torstai 21. toukokuuta 2009

Viime viikon treenit

Maanantaina oli viimiset treenit Orimattilassa tältä keväältä. Mun oli tarkotus olla tekemättä Netan kanssa kovin paljoa, mutta se olikin niin innokas et oli koko ajan mulla. Äiti otti Giten vähäks aikaa Oton tilalle. Tehtiin lähinnä takapalkka juttuja: luoksetulon pysäytystä ja liikkeestä seisomaan jäämistä. Luoksetulon pysäytys ei toiminut käsimerkillä, jos en jättänyt Nettaa istumaan. Luoksetulomaisesti se meni ihan hyvin, pari löysää pysähdystä, mutta pysähty joka kerta. Lopuksi Netta otti sen rasian kannen suuhunsa ja leikittiin sillä, se oli ihan vou. Paikallamakuu myös takapalkalla, otin kaksi ehkä n.½ minuutin toistoa et olin piilossa, loppuajan (½min) seisoin selkä siihen päin (etäisyys 30 askelta). Lopuksi temppuja.

Tiistaina alkoi Giten pentukoulu, Orimattilassa myös. Ekalla kerralla käytiin lähinnä käytännön asioita läpi, tehtiin kuitenkin vähän kontakti-, perusasento- ja hihnakäytösharjoituksia. Gitte keskittyi hyvin ja odotti rauhassa sylissä, hienoa! Kontaktia se osasi hakea sielläkin kuten kotona, perusasentokin suju samalla tavalla. Tällä hetkellä se vaan laittaa oikeen etutassun ohjaajan vasemman jalan päälle, ainakin se tulee tiiviisti... Hihnassakin se kipitteli kiltisti namun toivossa. Alunperin mun oli tarkotus mennä sinne Giten kanssa bussilla, mutta äiti ehtikin töistä ajoissa ja oli Giten kanssa. Pitää matkustella bussilla joku toinen päivä.

Eilen oltiin häiriökoirina Jaanan kaverin koiralle. Samalla otettiin vähän tokoa ja tehtiin Netalle jäljenpätkä + 4 esinettä. Äiti teki jäljen samalla aikaa kun otin Netan kanssa tokoa (Pitkää kaaviota takapalkalla, en pyytänyt seuraamaan, katsoin jaksaako löntystellä mukana, tuli paikoittain tosi hyvin. Ja se osasi istua liikeestä!), palkkasin Netan ja se juoksee aina sen jälkeen kunniakierrosta lelu suussa. No se tietenkin bongas et JES, JÄLKI ja ajo sit ihan itekseen sen... Ei näin. Käveltiin sitten Oton kanssa jälki läpi ja otin esineet ja merkit, Otto jopa jäljesti sitä oikeen huolella. Sen kanssa ei oo jälkeä pariin vuoteen treenattu, pari esinettäkin se nosti sieltä.
Tein ite Netalle uuden jäljen, kun äiti ei jostain syystä suostunut :D Jälki vanheni vain joku ½ tuntia. Netta nosti jäljen hyvin. Eka esine (lapanen) nousi hyvin, kehuin heti, kun se haistoi sitä. Se toi sen sitten mulle ja leikittiin sillä vähän. Rauhotin ja jatkettiin. Toinen esine (pieni kangaspallo) nousi myös hyvin.
Kolmas esine oli sille vaikee, sellanen heijastinnauha. Stoppasin ja se toi sen sitten. Neljännen esineen olin tyhmänä jättänyt liian lähelle loppua, missä oli namut pussissa. Netta haisto jo ne eikä malttanut tuoda esinettä, mikä oli kuitenkin helppo froteenauha. Äiti meni metästä edellä pois ja jätti kentälle froteenauhan ja lapasen. Käskin Netan etsimään esineitä se nosti molemmat hyvin, eli hyvähyvä.
Oton kanssa tokosta ei tullut mitään, se oli liian kierroksilla. Varasti takapalkalle jne. Giten kanssa leikittiin ja otettiin valssia, sylkkäriä, poispäinkääntöä ja yksi persjättökin. Jospa sille mahdollisesti jäis päähän jotain tästä. Tehtiin noi niin, että se juoski lelun perässä ei tuskin oli mitään suurta aivotoimintaa käynnissä.

Kotona Giten kanssa on naksuteltu maahanmenoa. Äiti on naksutellut ensin vaan kunhan se menee maahan. Mä naksutin tänään aamulla niin, että se menee oikeaan asentoon ja oikealla tavalla. Aluksi ohjasin kädellä, parin kerran jälkeen se tarjosi sitä kun pidin kättä maassa.

Ei kommentteja: