lauantai 27. elokuuta 2011

Ja pekoelämät

Työt on taas viime aikoina haítanneet harrastustoimintaa, ja pekorintamalla oli muutaman viikon tauko. Viime viikolla sitten taas jatkettiin. Perjantaina oli taajamaetsintä, josta en enää yksityiskohtia muista... Taisi mennä kaikilta kolmelta - eli siis Ottokin sai lopuksi etsiä mut ;) hyvin.

Sunnuntaina metsässä Gitelle eka ukko makaamassa kokonaan naamiontiverkolla peitettynä: haukku alkoi epävarmasti. Toka ukko oli jyrkässä rinteessa kivenkolossa: hieno. Kolmas makaava mm olikin rinteen alla, kun etsitytin päältä, mutta löytyi kuitenkin ja haukkui ok, vaikka kokonaan pressulla peitetty. Neljäs istuva naamiointiverkolla kokonaan peitetty mm etsitytti pitkään, mutta kun löytyi, ilmaisu oli kai ok. Netalle oli kaksi mm: jyrkässä rinteessä kivenkolossa ja takakulmalla. Nyt en mennyt enää niin paljoa vastaan rullan palautusta: tuli perusasentoon. Hieno Netta :)

Torstaina olimme varikolla. Netalle otin taas vaan kaksi ukkoa (se tässä useamman koiraan treenaamisessa on: millään ei kehtaa ottaa joka koiralle pitkää 'kunnon treeniä'). Netta oli taas innokas, ja löysi & ilmaisi ukot hienosti. Gitelle jatkoin teemallaa 'kaikki mm:t haukuttava' ;) Alueelle lähti 3 ukkoa, joista yhden pyysin penkille makaamaan kasvot kohti koiran tulosuuntaa. Tämän löysi ekana ja ilmaisi paremmin kuin odotin. Seuraava mm oli taas kokonaan naamiontiverkon alla kyyryssä: löytyi ja tuli haukuttua ok. Kolmas oli ihan peruspiilossa kivikasojen välissä, ainoastaan mm:n luoksepääsy tuotti haasteen, haukkuilmaisu nyt varma, kun ukko oli näkyvissä.

Muuta treeniä ei sitten tällä viikolla ole ollutkaan, kun Gii aloitti juoksun. Väli edellisistä juoksuista taitaa olla nafti puoli vuotta. Ihan näin lyhyttä juoksunväliä ei toivoisi...

keskiviikko 10. elokuuta 2011

Sepin aksaelämät

Kai aksastaki pitäs jotain kirjotella. Treenattu on ja jonkun verran on tullu asioita mietittyä. Ennen Jiin mökkeilyä oltiin Marianne Karjalaisen koulutuksessa, oli tosi kiva. Yritin panostaa Jiin vireeseen, se toimi. Tuskailua oli kontaktien kanssa. Putki-puomi erottelusta ei tullut ensin mitään, Jii meni joka tapauksessa putkeen. Huomautin ja sen jälkeen se meni puomia, ei hyvin, mutta meni. Marianne ehdotti lelupalkkaa sinne puomin päähän, joko ihan alastulolle tai vähän matkan päähän. Se ei vaan toimi. Sen lisäks, että Jii tulee hitaasti alas se myös himmailee ja tuijottaa lelua ja odottaa lupaa. Musta tuntuu, että en saa siitä puomilla niin vapautunutta, että se miettis lelun nähdessään et 'hei jee lelu', se on vaan nöyrästi töissä ja suhtautuu leluun luopuen. Oon nyt miettinyt, että palkkaan kaikki oikeat suoritukset ja kuvittelen varmuuden tuovan vauhtia.

Toinen tuskailun aihe oli haltuunotto, mä oon hakeudun huonoon kohtaan ja Jii ei tuu käteen. Siihen kohtaan keksi sitten ihan toisenlaisen paremman ratkasun, vedättämällä nyt vaan saa vauhtia :D

Tällä viikolla sitten jatkettiin parin viikon tauon jälkeen, tai no Jii oli mökkeilemässä ja mä vaan töissä :( Tosikkotreeneissä jäätiin treenaamaan keskenään, ihan hirveesti saan vaan potkia itteäni, että teen kunnolla, vaikkei ole kukaan kattomassa ja kommentoimassa. Mutta oli fiilistä! Jii teki tosi kivoja keppejä! Niin ja jostain syystä rimoja (55) tuli muutama alas.

Eilen hallilla pientä hyppyneliöö(3 aitaa ja muuri) + rengas. Tääkin oli hyvänmielentreeni. Rengas ja muuri oli vieraita, mutta ei ongelmaa. Renkaan kanssa ei ollut ongelmaa, kun lähetän sen kiltistä kulmasta. Vaikeammista kulmista tullessa Jii ei edes yritä, vaan luikahtaa vaan jostain välistä äkkiä.

Kontakteja ei oo siis vielä tauon jälkeen tavattu, jäänee ens viikkoon.
Ärsyttää, kun unohdin ilmottautua Korkeavireelle ajoissa ja ei mahduttu!


Seppo vissii mökkeilyn aikana yritti vähän harventaa tota tummaa karvotustaan. Sille ei näköjää riittäny pelkkä karvanlähtö, vaan se tais kokeilla kylmävahaa ku sai aikaan karvattoman läntin ja pikkusen oli ihoaki lähteny :D parempi tuuri ens kerral...

sunnuntai 7. elokuuta 2011

Pimeän peruskoe

Hiukan kyllä epäilytti ilmoittaa Gii 6.8. UPK:n järjestämään pelastushaun pimeän peruskokeeseen. Muistini mukaan Gii on viimeksi etsinyt pimeässä joskus viime syksynä. Ja edellisissä treeneissä Gii oli lähtenyt maalimieheltä kesken ilmaisun mua vastaan. Mutta kun koe järjestettiin vartin ajomatkan päässä meiltä, niin pakkohan se oli mennä.

Sekä torstain että perjantain treeneissä teemana oli maalimiehellä pysyminen. Torstaina oltiin Sipurassa metsässä ja perjantaina Hennalassa varikolla. Maalimies välipalkkaili, ja koira pysyi.

Lauantaina vettä satoi oikein reippaasti, mutta sade hiipui iltaa kohdi ja yön aikana vain muutama pisaroiva kuuro kulki yli. Mä olin ensin maalimiehenä loppukoeradalla, ja siirryin sitten Urajärvelle, missä oli peruskoe. Aluksi Gii oli pimeässä varuillaan, mutta rentoutui sitten. Luoksepäästävyys oli erikseen meille myöhässä tulleille kahdelle koirakolle. Siinä ei yllätyksiä: Gii pysyi perusasennossa kunnes testaaja yritti lähestyä, sitten väisteli. Kun testaaja lopetti huomioimasta koiraa ja ryhtyi puhumaan mun kanssa, alkoi Gii lähestyä testaajaa ;)

Maastoon pääsimme viimeisinä klo 2.20 aikoihin. Sillä hetkellä ei satanut, mutta ei tuullutkaan sytkärin liekillä mitattuna ja yö oli lämmin. Vapaana kulkemisessa ja paikallamakuussa ei ongelmia. Alue oli tien varressa, hakkuuaukean yläpuolella kapean suorakaiteen muotoinen rinne. Omaperäinen etsintäsuunnitelmani oli taas reunojen kiertäminen vastapäivään. Nousimme ensimmäisen lyhyen sivun ja lähdimme etenemään pitkää takasivua. Gii pyöri etsimässä mun mielestäni oikein mukavasti ja hyvällä etäisyydellä. Mun huomioni keskittyi heijastinmerkkien etsimiseen. En siis edes huomannut, miten selkeästi Gii oli hajun bongannut ja sen myötä lähtenyt etuvasemmalle. Havahduin vaan hetken kuluttua ihmettelemään, missä koira on. Pian onneksi kuului haukku, käsi ylös ja ääntä kohden. Gii oli selkä kiveä vasten istuvan maalimiehen edessä. Pysyi hyvin mm:llä ja jatkoi edelleen haukkumista, kun mä seisoin vieressä odottamassa testaajan lupaa. Olimme tulleet tämän löydön myötä lähelle alueen etureunaa ja tietä, mutta halusin palata etsintäsuunnitelman mukaisesti takarajalle. Juuri takarajan taas löydettyäni, Gii oli löytänyt seuraavan maalimiehen. Tämä makasi pienen supan pohjalla. Sitten jatkoimme takarajaa takakulmalle, joka oli muutaman metrin metsätien toisella puolella. Mä rämmin koiran kanssa tien ja sivulaidan välillä, muut kävelivät tietä. Jossain vaiheessa Giikin pyörähti tiellä, ja pudotti sinne valopannastaan valot. Mä menin kanssa tielle ihmettelemään hajonnutta valopantaa, ja hetken päästä ihmettelin kadonnutta koiraa. Kun pyörähdin ympäri, huomasin koiran olevan sivurajan puolella tienojassa vinkumassa. Huomasin myös ojassa selällään pitkä sadeviitta päällä, lipallinen huppu päässä kasvot ylöspäin makaavan maalimiehen. Odotin paikallaan seisten, että Gii alkaisi kunnolla haukkumaan. Tuntui, että odotin tavattoman pitkään, mutta Gii vaan haukkui vinkuen, ei ollenkaan normaalilla ilmaisuhaukulla. Sitten kysyin testaajalta, voinko hyväksyä tuollaisen ilmaisun ;) Testaaja kysyi, että ilmaiseeko koira maalimiestä, ja minä sanoin, että kyllä. Gii pysyi nytkin koko ajan maalimiehellä, ja vinkuhaukkui. En vaan kyllä ymmärrä, miksi se vinkui. Mutta pääasia oli, että suoritus oli hyväksytty :)

Mä olin tosi tyytyväinen Giin työskentelyyn pimeän kokeessa. Testaajana oli Kari Iivonen, ja häneltäkin saimme positiivista palautetta koiran itsenäisestä mutta ohjattavissa olevasta työskentelytavasta. Ja sää oli kyllä sellainen, että ilman irtoavaa ja itsenäisesti etsivää koiraa ei kokeesta olisi läpi päässyt.

Tänään treeneissä otin Giille testin viimeisen ilmaisun uusinnan. Varasin mukaan sadeviitan ja pyysin maalimiehen selälleen rakennuksen seinän viereen ja tuijottamaan koiraa. Nyt ei ilmaisussa ollut mitään ongelmaa. Netan kanssa treenasin sitten vähän pidemmästi. Varikolla metsänreunassa oli kaksi ukkoa, toinen metsässä ja toinen rakennuksen vieressä vihreässä muovilaatikossa kansi raollaan. Netta on kyllä nykyään niiiiiin innoissaan, kun pääsee etsimään ja rullakin pysyi suussa perusasentoon asti. Loma taisi tehdä hyvää meille kaikille :)