perjantai 9. huhtikuuta 2010

viimeinkin taas aksaa

Vihdoin taas jonkinlaista paluuta arkeen treenaamisen suhteen. Pääsiäisen mä olin Oton kanssa kotona ja muut mökillä. Otto oli ihan död, lenkillä se käveli reilu puol tuntia ok ja sen jälkeen raahautu perässä. Olisin syöttäny sille kuurin rimadylia, mutta en löytänyt kuin yhden tabletin ja ell-asemat oli kiinni.
Keskiviikkona tokoilin neitien kanssa äitin töissä. Gittellä oli perusasento hukassa ja Netalla kaikki muu.

Eilen oltiin pitkästä aikaan agihallilla. Mulla oli tokotreenien vetovuoro, sillä aikaa äiti teki jtn Oton kanssa ja treenin jälkeen mä Giten kanssa. Netta jäi kotiin, kun se oli jotenkin vaisun olonen, selkä? Nyt se on taas ollu normaali.
Giten kanssa agia ja se oli jeejee. Ei olisi pitäny leikata kynsiä just ennen, mun jaloista kyllä näkee et ne on vähän terävät. Tai sitten pitäs opettaa Sepolle, ettei päälle saa hyppiä. Lisäks leikkiessä mun käsikin haavoittui.
Tehtiin keinulla bang gamea, puolikkaita vinokeppejä, hyppytekniikasta perussarjaa ja kovaa+käännös-rataa.
Bang game oli selvästi sisäitynyt, nostettiin vaatimustasoa: molemmat etutassut. Se meni hyvin ja lopuksi oli koko koira keinulla. Hyvä, tästä toistoja ja sitten nostetaan korkeutta (nyt about 15cm).
Kepeistä nostettiin ohjurit ihan ylös. 10 toistosta pari virhettä suunnilleen. Pitäs ottaa varmaan kokonaisilla kepeillä taas. Päässä välillä namualusta ja välillä heitin patukan. Molemmin puolin yhtä hyvä.
Hyppytekniikka perussarja aluksi vähän vaisu, mutta sitten muistin yhtäkkiä et mikä käsky siinä oli ja tekeminen muuttui. Välit 5 jalkaa, ehkä vähän reilu, ja korkeus oli 20 tai 25cm.
Pidennettiin välit pariin metriin ja tehtiin taas 'askeleittain pidemmälle ja välissä paluu alkuun'-rataa. Kääntymisessä käytin oioioi, ja ihan kuin Git olisi tienny selvästi mitä se tarkottaa. Vasemmalta puolelta en mahtunu ohjaamaan, kun A oli tiellä. Lisäks kokeiltiin suoralla takaleikkausta ja sen jälkeen patukka lentää eteen, meni ihan ok.
Lopuksi otettiin A pari kertaa, kun odoteltiin et hallin etuosassa oleva koirakko lopetteli. Git on aiemmin hinkunu päästä A:lle ja reippaasti se meni kun nyt ekan kerran pääsi.

Tällä viikolla ilmesty myös kesän agilityryhmäjaot. Giten kanssa päästiin ryhmään, minkä laitoin toiveeksi, jes! Ja toisena päivänä on Sissin treenit ja mun vetämä ryhmä sen perään.

Ei kommentteja: