tiistai 31. maaliskuuta 2009

Tokoilua

Eilen oltiin tokoilemassa Orimattilassa, Tuija piti treenit. Käytiin läpi alokkaan liikkeet, Netan kanssa tein osan kyllä avoimen mukaan. Alkuun luoksepäästävyys: Netta pysyi istuaallaan, Otto tietenkin yritti ryysätä päälle kun oli vieraampi ihminen :D
Paikallamakuussa menin ulos huoneesta, yhteensä kestoa oli max 2 min, kävin palkkaamassa puolessa välissä. Netta ei vaihtanut asentoa, katsoi lähinnä ovelle mistä katosin, vilkuili kuitenkin esim Ottoa äitin palkatessa sitä.
Netan kanssa seuraaminen vapaana, käskytetysti. Vasemmalle käännöksessä törmäys (Netta just pudotti kontaktin) ja yhdessä käännöksessä hukkui, haki paikan kuitenkin itse. Muuten tosi hyvin, paikka ja kontakti loistavat kuten virekin. Ennen seuraamista viritin vähän karvalelulla, lopuksi palkkaus sillä. Otolla myös perushyvä.
Liikkeestä seisominen ja maahanmeno oli Netalla hyvät, istumisen kanssa ongelmaa. Tai no, enhän mä ole sitä sille edes opettanut. Yritin auttaa käsimerkillä, mutta se sekotti sen seisomisen käsimerkkiin (mikä on jo aikoja sitten häivytetty).
Otolla istuminen taas oli vahvin. Maahanmenossa äiti pysähtyi itse. Seisomisen mä otin sen kanssa, pysähtyy hyvin muttei kestä pitkää välimatkaa. Kerran se ehti jossain jäävässä rähähtää 'tuijottajille'..
Luoksetulon otin Netan kanssa alokkaan mukaan, ihan hyvä. Vauhti hidas luultavasti liukkaan lattian takia, edessä istuminen ihan vähän vino vasemmalle.
Lopuksi Tuija klikkaili kävelystä kontakteja, sitä voisi itsekin muistaa treenailla (ja paikan hakemista samalla).
Vire Netalla kesti tosi hyvin koko tunnin, jes! Otto tietenkin oli ihan onnessaan (:

Ei kommentteja: