sunnuntai 23. elokuuta 2009

Pelastusta ja näyttelyä

Toissäpäivänä oltiin peko treeneissä, Otto oli mukana tallaamassa aluetta eikä treenannut. Se on ihan sekasin, kun sen kanssa ei ole voinut tehdä kunnolla mitään. Sitä ei voi lenkittää, eikä aivotyöskentelystä tule mitään kun se ei keskity.
Gitelle edelleen perässäjuoksu ilmasutreeniä, viiminen palkkasi lelulla ja se leikki vieraan kanssa myös innolla.
Netalle samalla lailla. Aika maavainuisesti se tuntu etsivän. Ihan hyvät ilmasut. Lisäksi tein ite sille n.100m jäljen, reilu tunti vanha. Esineitä (lääkepurkki, pieni muovinen rasia ja säiliöterotin) ja kulmia vuorotellen. Esineiden sisällä oli ruokaa, se pysähty niiden kohdalle. En tiedä opetanko menemään maahan, jotenkin pelkään että se sotkee koko homman esineruutuun. Sillä tosin ei olisi mitään väliä jos esineruutu 'hajoaa'. Mutta hyvää työskentelyä.

Eilinen meni näyttelyssä Kouvolassa. Kehää jouduttiin odottamaan 4,5h eikä mulla ollut häkkiä mukana, kun oltiin junalla. Mutta Netta esiintyi normaalia reippaammin. Seisottaminenkaan ei ollut hirveetä pään painamista :D Tuomariksi oli vaihtunut Tuula Savolainen. Netta oli ainoa käyttöluokassa ja tuloksena EH/1. Arvostelu: 3 vuotias narttu, jolla hyvä sukupuolileima ja mittasuhteet. Hyvä pää ja ilme, kuono voisi olla aavistuksen pidempi. Hyvä ylälinja. Hieman lyhyt kaula. Eturinta voisi olla leveämpi. Tilava runko. Kulmauksia voisi olla enemmän sekä edessä että takana. Riittävä raajaluusto. Kaunis turkki. Takaliikkeessä löysyyttä, sivuliikkeessä askel saisi olla pidempi ja tehokkaampi.

Ei kommentteja: