keskiviikko 3. kesäkuuta 2009

Gitte Aistissa

13-viikkois poseeraus

Viime viikot olimme taas katselleet Giten päätä: pysyykö se suorana vai ei. Ulkona ja pirteänä pää pysyi pystyssä, mutta unisena kallisti oikeaa korvaa alaspäin. Silloin pienempänä oli kallistanut vasemmalle.
Eiliseksi oltiin saatu aika Vantaalle Aistiin Cizinauskasin vastaanotolle. Ensin Gitteä juoksutettiin ulkona ja sitten tutkittiin 'ulkoisesti'. Lääkäri havaitsi ongelmia tasapainossa. Gitte rauhoitettiin ja se jäi tarkempiin tutkimuksiin: korvat tähystettiin ja magneettikuvattiin, aivot magneettikuvattiin myös ja kuulo testattiin.
Kuulo oli normaali. Aivot normaalit, symmetriset. Korvat olivat täynnä eritettä ja oikean korvan tärykalvossa iso reikä, molemmissa tulehdus.
Diagnoosiksi saatiin krooninen keski- ja sisäkorvan tulehdus oikealla sekä keski- ja ulkokorvan tulehdus vasemmalla puolella. Hoidoksi 6 viikon antibioottikuuri (eri kuin aikaisemmin) ja kontrolli 4 viikon kuluttua.
Lääkäri piti tällaista tulehdusta harvinaisena, mutta vaarallisena. Pahimmillaan tulehdus voisi aiheuttaa naaman halvaantumisen tai levitä aivoihin.
Nyt tietty on käynyt mielessä, että olisi pitänyt varata aika jo aikaisemmin, eikä seurata ja odottaa, mutta kenotus oli niin lievää, ettei sitä ymmärtänyt näin vaaralliseksi.

2 kommenttia:

Maija kirjoitti...

Viimeksi kun käytiin, niin edellinen lääkekuuri oli juuri loppu ja useampien silmäparien kanssa pentua tapitettiin. Ei yhtikäs mitään. Kyllä sitä välillä oma vainoharhaisuus osuu oikeaan. Hyvä tällä kertaa huolestua, jälleen kerran. Ei taida itse potilas pahemmin jarrutella. Muutama päivä ja pääsemme tapaamaan :)

Linda kirjoitti...

Meillehän sanottiin moneen otteeseen aiemmin, että kovin pientä pentua ei voi/kannata viedä. Että eipä sitä paljon aiemmin olisi kuitenkaan voinut tutkia, älkää siitä kantako turhaan huolta...