sunnuntai 21. kesäkuuta 2009

Musta salama

Gitte osaa juosta jo kovaa! Käytiin eilen agihallilla, että koirat jakso illan nukkua. Netan kanssa en tehnyt varsinaisesti mitään, se sai juoksennella rataa rakennellessa.
Giten kanssa treenattiin putkea, se menee jo vähintään yhtä kovaa kuin Netta :D Kaarella oleva putki ei myöskään tuottanut ongelmaa. Palkkana lelu, joko heitin tai vedin maata pitkin.
Lisäksi otettiin aita+putki ja aita+aita irtoamista, kunse toistaiseksi ainakin kääntyy paremmin kuin etenee. Äiti piti siitä kiinni, irtoaminen lelulle.
Pari kertaa otettiin myös puomia matalalle pöydälle, senkin se menee täysillä. Kontaktit tarkotus opettaa 2on2off, ettei se voisi vain juosta täysillä eteenpäin. Eli alastulokontaktilla pysäytys ja palkkailua.
Gitte oli koko ajan tosi jeejee, tarjosi sielläkin asioita. Häkissä omaa vuoroa odottaessa se kyllä kertoi mielipiteensä asiasta, ei ollut väliä oliko häkissä yksin vai Netan kanssa.

Otto oli tosi laiska, taas. Tehtiin suht samanlaista putki treeniä, paitsi parin toiston päästä sitä ei enää kiinnostanut mennä putkeen. Aitoja se haki aluksi (pari kertaa) hyvin, sen jälkeen oli taas 'en mä nyt viittis'. Sen luonteeseen ei - ainakaan aiemmin - ole kuulunut tällainen luovuttaminen. Sitä palkkasin sekaisin lelulla ja ruoalla, mielestäni palkkautui hyvin. Se vaikutti vaan väsyneeltä, vaikkei ole mitään kunnollista aikoihin tehnyt.

7 kommenttia:

Cirsium kirjoitti...

..."Lisäksi otettiin aita+putki ja aita+aita irtoamista, kunse toistaiseksi ainakin kääntyy paremmin kuin etenee"...

Ei huolta, *Huoh* jossain vaiheessa pikku neiti muuttuu junakelpieksi ja kääntyminen (-siis mikä kääntyminen?) on täyttä ajan- ja matkanhukkaa neidin mielestä! ;D Nauti hyvä nainen siis nyt, kohta onnen aikasi on ohi..

Ei vaan, ei maalata piruja seinille. Eevillä menossa muuten putkijarrutustreenit, suosittelen ottamaan teillekin jo nyt ohjelmistoon. Tykinkuulailmiö on myöhemmin paremmin hallittavissa. ;D

Maija kirjoitti...

Ööö putkijarrutus..? Ei vauhtia ole koskaan likaa, ainakaan agilityssä. Ongelmana yleensä hidas ohjaaja ja opettamaton koira. Eli missään nimessä ei vauhtia oteta pois, toki käskyn 'odota' tms. voi opettaa mutta muuten antaa mennä vaan niin kovaa kuin kulkee :D

Sitä kääntymistä ja lähiohjauskuvioita kyllä kannattaa harjoitella ihan ajatuksella. Irtoaminen on äkkiä hallussa. Sitä en ole koskaan pahemmin edes vahvistanut, perävaloilmiö tullut tutuksi ihan itsekseen..

Kattellaan yhteisiä agitreenejä sitten kun penikoilla enempi ikää. Laitetaan porukka juoksemaan ;)

Cirsium kirjoitti...

Komppaan Maijaa tuossa Perävaloilmiössä, irtoamista tuskin tarvitsee paljon näillä vahvistaa...Tullee siis ihan itsestään! :D

Putkijarrutuksella tarkoitin sitä, että koira kääntyy putkesta heti ulostulosuulla haluamaani suuntaan (näiden vauhdilla tarkoittaa jarruttamista putken sisällä, muuten tulee todennäköisesti suuri kaarros). Jos on lyhyehkö ja vielä suora putki, niin todennäköisyys tykinkuulailmiölle on ainakin Eevillä melkoinen. Näin ollen yritän opettaa ITSENI ja koiran tajuamaan sen että jo putken sisäänmenosuulla kerrotaan mitä tulee tapahtumaan putken jälkeen. Kumma miten sitä on aina niin jäjessä...

Mitään vauhdin poisottamista ei mielestäni myöskään kannata tosiaan harjoittaa, mutta Maijan mainitsemat ohjauskuviot ovat kyllä hyvää harjoitusta.

Treeni-iloa kaikille! :D

Linda kirjoitti...

On se kiva, kun tietää ettei ole yksin vai mitä :D

Mä tosiaan pitäydyn näissä yleispätevissä neuvoissa kelpieitä kohtaa: tokossa opeta sille kontakti ja agilityssa opeta se kääntymään. Näillä pääsee pitkälle. Ja vauhti on hieno asia kaikessa, se on sitä tekemisen intoa ja sen takiahan me ollaan kelpiet hankittu eikös :)

Noora kirjoitti...

Ehkä uskaltaa luottaa, että se oppii irtoamisen aika lailla itsestään :D
Lindan kelpienkoulutusohjeet ainakin kuulostaa yksinkertaisimmalta, eli niin siis :D

Linda kirjoitti...

Yksinkertainen on kaunista ;)

Se eteneminen ja irtoaminen tulee tosiaan sitten varmuuden myötä, kun kelpie aikanaan oppii hakemaan esteitä. Käy katsomassa jotain kisoja missä näitä näkyy (agirotu vaikka) tai etsi netistä videoita niin huomaa kyllä mistä puhutaan, on se vaan niin rotutyypillistä.

Jilla pääsääntöisesti kääntyy näppärästi ja on tosi kuuliainen, mutta mulle teroitettiin tätä kun aloiteltiin agilitya niin siihen kääntymiseen onkin kiinnitetty huomiota heti alusta. Meillä onkin sitten ihan omat ongelmat...

Linda kirjoitti...

Tämän vuoden sm-kisojen videot löytyy sivulta http://www.royalcanin.fi/agism09/ ja numero 50 tarjoaa hyvän esimerkin siitä irtoamisesta ja estehakuisuudesta ;) Kelpieitä löytyy maksien videoista ainakin numeroilla 18, 21 ja 27.