Kiitti seurasta ja hyvää matkaa Otto
maanantai 4. toukokuuta 2015
tiistai 23. syyskuuta 2014
Virta
Täytyy nyt raportoida, että Giin pelastuskoirakoulutus saavutti yhden rajapyykin: käyttöönottotarkastus tuli hyväksytysti suorítettua 17.9. ja Gii on nyt virallisesti hälykoira. Yhdenlaisena työvoittona tätä voi kai pitää, sillä ihan "perinteisen" pelastuskoiran muottiin Gii ei ole sopinut vaan aika paljon on saanut kaikennäköistä askarrella.
Käyttöönottotarkastus järjestettiin meille Vesivehmaalla maastossa missä en ollut ennen käynyt. Ja ihan kun en muuten olisi ollut riittävän jännittynyt, niin meille oli kutsuttu perään kävelemään testaajan, suunnistajan ja hälyryhmän vastaavan lisäksi kaksi poliisia, vapepan edustaja ja toinenkin hälyryhmän vetäjä. Eli jo lähdössä 8 hengen letka koiran perään hiukan arvelutti mua, mutta ei Gii tästä karavaanista, joka kasvoi aina 10 henkeen asti ennen viimeisen ukon nostoa, onneksi välittänyt.
Saimme tarkastettavaksi noin 20 hehtaarin pitkulaisen alueen, jonka pohjoispuolella sanottiin olevan alue mitä toinen koirakko tarkastaa. Aloitimme työskentelyn pohjoispäästä, ja kohtuupian Gii ilmaisi alueen ulkopuolelta maalimiehen. Tämä oli siis kuitenkin "toisen koirakon" alueella emmekä saaneet sitä nostaa. Jatkoimme etsimistä, ja Gii vielä uudelleen nosti tämän mm:n jäljen meidän alueelta ja yritti toistamiseen käydä nostamassa ukon. Tästä "häiriömaalimiehestä" ja sen tekemästä jäljestä, alueelle menneiden muiden maalimiesten jälkien ja alueen ryteikköisyyden vuoksi pyörimme kai turhan tiiviistikin siksakaten. Näin koirasta, että alueella meni jälkiä, mutta kun emme jäljestämistä ole riittävästi harjoitelleet niin en jäljestämään sitä laittanut vaan jatkoimme hakutyöskentelynä siksakaten.
Onneksi maasto hiukan helpottui edetessämme etelämmäksi. Reilun tunnin etsinnän jälkeen Gii sai hajun ylärinteestä, etsi maalimiehen ja tuli tekemään ilmaisun. Tämä oli mielestäni varsin kelpo suoritus. Poliisit jopa loppupalautteessa kehuivat koiran irtoamista.
Sitten onnistuimme taas löytämään kunnon ryteiköitä. Ja yhdessä sellaisessa Gii teki ilmaisun. Mä tietty jäin hinkkaamaan siihen ryteikköön, vaikka aika pian aavistinkin ettei siellä ukkoa ole - mutta piti vaan tarkistaa ja tarkistaa.
Matkan viimein jatkuessa ryteikkö väheni mutta korkeuserot lisääntyi. Ja aikamme kierreltyämme pääsimme liki korkeinta kohtaa, ja siellä Gii haukahti. Oli jo alkanut hämärtää, maalimiehellä oli kasvot peittävä hirvikärpästakki ja maalimies lähti liikkeelle koiran tullessa - siitä haukahdus. Muuten normaali ilmaisu. Aikaa oli nyt kulunut reilusti yli 2 tuntia.
Vielä saimme lisätehtäväksi palata sinne "toisen koirakon" alueelle tarkistamaan, mihin Gii oli aikaisemmin reagoinut. Siirryimme siis alueen toiseen päähän mistä olimme aloittaneet, laitoin koiran taas etsimään ja se välittömästi lähti maalimiehelle. Nyt oli jo niin pimeä, etten nähnyt ilmaisua. Kun tämäkin ukko oli ylhäällä oli aikaa kulunut jo yli 3 tuntia.
Loppupalautteessa poliisit sanoivat, että mun olisi kannattanut sahata alue pituussuuntaan ja harvemmalla kun nyt tein poikittain tiheällä siksakilla ja alueen pienemmiksi lohkoen. Totta, mun siis pitäisi kai viimein oppia luottamaan koiraan... Toinen palaute oli, että meidän pitäisi enemmän treenata ryteiköissä ;)
Olin kyllä tyytyväinen Giin työskentelyyn. Siinä ei väsymystä, turhautumista tai uskonpuutetta näkynyt, vaan se jaksoi työskennellä kyselemättä multa apuja. Gii pysyy etsiessään näköetäisyydellä, ja se on musta hyvä. Mun vaan pitäisi oppia luottamaan, että se lähtee kun hajun maalimiehestä saa...
Käyttöönottotarkastus järjestettiin meille Vesivehmaalla maastossa missä en ollut ennen käynyt. Ja ihan kun en muuten olisi ollut riittävän jännittynyt, niin meille oli kutsuttu perään kävelemään testaajan, suunnistajan ja hälyryhmän vastaavan lisäksi kaksi poliisia, vapepan edustaja ja toinenkin hälyryhmän vetäjä. Eli jo lähdössä 8 hengen letka koiran perään hiukan arvelutti mua, mutta ei Gii tästä karavaanista, joka kasvoi aina 10 henkeen asti ennen viimeisen ukon nostoa, onneksi välittänyt.
Saimme tarkastettavaksi noin 20 hehtaarin pitkulaisen alueen, jonka pohjoispuolella sanottiin olevan alue mitä toinen koirakko tarkastaa. Aloitimme työskentelyn pohjoispäästä, ja kohtuupian Gii ilmaisi alueen ulkopuolelta maalimiehen. Tämä oli siis kuitenkin "toisen koirakon" alueella emmekä saaneet sitä nostaa. Jatkoimme etsimistä, ja Gii vielä uudelleen nosti tämän mm:n jäljen meidän alueelta ja yritti toistamiseen käydä nostamassa ukon. Tästä "häiriömaalimiehestä" ja sen tekemästä jäljestä, alueelle menneiden muiden maalimiesten jälkien ja alueen ryteikköisyyden vuoksi pyörimme kai turhan tiiviistikin siksakaten. Näin koirasta, että alueella meni jälkiä, mutta kun emme jäljestämistä ole riittävästi harjoitelleet niin en jäljestämään sitä laittanut vaan jatkoimme hakutyöskentelynä siksakaten.
Onneksi maasto hiukan helpottui edetessämme etelämmäksi. Reilun tunnin etsinnän jälkeen Gii sai hajun ylärinteestä, etsi maalimiehen ja tuli tekemään ilmaisun. Tämä oli mielestäni varsin kelpo suoritus. Poliisit jopa loppupalautteessa kehuivat koiran irtoamista.
Sitten onnistuimme taas löytämään kunnon ryteiköitä. Ja yhdessä sellaisessa Gii teki ilmaisun. Mä tietty jäin hinkkaamaan siihen ryteikköön, vaikka aika pian aavistinkin ettei siellä ukkoa ole - mutta piti vaan tarkistaa ja tarkistaa.
Matkan viimein jatkuessa ryteikkö väheni mutta korkeuserot lisääntyi. Ja aikamme kierreltyämme pääsimme liki korkeinta kohtaa, ja siellä Gii haukahti. Oli jo alkanut hämärtää, maalimiehellä oli kasvot peittävä hirvikärpästakki ja maalimies lähti liikkeelle koiran tullessa - siitä haukahdus. Muuten normaali ilmaisu. Aikaa oli nyt kulunut reilusti yli 2 tuntia.
Vielä saimme lisätehtäväksi palata sinne "toisen koirakon" alueelle tarkistamaan, mihin Gii oli aikaisemmin reagoinut. Siirryimme siis alueen toiseen päähän mistä olimme aloittaneet, laitoin koiran taas etsimään ja se välittömästi lähti maalimiehelle. Nyt oli jo niin pimeä, etten nähnyt ilmaisua. Kun tämäkin ukko oli ylhäällä oli aikaa kulunut jo yli 3 tuntia.
Loppupalautteessa poliisit sanoivat, että mun olisi kannattanut sahata alue pituussuuntaan ja harvemmalla kun nyt tein poikittain tiheällä siksakilla ja alueen pienemmiksi lohkoen. Totta, mun siis pitäisi kai viimein oppia luottamaan koiraan... Toinen palaute oli, että meidän pitäisi enemmän treenata ryteiköissä ;)
Olin kyllä tyytyväinen Giin työskentelyyn. Siinä ei väsymystä, turhautumista tai uskonpuutetta näkynyt, vaan se jaksoi työskennellä kyselemättä multa apuja. Gii pysyy etsiessään näköetäisyydellä, ja se on musta hyvä. Mun vaan pitäisi oppia luottamaan, että se lähtee kun hajun maalimiehestä saa...
sunnuntai 29. kesäkuuta 2014
Puolen vuoden päivitykset
Kylläpä olen kuuliainen: tänään sain palautetta päivittymättömästä blogistamme ja heti korjaan asian :)
Gii on siis pelastuspuolen pelastuskoirakokeet suorittanut. Keväällä käytiin Tampereella ensin loppupimeässä. Koira toimi erittäin hyvin - yksi sen parhaita suorituksia ikinä - mun osalta ei vaan valitettavasti voi sanoa samaa ja yksi ukko jäi nostamatta. Kartanluku ja etsintäsuunnitelma sekä ennenkaikkea etsintäsuunnitelman toteutus ontuivat: oli siis kaikenkaikkiaan opettava kokemus! Tuulen suunnan katson tästä lähtien aina netistä.
Seuraavaksi käytiin Kotkassa loppuvaloisa. Sää oli lämmin, maasto kalliota ja kivenlohkareita. Alue oli pitkä ja kapea, aurinko paistoi sopivasti ja tuulenvire kävi juuri pitkittäin alueen suuntaisesti. Suunnistaminen siis onnistui melkein aistinvaraisesti. Gii työskenteli kohtuullisesti, hieman oli tahmeampi kuin ed. kokeessa, mutta nyt kaikki maalimiehet nousivat ja koe hyväksytysti suoritettu.
Loppupimeän uusi yritys oli meidän omassa kokeessa Kärkölässä. Ekan mm:n nosti ok. Toinen oli makaava risukossa, jota en yhtään huomannut ja meinasin astua päälle. Gii oli samaan aikaan mm:llä ja mun loikka maalimieheltä sivuun veti myös Giin pois. Lähdin siis kiertämään mm:stä, ja näin sain Giin tekemään ilmaisun - meni kyllä hiukan painostamiseksi. Kolmannen mm:n kohdalla myös osuin kävelemään suoraan kohti, ja tällä myös ilmaisu huono: juoksi maalimiehen ja mun väliä mutta ei mennyt maahan (=Giin kertomisen tapa) ennenkuin pysähdyin itse. Jälkikäteen tätä pohdin ja havaitsin, että jos kävelen suoraan kohti mm:stä niin Gii jää vain sahaamaan eikä tee maahanmenoa. Voiko se päätellä että tuossahan se jo tulee mm:lle, riittää kun juoksen näyttämässä suuntaa? Jos pysähdyn, käännyn toiseen suuntaan tai kävelen mm:n ohi, niin sitten Gii ilmaisee eli pysäyttää mut maahanmenolla. Loppupimeäkin tuli kuitenkin hyväksytysti suoritettua, mutta näistä ilmaisusäädöistä johtuen en heti hakenut käyttöönottotarkistusta.
Nyt on siis vielä hiottu ilmaisua eri tilanteissa, kuten jos mä kävelen suoraan kohti mm:stä, liikkuvia maalimiehiä, mm:n paikan tarkentamista eikä hajusta ilmaisuun lähtöä jne. Ja tällä viikolla tuli havaittua, että jos Gii ei ole käynyt mm:llä eikä ole täysin varma mm:n sijainnista, niin se helposti tulee mulle "selittämään" asiaa istumalla eli tekee puolittaisen ilmaisun jotta saisi mut mukaan lähemmäs maalimiestä ja yhdessä etsimään. Tavallaanhan se on ihan järkevää, että kertoo että haju on ja että ei tiedä ihan tarkkaan mistä haju tulee. Mutta pois kai tuokin käytös pitäisi sammuttaa? Vai voisiko sen antaa olla, tositilanteessahan voisi olla hyödyllinenkin juttu? Täytyy miettiä. Tänään Espoon raunioilla sain myös aiheutettua sille epävarmuutta ilmaisuun, kun tokalla mm:llä luulin sen tekevän valeen, kun en itse tajunnut siinä olevan piiloa. Aina pitäisi luottaa koiraan - miksi se on niin vaikeaa?!
Giin kanssa aloitin alkukesästä vihdoin kokeilemaan jälkeä. Ja ymmärsihän se mistä on kyse ;) Pieniä metsäjäljenpätkiä, jossa on esineitä mutta ei ollenkaan namuja, on nyt muutamia tehty. Mökillä voisi niitä lomalla lisää tallailla. Ja kyllähän mua kiinnostaisi tunnistusjäljestystä myös syksyllä aloittaa.
Agilityrintamalla on sitten ollut valitettavan hiljaista - mä vaan niin koen että se juna meni mun osalta jo vuosia sitten ohi. Gii on kyllä liikuttavan ihana kun se yrittää mun tunarointiohjauksesta tehdä hyviä ratoja ;) Mä vaan turhaudun omaan osaamattomuuteeni. Kesällä meidän treeniaika olisi sunnuntai-iltaisin, ja se on kyllä jäänyt melkein aina käyttämättä muiden menojen vuoksi. Täytyy miettiä, haenko talveksi ollenkaan ryhmään. Gii kyllä tykkäisi.
Keväällä aloitimme uuden harrastuksen: doboilun. Jos olisin tiennyt, että itsekin joutuu ihan tosissaan siinä hikoilemaan, niin olisin ehkä miettinyt tarkemmin ;) mutta onneksi en tiennyt ja sen verran kivaa oli, että nyt on oma tasapainotyyny ja pallo tilauksessa.
Mulla on siis tämän viimeisen puoli vuotta ollut vain Gii ja Otto. Otto on selvästi nyt "vanha". Sillä on päiviä, ettei halua juuri lenkkeillä, kuulokin on heikentynyt ja kuorsaus voimistunut. Mutta edelleen se jaksaa ajoittain olla oma rasittava itsensä...
Kuvassa Mai ja Gii
Nooralla on ollut Netta ja Mai. Netan kanssa treenaus on jäänyt hyvin vähiin, ja elokuusta se on lähdössä puoleksi vuodeksi hoitoon perhekoiraksi. Luulen Netan itsensä olevan hyvin tyytyväinen tähän seuraneidin rooliin.
Mai on noussut agilityssa kakkosiin, ja saanut sieltä yhden nollan. Mutta näistä voisi vaikka Noora joskus päivitellä...
Gii on siis pelastuspuolen pelastuskoirakokeet suorittanut. Keväällä käytiin Tampereella ensin loppupimeässä. Koira toimi erittäin hyvin - yksi sen parhaita suorituksia ikinä - mun osalta ei vaan valitettavasti voi sanoa samaa ja yksi ukko jäi nostamatta. Kartanluku ja etsintäsuunnitelma sekä ennenkaikkea etsintäsuunnitelman toteutus ontuivat: oli siis kaikenkaikkiaan opettava kokemus! Tuulen suunnan katson tästä lähtien aina netistä.
Seuraavaksi käytiin Kotkassa loppuvaloisa. Sää oli lämmin, maasto kalliota ja kivenlohkareita. Alue oli pitkä ja kapea, aurinko paistoi sopivasti ja tuulenvire kävi juuri pitkittäin alueen suuntaisesti. Suunnistaminen siis onnistui melkein aistinvaraisesti. Gii työskenteli kohtuullisesti, hieman oli tahmeampi kuin ed. kokeessa, mutta nyt kaikki maalimiehet nousivat ja koe hyväksytysti suoritettu.
Loppupimeän uusi yritys oli meidän omassa kokeessa Kärkölässä. Ekan mm:n nosti ok. Toinen oli makaava risukossa, jota en yhtään huomannut ja meinasin astua päälle. Gii oli samaan aikaan mm:llä ja mun loikka maalimieheltä sivuun veti myös Giin pois. Lähdin siis kiertämään mm:stä, ja näin sain Giin tekemään ilmaisun - meni kyllä hiukan painostamiseksi. Kolmannen mm:n kohdalla myös osuin kävelemään suoraan kohti, ja tällä myös ilmaisu huono: juoksi maalimiehen ja mun väliä mutta ei mennyt maahan (=Giin kertomisen tapa) ennenkuin pysähdyin itse. Jälkikäteen tätä pohdin ja havaitsin, että jos kävelen suoraan kohti mm:stä niin Gii jää vain sahaamaan eikä tee maahanmenoa. Voiko se päätellä että tuossahan se jo tulee mm:lle, riittää kun juoksen näyttämässä suuntaa? Jos pysähdyn, käännyn toiseen suuntaan tai kävelen mm:n ohi, niin sitten Gii ilmaisee eli pysäyttää mut maahanmenolla. Loppupimeäkin tuli kuitenkin hyväksytysti suoritettua, mutta näistä ilmaisusäädöistä johtuen en heti hakenut käyttöönottotarkistusta.
Nyt on siis vielä hiottu ilmaisua eri tilanteissa, kuten jos mä kävelen suoraan kohti mm:stä, liikkuvia maalimiehiä, mm:n paikan tarkentamista eikä hajusta ilmaisuun lähtöä jne. Ja tällä viikolla tuli havaittua, että jos Gii ei ole käynyt mm:llä eikä ole täysin varma mm:n sijainnista, niin se helposti tulee mulle "selittämään" asiaa istumalla eli tekee puolittaisen ilmaisun jotta saisi mut mukaan lähemmäs maalimiestä ja yhdessä etsimään. Tavallaanhan se on ihan järkevää, että kertoo että haju on ja että ei tiedä ihan tarkkaan mistä haju tulee. Mutta pois kai tuokin käytös pitäisi sammuttaa? Vai voisiko sen antaa olla, tositilanteessahan voisi olla hyödyllinenkin juttu? Täytyy miettiä. Tänään Espoon raunioilla sain myös aiheutettua sille epävarmuutta ilmaisuun, kun tokalla mm:llä luulin sen tekevän valeen, kun en itse tajunnut siinä olevan piiloa. Aina pitäisi luottaa koiraan - miksi se on niin vaikeaa?!
Giin kanssa aloitin alkukesästä vihdoin kokeilemaan jälkeä. Ja ymmärsihän se mistä on kyse ;) Pieniä metsäjäljenpätkiä, jossa on esineitä mutta ei ollenkaan namuja, on nyt muutamia tehty. Mökillä voisi niitä lomalla lisää tallailla. Ja kyllähän mua kiinnostaisi tunnistusjäljestystä myös syksyllä aloittaa.
Agilityrintamalla on sitten ollut valitettavan hiljaista - mä vaan niin koen että se juna meni mun osalta jo vuosia sitten ohi. Gii on kyllä liikuttavan ihana kun se yrittää mun tunarointiohjauksesta tehdä hyviä ratoja ;) Mä vaan turhaudun omaan osaamattomuuteeni. Kesällä meidän treeniaika olisi sunnuntai-iltaisin, ja se on kyllä jäänyt melkein aina käyttämättä muiden menojen vuoksi. Täytyy miettiä, haenko talveksi ollenkaan ryhmään. Gii kyllä tykkäisi.
Keväällä aloitimme uuden harrastuksen: doboilun. Jos olisin tiennyt, että itsekin joutuu ihan tosissaan siinä hikoilemaan, niin olisin ehkä miettinyt tarkemmin ;) mutta onneksi en tiennyt ja sen verran kivaa oli, että nyt on oma tasapainotyyny ja pallo tilauksessa.
Mulla on siis tämän viimeisen puoli vuotta ollut vain Gii ja Otto. Otto on selvästi nyt "vanha". Sillä on päiviä, ettei halua juuri lenkkeillä, kuulokin on heikentynyt ja kuorsaus voimistunut. Mutta edelleen se jaksaa ajoittain olla oma rasittava itsensä...
Nooralla on ollut Netta ja Mai. Netan kanssa treenaus on jäänyt hyvin vähiin, ja elokuusta se on lähdössä puoleksi vuodeksi hoitoon perhekoiraksi. Luulen Netan itsensä olevan hyvin tyytyväinen tähän seuraneidin rooliin.
Mai on noussut agilityssa kakkosiin, ja saanut sieltä yhden nollan. Mutta näistä voisi vaikka Noora joskus päivitellä...
keskiviikko 18. joulukuuta 2013
se on vaan hullu koira
Toisella radalla Mai oli selvästi ronskimpi ja etenevämpi, mielenkiinnolla odotan millanen se on ens viikolla Lahdessa tutussa hallissa. Niin ja tuomari mittasi Main korkeudeksi 44,5cm ja mä taas oon mittaillut sitä 46cm korkeaksi.
Mä oon itse aika yllättynyt, että Mai olikin jo heti kisaiässä kisavalmis. Tavotteena meillä oli startata "vasta" 2014 alkupuolella. Me ei olla treenattu mun mielestä kovinkaan paljoa määrällisesti, vaikka toki hallilla on helppo kävästä tekemässä lenkin ohessa jotain pientä. Mä en tiedä, että missä välissä se on oppinut kaiken mitä se nyt osaa! Kesällä me ei osattu vielä mitään. Kepit alotettiin vasta Main täyttäessä vuoden, kontaktit kasattiin kesän aikana ja hyppykorkeuksia alettiin nostaa kesällä 5cm kuukaudessa tahtia. Samoin hyppyesteisiin (rengas, muuri, pituus) on tutustuttu vasta syksyn aikana.
Laatikkotreeniä kontakteja varten kesäkuulta.
Tällä hetkellä oon tosi tyytyväinen siihen miten se lukee ohjausta. Meillä meni tosi pitkään, että Mai oppi tekemään esim päällejuoksuja ja saksalaisia. Toki niitä oli vähän haastava ehtiä itse tekemään silloin, kun rimat oli nilkan korkeudella. Nyt tuntuu, että se osaa tehdä lähes mitä vaan.
Samoin kontaktit on tosi hyvällä mallilla. Treeneissä se se tekee A:ta ja keinua mun kriteeriin tosi hyvin. Puomilla tarvii vielä vahvistaa laukkaa. Puomin ja keinun erottelussa on ollut vähän vaikeuksia, mutta viimisimmät treenit on menny hyvin.
Kokoamisessa ja kääntymisessä meillä riittää tekemistä maxikorkeuksilla. Mai niin kovin mielellään pomppais monen metrin hypyn ja tällä hetkellä mä joudun tosi vahvasti "uhkailemaan" sitä, että saan sen kääntymään. Ollaan harjottelemassa erillistä hophop käskyä pikkuhypyille. Hommaa on toki sotkenut myös se, että mä en osaa päättää miten haluaisin sitä ohjata, kuinka paljon itsenäisyyttä ja kuinka paljon saattamista. Toistaiseksi Mai ei osaa hakea itse hyviä linjoja, kuten Gii, niin varmaan ainakin niissä sitä vielä autan reilusti.
Mai, kuka ei noin muuten ole mikään hiljainen hissukka, on aksaradalla ihan tosi kiltti. Pelkään, että liiankin kiltti. Ja toisaalta pelkään, että kohta kaikki tekeminen vaan hajoaa käsiin.
Kotona Mai on tosi helppo koira. Se ei ole juuri askarrellut mitään ja mikä tärkeintä: se osaa sylissä olla paljon kiltimmin kuin kukaan muu koirista :-D Ehkä se on pikkupentuna saanut olla paljon enemmän sylissä, kun oli ainoa pentu?
Koiraseurassa se on varmasti super ärsyttävä muiden mielestä, kiusaaja. Mai kiskoo Nettaa korvista, näykkii Ottoa ja kutsuu Giitä leikkimään murinahyökkäyksillä.... 15-vuotiaalla Pipsalla sentään riitti auktoriteetti kertoa, että mene muualle kakara.
Eniten Maissa tunteita kyllä herättää autoilu, se alkaa huutaa ja heittämään voltteja, kun tajuaa et ollaan menossa autoon. Sillä on hirveä kiire päästä autoon sisään, että se voi huutaa lisää autossa sisällä. Ajaessa se on ihan hiljaa, mutta heti kun se huomaa pääsevänsä ulos alkaa kiehuminen taas. Kyllä, raivostuttavaa.
Tämän syksyn mulla on ollut pelkkä Mai. Muutettiin hissittömän talon ylimpään kerrokseen ja portaat on niin liukkaat, ettei koirat meinaa pystyssä pysyä. Netta pelkäsi rappukäytävässä niin paljon, että se on asunut nyt myös Lahdessa. Enkä mä millään sais kahta koiraa kannettua portaita, Mai suostuu kävellä alas, mutta ei ylös.
Viime lauantaina treenailtiin Lotan kouluttamana Maiskis-seurassa, Mai pääsi mukaan kiharasta tukasta huolimatta. Treenistä pätkiä alla. Giin kanssa en taida olla tehnyt aksaa sitten syyskuun kisojen jälkeen, mutta olipa niin kivaa, että ilmosin senkin Lahden kisoihin. Saas nähdä kuin suoritetaan kontaktit, kun vaihto juoksuille on edelleen kesken....
sunnuntai 1. joulukuuta 2013
Peruspimeä
Giin kanssa käytiin viime viikonloppuna perushakukokeen pimeäosuus. Ensi vuonnahan loppukokeisiin pääsee jo toisen peruskoeosuuden suorituksella, mutta halusin 'harjoitusluonteisesti' käydä myös pimeän kokeen. Koe oli alueella, missä emme olleet ennen käyneet. Olimme viimeinen peruskoekoirakko. Suorakaiteen muotoinen alue oli tien vieressä, ja totesin omien pimeänsuunnistustaitojen riittävän aluksi vain rajoja pitkin kulkemiseen. Sitten kun alue on piirtynyt gpsiin, niin voin lähteä halkaisemaan keskeltä pituussuuntaan.
Aloituskulmasta olimme hätään päässeet liikkeelle, kun Gii muutaman metrin erkaannuttuaan tuli jo luo ja painui maahan. Olin todella epäuskoinen, mutta ei auttanut kuin hyväksyä ilmaisu. Ja oikeinhan se oli, maalimies makasi verkotettuna kuusen juurella oksien katveessa. Siitä jatkoimme matkaa alueen toiseen päähän, missä metsä oli varsin tiheää ryteikköä. Ryteikössä tuntui, ettei Gii irronnut mihinkään ja oma eteneminen oli myös varsin tuskaista. Kulman jälkeen huomasin, että Giillä on haju, mutta niin heikko ettei se lähde itse työstämään. Jatkoin siis matkaa ja toisen kulman jälkeen se taas pyrki alueen sisälle. Kaarsin myös itse vähän ja vahvistin koiraa, mutta se ei lähtenyt työstämään hajua. Jatkoimme siis toisen pitkän sivun ja kulman viimeiselle sivulle kohti aloituskulmaa. Metsä oli nyt avarampaa ja koira irtosi hyvin - siis Giin mittapuulla. Taaskaan en itse ollenkaan huomannut että se olisi löytänyt maalimiehen, mutta ilmaisi, hyväksyin ilmaisun ja lähdin seuraamaan. Koiraa seuratessa meinasi epäilyttää että mihin se vie, kun matka oli niin pitkä - ja sitten olin kävellä verkon päälle. Eli nämä kaksi ekana nostettua ukkoa Gii työsti ja ilmaisi kyllä hienosti! Kun alue oli näin kierretty, lähdin halkaisemaan keskeltä pituussuuntaan. Mulla oli vahva usko, että kolmas mm oli alueen toisessa päässä ryteikössä. Taas kun ryteikössä tuskailin, niin Gii pysyi selvästi lähempänä, ja näytti kerran kuin se olisi pikaisesti käväissyt maassa (?). Ryteikkö oli tiheä ja työläs, yritin katsoa koiraa, jonka näin pörräävän siihen malliin että hajua on. Viimein se paikallisti mm:n ja ilmaisi. Eli hyväksytty suoritus. Testaaja oli sama kuin valoisan kokeessa, ja hän sanoi ilmaisun parantuneen.
Ilmaisun edelleen parantamiseksi osallistuimme tänään Minnan tilauskoulutukseen varikolla. Ensin teimme 'normitreenin' eli Giille oli mm valmiina lähellä piilossa. Tämän se työsti ja ilmaisi kuten nyt on viime aikoina tehnyt. Minna kehui meidän kehittyneen kesästä kovasti - ja hyvä niin ;) Toisen ukon kohdalla näkyi Giin tuen tarve. Se selvästi sai hajun mmstä ja yritti saada mut mukaan että olisi yhdessä menty etsimään. Mä kun jatkoin kuitenkin eteenpäin, niin koira lähti mukaan ja luopui mmstä. Takaisin palatessa etsi ukon, ja tuli ilmaisemaan. Kun mä vaan edelleen kävelin eteenpäin niin jäi maahan mun taakse. Me on aika vähän harjoiteltu sitä, että mä liikun ripeästi poispäin kun koira tulee piilolta ilmaisulle. Treenin teemaksi tulikin, että vahvistan koiran tulemaan mun eteen ilmaisemaan vaikka mä kävelisin pois.
Ensin tehtiin muutama toisto lyhyeltä matkalta niin, että mä olin kohti piiloa. Gii jäi melko kauas musta, mutta sain sen käsiavulla korjaamaan ilmaisun = maahanmenon mun eteen. Sitten harjoittelimme niin, että mä liikuin 90 asteen kulmassa piilolta poispäin. Ensin se jäi taas mun taakse, ja pysyi siellä vaikka kävelin melkoisen pitkälle. Kutsuin sitten käsiavuin lähelle ilmaisemaan. Seuraavilla toistoilla se osasikin sitten tulla mun eteen :) ja myös sahasi niin, että tuli mua lähemmäksi hakemaan :) Täytyy nyt pitää kriteeriä tiukkana tuosta lähelle ja eteen tulosta ilmaisussa.
Aloituskulmasta olimme hätään päässeet liikkeelle, kun Gii muutaman metrin erkaannuttuaan tuli jo luo ja painui maahan. Olin todella epäuskoinen, mutta ei auttanut kuin hyväksyä ilmaisu. Ja oikeinhan se oli, maalimies makasi verkotettuna kuusen juurella oksien katveessa. Siitä jatkoimme matkaa alueen toiseen päähän, missä metsä oli varsin tiheää ryteikköä. Ryteikössä tuntui, ettei Gii irronnut mihinkään ja oma eteneminen oli myös varsin tuskaista. Kulman jälkeen huomasin, että Giillä on haju, mutta niin heikko ettei se lähde itse työstämään. Jatkoin siis matkaa ja toisen kulman jälkeen se taas pyrki alueen sisälle. Kaarsin myös itse vähän ja vahvistin koiraa, mutta se ei lähtenyt työstämään hajua. Jatkoimme siis toisen pitkän sivun ja kulman viimeiselle sivulle kohti aloituskulmaa. Metsä oli nyt avarampaa ja koira irtosi hyvin - siis Giin mittapuulla. Taaskaan en itse ollenkaan huomannut että se olisi löytänyt maalimiehen, mutta ilmaisi, hyväksyin ilmaisun ja lähdin seuraamaan. Koiraa seuratessa meinasi epäilyttää että mihin se vie, kun matka oli niin pitkä - ja sitten olin kävellä verkon päälle. Eli nämä kaksi ekana nostettua ukkoa Gii työsti ja ilmaisi kyllä hienosti! Kun alue oli näin kierretty, lähdin halkaisemaan keskeltä pituussuuntaan. Mulla oli vahva usko, että kolmas mm oli alueen toisessa päässä ryteikössä. Taas kun ryteikössä tuskailin, niin Gii pysyi selvästi lähempänä, ja näytti kerran kuin se olisi pikaisesti käväissyt maassa (?). Ryteikkö oli tiheä ja työläs, yritin katsoa koiraa, jonka näin pörräävän siihen malliin että hajua on. Viimein se paikallisti mm:n ja ilmaisi. Eli hyväksytty suoritus. Testaaja oli sama kuin valoisan kokeessa, ja hän sanoi ilmaisun parantuneen.
Ilmaisun edelleen parantamiseksi osallistuimme tänään Minnan tilauskoulutukseen varikolla. Ensin teimme 'normitreenin' eli Giille oli mm valmiina lähellä piilossa. Tämän se työsti ja ilmaisi kuten nyt on viime aikoina tehnyt. Minna kehui meidän kehittyneen kesästä kovasti - ja hyvä niin ;) Toisen ukon kohdalla näkyi Giin tuen tarve. Se selvästi sai hajun mmstä ja yritti saada mut mukaan että olisi yhdessä menty etsimään. Mä kun jatkoin kuitenkin eteenpäin, niin koira lähti mukaan ja luopui mmstä. Takaisin palatessa etsi ukon, ja tuli ilmaisemaan. Kun mä vaan edelleen kävelin eteenpäin niin jäi maahan mun taakse. Me on aika vähän harjoiteltu sitä, että mä liikun ripeästi poispäin kun koira tulee piilolta ilmaisulle. Treenin teemaksi tulikin, että vahvistan koiran tulemaan mun eteen ilmaisemaan vaikka mä kävelisin pois.
Ensin tehtiin muutama toisto lyhyeltä matkalta niin, että mä olin kohti piiloa. Gii jäi melko kauas musta, mutta sain sen käsiavulla korjaamaan ilmaisun = maahanmenon mun eteen. Sitten harjoittelimme niin, että mä liikuin 90 asteen kulmassa piilolta poispäin. Ensin se jäi taas mun taakse, ja pysyi siellä vaikka kävelin melkoisen pitkälle. Kutsuin sitten käsiavuin lähelle ilmaisemaan. Seuraavilla toistoilla se osasikin sitten tulla mun eteen :) ja myös sahasi niin, että tuli mua lähemmäksi hakemaan :) Täytyy nyt pitää kriteeriä tiukkana tuosta lähelle ja eteen tulosta ilmaisussa.
sunnuntai 27. lokakuuta 2013
Keräilytalous
Mistähän nyt tuulee - olen jo kolmatta kertaa päivittämässä blogia tässä kuussa ;-) Tai nyt on vaan ylimääräistä aikaa, kun olin koko syksyn suunnitellut joku viikonloppu lähteväni mökille poimimaan puolukoita, ja nyt oli ensimmäinen vapaa viikonloppu. Puolukkametsä näytti kyllä hiukan haastavalle. Ahkerasti kävellen ja lumia varvuista karistellen toki muutama marjakin löytyi.
Otto se taas kunnostautui, ja löysi riekon tai teerenraadon (mä en osaa sanoa kumpi se oli). Mutta Oton mielestä hyvää oli, ja se teki linnusta nopeasti selvää. Netta aluksi epäröi, mutta lopulta sekin söi osansa.
Arvaisin, että joku oli ollut lintumetsällä ilman koiraa. Ampunut linnun, mutta ei löytänyt sitä. Menipä siis lintu parempiin suihin.
Ainiin, viikolla fyssari hoiti koirat. Netta oli kohtuullisessa kunnossa, ja vasen puoli vain vähän oikeaa jäykempi. Oton takapään käyttämättömyydessä yksi syy voi olla ristiselkä, joka oli jumissa. Giillä myös oli ristiselässä pientä kireyttä, mutta kokonaisuutena oli ok kunnossa. Kaikille sain jumppaohjeita - kunhan vaan saisin aikaiseksi niitä toteuttaa.
Otto se taas kunnostautui, ja löysi riekon tai teerenraadon (mä en osaa sanoa kumpi se oli). Mutta Oton mielestä hyvää oli, ja se teki linnusta nopeasti selvää. Netta aluksi epäröi, mutta lopulta sekin söi osansa.
Arvaisin, että joku oli ollut lintumetsällä ilman koiraa. Ampunut linnun, mutta ei löytänyt sitä. Menipä siis lintu parempiin suihin.
Ainiin, viikolla fyssari hoiti koirat. Netta oli kohtuullisessa kunnossa, ja vasen puoli vain vähän oikeaa jäykempi. Oton takapään käyttämättömyydessä yksi syy voi olla ristiselkä, joka oli jumissa. Giillä myös oli ristiselässä pientä kireyttä, mutta kokonaisuutena oli ok kunnossa. Kaikille sain jumppaohjeita - kunhan vaan saisin aikaiseksi niitä toteuttaa.
torstai 24. lokakuuta 2013
Peruspäivä-hakukoe
Giin ilmaisunvaihdon myötä sen pelastuspuolen koetulokset vanhenivat. Viime lauantaina siis aloitimme alusta ja menimme Sysmään valoisan perushakukokeeseen. Mun tuurilla me oltiin tokavikoja ja saatiin odotella 4 tuntia ennen metsään pääsyä. Onneksi oli lämmin mökki missä odottaa.
Hakualue oli tien vieressä kalliolle nouseva rinne eli alueen pitkä sivu rajautui tiehen. Muodoltaa alue oli pisaramainen eli ei ollut selviä kulmia. Tämä kulmattomuus myös pudotti mut kartalta, mutta onneksi se ei loppujenlopuksi haitannut. Tai haittasi sikäli, että etsintäsuunnitelmasta sain arvioksi erinomaisen, mutta sen toteuttamisesta en ;) Aloitimme ennalta määrätystä kulmasta nousemalla tieltä ylös rinteeseen. Rinteestä Gii nosti ekan ukon irtoamalla ja ilmaisemalla erinomaisen arvoisesti. Mun ajatus oli ollut lohkoa alue, mutta juutuinkin rinteen päälle. Siellä huomasin Giin olevan hajulla, mutta jätti työstämisen kesken. Kun 'takanurkan' jälkeen käännyimme alas, palasi hajun työstöön ja nosti toisen maalimiehen kallionkielekkeeltä. Siitä jatkoin alueen halkaisemista, ja kolmas maalimies istui suuren kivenlohkareen päällä reittimme vasemmalla puolella. Tämän ilmaisussa ei ollut kehumista, tai arvostelun mukaan se oli tyydyttävä. Gii siis juoksi edestakaisin maalimiehellä ilman, että olisi ensin kertonut löydöstä mulle. En tiedä, vaikuttiko tiheä risukko että ei mennyt heti maahan.
Kokeesta pääsimme läpi, mutta ilmaisua on kyllä yhä edelleen hinkattava. Tänään treeneissä sitä yritinkin. Etsin samanoloisen risukon ja sinne piiloutui 3 mm:stä. Kuultuani puhelimella vahvistetun löydön lähdin kävelemään poispäin. Ja nyt oli vielä pimeä. Mutta kyllähän se treeneissä toimi: Gii kiersi mun eteen kävelylinjalle ja painui maahan niin että olisin kompastunut siihen jos en olisi käskenyt näytölle. Miksei se kokeessa tehnyt niin? Jospa se vaan tarvitsee vielä vahvistusta lisää...
Hakualue oli tien vieressä kalliolle nouseva rinne eli alueen pitkä sivu rajautui tiehen. Muodoltaa alue oli pisaramainen eli ei ollut selviä kulmia. Tämä kulmattomuus myös pudotti mut kartalta, mutta onneksi se ei loppujenlopuksi haitannut. Tai haittasi sikäli, että etsintäsuunnitelmasta sain arvioksi erinomaisen, mutta sen toteuttamisesta en ;) Aloitimme ennalta määrätystä kulmasta nousemalla tieltä ylös rinteeseen. Rinteestä Gii nosti ekan ukon irtoamalla ja ilmaisemalla erinomaisen arvoisesti. Mun ajatus oli ollut lohkoa alue, mutta juutuinkin rinteen päälle. Siellä huomasin Giin olevan hajulla, mutta jätti työstämisen kesken. Kun 'takanurkan' jälkeen käännyimme alas, palasi hajun työstöön ja nosti toisen maalimiehen kallionkielekkeeltä. Siitä jatkoin alueen halkaisemista, ja kolmas maalimies istui suuren kivenlohkareen päällä reittimme vasemmalla puolella. Tämän ilmaisussa ei ollut kehumista, tai arvostelun mukaan se oli tyydyttävä. Gii siis juoksi edestakaisin maalimiehellä ilman, että olisi ensin kertonut löydöstä mulle. En tiedä, vaikuttiko tiheä risukko että ei mennyt heti maahan.
Kokeesta pääsimme läpi, mutta ilmaisua on kyllä yhä edelleen hinkattava. Tänään treeneissä sitä yritinkin. Etsin samanoloisen risukon ja sinne piiloutui 3 mm:stä. Kuultuani puhelimella vahvistetun löydön lähdin kävelemään poispäin. Ja nyt oli vielä pimeä. Mutta kyllähän se treeneissä toimi: Gii kiersi mun eteen kävelylinjalle ja painui maahan niin että olisin kompastunut siihen jos en olisi käskenyt näytölle. Miksei se kokeessa tehnyt niin? Jospa se vaan tarvitsee vielä vahvistusta lisää...
tiistai 15. lokakuuta 2013
Giin luonnetesti
Hiukan epäröiden ilmoitin Giin luonnetestiin 13.10. jossa tuomareina olivat Sami Heikkilä ja Tarja Matsuoi. Gii kuitenkin yllätti mut ja sai hyväksytyn tuloksen arvosteluin
Toimintakyky +1 kohtuullinen
Terävyys +1 pieni ilman jäljelle jäävää hyökkäyshalua
Puolustushalu +3 kohtuullinen, hillitty
Taisteluhalu +2 kohtuullinen
Hermorakenne +1 hieman rauhaton
Temperamentti +2 kohtuullisen vilkas
Kovuus +1 hieman pehmeä
Luoksepäästävyys +2a luoksepäästävä, aavistuksen pidättyväinen
Laukauspelottomuus ++ laukauskokematon
Loppupisteet 142
Alkulämmittelyssä Gii käyttäytyi kuten odotinkin eli menee moikkaamaan tuomaria, mutta ei erityisemmin tälle lämpeä. Leikkimään ei vieraan kanssa ryhdy, mutta mun aloitettua repimisleikin jatkaa sitä tuomarin kanssa. Taisteluhalusta tuomari loppupalautteessa kommentoi, että se näkyi 'opittua' leikkimistä paremmin testiosiossa kelkan kanssa: kelkan pysähdellessä Gii meni 'haastamaan' sitä. Giin reippaus yllätti myös sen puolustaessa mua hyökkääjää vastaan, samoin kuin räminätynnyrillä, mitä se alkupelästyksestä toivuttuaan halusi itse mennä tutkimaan. Yksin seinään kytkettynä Gii ei sitten enää ollutkaan niin reipas, vaan sai vain kerran muristua uhkaavalle lähestyjälle. Yllätys oli myös, että Gii ei pimeässä huoneessa heti juossutkaan mun luo vaan sitä piti kutsua tulemaan. Lopussa meille ammuttiin kolme kertaa, ja todettiin koiran reaktion laukauksiin pienenevän kerta kerralta.
Aivan testin lopussa olin havaitsevinani Giissä pientä kuormitusta, ikäänkuin se olisi odottanut että mistä kohta taas joku hyökkää sitä pelottelemaan. Vaikein paikka koiralle taisi olla, kun sen piti jäädä ensin meitä kohti hyökänneen tuomarin luo mun kävellessä etäämmälle. Tällöin paineistus ei välttämättä johtunut edeltäneestä hyökkäyksestä vaan siitä että vieras ihminen kiskoi sitä taluttimesta. Mutta kokonaisuutena testistä jäi kyllä positiivinen fiilis: Giin nössökuoren alla olikin yllättävästi potkua :)
Toimintakyky +1 kohtuullinen
Terävyys +1 pieni ilman jäljelle jäävää hyökkäyshalua
Puolustushalu +3 kohtuullinen, hillitty
Taisteluhalu +2 kohtuullinen
Hermorakenne +1 hieman rauhaton
Temperamentti +2 kohtuullisen vilkas
Kovuus +1 hieman pehmeä
Luoksepäästävyys +2a luoksepäästävä, aavistuksen pidättyväinen
Laukauspelottomuus ++ laukauskokematon
Loppupisteet 142
Alkulämmittelyssä Gii käyttäytyi kuten odotinkin eli menee moikkaamaan tuomaria, mutta ei erityisemmin tälle lämpeä. Leikkimään ei vieraan kanssa ryhdy, mutta mun aloitettua repimisleikin jatkaa sitä tuomarin kanssa. Taisteluhalusta tuomari loppupalautteessa kommentoi, että se näkyi 'opittua' leikkimistä paremmin testiosiossa kelkan kanssa: kelkan pysähdellessä Gii meni 'haastamaan' sitä. Giin reippaus yllätti myös sen puolustaessa mua hyökkääjää vastaan, samoin kuin räminätynnyrillä, mitä se alkupelästyksestä toivuttuaan halusi itse mennä tutkimaan. Yksin seinään kytkettynä Gii ei sitten enää ollutkaan niin reipas, vaan sai vain kerran muristua uhkaavalle lähestyjälle. Yllätys oli myös, että Gii ei pimeässä huoneessa heti juossutkaan mun luo vaan sitä piti kutsua tulemaan. Lopussa meille ammuttiin kolme kertaa, ja todettiin koiran reaktion laukauksiin pienenevän kerta kerralta.
Aivan testin lopussa olin havaitsevinani Giissä pientä kuormitusta, ikäänkuin se olisi odottanut että mistä kohta taas joku hyökkää sitä pelottelemaan. Vaikein paikka koiralle taisi olla, kun sen piti jäädä ensin meitä kohti hyökänneen tuomarin luo mun kävellessä etäämmälle. Tällöin paineistus ei välttämättä johtunut edeltäneestä hyökkäyksestä vaan siitä että vieras ihminen kiskoi sitä taluttimesta. Mutta kokonaisuutena testistä jäi kyllä positiivinen fiilis: Giin nössökuoren alla olikin yllättävästi potkua :)
torstai 1. elokuuta 2013
Kesäterässä
Huomaa, että loma on tehnyt tehtävänsä, kun olen senverran elpynyt, että meinaan jopa blogia päivittää! Olen ollut Oton, Netan ja Giin kanssa kohta kolme viikkoa mökillä. Noora oli Main kanssa kaverinamme aloittamassa lomaa, ja tulee viikonloppuna sitä yhdessä päättämään.
Otosta on kyllä tullut vanha. Se ei enää ihan aina lähde uimaan veneen perään tai juoksemaan mönkkärin vierelle. Itse asiassa kynnyksen ylittäminen ja autoon hyppääminen käy sille jo työstä: se ponnistaa pelkällä etupäällä. Lonkkien kohdalta se aristaa kosketusta, ja olenkin sille särkylääkkeitä syöttänyt. Hyvällä mielellä Otto kyllä tuntuu olevan. Lempparipuuhaansa rantakalojen "pyydystämistä" se jaksaa edelleen harrastaa ja vierailevia nuoria neitikoiria viihdyttää. Mutta sohvalla se kuorsaa huomattavasti enemmän kuin viime kesänä. Pitänee viedä Otto taas eläinlääkärille kun palaamme kotiin.
Netta on maalla elementissään. Vaikka se on kovin metsästysintoinen, niin onneksi kuitenkin pysyy (tai on ainakin toistaiseksi pysynyt) pihassa. Lenkeillä sensijaan se juoksee jäljestäen kaikkea mahdollista, ja löytää aina muraisimman turveojan jälkireissuista elpymiseen. Ja mustikoita Netta syö varmaan kaikista eniten.
Giin lomaa meinasin vähän käyttää myös treenaamiseen. Eli ajatus on vaihtaa Gii juoksukontakteille aksassa. Puomilla käytetään länkiä, ja se sujuu jo radallakin. Aalle askartelimme aurauskepeistä ja kulmapaloista 'kontaktikehikon' jonka keskelle on tarkoitus osua laukalla. Joitakin vuosia sitten Hyrynsalmen kunta järjesti yllätyksen ja kylältä löytyy agilitykenttä. Niinpä hankin sinne avaimen ja ajattelin saavani kontaktit kuntoon lomalla. Ensimmäinen haaste kentälle mennessäni yllätti eteläsuomalaisen: kuinka häätää poro pois ;-)
Toinen vähemmän kiva yllätys oli kentän ja Aan huono kunto. Kumirouhetta oli joskus esteen pinnassa ehkä ollut, mutta nyt se oli niin liukas ettei ollut mitään järkeä yrittää juoksuttaa koiraa. Niinpä Giikin on pitänyt vain lomailla. Ja siitä on löytynyt uusia piirteitä. Otolta se on kopioinut kalanpoikasten kyttäämisen rantavedessä ja halkojen varastamisen. Ja Makelta se näyttää ottaneen mallia, miten yrittää houkutella Nettaa leikkimään eli se juoksee hurjasti muristen volttia kunnes törmää Netan jalkoihin. Toistaiseksi Netta on pystynyt vastustamaan kiusausta. Ja kaikista kolmesta koirasta löytyy vimmaisen vartiokoiran piirteitä, pieninkin risahdus aikaansaa hurjan haukkumisen ja ryntäilyn.
Giin pekorintamalla ilmaisun vaihtaminen on ollut työläs prosessi. Säätöä, paineistumista, turhautumista, jäätymistä - koiran lisäksi myös ohjaajalla. Tai talvella tuntui, että ilmaisu oli about kasassa, mutta sitten intouduin vielä yrittämään josko näyttö ilman liinaa saataisiin toimimaan. Keväällä tuloksena oli koira, joka kyttäsi koko ajan mua eikä itsenäisesti liikauttanut karvaansakaan. Kesäkuussa päätin - kiitos Sari rohkaisusta! - ottaa vastoin 'oppikirjaa' suorapalkat käyttöön. Ekassa suorapalkkaharjoituksessa Gii oli tietty ihmeissään, mutta tokan kerran jälkeen sieltä kuoriutui taas esiin sitä entistä itsenäisesti ja ilolla työskentelevää koiraa :) Nyt siis olemme palanneet lähtöruutuun ja pitäisi taas yrittää rakentaa pakettia kasaan. Kyllä tämä sellaista tasapainoilua on miettiessä, miten edetä ettei vain tule yhtään paineistaneeksi koiraa ja aiheuttaneeksi sille osaamattomuuden tunteita. Lähinnä mietin siis, pitäiskö mun vielä vaihtaa ilmaisussa käsikosketus maahanmenoon. Onpa siis aina jotain mitä pähkiä...
torstai 18. huhtikuuta 2013
Startteja pitkästä aikaa
Lauantaina kisattiin agi + hyppy. Agiradalta nolla, -9,19 ja sij. 8. Aikaa hukattiin lähinnä kontakteille. Hyppärillä Git meni yhden hypyn ali, se ei tainnut ehtiä noteerata koko aitaa :D Muuten kiva rata!
Sunnuntaina ansin hyppäri, jolta nolla, -3,42 ja sij. 5. Tää oli tahmeeta, kepit oli tosi nihkeet ja ihan lopussa Git meinas hakea ihan väärän hypyn. Agiradalta hylky. Mä olin valssaamassa hypylle ja Git tuli alas mun selän taakse ja ehti keinulle. Vähän yllätyin et se haki keinulle, kun kepit ois ollu oikee vaihtoehto. Jatkettiin kuitenkin loppuun ja tehtiin pari hylkyä lisää :D Harmi kun ei oo videota yhdestäkään radasta, haluisin niin nähdä mitä me on oikeesti tehty!
Mai on puolestaan ollut äitillä Lahdessa ja ne on kovasti työstänyt sen ilmasua. Mai tarjoais kovasti haukkua kertomismuodoksi, en haluis siihenkään kohtaan haukkumista mut ei ole keksitty toistaiseksi muutakaan vaihtoehtoa. Mua ei yhtään innostas mikään patukan nykiminen tai maahanmenokaan...
Niin ja Mai harrasteli oksentelua, aloitti n.kk sitten, toivottavasti se ois nyt ohi. Ensin se kakoi ja oksenteli vaahtoa yhden yön, käytin ell ja se sai 5 päivän kuurin jotain mahansuojalääkettä. Pulauttelu jatkui ja vein sen toiselle lääkärille, siitä otettiin verikokeita ja röntgenkuva, ei mitään. Sen jälkeen se sai kolmea lääkettä kuurit. Koko ajan se on ollut ihan normaali muuten. Toki se on ollut ulkona ihan päätön syömään kaikkea roskaa ja paskaa, että ihmekkös jos vähän oksettaa...
Otto on myös käynyt lääkärissä. Se on ollut tosi haluton ulkoilemaan, se lähtee innokkaasti mutta on usein väsähtänyt 5min jälkeen. Sit se haluaa vain seisoa paikallaan ja näyttää huonovointiselta. Siitäkin otettiin verikokeita, joista ei selvinnyt mitään. Viime syksynähän siitä otettiin röntgenkuvia, nekin niin hyvät, ettei selitä. Nyt se syö kolmen viikon kuurin kortisonia ja katsellaan auttaako.
Netta on taas kynitty niin kauhian nättiin kesätukkaan - Pena ja patalappu-korvat :-D
lauantai 23. helmikuuta 2013
Kaikki tai ei mitään
Hurjaa, että Maikkis on jo 9kk (47cm, 12kg)! Ja sillä on jo ekat juoksutkin menossa. On muuten hiukka hölmön näköstä, kun Main töpö ei yltä housuista ulos :-D
Viime viikonloppu oltiin Lahdessa ja aika kului phpk:n järjestämää ja Minna Löfmanin pitämää kertova ilmasu koulutusta seuraten. Maista tuleekin nyt kans kertova :-D Haukkua oltiin ihan vähän aloteltu, meinasin opettaa haukkumaan jalan alla olevaa rasiaa. Ei vaan yhtään innostanut opettaa sitä haukkumaan. Rullalle taas en halunnut opettaa sen takia, että en usko mulla riittävän niin paljon aikaa peko-hommiin kuin se vaatisi. Tässä kertovan ilmasun opetuksessa taas tykkään tosi paljon siitä, että maalimiehet on täysin passiivisia ja mä teen kaiken opettamisen ja palkkaamisen.
Muuten hakua on tehty tosi harvakseltaan, viimisen kuukauden ajan vähän tiheemmin kun on päästy rakennusetsimään.
Agilityä on tehty säännöllisemmin koko ajan. Ryhmätreeneissä pidän Main nykyään vuoron odottelun ajan autossa, en vaan jaksa kuunnella sitä huutoa. Toki se myös kuumuu ja näykkii turhautumistaan, mutta pysty silti heti radalle päästessään keskittymään.
Ohjaustekniikoihin ollaan panostettu selvästi enemmän. Vastaseen käteen reagoimista on tehty paljon, samoin kääntymisiä. Ihan viime aikoina on alettu enemmän harjottelemaan irtoamista, niin sivulle kuin eteen. Pidempiä estevälejä ja vientejä tarvis harjotella. Lähdöt on hyvät.
Puomia (keskiosan tilalle putkipainot) on tehty erikseen namikupille juoksemisena ja erikseen pyöritty alastulolla. Viime treenistä jäi tosi hyvä fiilis! Toistaseks Mai ei ole esittänyt paimenkoira-kyttäys elkeitä, jee :D
Pussia on tehty "alusta" asti, sujuu. Bang game sujuu myös. Viime kerralla tutustuttiin renkaaseen, Mai hyvin keksi tarjota oikeaa toimintoa ja mä sain vaan naksutella ja heitellä lelua. Eiköhän me nää rengas ja muuri opetella kunnolla vasta kesällä. Kepit alotetaan kunhan lumet sulaa.
Noo, sit nää toko asiat... Mai ei osaa mitään kokonaista. Perusasennon oisin halunnut opettaa jotenkin näppärästi naksutellen, mutta ei ollut mitään herkkua niin ruoan perässä nyt mennään. Seuraamista tehty kauheen vähän, hiukka imutusta ja sit niin et mä peruutan. Mai tykkäis kauheesti vaan seurata kaukana, edessä, poikittain ja pomppien. Mutta istu, maahan, seiso jutut on tosi kivalla mallilla. Mai osaa tehdä i-m-i vaihtoja kaukoja ajatellen kivasti. Samoin liikkeen kautta (mä peruutan tai mai kiertää jotain) jäävät onnistuu kivasti, niissä selvää ajattelua taakse päin. Istu ja seiso tosin käsimerkillä.
Noutoa ei oo nyt hetkeen tehty yhtään, se on sellasta sähläämistä. Narrin blogista innoittuneena ollaan tehty vähän maalarinteippi etsintää. Paikkamakuuta tehty vähän, sen sijaan "käy siihen" toistoja tulee päivittäin kun tyyppi meinaa vähän turhan paljon puuhailla kaikkea väärissä kohdissa.
Mut parin viikon päästä alkaa pentutoko niin sen jälkeenhän me osataan kaikki :-D
Viime viikonloppu oltiin Lahdessa ja aika kului phpk:n järjestämää ja Minna Löfmanin pitämää kertova ilmasu koulutusta seuraten. Maista tuleekin nyt kans kertova :-D Haukkua oltiin ihan vähän aloteltu, meinasin opettaa haukkumaan jalan alla olevaa rasiaa. Ei vaan yhtään innostanut opettaa sitä haukkumaan. Rullalle taas en halunnut opettaa sen takia, että en usko mulla riittävän niin paljon aikaa peko-hommiin kuin se vaatisi. Tässä kertovan ilmasun opetuksessa taas tykkään tosi paljon siitä, että maalimiehet on täysin passiivisia ja mä teen kaiken opettamisen ja palkkaamisen.
Muuten hakua on tehty tosi harvakseltaan, viimisen kuukauden ajan vähän tiheemmin kun on päästy rakennusetsimään.
Agilityä on tehty säännöllisemmin koko ajan. Ryhmätreeneissä pidän Main nykyään vuoron odottelun ajan autossa, en vaan jaksa kuunnella sitä huutoa. Toki se myös kuumuu ja näykkii turhautumistaan, mutta pysty silti heti radalle päästessään keskittymään.
Ohjaustekniikoihin ollaan panostettu selvästi enemmän. Vastaseen käteen reagoimista on tehty paljon, samoin kääntymisiä. Ihan viime aikoina on alettu enemmän harjottelemaan irtoamista, niin sivulle kuin eteen. Pidempiä estevälejä ja vientejä tarvis harjotella. Lähdöt on hyvät.
Puomia (keskiosan tilalle putkipainot) on tehty erikseen namikupille juoksemisena ja erikseen pyöritty alastulolla. Viime treenistä jäi tosi hyvä fiilis! Toistaseks Mai ei ole esittänyt paimenkoira-kyttäys elkeitä, jee :D
Pussia on tehty "alusta" asti, sujuu. Bang game sujuu myös. Viime kerralla tutustuttiin renkaaseen, Mai hyvin keksi tarjota oikeaa toimintoa ja mä sain vaan naksutella ja heitellä lelua. Eiköhän me nää rengas ja muuri opetella kunnolla vasta kesällä. Kepit alotetaan kunhan lumet sulaa.
Noo, sit nää toko asiat... Mai ei osaa mitään kokonaista. Perusasennon oisin halunnut opettaa jotenkin näppärästi naksutellen, mutta ei ollut mitään herkkua niin ruoan perässä nyt mennään. Seuraamista tehty kauheen vähän, hiukka imutusta ja sit niin et mä peruutan. Mai tykkäis kauheesti vaan seurata kaukana, edessä, poikittain ja pomppien. Mutta istu, maahan, seiso jutut on tosi kivalla mallilla. Mai osaa tehdä i-m-i vaihtoja kaukoja ajatellen kivasti. Samoin liikkeen kautta (mä peruutan tai mai kiertää jotain) jäävät onnistuu kivasti, niissä selvää ajattelua taakse päin. Istu ja seiso tosin käsimerkillä.
Noutoa ei oo nyt hetkeen tehty yhtään, se on sellasta sähläämistä. Narrin blogista innoittuneena ollaan tehty vähän maalarinteippi etsintää. Paikkamakuuta tehty vähän, sen sijaan "käy siihen" toistoja tulee päivittäin kun tyyppi meinaa vähän turhan paljon puuhailla kaikkea väärissä kohdissa.
Mut parin viikon päästä alkaa pentutoko niin sen jälkeenhän me osataan kaikki :-D
lauantai 2. helmikuuta 2013
Vähätreenistä arkea
Gii steriloitiin tähystämällä 4.1. Lahden Eläinlääkäriasemalla, tai siis Vethaushan se nykyään on. Jätimme Giin sinne aamulla puoli yhdeksän ja haimme yhden jälkeen pois. Operaatio oli sujunut normaalisti. Heräämisen jälkeen kauluri oli tarpeen, sillä Gii oli oli yrittänyt napsia hoitajia. Giillä oli selvästi huono olo nukutuksesta toipuessa. Kotona se oli hyvin ärhäkkä muille koirille ja mieluiten lepäilikin häkissään. Yöksi mä majoituin Giin kanssa työhuoneeseen ja varauduin valvomaan kipeän koiran kanssa. Mutta toisin kävi: vaikka sillä oli pönttö päässä niin se nukkui hyvin. Ja aamulla se oli kuin aina ennenkin. Annoin kuitenkin kolmena päivänä sille tulehduskipulääkkeen, kuten oli ohjeistettu. Mutta kaiken kaikkiaan oli kyllä helppo operaatio! Kun nukutuksesta selvisi, niin mitään kipuja tms. en koirassa havainnut. Operaatio oli tehty kahden pienen aukon kautta: toisessa oli yksi tikki ja toisessa kaksi tikkä. Haasteeksi sitten muodostuikin lepovaatimus, Gii kun ei ollenkaan ymmärtänyt miksei enää tehdä mitään.
Nyt taas on treenejä jatkettu, vaikka mun työreissut tuppaakin häiritsemään. Giin kertova ilmaisu on periaatteessa paketissa. Jostain syystä - kun keksisin vaan miksi - Gii tekee yleensä ekat toistot hyvin, mutta kolmannella tai neljännellä jäätyy tuijottelemaan. Viime viikonloppuna oltiin Nooran kanssa treenaamassa. Eka piilo oli kontissa pressun takana, toinen makaava lumikinoksessa: nämä hyvät. Sitten kolmas oli autonlavojen välissä. Gii kävi mm:llä ja palasi noin 10 m päähän musta ja jäi tuijottamaan. Jos mä otan sen kanssa tuijotuskisan, niin se sitten vie aikaa. Jos lähden kävelemään toiseen suuntaan tai etenkin jos juoksen poispäin, niin se auttaa koiraa tulemaan mun käteen (=kertomaan löydöstä). Samoin jos pyydän sanallisesti, niin silloin se tietty tulee. Mutta mikä ihme tämän jäätymisen tekee toistojen myötä??? Nyt, niinkuin yleensä muulloinkin, teimme neljännen korjaavan kerran, missä Gii näki mm:n lähdön ja ilmaisu taas sujui.
Noora on päättänyt tehdä Maista haukkuvan ja opettanut Main menemään maahan rasialle. Mulla oli rasia jalan alla (avoimena ja muutama makkaranpala rasiassa). Haukkuherkkänä ja herkästi turhautuvana Mai tarjosi haukkua nopeasti, ja sai sitten rasiasta palkan. Ajatus on siis, että Mai opetetaan kohdistamaan haukkumisen mm:n jalkaan ja että palkka tulee jalan alta: ei sitten tarvitse hyppiä mm:n päälle. Maille suurin epäuskon aihe treenissä oli, että voiko se tosiaan saada palkkaa haukkumisesta ;-)
Otto ja Netta saivat tehdä omat etsintäreeninsä myös, mutta niistä en ihmeempää muista...
Sunnuntaina yritimme mennä Orimattilaan mätsäriin, mutta liian moni muu oli saanut saman ajatuksen ja paikka oli tupaten täynnä. Muutimmekin suunnitelmia ja Noora treenasi tokoa Main ja Giin kanssa. Maanantaina oli agilitya. Teimme putki/puomi erottelua ja sylkkäreitä. Sylkkärit sujuvat hienosti kentän laidalla, mutta radalla esteet vetävät puoleensa paljon vahvemmin kuin mä.
Uutena virikkeenä olen ryhtynyt opettamaan Giitä temppuilemaan jumppapallon päällä. Giistä se on tosi kivaa! Intoa ja pomppista riittää niin, että pallon paikallaanpitäjä tarvitsee kunnon suojavarusteet ;-)
Nyt taas on treenejä jatkettu, vaikka mun työreissut tuppaakin häiritsemään. Giin kertova ilmaisu on periaatteessa paketissa. Jostain syystä - kun keksisin vaan miksi - Gii tekee yleensä ekat toistot hyvin, mutta kolmannella tai neljännellä jäätyy tuijottelemaan. Viime viikonloppuna oltiin Nooran kanssa treenaamassa. Eka piilo oli kontissa pressun takana, toinen makaava lumikinoksessa: nämä hyvät. Sitten kolmas oli autonlavojen välissä. Gii kävi mm:llä ja palasi noin 10 m päähän musta ja jäi tuijottamaan. Jos mä otan sen kanssa tuijotuskisan, niin se sitten vie aikaa. Jos lähden kävelemään toiseen suuntaan tai etenkin jos juoksen poispäin, niin se auttaa koiraa tulemaan mun käteen (=kertomaan löydöstä). Samoin jos pyydän sanallisesti, niin silloin se tietty tulee. Mutta mikä ihme tämän jäätymisen tekee toistojen myötä??? Nyt, niinkuin yleensä muulloinkin, teimme neljännen korjaavan kerran, missä Gii näki mm:n lähdön ja ilmaisu taas sujui.
Noora on päättänyt tehdä Maista haukkuvan ja opettanut Main menemään maahan rasialle. Mulla oli rasia jalan alla (avoimena ja muutama makkaranpala rasiassa). Haukkuherkkänä ja herkästi turhautuvana Mai tarjosi haukkua nopeasti, ja sai sitten rasiasta palkan. Ajatus on siis, että Mai opetetaan kohdistamaan haukkumisen mm:n jalkaan ja että palkka tulee jalan alta: ei sitten tarvitse hyppiä mm:n päälle. Maille suurin epäuskon aihe treenissä oli, että voiko se tosiaan saada palkkaa haukkumisesta ;-)
Otto ja Netta saivat tehdä omat etsintäreeninsä myös, mutta niistä en ihmeempää muista...
Sunnuntaina yritimme mennä Orimattilaan mätsäriin, mutta liian moni muu oli saanut saman ajatuksen ja paikka oli tupaten täynnä. Muutimmekin suunnitelmia ja Noora treenasi tokoa Main ja Giin kanssa. Maanantaina oli agilitya. Teimme putki/puomi erottelua ja sylkkäreitä. Sylkkärit sujuvat hienosti kentän laidalla, mutta radalla esteet vetävät puoleensa paljon vahvemmin kuin mä.
Uutena virikkeenä olen ryhtynyt opettamaan Giitä temppuilemaan jumppapallon päällä. Giistä se on tosi kivaa! Intoa ja pomppista riittää niin, että pallon paikallaanpitäjä tarvitsee kunnon suojavarusteet ;-)
sunnuntai 30. joulukuuta 2012
Lomalla
Koirat ovat nyt olleet puolitoista viikkoa yhdessä, kun Noora tuli joululomalle Lahteen. Ennen joulua torstaina käytimme Oton Lahdessa tutulla eläinlääkärillä kontrollissa. Ja treenikielto peruttiin :) Nivelrikko on sen verran lievä, että koira saa liikkua niin paljon kuin haluaa. Eniten eläinlääkäriä huolestutti Oton korvat.Canofite-korvatipat olivat vieneet kuulon - ilmankos Otto oli niin rauhallinen ;-) ja Noora keskeytti tippojen laiton, jolloin kuulo onneksi palautui. Nyt saimme Otiborinia viikon kuurin, ja lisäksi silmätippoja.
Joulunalusviikolla torstaina ja lauantaina treenasimme pekoa. Torstaina teimme taajamaetsintää Metsäkankaalla. Netalle oli eka ukko heti lähdön jälkeen kirkon viereisessä metsikössä. Tuntui ettei Netta ensin ollut oikein kartalla. Noora ohjasi sitä pitkästä aikaa, ja Netta yritti ekalta mm:ltä tuoda rullan mulle kun olin perässäkävelijänä. Ja sitten teki ilmaisun mm:n riisumalla rukkasella ;-) Kaksi seuraavaa ukkoa sen sijaan jo työsti hienosti, vaikka saikin etsiä ison alueen. Toinen löytyi parkkipaikan keskeltä roskiksen takaa ja kolmas pienestä metsäkaistaleesta. Maille otettiin kolme mm:stä kirkon ja ostarin väliseen metsikköön: meni ongelmitta. Giille otin samat piilot kuin Maille, annoin sen etsiä vapaana ja treenasin aina vaan sitä ilmaisua. Vihdoin alkaa käteen tuleminen sujua, ja päätin että on aika ruveta häivyttämään rasianpohjaa mm:llä, varsinkin kun se häviää jo muutenkin lumihankeen.
Lauantaina ja joulupäivänä olimme Nooran kanssa kahdestaan varikolla. Maille kokeiltiin ekat umpparit (muovinen hiekkasäiliö, jossa murtumareikä kyljessä sekä kaappi, jossa aukko) sekä korkealla (rappusilla ja tikkailla seinänvieressä) olevat piilot. Tosi hienosti löysi! Giille Noora oli mm:nä ja jätimme rasian pois. Ekalla kerralla Noora joutui koiralle sanomaan 'loppu' että sai sen lähtemään, seuraavat kerrat lähti avuitta hakemaan mua. Jospa tämä kertova ilmaisu nyt alkaisi viimeinkin sujua! Netalle oli joulupäivänä yksi piilo alueen perällä, ajatuksena että saisi etsiä pidempään. Noora yritti saada koiran tarkistamaan aluetta, mutta Netta saikin hajun. Tuli siis kokeiltua, että Netalle mm:n haju on vahvempi kutsu kuin ohjaajan huuto. Netta teki hienon ilmaisun, vaikka matka olikin varsin pitkä. Netta pitäisi kyllä viedä kokeisiin ensi vuonna...
Sunnuntaina oli aksan vuoro. Teimme sovellettuna samaa rataa, mitä mä olin tiistaina tehnyt Samin treenissä teemana saksalainen. Kun olemme nelistään (Noora, mä, Gii ja Mai) hallilla, niin Gii kerää kunnon kierrokset ja huutaa odotellessaan vuoroaan. Mä en siis juuri onnistumisia kokenut, kun koira sinkosi pienimmästäkin heilauksesta kohti ääretöntä - tai putkia.
Joulun jälkeisenä torstaina pakkasimme Ekin kanssa kaikki neljä koiraa autoon: Otto ja Gii isoon häkkiin, Mai pienempään metalliin ja Netta kevythäkkiin. Matka meni kyllä hienosti, Mikkelissä Mai kävi pikaisesti pissalla mutta muuten ajoimme yhtä soittoa Kajaaniin. Siellä saivat kaikki käydä jaloittelemassa ennenkuin odottivat autossa meidän ruokaostosten ajan ja sitten vielä tunnin siivu mökille. Kaksi päivää Maissa tuntui olevan patoutunutta energiaa, mutta nyt kolmantena sekin on jo rauhoittunut. Kyllä Gii on jaksanut leikkiä Main kanssa! Tuntikausia ne vehtaavat lumihangessa, jahtaavat toisiaan ja painivat. Ne ovat niin samankokoiset (Gii n. 47 cm ja Mai 47,5 cm) ja äkkiseltään samannäköisetkin, että onneksi hännänmitasta erottaa ;-) Tuntuu kuin Gii ottaisi takaisin 'omaa nuoruuttaan' kun se ei silloin oikein uskaltanut kenenkään kanssa leikkiä. Otto intoutuu välillä juoksuun mukaan, mutta eihän se oikein vauhdissa pysy. Netta toivoo saavansa juosta rauhassa omia polkujaan. Lunta Kainuussa on vähemmän kuin etelämmässsä ja me onkin kävelty pitkin metsiä ja järven jäitä pihassa tehtävän risusavotan lisäksi. Risujen keräämisessä - eli levittämisessä ja silppuamisessa - koirat ovatkin erittäin innokkaita. Tänään houkuttelin Ekin mm:ksi ja tehtiin kaikkien koirien kanssa lyhyt hakutreeni, mikä jokaisen osalta meni ilahduttavan hyvin.
Giille olen pitkän pohdinnan jälkeen varannut tähystyksellä tehtävään strerilisaatioon ajan 4.1. Tai vielähän mä sen voin peruakin...
Joulunalusviikolla torstaina ja lauantaina treenasimme pekoa. Torstaina teimme taajamaetsintää Metsäkankaalla. Netalle oli eka ukko heti lähdön jälkeen kirkon viereisessä metsikössä. Tuntui ettei Netta ensin ollut oikein kartalla. Noora ohjasi sitä pitkästä aikaa, ja Netta yritti ekalta mm:ltä tuoda rullan mulle kun olin perässäkävelijänä. Ja sitten teki ilmaisun mm:n riisumalla rukkasella ;-) Kaksi seuraavaa ukkoa sen sijaan jo työsti hienosti, vaikka saikin etsiä ison alueen. Toinen löytyi parkkipaikan keskeltä roskiksen takaa ja kolmas pienestä metsäkaistaleesta. Maille otettiin kolme mm:stä kirkon ja ostarin väliseen metsikköön: meni ongelmitta. Giille otin samat piilot kuin Maille, annoin sen etsiä vapaana ja treenasin aina vaan sitä ilmaisua. Vihdoin alkaa käteen tuleminen sujua, ja päätin että on aika ruveta häivyttämään rasianpohjaa mm:llä, varsinkin kun se häviää jo muutenkin lumihankeen.
Lauantaina ja joulupäivänä olimme Nooran kanssa kahdestaan varikolla. Maille kokeiltiin ekat umpparit (muovinen hiekkasäiliö, jossa murtumareikä kyljessä sekä kaappi, jossa aukko) sekä korkealla (rappusilla ja tikkailla seinänvieressä) olevat piilot. Tosi hienosti löysi! Giille Noora oli mm:nä ja jätimme rasian pois. Ekalla kerralla Noora joutui koiralle sanomaan 'loppu' että sai sen lähtemään, seuraavat kerrat lähti avuitta hakemaan mua. Jospa tämä kertova ilmaisu nyt alkaisi viimeinkin sujua! Netalle oli joulupäivänä yksi piilo alueen perällä, ajatuksena että saisi etsiä pidempään. Noora yritti saada koiran tarkistamaan aluetta, mutta Netta saikin hajun. Tuli siis kokeiltua, että Netalle mm:n haju on vahvempi kutsu kuin ohjaajan huuto. Netta teki hienon ilmaisun, vaikka matka olikin varsin pitkä. Netta pitäisi kyllä viedä kokeisiin ensi vuonna...
Sunnuntaina oli aksan vuoro. Teimme sovellettuna samaa rataa, mitä mä olin tiistaina tehnyt Samin treenissä teemana saksalainen. Kun olemme nelistään (Noora, mä, Gii ja Mai) hallilla, niin Gii kerää kunnon kierrokset ja huutaa odotellessaan vuoroaan. Mä en siis juuri onnistumisia kokenut, kun koira sinkosi pienimmästäkin heilauksesta kohti ääretöntä - tai putkia.
Joulun jälkeisenä torstaina pakkasimme Ekin kanssa kaikki neljä koiraa autoon: Otto ja Gii isoon häkkiin, Mai pienempään metalliin ja Netta kevythäkkiin. Matka meni kyllä hienosti, Mikkelissä Mai kävi pikaisesti pissalla mutta muuten ajoimme yhtä soittoa Kajaaniin. Siellä saivat kaikki käydä jaloittelemassa ennenkuin odottivat autossa meidän ruokaostosten ajan ja sitten vielä tunnin siivu mökille. Kaksi päivää Maissa tuntui olevan patoutunutta energiaa, mutta nyt kolmantena sekin on jo rauhoittunut. Kyllä Gii on jaksanut leikkiä Main kanssa! Tuntikausia ne vehtaavat lumihangessa, jahtaavat toisiaan ja painivat. Ne ovat niin samankokoiset (Gii n. 47 cm ja Mai 47,5 cm) ja äkkiseltään samannäköisetkin, että onneksi hännänmitasta erottaa ;-) Tuntuu kuin Gii ottaisi takaisin 'omaa nuoruuttaan' kun se ei silloin oikein uskaltanut kenenkään kanssa leikkiä. Otto intoutuu välillä juoksuun mukaan, mutta eihän se oikein vauhdissa pysy. Netta toivoo saavansa juosta rauhassa omia polkujaan. Lunta Kainuussa on vähemmän kuin etelämmässsä ja me onkin kävelty pitkin metsiä ja järven jäitä pihassa tehtävän risusavotan lisäksi. Risujen keräämisessä - eli levittämisessä ja silppuamisessa - koirat ovatkin erittäin innokkaita. Tänään houkuttelin Ekin mm:ksi ja tehtiin kaikkien koirien kanssa lyhyt hakutreeni, mikä jokaisen osalta meni ilahduttavan hyvin.
Giille olen pitkän pohdinnan jälkeen varannut tähystyksellä tehtävään strerilisaatioon ajan 4.1. Tai vielähän mä sen voin peruakin...
torstai 13. joulukuuta 2012
ootko mai syöny oton energian
Tänään tehtiin vähän saksalaista, tai oikeastaan sen loppuosaa. Hassua miten Mai hallilla pysyy paikallaan paljon paremmin kuin kotona :D Siellä se osaa jopa seisoa paikallaan, vissiin tarpeeks kova motivaatio, tai tietty alkaa myös oppia kaavaa siellä.
Puomia on tehty "kokonaisena" kerran, eli keskiosan tilalla oli putkipainot, niin sai vähän irti maasta. Se suju tosi kivasti! Muuten tehty pelkkää alastuloa ja alkuun oli siivekkeetkin mukana. Kotona on laatikon kanssa harjoteltu tekniikkaa, meinaa vaan olla ahdasta.
Main kanssa on kyllä tosi kiva tehdä, se keskittyy hyvin ja yrittää kovasti! Vielä tässä vaiheessa edistymistäkin tapahtuu niin nopeasti ja paljon. Ainoo vaan, että se vois olla vähän huolellisempi leikkiessä, että mihin iskee hampaansa... :D Ja muutenkin se mielellään vähän näykkis, kun ei suju.
Ilmasun päättäminen on taas tosi vaikeeta! Mä haluaisin tehdä Maistakin rullakoiran, mutta haukku houkuttais silti :D En haluais opettaa sitä haukkumaan, koska sen jälkeen se tarjoaa sitä kyllä myös muissa tilanteissa, ja se haukkuu jo ihan tarpeeksi. Tai no nyt se ei hauku tehdessään, mutta muuten kyllä. Toisaalta Maissa on tosi paljon samaa kuin Otossa ja Otolla haukku vaan toimi tosi hyvin.
Otto sai eläkemääräyksen :( Se oli ollut haluton ulkoilemaan ja sillä oli muutaman kerran ihme kuolauskohtaus. Se saatto parissa tunnissa nukkuessaan kuolata makuualustansa aivan läpimäräksi. Pari viikkoa sitten käytin sen lääkärissä täällä. Lääkäri halus rauhottaa ja kuvata Oton. Lonkista ja kyynäristä löyty alkavaa nivelrikkoa, lisäksi nielutulehdus, laajentunut sydän ja hiivaa korvissa (taas...). Lisäksi lääkäri epäili, että Otolla on kaihi. Otto sai kahden viikon antibiootti ja kipulääkekuurin sekä korvatippoja. Ens viikolle yritetään saada kontrollikäynti Lahessa. Ja totta kai heti alkaa vaivat, kun pari kuukautta sitten oli 10-v. synttärit ja vakuutus ei enää kata :D
Ihan kuin Otto olis kuullut, että lääkäri käski sen eläkepäiville! Musta tuntuu, että sen kuulo on huonontunut tosi paljon. Se saattaa vaan nukkua vieressä, kun treenaillaan Main kanssa tai oltais lähdössä ulos. Ja se vaan nukkuu ja "näkee unia" tosi paljon.
Saa nähdä muuttuuko sen käytös, kun mennään muutamaksi viikoksi Lahteen.
sunnuntai 25. marraskuuta 2012
Treeniä ja elämää myös Lahdessa
Jospas mäkin välillä raportoisin tehtyjä ja tekemättä jääneitä... Alkusyksy meni juoksujen ja muun säätämisen kanssa treenien jäädessä vähemmälle. Mutta nyt on myös me päästy taas normielämään kiinni. Ja mä olen yllättänyt itseni innostumalla aksasta! Maanantaisin käyn Giin kanssa Korkeavireellä ja tiistaisin VAU:lla treeneissä. Gii on aivan ihanteellinen opettaja: jos mä satun ohjaamaan edes vähänsinnepäin, niin Gii hoitaa kyllä osansa hienosti. Mä olen ollut aivan otettu, kuinka innoissaan ja täydellä sydämellä se on tekemässä jopa mun ohjaamana. Tämä helpottaa lajin opettelua: mun ei tarvitse keskittyä kuin omaan suoritukseen. Tai no, Giin kontakteille hiipimisessä kyllä edelleen olisi tekemistä.
Pekorintamalla ilmaisun vaihto on yhä vaiheessa. Yritykseni opettaa koira ilmaisemaan niin, että koskee mua käteen löydön merkiksi ja sitten johdattaa mm:lle vapaasti edestakaisin juosten, johti jäätymiseen. Löydettyään mm:n Gii pysähtyi johonkin mm:n ja mun välille tuijottamaan mua. Nyt olen sitten päätynyt kytkemään koiran näytölle, mutta edelleen ketjun heikoin lenkki on ilmaisu mulle käteen koskemalla. Maalimieheltä lähteminen kertomaan ja mun vetämiseni liinassa löydölle sen sijaan sujuvat hyvin. Mä olen nyt viimeajat treenannut vain partioimalla etsimistä. En tiedä, oliko jotain yhteensattumien summaa, mutta Giin etsimistyöskentely muuttui liian kyseleväksi, ohjausta odottavaksi ja musta riippuvaiseksi. Kävin sitten itsetutkiskelua, että jos kaikkea ei saa niin mitä ainakin haluaisi. Ja mä toivoisin saavani takaisin sen itsenäisesti työskentelevän koiran, millainen Gii vielä viime syksynä oli. Pistottamis- ja risteilytreenit olen siis jättänyt (ainakin toistaiseksi) kokonaan pois. Eli talven treeniteemana meillä on pekossa ilmaisun lisäksi itsenäisyys.
Netta on nyt ollut muutaman viikon taas mulla. Ja sen kanssa hakutreenit ovat yllättäneet positiivisesti! Eilen olimme Hepekon raunioilla vierailemassa. Pyysin Netalle 3 mm. Aloitin työskentelyn raunion vasemmasta yläkulmasta, mutta Netta sai pian hajun ja paineli alueen oikeaan alakulmaan ;-) Annoin sen mennä, ja sieltähän se pian rulla suussa tuli. Tarkoituksemme oli palata tältä mm:ltä takaisin lähtökulmaan, mutta matkalla Netta sai hajun 'keskikasalta' ja toi rullan kasan päältä. Mm oli siis tunnelissa kasan alla, mutta tunnelin suulta ei koira saanut hajua. Lähetin sen tunneliin, mutta se ei uskaltanut laskeutua keskiosaan , kun putki loppui. Mun piti sitten ryömiä koiran kaveriksi mm:lle palkan hakuun. Luulen että Netan selkävaiva tekee sen varovaiseksi: kun se ei pimeässä hahmota syvyyttä niin ei uskalla hypätä. Kolmatta mm:stä, joka oli umpipiilossa putkessa kasojen alla, etsimme hiukan pidempään. Sen Netta lopuksi ilmaisi hienosti suljetun putken suulta :) Netalle on tullut tyyliksi, että se ottaa rullan suuhun kun saa hajun, mutta voi sitten vielä jatkaa tarkentamista rulla suussa ja tulla kertomaan löydöstä vasta kun on päättänyt tarkan mm-paikan. Pitäisi vaan enemmän päästä treenaamaan raunioille. Omista raunioista kun ei voi puhua: siellä on lähinnä 2 putkea betonikasan alla...Mutta perusohjelmaamme kuuluu siis torstain ja lauantain hakutreenit. Sunnuntaina ehtisi vielä hakua treenaamaan, jos saisi porukkaa kasaan.
Eläinlääkärille on ollut taas tarvetta. Eilen illalla Roope voiteli uunivuokaa, ja päätti sitten antaa Giin nuolla silikonisen sudin. Sudistapa irtosi harjaspää, ja Gii nielaisi sen. Yritin oksennuttaa koiraa vetyperoksidiliuksella: annoin sitä 3 kertaa ilman tulosta. Soitin sitten päivystykseen, että kuinka paljon koiralle sitä voi antaa. Ell sanoi, että jos ei se kolmesta kerrasta ole oksentanut, niin ei enää kannata. Käski antamaan vähän ruokaa koiralle ja sitten yrittämään suolalla. Tämäkään ei tepsinyt. Piti sitten puoleltaöin lähteä asemalle, jossa Gii sai oksennuspiikin. Oksentikin aseman lattialle silikonisudinpään - ja melkoinen määrä varastettuja broilerinsiipiä!! Kotona oli siis saunassa brsiipiä sulamassa ja odottamassa pussitusta pienempinä erinä. Oksennutin Giitä pesuhuoneessa, ja muutaman kerran jätin sen sinne hetkeksi yksin. Niissä väleissä se oli käynyt salaa syömässä siipiä, mutta aina palannut paikalleen surkean jä kärsivän näköiseksi ennen mun takaisin tuloa - on se vaan ovela! Mutta pääasia että suti tuli mahasta.
Otolla on syksyn aikana muutaman kerran tullut 'kuolauskohtauksia'. Se saattaa hetkessä kuolata esim. makuualustansa aivan läpimäräksi. Nyt se on ollut myös haluton liikkumaan. Täytynee sekin ell:lle viedä.
Pekorintamalla ilmaisun vaihto on yhä vaiheessa. Yritykseni opettaa koira ilmaisemaan niin, että koskee mua käteen löydön merkiksi ja sitten johdattaa mm:lle vapaasti edestakaisin juosten, johti jäätymiseen. Löydettyään mm:n Gii pysähtyi johonkin mm:n ja mun välille tuijottamaan mua. Nyt olen sitten päätynyt kytkemään koiran näytölle, mutta edelleen ketjun heikoin lenkki on ilmaisu mulle käteen koskemalla. Maalimieheltä lähteminen kertomaan ja mun vetämiseni liinassa löydölle sen sijaan sujuvat hyvin. Mä olen nyt viimeajat treenannut vain partioimalla etsimistä. En tiedä, oliko jotain yhteensattumien summaa, mutta Giin etsimistyöskentely muuttui liian kyseleväksi, ohjausta odottavaksi ja musta riippuvaiseksi. Kävin sitten itsetutkiskelua, että jos kaikkea ei saa niin mitä ainakin haluaisi. Ja mä toivoisin saavani takaisin sen itsenäisesti työskentelevän koiran, millainen Gii vielä viime syksynä oli. Pistottamis- ja risteilytreenit olen siis jättänyt (ainakin toistaiseksi) kokonaan pois. Eli talven treeniteemana meillä on pekossa ilmaisun lisäksi itsenäisyys.
Netta on nyt ollut muutaman viikon taas mulla. Ja sen kanssa hakutreenit ovat yllättäneet positiivisesti! Eilen olimme Hepekon raunioilla vierailemassa. Pyysin Netalle 3 mm. Aloitin työskentelyn raunion vasemmasta yläkulmasta, mutta Netta sai pian hajun ja paineli alueen oikeaan alakulmaan ;-) Annoin sen mennä, ja sieltähän se pian rulla suussa tuli. Tarkoituksemme oli palata tältä mm:ltä takaisin lähtökulmaan, mutta matkalla Netta sai hajun 'keskikasalta' ja toi rullan kasan päältä. Mm oli siis tunnelissa kasan alla, mutta tunnelin suulta ei koira saanut hajua. Lähetin sen tunneliin, mutta se ei uskaltanut laskeutua keskiosaan , kun putki loppui. Mun piti sitten ryömiä koiran kaveriksi mm:lle palkan hakuun. Luulen että Netan selkävaiva tekee sen varovaiseksi: kun se ei pimeässä hahmota syvyyttä niin ei uskalla hypätä. Kolmatta mm:stä, joka oli umpipiilossa putkessa kasojen alla, etsimme hiukan pidempään. Sen Netta lopuksi ilmaisi hienosti suljetun putken suulta :) Netalle on tullut tyyliksi, että se ottaa rullan suuhun kun saa hajun, mutta voi sitten vielä jatkaa tarkentamista rulla suussa ja tulla kertomaan löydöstä vasta kun on päättänyt tarkan mm-paikan. Pitäisi vaan enemmän päästä treenaamaan raunioille. Omista raunioista kun ei voi puhua: siellä on lähinnä 2 putkea betonikasan alla...Mutta perusohjelmaamme kuuluu siis torstain ja lauantain hakutreenit. Sunnuntaina ehtisi vielä hakua treenaamaan, jos saisi porukkaa kasaan.
Eläinlääkärille on ollut taas tarvetta. Eilen illalla Roope voiteli uunivuokaa, ja päätti sitten antaa Giin nuolla silikonisen sudin. Sudistapa irtosi harjaspää, ja Gii nielaisi sen. Yritin oksennuttaa koiraa vetyperoksidiliuksella: annoin sitä 3 kertaa ilman tulosta. Soitin sitten päivystykseen, että kuinka paljon koiralle sitä voi antaa. Ell sanoi, että jos ei se kolmesta kerrasta ole oksentanut, niin ei enää kannata. Käski antamaan vähän ruokaa koiralle ja sitten yrittämään suolalla. Tämäkään ei tepsinyt. Piti sitten puoleltaöin lähteä asemalle, jossa Gii sai oksennuspiikin. Oksentikin aseman lattialle silikonisudinpään - ja melkoinen määrä varastettuja broilerinsiipiä!! Kotona oli siis saunassa brsiipiä sulamassa ja odottamassa pussitusta pienempinä erinä. Oksennutin Giitä pesuhuoneessa, ja muutaman kerran jätin sen sinne hetkeksi yksin. Niissä väleissä se oli käynyt salaa syömässä siipiä, mutta aina palannut paikalleen surkean jä kärsivän näköiseksi ennen mun takaisin tuloa - on se vaan ovela! Mutta pääasia että suti tuli mahasta.
Otolla on syksyn aikana muutaman kerran tullut 'kuolauskohtauksia'. Se saattaa hetkessä kuolata esim. makuualustansa aivan läpimäräksi. Nyt se on ollut myös haluton liikkumaan. Täytynee sekin ell:lle viedä.
lauantai 17. marraskuuta 2012
treenielämää!
Nyt on viikon sisään tehty aksaa useampi kerta. Viikonloppu oltiin Lahdessa ja käytiin Korkeavireellä treenaamassa ja videoitiinkin.
Tiistaina oltiin Sapekon tokotreeneissä. Muu sujui hyvin paitsi odottaminen... :D
tiistai 6. marraskuuta 2012
kotiseilaaja seppo
Taas voisi tulla vaan päivittelemään kuin Mai on kasvanut :-D Menee kyllä aika nopeasti, ei uskoisi, että nappula on jo 5,5kk. Ei tullut näköjään 5kk mittoja otettua, mutta viikko ennen Mai oli 42,5cm korkea ja viikon myöhemmin 44cm ja 9,5kg.
Nyt taas tuntuu, että se on tosi hoikassa kunnossa, kun on tullut liikuttua vähän enemmän. Eilen Mai sai ekaa kertaa syödä kokonaisia broiskun siipiä, ja sehän meni yllättävän hyvin. Mai tajus pureskella kunnolla, niin ei tarvinut kohta oksentaa ja syödä uusiksi, mitä Git harrasti...
Aksaan Mai on ihan super innostunut ja tekee tosi hyvällä keskittymisellä. Vuoron odottaminen sen sijaan on järkyttävää huutamista, jos sen laittaa vaan seinään kiinni. Toistaseksi on harjotettu putkeen lähetyksiä ja perusohjaustekniikoita aidalla. Keinun kanssa on pari kertaa tehty bang game:ia, puomin pätkää pari kertaa namikupille, vaikka kontaktit varsinaisesti opetellaankin laatikon kanssa.
Mai on myös tajunnut, että kun mä kävelen seinän viereen niin tekeminen loppuu ja se joutuu odottamaan, ja tästäkös se menee ihan sekasin, kun ei millään malttaisi lopettaa :D
Git oli mulla lokakuussa viikon ja nyt tämän viikon. Lokakuussa päästiin myös kisaamaan: sattui hyvin, että viikon ehti treenata ja lauantaina oli sitten kolmosten kisat täällä Lappeenrannassa. Eka rata oli agirata, kontaktit on taas tauon takia (yllättävää juu...) huonommalla mallilla. Giitä ahdistaa. Toinen rata onneksi hyppäri, ja oli kivaa! Aikaa hukattiin pariin turhaan pyörimiseen, ihme ettei kiellon arvoisia, ja sijotus 4.
Nyt taas tuntuu, että se on tosi hoikassa kunnossa, kun on tullut liikuttua vähän enemmän. Eilen Mai sai ekaa kertaa syödä kokonaisia broiskun siipiä, ja sehän meni yllättävän hyvin. Mai tajus pureskella kunnolla, niin ei tarvinut kohta oksentaa ja syödä uusiksi, mitä Git harrasti...
Aksaan Mai on ihan super innostunut ja tekee tosi hyvällä keskittymisellä. Vuoron odottaminen sen sijaan on järkyttävää huutamista, jos sen laittaa vaan seinään kiinni. Toistaseksi on harjotettu putkeen lähetyksiä ja perusohjaustekniikoita aidalla. Keinun kanssa on pari kertaa tehty bang game:ia, puomin pätkää pari kertaa namikupille, vaikka kontaktit varsinaisesti opetellaankin laatikon kanssa.
Mai on myös tajunnut, että kun mä kävelen seinän viereen niin tekeminen loppuu ja se joutuu odottamaan, ja tästäkös se menee ihan sekasin, kun ei millään malttaisi lopettaa :D
Git oli mulla lokakuussa viikon ja nyt tämän viikon. Lokakuussa päästiin myös kisaamaan: sattui hyvin, että viikon ehti treenata ja lauantaina oli sitten kolmosten kisat täällä Lappeenrannassa. Eka rata oli agirata, kontaktit on taas tauon takia (yllättävää juu...) huonommalla mallilla. Giitä ahdistaa. Toinen rata onneksi hyppäri, ja oli kivaa! Aikaa hukattiin pariin turhaan pyörimiseen, ihme ettei kiellon arvoisia, ja sijotus 4.
lauantai 6. lokakuuta 2012
mitä maimai
Mai on tietty kovasti kasvanut ja oppinut. Edelleen se tuntuu omaan silmään ihan mini kokoselta, mutta sehän on senttiä paria vajaa maksi! :o
Mai on nyt 19 viikkoa, about 4,5kk. Nyt sillä on korkeutta 41,5-42cm. Viikko sitten mittasin sen 41senttiseksi ja painoa oli 8,4kg. Enää sitä ei oikeen jaksa kainalossa roikottamalla kantaa :D
17 viikkosena mittasin korkeudeksi 40cm. Ja 12 viikkosena painoa oli 5,75kg.
Hampaitakin on vaihtunut, uudet "etuhampaat" on jo kasvanut tilalle ja purenta näyttää hyvältä. Kulmurit on paikallaan. Mai on kasvattanut myös kunnon rokkitukan :-D Keskellä selkää kunnon tuuhea keesi.
Tällä viikolla alkoi agilityn viikkotreenit Main kanssa, päästiin LAUn penturyhmään :) Tällä hetkellä Mai osaa syli- ja poispäinkäännökset sekä takaakierron varsin hyvin. Lisäksi on harjoteltu vippausta, valsseja, niistoja ja reagointia mun suunnan- ja vauhdinmuutoksiin. Kontaktit aion opettaa Silvia Trkmanin laatikko-tyylillä. Sitä oon muutamia kertoja kotona naksutellut ja Mai ymmärsi idean tosi nopeasti. Pitäisi nyt siirtyä johonkin ulos harjottelemaan, hiukka ahdasta tässä sisällä. Seuraavaksi haluan liittää vihjesanan ja vapautussanan, ja häiriönä lisätä mun liikkumista.
Muuten Mai osaa istua käskystä, maahanmeno vaatii pienen käsiavun. Vaikka oon kyllä sitä mieltä, että ei mitään käsiapuja vaan naksuttelua!! :D Noutoa on alotettu naksuttelemalla, tällä hetkellä kapula on maassa ja Mai käy hampailla kokeilemassa sitä. Paikalla oloja on tehty vaihtelevasti takapalkalla/rasiapalkalla ja ilman, niitä pitäisi työstää. Perusasentoa on tehty ihan vaan käsiohjauksella ja seuraamista imutuksella. Ne tökkii, Mai selvästi tulee perusasentoon vain namikäden perässä eikä osaa tarjota sitä itse. Vielä häiritsee myös se, että se on niin pieni, ettei nää pitää kunnolla kontaktia istuessaan tiiviisti.
Nimeensä Mai reagoi tosi hyvin, toimii luoksetulona. Yllättävän hyvin se myös sylkee millon mitäkin noukkimaansa suustaan käskystä, tästä on toki pari kertaa oltu eri mieltä. Ulkona hihnassa Mai on varsin rasittava :D Se keskittyy bongailemaan koko ajan jotain ja ryntäilee jaloissa. Kävyt on varmaan parasta, niitä se jaksaa kantaa, syödä ja heitellä itselleen. Viime aikoina se on keksinyt myös pensaiden marjat. Lisäksi se haluaa syödä purkkaa ja kannella roskia.
Muuten arki alkaa olla jo "helpompaa": Mai on sisäsiisti (kunhan tietysti vielä useammin käyttää sitä ulkona) ja yksinolo on sujunut. Jonkun verran on videoitu yksinoloja, alkuun esiintyi huutamista, mutta nyt se on ollut kiltisti. Tai toki se varmasti askartelisi, jos olisi vapaana. Niinpä sillä on kahden kompostikehikon kokonen aitaus, tosi kiva sisustuselementti tässä yksiössä :-D
Sunnuntaina oltiin hakutreeneissä Sipurassa. Mai teki tuuli-ilmasuja, aika vähän siellä kaatosateessa tosin tuuli, mutta perushyvin meni. Netta teki peruskoe-tyylisen treenin: ensimmäinen maalimies nousi heti ja moitteetta, sen jälkeen tyhjää. Netta etsi hyvin kunnes törmäsi johonkin eläimen hajuun, mistä sai huomauttaa. Sen jälkeen löytyi toinen maalimies, ilmasu meni vaan vähän sekasin. Netta tuli rulla suussa ja mä hämmennyin, kun siltä oli lähtenyt panta irti ja se roikkui rullasta :D Kolmas ok.
Kovasti olen miettinyt, että jos vaan saan auton käyttöön niin yrittäisin päästä hakuakin täällä treenaamaan. Vaikuttaisi sopivan Maille ja Netta pääsisi harrastamaan myös säännöllisesti.
tiistai 28. elokuuta 2012
Koirajakoa
Viime viikot olemme opetelleet elämään uudenlaisten koirakombinaatioiden kanssa. Noora muutti Lappeenrantaan Oton ja Main kanssa, mutta viikonloppuna vekslasimme Netan Lappeenrantaan ja muut koirat mulle. Kunhan Nooran opiskeluelämä asettuu uomiinsa, niin Mai muuttaa takaisin sinne. Ja todennäköisesti Otto kaveriksi, kun Netta on liian lepsu pennun kanssa. Gii taitaa koiristamme olla paras sekä pennun leikittäjänä että tapakasvattajana.
Virtaa ja ääntä Maissa kyllä riittää. Kaikkiin epäselviin, jännittäviin tai turhauttaviin tilanteisiin se reagoi huutamalla - ja jaksaa huutaa melkoisella volyymilla ja melkoisen pitkään. Sitten kyllä asettuu ja osaa rentoutua. Tänään Mai ja Gii olivat päivän mun mukana töissä ja siellä ne nukkuivat palavereissa pöydän alla :)
Noora ja Gii kisasivat sunnuntaina Lappeenrannassa kaksi rataa hylyiksi. Ja mä olen löytänyt vielä uuden tavan kokea osaamattomuutta: olen käynyt aksatreeneissä Giin kanssa. Pidemmän päälle ei kyllä tuo ratkaisu toimi, että Noora ja Gii vaan kisaavat eivätkä treenaa yhdessä.
Viime viikolla olin Reija Niemisen pelastushakukoulutuksessa. Ja olipas antoisa koulutus!!! Sain uusia eväitä sekä ilmaisuun että risteilyyn. Ja rutkasti kotiläksyjä tehtäväksi ennen lokakuun alun koulutuspäivää...
Noora ja Gii kisasivat sunnuntaina Lappeenrannassa kaksi rataa hylyiksi. Ja mä olen löytänyt vielä uuden tavan kokea osaamattomuutta: olen käynyt aksatreeneissä Giin kanssa. Pidemmän päälle ei kyllä tuo ratkaisu toimi, että Noora ja Gii vaan kisaavat eivätkä treenaa yhdessä.
Viime viikolla olin Reija Niemisen pelastushakukoulutuksessa. Ja olipas antoisa koulutus!!! Sain uusia eväitä sekä ilmaisuun että risteilyyn. Ja rutkasti kotiläksyjä tehtäväksi ennen lokakuun alun koulutuspäivää...
perjantai 3. elokuuta 2012
Mai 10 viikkoa
Netta meinas vähän oikasta rullan tuomisen kanssa: tiputti rullan itekseen kun on kääntymässä perusasentoon ja jäi seisomaan. Rauniolla se myös teki niin, että kun oli hajulla ja ei meinannut paikantaa maalimiestä tarkasti, niin otti rullan suuhun hetkeksi ja jatkoi etsimistä. Sillä ei ollut aikomusta tulla hakemaan mua näytölle vaan tiputti sen rullan vaan hetken kuluttua. Tarkennettuaan otti sitten uudestaan ja tuli hakemaan mut.
Traktorinrengas torni piilo oli sille vaikea, arvatenkin. Viereistä avopiiloa se kävi pari kertaa tutkimassa, ei ilmassut sitä, ja pyöri piilon ympärillä paikantamatta. Lopulta se otti rullan kuitenkin suuhun, lähti näytölle ja vei kohtaan missä rullan oli ottanut. Kyselin siltä, että missä äijä on niin siinä se vähän sitten tarkensi. Maalimies nousi sitten palkkaamaan, ettei Netta turhaudu liika ja ala haukkua. Piilo oli vaikea Netalle myös sen puoleen, kun se ei selkänsä takia halua hyppiä kurkkimaan. Hyvä kuitenkin, että se sai vähän pidemmin työstää ja kesti sen hyvin.
Putkessa olleet maalimiehet löyty hyvin.
Autossa rauniotreeneissä ne on Netan kanssa kevythäkissä, siellä se on hiljaa (paitsi, jos haen autosta jotain tai Netta pääse tekemään) ja häkki on toistaseks ehjä :D
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)