottotarkistusta.

Nyt on siis vielä hiottu ilmaisua eri tilanteissa, kuten jos mä kävelen suoraan kohti mm:stä, liikkuvia maalimiehiä, mm:n paikan tarkentamista eikä hajusta ilmaisuun lähtöä jne. Ja tällä viikolla tuli havaittua, että jos Gii ei ole käynyt mm:llä eikä ole täysin varma mm:n sijainnista, niin se helposti tulee mulle "selittämään" asiaa istumalla eli tekee puolittaisen ilmaisun jotta saisi mut mukaan lähemmäs maalimiestä ja yhdessä etsimään. Tavallaanhan se on ihan järkevää, että kertoo että haju on ja että ei tiedä ihan tarkkaan mistä haju tulee. Mutta pois kai tuokin käytös pitäisi sammuttaa? Vai voisiko sen antaa olla, tositilanteessahan voisi olla hyödyllinenkin juttu? Täytyy miettiä. Tänään Espoon raunioilla sain myös aiheutettua sille epävarmuutta ilmaisuun, kun tokalla mm:llä luulin sen tekevän valeen, kun en itse tajunnut siinä olevan piiloa. Aina pitäisi luottaa koiraan - miksi se on niin vaikeaa?!

Giin kanssa aloitin alkukesästä vihdoin kokeilemaan jälkeä. Ja ymmärsihän se mistä on kyse ;) Pieniä metsäjäljenpätkiä, jossa on esineitä mutta ei ollenkaan namuja, on nyt muutamia tehty. Mökillä voisi niitä lomalla lisää tallailla. Ja kyllähän mua kiinnostaisi tunnistusjäljestystä myös syksyllä aloittaa.

Agilityrintamalla on sitten ollut valitettavan hiljaista - mä vaan niin koen että se juna meni mun osalta jo vuosia sitten ohi. Gii on kyllä liikuttavan ihana kun se yrittää mun tunarointiohjauksesta tehdä hyviä ratoja ;) Mä vaan turhaudun omaan osaamattomuuteeni. Kesällä meidän treeniaika olisi sunnuntai-iltaisin, ja se on kyllä jäänyt melkein aina käyttämättä muiden menojen vuoksi. Täytyy miettiä, haenko talveksi ollenkaan ryhmään. Gii kyllä tykkäisi.

Keväällä aloitimme uuden harrastuksen: doboilun. Jos olisin tiennyt, että itsekin joutuu ihan tosissaan siinä hikoilemaan, niin olisin ehkä miettinyt tarkemmin ;) mutta onneksi en tiennyt ja sen verran kivaa oli, että nyt on oma tasapainotyyny ja pallo tilauksessa.

Mulla on siis tämän viimeisen puoli vuotta ollut vain Gii ja Otto. Otto on selvästi nyt "vanha". Sillä on päiviä, ettei halua juuri lenkkeillä, kuulokin on heikentynyt ja kuorsaus voimistunut. Mutta edelleen se jaksaa ajoittain olla oma rasittava itsensä...

                                           Kuvassa Mai ja Gii

Nooralla on ollut Netta ja Mai. Netan kanssa treenaus on jäänyt hyvin vähiin, ja elokuusta se on lähdössä puoleksi vuodeksi hoitoon perhekoiraksi. Luulen Netan itsensä olevan hyvin tyytyväinen tähän seuraneidin rooliin.

Mai on noussut agilityssa kakkosiin, ja saanut sieltä yhden nollan. Mutta näistä voisi vaikka Noora joskus päivitellä...