lauantai 2. toukokuuta 2009

Agilitya ja mehiläisen metsästystä

Pitkästä aikaa ehdittiin agihallille taas, ens viikolla alkaa jo ulkokausi. Äiti ja Gitte tutustui puomin pätkään, mikä oli mini pöydän päällä. Äiti kylvi siihen namujanan, jolloin se meni sopivan rauhallisesti ja keskittyneesti. Alastulokontaktin alapuolella oli kosketusalusta (2on2off), Gitte seisoi ja sai siihen namuja.
Lopuksi mä otin sen kanssa aidan siivekkeen kiertoa vetämällä ja sylkkärillä, eli käden seuraamista vaan :) Matalaa rimaa se myös ylitti, hieno pentu!
Netan kanssa otin kahta erilaista radan pätkää. Välissä se ehti käydä mehiläiseen tutustumassa ei onneksi saanut osumaa. Tuntu et koko halli oli täynnä jotain ötököitä, hyi.
Ensimmäiseen radanpätkään kuului keinu, 3xaita ja kepit. Keinun alkuun ja loppuun laitoin namit, se on meinannut jotain hölmöillä viime aikoina. Aidat haki & ohjautui hyvin. Keppejä se haki taas väärää väliä :O En tajuu, eka keppi jäi siis oikeelle puolelle. Muuten pujotteli hyvin.
Toinen rata oli vauhtisuora, vauhdikas sylkkäri, valssi ja kepeille. Sylkkäri onnistu tosi hyvin, jes! Kokeilin ohjata myös toiselta puolelta, mutta en saanut työnnettyä ja neiti meni aidan väärältä puolelta. Eli vetäminen toimi paremmin. Jopa valssikin onnistu, yleensä vauhdissa Netta ei ehdi tajuta/en ehdi kertoa ajoissa. Kepeillä taas sama hakuongelma. Pujotellessa Netta jätti yhden välin välistä, en mielestäni osoittanut mitään huomautusta tms., mutta silti Netta tajusi mokanneensa ja yrittäminen heikkeni. Ei näin. Otin kepit sitten peruuttaen ohjaten.
Oton kanssa yritin ottaa samaa rataa kuin Netan kanssa ekana, mutta se oli liian vetelä. Palkkana oli narupallo, silti haahuilua. Eli se sai aika heti lähteä takasin häkkiin.
Lopuksi otin sen uudestaan, into parempi. Muisteltiin rengasta, loistavaa! Sen jälkeen putkea (suora, reilu 2m). Se meni hyvin, kerran tuli vierestä. Alkutoistot taas niin, että jätin sen putken päähän, lopuksi mentiin yhtä aikaa. Hienoa!

Aamulla Gitte oli taas niin tarmokas, että menin sen kans pihalle touhuilemaan. Ehdollistin taas naksua, nyt se alkaa jo vähän tajuumaan, ainakin ehkä :D Imutusta jälleen, nyt myös kulmia. Lopuksi otettiin ekaa kertaa maahanmenoa, kolme toistoa. Se meni tosi hyvin, tarkoitus opettaa sille 'hissinä' meno, eli menee tavallaan seisaaltaan taaksepäin. Gitte vaan vaikuttaa niin fiksulta, kun muistelee tota spanielin pentuaikaa... Tuntuu vaan et olis tosi paljon kaikkea mitä Gitelle pitäs ehtiä opettamaan, toivottavasti se siis 'kestää' kaiken. Ainakin sillä on hirvee into tehdä jotain :)

Ei kommentteja: