se on vaan hullu koira

Mai täytti maagisen 18kk marraskuun lopussa ja niinhän siinä kävi, että ekat agilitykilpailut ehdittiin samassa iässä startata. Vaikka ei siinä niin pitänyt käydä :-D Tuloksetkaan eivät olleet yhtään hullummat, 5 ja nolla. Ensimmäisen radan vitonen tuli riman tiputuksesta, Mai oli hetken menossa eri suuntaan ja ei sitten onnistunut hyppäämään oikeaa hyppyä puhtaasti. Toiselta radalta selvittiin ilman virhepisteitä, vaikka yksi putkeen lähetys oli lähellä kieltoa "hääh, kerro nyt mihin mä meen!!". Jäähkälenkillä eksyttiin ja ei ehditty palkintojen jakoon, mutta taidettiin olla kolmansia :)
Toisella radalla Mai oli selvästi ronskimpi ja etenevämpi, mielenkiinnolla odotan millanen se on ens viikolla Lahdessa tutussa hallissa. Niin ja tuomari mittasi Main korkeudeksi 44,5cm ja mä taas oon mittaillut sitä 46cm korkeaksi.

Mä oon itse aika yllättynyt, että Mai olikin jo heti kisaiässä kisavalmis. Tavotteena meillä oli startata "vasta" 2014 alkupuolella. Me ei olla treenattu mun mielestä kovinkaan paljoa määrällisesti, vaikka toki hallilla on helppo kävästä tekemässä lenkin ohessa jotain pientä. Mä en tiedä, että missä välissä se on oppinut kaiken mitä se nyt osaa! Kesällä me ei osattu vielä mitään. Kepit alotettiin vasta Main täyttäessä vuoden, kontaktit kasattiin kesän aikana ja hyppykorkeuksia alettiin nostaa kesällä 5cm kuukaudessa tahtia. Samoin hyppyesteisiin (rengas, muuri, pituus) on tutustuttu vasta syksyn aikana.

Laatikkotreeniä kontakteja varten kesäkuulta.

Tällä hetkellä oon tosi tyytyväinen siihen miten se lukee ohjausta. Meillä meni tosi pitkään, että Mai oppi tekemään esim päällejuoksuja ja saksalaisia. Toki niitä oli vähän haastava ehtiä itse tekemään silloin, kun rimat oli nilkan korkeudella. Nyt tuntuu, että se osaa tehdä lähes mitä vaan.
Samoin kontaktit on tosi hyvällä mallilla. Treeneissä se se tekee A:ta ja keinua mun kriteeriin tosi hyvin. Puomilla tarvii vielä vahvistaa laukkaa. Puomin ja keinun erottelussa on ollut vähän vaikeuksia, mutta viimisimmät treenit on menny hyvin.

Kokoamisessa ja kääntymisessä meillä riittää tekemistä maxikorkeuksilla. Mai niin kovin mielellään pomppais monen metrin hypyn ja tällä hetkellä mä joudun tosi vahvasti "uhkailemaan" sitä, että saan sen kääntymään. Ollaan harjottelemassa erillistä hophop käskyä pikkuhypyille. Hommaa on toki sotkenut myös se, että mä en osaa päättää miten haluaisin sitä ohjata, kuinka paljon itsenäisyyttä ja kuinka paljon saattamista. Toistaiseksi Mai ei osaa hakea itse hyviä linjoja, kuten Gii, niin varmaan ainakin niissä sitä vielä autan reilusti.

Mai, kuka ei noin muuten ole mikään hiljainen hissukka, on aksaradalla ihan tosi kiltti. Pelkään, että liiankin kiltti. Ja toisaalta pelkään, että kohta kaikki tekeminen vaan hajoaa käsiin.

Kotona Mai on tosi helppo koira. Se ei ole juuri askarrellut mitään ja mikä tärkeintä: se osaa sylissä olla paljon kiltimmin kuin kukaan muu koirista :-D Ehkä se on pikkupentuna saanut olla paljon enemmän sylissä, kun oli ainoa pentu?
Koiraseurassa se on varmasti super ärsyttävä muiden mielestä, kiusaaja. Mai kiskoo Nettaa korvista, näykkii Ottoa ja kutsuu Giitä leikkimään murinahyökkäyksillä.... 15-vuotiaalla Pipsalla sentään riitti auktoriteetti kertoa, että mene muualle kakara.
Eniten Maissa tunteita kyllä herättää autoilu, se alkaa huutaa ja heittämään voltteja, kun tajuaa et ollaan menossa autoon. Sillä on hirveä kiire päästä autoon sisään, että se voi huutaa lisää autossa sisällä. Ajaessa se on ihan hiljaa, mutta heti kun se huomaa pääsevänsä ulos alkaa kiehuminen taas. Kyllä, raivostuttavaa.

Tämän syksyn mulla on ollut pelkkä Mai. Muutettiin hissittömän talon ylimpään kerrokseen ja portaat on niin liukkaat, ettei koirat meinaa pystyssä pysyä. Netta pelkäsi rappukäytävässä niin paljon, että se on asunut nyt myös Lahdessa. Enkä mä millään sais kahta koiraa kannettua portaita, Mai suostuu kävellä alas, mutta ei ylös.

Viime lauantaina treenailtiin Lotan kouluttamana Maiskis-seurassa, Mai pääsi mukaan kiharasta tukasta huolimatta. Treenistä pätkiä alla. Giin kanssa en taida olla tehnyt aksaa sitten syyskuun kisojen jälkeen, mutta olipa niin kivaa, että ilmosin senkin Lahden kisoihin. Saas nähdä kuin suoritetaan kontaktit, kun vaihto juoksuille on edelleen kesken....

Peruspimeä

Giin kanssa käytiin viime viikonloppuna perushakukokeen pimeäosuus. Ensi vuonnahan loppukokeisiin pääsee jo toisen peruskoeosuuden suorituksella, mutta halusin 'harjoitusluonteisesti' käydä myös pimeän kokeen. Koe oli alueella, missä emme olleet ennen käyneet. Olimme viimeinen peruskoekoirakko. Suorakaiteen muotoinen alue oli tien vieressä, ja totesin omien pimeänsuunnistustaitojen riittävän aluksi vain rajoja pitkin kulkemiseen. Sitten kun alue on piirtynyt gpsiin, niin voin lähteä halkaisemaan keskeltä pituussuuntaan.

Aloituskulmasta olimme hätään päässeet liikkeelle, kun Gii muutaman metrin erkaannuttuaan tuli jo luo ja painui maahan. Olin todella epäuskoinen, mutta ei auttanut kuin hyväksyä ilmaisu. Ja oikeinhan se oli, maalimies makasi verkotettuna kuusen juurella oksien katveessa. Siitä jatkoimme matkaa alueen toiseen päähän, missä metsä oli varsin tiheää ryteikköä. Ryteikössä tuntui, ettei Gii irronnut mihinkään ja oma eteneminen oli myös varsin tuskaista. Kulman jälkeen huomasin, että Giillä on haju, mutta niin heikko ettei se lähde itse työstämään. Jatkoin siis matkaa ja toisen kulman jälkeen se taas pyrki alueen sisälle. Kaarsin myös itse vähän ja vahvistin koiraa, mutta se ei lähtenyt työstämään hajua. Jatkoimme siis toisen pitkän sivun ja kulman viimeiselle sivulle kohti aloituskulmaa. Metsä oli nyt avarampaa ja koira irtosi hyvin - siis Giin mittapuulla. Taaskaan en itse ollenkaan huomannut että se olisi löytänyt maalimiehen, mutta ilmaisi, hyväksyin ilmaisun ja lähdin seuraamaan. Koiraa seuratessa meinasi epäilyttää että mihin se vie, kun matka oli niin pitkä - ja sitten olin kävellä verkon päälle. Eli nämä kaksi ekana nostettua ukkoa Gii työsti ja ilmaisi kyllä hienosti! Kun alue oli näin kierretty, lähdin halkaisemaan keskeltä pituussuuntaan. Mulla oli vahva usko, että kolmas mm oli alueen toisessa päässä ryteikössä. Taas kun ryteikössä tuskailin, niin Gii pysyi selvästi lähempänä, ja näytti kerran kuin se olisi pikaisesti käväissyt maassa (?). Ryteikkö oli tiheä ja työläs, yritin katsoa koiraa, jonka näin pörräävän siihen malliin että hajua on. Viimein se paikallisti mm:n ja ilmaisi. Eli hyväksytty suoritus. Testaaja oli sama kuin valoisan kokeessa, ja hän sanoi ilmaisun parantuneen.

Ilmaisun edelleen parantamiseksi osallistuimme tänään Minnan tilauskoulutukseen varikolla. Ensin teimme 'normitreenin' eli Giille oli mm valmiina lähellä piilossa. Tämän se työsti ja ilmaisi kuten nyt on viime aikoina tehnyt. Minna kehui meidän kehittyneen kesästä kovasti - ja hyvä niin ;) Toisen ukon kohdalla näkyi Giin tuen tarve. Se selvästi sai hajun mmstä ja yritti saada mut mukaan että olisi yhdessä menty etsimään. Mä kun jatkoin kuitenkin eteenpäin, niin koira lähti mukaan ja luopui mmstä. Takaisin palatessa etsi ukon, ja tuli ilmaisemaan. Kun mä vaan edelleen kävelin eteenpäin niin jäi maahan mun taakse. Me on aika vähän harjoiteltu sitä, että mä liikun ripeästi poispäin kun koira tulee piilolta ilmaisulle. Treenin teemaksi tulikin, että vahvistan koiran tulemaan mun eteen ilmaisemaan vaikka mä kävelisin pois.

Ensin tehtiin muutama toisto lyhyeltä matkalta niin, että mä olin kohti piiloa. Gii jäi melko kauas musta, mutta sain sen käsiavulla korjaamaan ilmaisun = maahanmenon mun eteen. Sitten harjoittelimme niin, että mä liikuin 90 asteen kulmassa piilolta poispäin. Ensin se jäi taas mun taakse, ja pysyi siellä vaikka kävelin melkoisen pitkälle. Kutsuin sitten käsiavuin lähelle ilmaisemaan. Seuraavilla toistoilla se osasikin sitten tulla mun eteen :) ja myös sahasi niin, että tuli mua lähemmäksi hakemaan :) Täytyy nyt pitää kriteeriä tiukkana tuosta lähelle ja eteen tulosta ilmaisussa.

Keräilytalous

Mistähän nyt tuulee - olen jo kolmatta kertaa päivittämässä blogia tässä kuussa ;-) Tai nyt on vaan ylimääräistä aikaa, kun olin koko syksyn suunnitellut joku viikonloppu lähteväni mökille poimimaan puolukoita, ja nyt oli ensimmäinen vapaa viikonloppu. Puolukkametsä näytti kyllä hiukan haastavalle. Ahkerasti kävellen ja lumia varvuista karistellen toki muutama marjakin löytyi.

Otto se taas kunnostautui, ja löysi riekon tai teerenraadon (mä en osaa sanoa kumpi se oli). Mutta Oton mielestä hyvää oli, ja se teki linnusta nopeasti selvää. Netta aluksi epäröi, mutta lopulta sekin söi osansa.

Arvaisin, että joku oli ollut lintumetsällä ilman koiraa. Ampunut linnun, mutta ei löytänyt sitä. Menipä siis lintu parempiin suihin.

Ainiin, viikolla fyssari hoiti koirat. Netta oli kohtuullisessa kunnossa, ja vasen puoli vain vähän oikeaa jäykempi. Oton takapään käyttämättömyydessä yksi syy voi olla ristiselkä, joka oli jumissa. Giillä myös oli ristiselässä pientä kireyttä, mutta kokonaisuutena oli ok kunnossa. Kaikille sain jumppaohjeita - kunhan vaan saisin aikaiseksi niitä toteuttaa.

Peruspäivä-hakukoe

Giin ilmaisunvaihdon myötä sen pelastuspuolen koetulokset vanhenivat. Viime lauantaina siis aloitimme alusta ja menimme Sysmään valoisan perushakukokeeseen. Mun tuurilla me oltiin tokavikoja ja saatiin odotella 4 tuntia ennen metsään pääsyä. Onneksi oli lämmin mökki missä odottaa.

Hakualue oli tien vieressä kalliolle nouseva rinne eli alueen pitkä sivu rajautui tiehen. Muodoltaa alue oli pisaramainen eli ei ollut selviä kulmia. Tämä kulmattomuus myös pudotti mut kartalta, mutta onneksi se ei loppujenlopuksi haitannut. Tai haittasi sikäli, että etsintäsuunnitelmasta sain arvioksi erinomaisen, mutta sen toteuttamisesta en ;) Aloitimme ennalta määrätystä kulmasta nousemalla tieltä ylös rinteeseen. Rinteestä Gii nosti ekan ukon irtoamalla ja ilmaisemalla erinomaisen arvoisesti. Mun ajatus oli ollut lohkoa alue, mutta juutuinkin rinteen päälle. Siellä huomasin Giin olevan hajulla, mutta jätti työstämisen kesken. Kun 'takanurkan' jälkeen käännyimme alas, palasi hajun työstöön ja nosti toisen maalimiehen kallionkielekkeeltä. Siitä jatkoin alueen halkaisemista, ja kolmas maalimies istui suuren kivenlohkareen päällä reittimme vasemmalla puolella. Tämän ilmaisussa ei ollut kehumista, tai arvostelun mukaan se oli tyydyttävä. Gii siis juoksi edestakaisin maalimiehellä ilman, että olisi ensin kertonut löydöstä mulle. En tiedä, vaikuttiko tiheä risukko että ei mennyt heti maahan.

Kokeesta pääsimme läpi, mutta ilmaisua on kyllä yhä edelleen hinkattava. Tänään treeneissä sitä yritinkin. Etsin samanoloisen risukon ja sinne piiloutui 3 mm:stä. Kuultuani puhelimella vahvistetun löydön lähdin kävelemään poispäin. Ja nyt oli vielä pimeä. Mutta kyllähän se treeneissä toimi: Gii kiersi mun eteen kävelylinjalle ja painui maahan niin että olisin kompastunut siihen jos en olisi käskenyt näytölle. Miksei se kokeessa tehnyt niin? Jospa se vaan tarvitsee vielä vahvistusta lisää...

Giin luonnetesti

Hiukan epäröiden ilmoitin Giin luonnetestiin 13.10. jossa tuomareina olivat Sami Heikkilä ja Tarja Matsuoi. Gii kuitenkin yllätti mut ja sai hyväksytyn tuloksen arvosteluin

Toimintakyky +1 kohtuullinen
Terävyys +1 pieni ilman jäljelle jäävää hyökkäyshalua
Puolustushalu +3 kohtuullinen, hillitty
Taisteluhalu +2 kohtuullinen
Hermorakenne +1 hieman rauhaton
Temperamentti +2 kohtuullisen vilkas
Kovuus +1 hieman pehmeä
Luoksepäästävyys +2a luoksepäästävä, aavistuksen pidättyväinen
Laukauspelottomuus ++ laukauskokematon
Loppupisteet 142

Alkulämmittelyssä Gii käyttäytyi kuten odotinkin eli menee moikkaamaan tuomaria, mutta ei erityisemmin tälle lämpeä. Leikkimään ei vieraan kanssa ryhdy, mutta mun aloitettua repimisleikin jatkaa sitä tuomarin kanssa. Taisteluhalusta tuomari loppupalautteessa kommentoi, että se näkyi 'opittua' leikkimistä paremmin testiosiossa kelkan kanssa: kelkan pysähdellessä Gii meni 'haastamaan' sitä. Giin reippaus yllätti myös sen puolustaessa mua hyökkääjää vastaan, samoin kuin räminätynnyrillä, mitä se alkupelästyksestä toivuttuaan halusi itse mennä tutkimaan. Yksin seinään kytkettynä Gii ei sitten enää ollutkaan niin reipas, vaan sai vain kerran muristua uhkaavalle lähestyjälle. Yllätys oli myös, että Gii ei pimeässä huoneessa heti juossutkaan mun luo vaan sitä piti kutsua tulemaan. Lopussa meille ammuttiin kolme kertaa, ja todettiin koiran reaktion laukauksiin pienenevän kerta kerralta.

Aivan testin lopussa olin havaitsevinani Giissä pientä kuormitusta, ikäänkuin se olisi odottanut että mistä kohta taas joku hyökkää sitä pelottelemaan. Vaikein paikka koiralle taisi olla, kun sen piti jäädä ensin meitä kohti hyökänneen tuomarin luo mun kävellessä etäämmälle. Tällöin paineistus ei välttämättä johtunut edeltäneestä hyökkäyksestä vaan siitä että vieras ihminen kiskoi sitä taluttimesta. Mutta kokonaisuutena testistä jäi kyllä positiivinen fiilis: Giin nössökuoren alla olikin yllättävästi potkua :)

Kesäterässä

Huomaa, että loma on tehnyt tehtävänsä, kun olen senverran elpynyt, että meinaan jopa blogia päivittää! Olen ollut Oton, Netan ja Giin kanssa kohta kolme viikkoa mökillä. Noora oli Main kanssa kaverinamme aloittamassa lomaa, ja tulee viikonloppuna sitä yhdessä päättämään. 

Otosta on kyllä tullut vanha. Se ei enää ihan aina lähde uimaan veneen perään tai juoksemaan mönkkärin vierelle. Itse asiassa kynnyksen ylittäminen ja autoon hyppääminen käy sille jo työstä: se ponnistaa pelkällä etupäällä. Lonkkien kohdalta se aristaa kosketusta, ja olenkin sille särkylääkkeitä syöttänyt. Hyvällä mielellä Otto kyllä tuntuu olevan. Lempparipuuhaansa rantakalojen "pyydystämistä" se jaksaa edelleen harrastaa ja vierailevia nuoria neitikoiria viihdyttää. Mutta sohvalla se kuorsaa huomattavasti enemmän kuin viime kesänä. Pitänee viedä Otto taas eläinlääkärille kun palaamme kotiin.

Netta on maalla elementissään. Vaikka se on kovin metsästysintoinen, niin onneksi kuitenkin pysyy (tai on ainakin toistaiseksi pysynyt) pihassa. Lenkeillä sensijaan se juoksee jäljestäen kaikkea mahdollista, ja löytää aina muraisimman turveojan jälkireissuista elpymiseen. Ja mustikoita Netta syö varmaan kaikista eniten.

Giin lomaa meinasin vähän käyttää myös treenaamiseen. Eli ajatus on vaihtaa Gii juoksukontakteille aksassa. Puomilla käytetään länkiä, ja se sujuu jo radallakin. Aalle askartelimme aurauskepeistä ja kulmapaloista 'kontaktikehikon' jonka keskelle on tarkoitus osua laukalla. Joitakin vuosia sitten Hyrynsalmen kunta järjesti yllätyksen ja kylältä löytyy agilitykenttä. Niinpä hankin sinne avaimen ja ajattelin saavani kontaktit kuntoon lomalla. Ensimmäinen haaste kentälle mennessäni yllätti eteläsuomalaisen: kuinka häätää poro pois ;-)

Toinen vähemmän kiva yllätys oli kentän ja Aan huono kunto. Kumirouhetta oli joskus esteen pinnassa ehkä ollut, mutta nyt se oli niin liukas ettei ollut mitään järkeä yrittää juoksuttaa koiraa. Niinpä Giikin on pitänyt vain lomailla. Ja siitä on löytynyt uusia piirteitä. Otolta se on kopioinut kalanpoikasten kyttäämisen rantavedessä ja halkojen varastamisen. Ja Makelta se näyttää ottaneen mallia, miten yrittää houkutella Nettaa leikkimään eli se juoksee hurjasti muristen volttia kunnes törmää Netan jalkoihin. Toistaiseksi Netta on pystynyt vastustamaan kiusausta. Ja kaikista kolmesta koirasta löytyy vimmaisen vartiokoiran piirteitä, pieninkin risahdus aikaansaa hurjan haukkumisen ja ryntäilyn.

Giin pekorintamalla ilmaisun vaihtaminen on ollut työläs prosessi. Säätöä, paineistumista, turhautumista, jäätymistä - koiran lisäksi myös ohjaajalla. Tai talvella tuntui, että ilmaisu oli about kasassa, mutta sitten intouduin vielä yrittämään josko näyttö ilman liinaa saataisiin toimimaan. Keväällä tuloksena oli koira, joka kyttäsi koko ajan mua eikä itsenäisesti liikauttanut karvaansakaan. Kesäkuussa päätin - kiitos Sari rohkaisusta! - ottaa vastoin 'oppikirjaa' suorapalkat käyttöön. Ekassa suorapalkkaharjoituksessa Gii oli tietty ihmeissään, mutta tokan kerran jälkeen sieltä kuoriutui taas esiin sitä entistä itsenäisesti ja ilolla työskentelevää koiraa :) Nyt siis olemme palanneet lähtöruutuun ja pitäisi taas yrittää rakentaa pakettia kasaan. Kyllä tämä sellaista tasapainoilua on miettiessä, miten edetä ettei vain tule yhtään paineistaneeksi koiraa ja aiheuttaneeksi sille osaamattomuuden tunteita. Lähinnä mietin siis, pitäiskö mun vielä vaihtaa ilmaisussa käsikosketus maahanmenoon. Onpa siis aina jotain mitä pähkiä...

Startteja pitkästä aikaa

Gitte oli mulla kaksi viikkoa täällä Lappeenrannassa ja päästiin pitkästä aikaa kisailemaan! Ennen kisoja treenattiin oikeestaan aika vähän. Kontakteja tehtiin, en oikein tiennyt että miten ne sen kanssa teen ja huonostihan ne kisoissa meni. Se himmailu alastulolla on niin kompastus. Oli hassua huomata kuin oli jo niin tottunut Main kanssa tekemiseen, ensin tuntu et Git ei käänny millään. Ehdittiin myös käydä yhdet epikset, harkkaratana tehtiin möllien rata ja olipa ihan kamala! Kisaavien rata meni ihan kivasti, vaikkakin hylky myös.

Lauantaina kisattiin agi + hyppy. Agiradalta nolla, -9,19 ja sij. 8. Aikaa hukattiin lähinnä kontakteille. Hyppärillä Git meni yhden hypyn ali, se ei tainnut ehtiä noteerata koko aitaa :D Muuten kiva rata!

Sunnuntaina ansin hyppäri, jolta nolla, -3,42 ja sij. 5. Tää oli tahmeeta, kepit oli tosi nihkeet ja ihan lopussa Git meinas hakea ihan väärän hypyn. Agiradalta hylky. Mä olin valssaamassa hypylle ja Git tuli alas mun selän taakse ja ehti keinulle. Vähän yllätyin et se haki keinulle, kun kepit ois ollu oikee vaihtoehto. Jatkettiin kuitenkin loppuun ja tehtiin pari hylkyä lisää :D Harmi kun ei oo videota yhdestäkään radasta, haluisin niin nähdä mitä me on oikeesti tehty!

Mai on puolestaan ollut äitillä Lahdessa ja ne on kovasti työstänyt sen ilmasua. Mai tarjoais kovasti haukkua kertomismuodoksi, en haluis siihenkään kohtaan haukkumista mut ei ole keksitty toistaiseksi muutakaan vaihtoehtoa. Mua ei yhtään innostas mikään patukan nykiminen tai maahanmenokaan...
Niin ja Mai harrasteli oksentelua, aloitti n.kk sitten, toivottavasti se ois nyt ohi. Ensin se kakoi ja oksenteli vaahtoa yhden yön, käytin ell ja se sai 5 päivän kuurin jotain mahansuojalääkettä. Pulauttelu jatkui ja vein sen toiselle lääkärille, siitä otettiin verikokeita ja röntgenkuva, ei mitään. Sen jälkeen se sai kolmea lääkettä kuurit. Koko ajan se on ollut ihan normaali muuten. Toki se on ollut ulkona ihan päätön syömään kaikkea roskaa ja paskaa, että ihmekkös jos vähän oksettaa...

Otto on myös käynyt lääkärissä. Se on ollut tosi haluton ulkoilemaan, se lähtee innokkaasti mutta on usein väsähtänyt 5min jälkeen. Sit se haluaa vain seisoa paikallaan ja näyttää huonovointiselta. Siitäkin otettiin verikokeita, joista ei selvinnyt mitään. Viime syksynähän siitä otettiin röntgenkuvia, nekin niin hyvät, ettei selitä. Nyt se syö kolmen viikon kuurin kortisonia ja katsellaan auttaako.

Netta on taas kynitty niin kauhian nättiin kesätukkaan - Pena ja patalappu-korvat :-D

Kaikki tai ei mitään

Hurjaa, että Maikkis on jo 9kk (47cm, 12kg)! Ja sillä on jo ekat juoksutkin menossa. On muuten hiukka hölmön näköstä, kun Main töpö ei yltä housuista ulos :-D

Viime viikonloppu oltiin Lahdessa ja aika kului phpk:n järjestämää ja Minna Löfmanin pitämää kertova ilmasu koulutusta seuraten. Maista tuleekin nyt kans kertova :-D Haukkua oltiin ihan vähän aloteltu, meinasin opettaa haukkumaan jalan alla olevaa rasiaa. Ei vaan yhtään innostanut opettaa sitä haukkumaan. Rullalle taas en halunnut opettaa sen takia, että en usko mulla riittävän niin paljon aikaa peko-hommiin kuin se vaatisi. Tässä kertovan ilmasun opetuksessa taas tykkään tosi paljon siitä, että maalimiehet on täysin passiivisia ja mä teen kaiken opettamisen ja palkkaamisen.
Muuten hakua on tehty tosi harvakseltaan, viimisen kuukauden ajan vähän tiheemmin kun on päästy rakennusetsimään.

Agilityä on tehty säännöllisemmin koko ajan. Ryhmätreeneissä pidän Main nykyään vuoron odottelun ajan autossa, en vaan jaksa kuunnella sitä huutoa. Toki se myös kuumuu ja näykkii turhautumistaan, mutta pysty silti heti radalle päästessään keskittymään.
Ohjaustekniikoihin ollaan panostettu selvästi enemmän. Vastaseen käteen reagoimista on tehty paljon, samoin kääntymisiä. Ihan viime aikoina on alettu enemmän harjottelemaan irtoamista, niin sivulle kuin eteen. Pidempiä estevälejä ja vientejä tarvis harjotella. Lähdöt on hyvät.
Puomia (keskiosan tilalle putkipainot) on tehty erikseen namikupille juoksemisena ja erikseen pyöritty alastulolla. Viime treenistä jäi tosi hyvä fiilis! Toistaseks Mai ei ole esittänyt paimenkoira-kyttäys elkeitä, jee :D
Pussia on tehty "alusta" asti, sujuu. Bang game sujuu myös. Viime kerralla tutustuttiin renkaaseen, Mai hyvin keksi tarjota oikeaa toimintoa ja mä sain vaan naksutella ja heitellä lelua. Eiköhän me nää rengas ja muuri opetella kunnolla vasta kesällä. Kepit alotetaan kunhan lumet sulaa.

Noo, sit nää toko asiat... Mai ei osaa mitään kokonaista. Perusasennon oisin halunnut opettaa jotenkin näppärästi naksutellen, mutta ei ollut mitään herkkua niin ruoan perässä nyt mennään. Seuraamista tehty kauheen vähän, hiukka imutusta ja sit niin et mä peruutan. Mai tykkäis kauheesti vaan seurata kaukana, edessä, poikittain ja pomppien. Mutta istu, maahan, seiso jutut on tosi kivalla mallilla. Mai osaa tehdä i-m-i vaihtoja kaukoja ajatellen kivasti. Samoin liikkeen kautta (mä peruutan tai mai kiertää jotain) jäävät onnistuu kivasti, niissä selvää ajattelua taakse päin. Istu ja seiso tosin käsimerkillä.
Noutoa ei oo nyt hetkeen tehty yhtään, se on sellasta sähläämistä. Narrin blogista innoittuneena ollaan tehty vähän maalarinteippi etsintää. Paikkamakuuta tehty vähän, sen sijaan "käy siihen" toistoja tulee päivittäin kun tyyppi meinaa vähän turhan paljon puuhailla kaikkea väärissä kohdissa.
Mut parin viikon päästä alkaa pentutoko niin sen jälkeenhän me osataan kaikki :-D

Vähätreenistä arkea

Gii steriloitiin tähystämällä 4.1. Lahden Eläinlääkäriasemalla, tai siis Vethaushan se nykyään on. Jätimme Giin sinne aamulla puoli yhdeksän ja haimme yhden jälkeen pois. Operaatio oli sujunut normaalisti. Heräämisen jälkeen kauluri oli tarpeen, sillä Gii oli oli yrittänyt napsia hoitajia. Giillä oli selvästi huono olo nukutuksesta toipuessa. Kotona se oli hyvin ärhäkkä muille koirille ja mieluiten lepäilikin häkissään. Yöksi mä majoituin Giin kanssa työhuoneeseen ja varauduin valvomaan kipeän koiran kanssa. Mutta toisin kävi: vaikka sillä oli pönttö päässä niin se nukkui hyvin. Ja aamulla se oli kuin aina ennenkin. Annoin kuitenkin kolmena päivänä sille tulehduskipulääkkeen, kuten oli ohjeistettu. Mutta kaiken kaikkiaan oli kyllä helppo operaatio! Kun nukutuksesta selvisi, niin mitään kipuja tms. en koirassa havainnut. Operaatio oli tehty kahden pienen aukon kautta: toisessa oli yksi tikki ja toisessa kaksi tikkä. Haasteeksi sitten muodostuikin lepovaatimus, Gii kun ei ollenkaan ymmärtänyt miksei enää tehdä mitään.

Nyt taas on treenejä jatkettu, vaikka mun työreissut tuppaakin häiritsemään. Giin kertova ilmaisu on periaatteessa paketissa. Jostain syystä - kun keksisin vaan miksi - Gii tekee yleensä ekat toistot hyvin, mutta kolmannella tai neljännellä jäätyy tuijottelemaan. Viime viikonloppuna oltiin Nooran kanssa treenaamassa. Eka piilo oli kontissa pressun takana, toinen makaava lumikinoksessa: nämä hyvät. Sitten kolmas oli autonlavojen välissä. Gii kävi mm:llä ja palasi noin 10 m päähän musta ja jäi tuijottamaan. Jos mä otan sen kanssa tuijotuskisan, niin se sitten vie aikaa. Jos lähden kävelemään toiseen suuntaan tai etenkin jos juoksen poispäin, niin se auttaa koiraa tulemaan mun käteen (=kertomaan löydöstä). Samoin jos pyydän sanallisesti, niin silloin se tietty tulee. Mutta mikä ihme tämän jäätymisen tekee toistojen myötä??? Nyt, niinkuin yleensä muulloinkin, teimme neljännen korjaavan kerran, missä Gii näki mm:n lähdön ja ilmaisu taas sujui.

Noora on päättänyt tehdä Maista haukkuvan ja opettanut Main menemään maahan rasialle. Mulla oli rasia jalan alla (avoimena ja muutama makkaranpala rasiassa). Haukkuherkkänä ja herkästi turhautuvana Mai tarjosi haukkua nopeasti, ja sai sitten rasiasta palkan. Ajatus on siis, että Mai opetetaan kohdistamaan haukkumisen mm:n jalkaan ja että palkka tulee jalan alta: ei sitten tarvitse hyppiä mm:n päälle. Maille suurin epäuskon aihe treenissä oli, että voiko se tosiaan saada palkkaa haukkumisesta ;-)
Otto ja Netta saivat tehdä omat etsintäreeninsä myös, mutta niistä en ihmeempää muista...

Sunnuntaina yritimme mennä Orimattilaan mätsäriin, mutta liian moni muu oli saanut saman ajatuksen ja paikka oli tupaten täynnä. Muutimmekin suunnitelmia ja Noora treenasi tokoa Main ja Giin kanssa. Maanantaina oli agilitya. Teimme putki/puomi erottelua ja sylkkäreitä. Sylkkärit sujuvat hienosti kentän laidalla, mutta radalla esteet vetävät puoleensa paljon vahvemmin kuin mä.
Uutena virikkeenä olen ryhtynyt opettamaan Giitä temppuilemaan jumppapallon päällä. Giistä se on tosi kivaa! Intoa ja pomppista riittää niin, että pallon paikallaanpitäjä tarvitsee kunnon suojavarusteet ;-)