lauantai 13. kesäkuuta 2009

Metsäläiset

Tuntuu, että viime vuorokauden olen ollut metsässä. Eilen olimme Vääksyssä. Giten kanssa aloiteltiin esineruutua. Ja alkeistahan se on aloitetteva eli Teija vei pientä pehmohiirtä tallattuun ruutuun piiloon ja me Giten kanssa vaan lähdettiin sinne kävelemään. Kun se ohimennessään bongasi hiiren, mä naksautin, palkkasin ja leikitin sitä kantamaan hiirtä ruudun etureunaa kohti. Innokkaana se siellä kulki ja nuuskutteli - tiedä sitten mitä nuuskutteli.
Otolle otin taas perussetin - vaikka aina mennessä päätän, että teen jotain ihan uutta... Tai no 'ikuisesti uutena' haasteena meillä on ollut paikallamakuu ennen lähetetystä ja maahanmeno ukolla ennen palkansaamista. Nyt siis taas kaksi ukkoa piilossa alueella. Paikallamakuu ennen lähetystä sujui yllättävän rauhallisesti. Ekan ukon löysi hyvin nopeasti vaikka oli jyrkän rinteen ja kaadetun risukon takana. Toinen ukko sen sijaan teetti töitä. Rinne oli sillä lailla katveessa, ettei Otto saanut ilmavainua alhaalta, vaikka kuinka juoksi siksakkia - ja ohjaaja ei millään uskonut, että toinenkin ukkokin olisi rinteen päällä ja sahautti vaan sitä alarinnettä... Kun lopulta nousimme rinteen huipulle ja ukko löytyi, niin ei Oton haukkusarja enää ollut sarja. Ja palkan saatuaan se juoksi lähimpään kuralätäkköön elpymään.
Tänä aamuna lähdimme Nooran, Oton ja Giten kanssa mejäkurssille Heinolaan. Neljän tunnin ylituomarin luennoinnin jälkeen teimme koko porukalla yhden harjoitusjäljen, ja sitten lähdimme tekemään huomiset koejäljet. Meidän tuurilla tietty saimme sen kaikista kauimmaisen jäljen tehtäväksi. Käsittämätöntä miten paljon hellettä, sääskiä ja paarmoja siellä metsässä oli :-0
Mutta Gitte sai kurssilla monta uutta ystävää :) Ihmisten suhteen se on älyttömän reipas ja sosiaalinen - kohta jo melkein kuin labukka! Niin, ja Giten suurin saavutus tänään oli, että se hyppää itse Pascatin takapenkille! Sille on siis siellä oma häkki, ja houkuttelematta, pelkällä oven avauksella se hyvin kevyesti ja vauhdikkaasti mustana salamana sinne tänään suhahti - vaikka niin paljon joutuikin aikaansa autossa viettämään.
Kun puolen vuorokauden mejä-rupeaman jälkeen pääsimme illalla kotiin, poimimme kyytiin myös Netan - joka on ollut keräämässä voimia huomisen koitoksiin - ja lähdimme uimaan. Tai Gitte ei nyt enää kyllä uimaan erehdy sen ensimmäisen kerran jälkeen, mutta täysillä hengaa muuten mukana. Niin eikä se varsinainen uiminen korvatulehduksissa suotavaa olisikaan.
Noora kävi vielä - ettei tuo harjoittelu viime tippaan jäisi - vetämässä hyvin lyhyen verijäljenpätkän Netalle, jonka ajaa sen iltaruuan saalistukseksi. Siinä samalla tuli jäljenpätkä tehtyä myös Otolle, joka ei verijälkeä ole juuri ajanut - ja sitten Gitelle myös! Eli kohta nähdään millainen metsästyskoira tuo paimen on ;)

Ei kommentteja: