Keräilytalous

Mistähän nyt tuulee - olen jo kolmatta kertaa päivittämässä blogia tässä kuussa ;-) Tai nyt on vaan ylimääräistä aikaa, kun olin koko syksyn suunnitellut joku viikonloppu lähteväni mökille poimimaan puolukoita, ja nyt oli ensimmäinen vapaa viikonloppu. Puolukkametsä näytti kyllä hiukan haastavalle. Ahkerasti kävellen ja lumia varvuista karistellen toki muutama marjakin löytyi.

Otto se taas kunnostautui, ja löysi riekon tai teerenraadon (mä en osaa sanoa kumpi se oli). Mutta Oton mielestä hyvää oli, ja se teki linnusta nopeasti selvää. Netta aluksi epäröi, mutta lopulta sekin söi osansa.

Arvaisin, että joku oli ollut lintumetsällä ilman koiraa. Ampunut linnun, mutta ei löytänyt sitä. Menipä siis lintu parempiin suihin.

Ainiin, viikolla fyssari hoiti koirat. Netta oli kohtuullisessa kunnossa, ja vasen puoli vain vähän oikeaa jäykempi. Oton takapään käyttämättömyydessä yksi syy voi olla ristiselkä, joka oli jumissa. Giillä myös oli ristiselässä pientä kireyttä, mutta kokonaisuutena oli ok kunnossa. Kaikille sain jumppaohjeita - kunhan vaan saisin aikaiseksi niitä toteuttaa.

Peruspäivä-hakukoe

Giin ilmaisunvaihdon myötä sen pelastuspuolen koetulokset vanhenivat. Viime lauantaina siis aloitimme alusta ja menimme Sysmään valoisan perushakukokeeseen. Mun tuurilla me oltiin tokavikoja ja saatiin odotella 4 tuntia ennen metsään pääsyä. Onneksi oli lämmin mökki missä odottaa.

Hakualue oli tien vieressä kalliolle nouseva rinne eli alueen pitkä sivu rajautui tiehen. Muodoltaa alue oli pisaramainen eli ei ollut selviä kulmia. Tämä kulmattomuus myös pudotti mut kartalta, mutta onneksi se ei loppujenlopuksi haitannut. Tai haittasi sikäli, että etsintäsuunnitelmasta sain arvioksi erinomaisen, mutta sen toteuttamisesta en ;) Aloitimme ennalta määrätystä kulmasta nousemalla tieltä ylös rinteeseen. Rinteestä Gii nosti ekan ukon irtoamalla ja ilmaisemalla erinomaisen arvoisesti. Mun ajatus oli ollut lohkoa alue, mutta juutuinkin rinteen päälle. Siellä huomasin Giin olevan hajulla, mutta jätti työstämisen kesken. Kun 'takanurkan' jälkeen käännyimme alas, palasi hajun työstöön ja nosti toisen maalimiehen kallionkielekkeeltä. Siitä jatkoin alueen halkaisemista, ja kolmas maalimies istui suuren kivenlohkareen päällä reittimme vasemmalla puolella. Tämän ilmaisussa ei ollut kehumista, tai arvostelun mukaan se oli tyydyttävä. Gii siis juoksi edestakaisin maalimiehellä ilman, että olisi ensin kertonut löydöstä mulle. En tiedä, vaikuttiko tiheä risukko että ei mennyt heti maahan.

Kokeesta pääsimme läpi, mutta ilmaisua on kyllä yhä edelleen hinkattava. Tänään treeneissä sitä yritinkin. Etsin samanoloisen risukon ja sinne piiloutui 3 mm:stä. Kuultuani puhelimella vahvistetun löydön lähdin kävelemään poispäin. Ja nyt oli vielä pimeä. Mutta kyllähän se treeneissä toimi: Gii kiersi mun eteen kävelylinjalle ja painui maahan niin että olisin kompastunut siihen jos en olisi käskenyt näytölle. Miksei se kokeessa tehnyt niin? Jospa se vaan tarvitsee vielä vahvistusta lisää...

Giin luonnetesti

Hiukan epäröiden ilmoitin Giin luonnetestiin 13.10. jossa tuomareina olivat Sami Heikkilä ja Tarja Matsuoi. Gii kuitenkin yllätti mut ja sai hyväksytyn tuloksen arvosteluin

Toimintakyky +1 kohtuullinen
Terävyys +1 pieni ilman jäljelle jäävää hyökkäyshalua
Puolustushalu +3 kohtuullinen, hillitty
Taisteluhalu +2 kohtuullinen
Hermorakenne +1 hieman rauhaton
Temperamentti +2 kohtuullisen vilkas
Kovuus +1 hieman pehmeä
Luoksepäästävyys +2a luoksepäästävä, aavistuksen pidättyväinen
Laukauspelottomuus ++ laukauskokematon
Loppupisteet 142

Alkulämmittelyssä Gii käyttäytyi kuten odotinkin eli menee moikkaamaan tuomaria, mutta ei erityisemmin tälle lämpeä. Leikkimään ei vieraan kanssa ryhdy, mutta mun aloitettua repimisleikin jatkaa sitä tuomarin kanssa. Taisteluhalusta tuomari loppupalautteessa kommentoi, että se näkyi 'opittua' leikkimistä paremmin testiosiossa kelkan kanssa: kelkan pysähdellessä Gii meni 'haastamaan' sitä. Giin reippaus yllätti myös sen puolustaessa mua hyökkääjää vastaan, samoin kuin räminätynnyrillä, mitä se alkupelästyksestä toivuttuaan halusi itse mennä tutkimaan. Yksin seinään kytkettynä Gii ei sitten enää ollutkaan niin reipas, vaan sai vain kerran muristua uhkaavalle lähestyjälle. Yllätys oli myös, että Gii ei pimeässä huoneessa heti juossutkaan mun luo vaan sitä piti kutsua tulemaan. Lopussa meille ammuttiin kolme kertaa, ja todettiin koiran reaktion laukauksiin pienenevän kerta kerralta.

Aivan testin lopussa olin havaitsevinani Giissä pientä kuormitusta, ikäänkuin se olisi odottanut että mistä kohta taas joku hyökkää sitä pelottelemaan. Vaikein paikka koiralle taisi olla, kun sen piti jäädä ensin meitä kohti hyökänneen tuomarin luo mun kävellessä etäämmälle. Tällöin paineistus ei välttämättä johtunut edeltäneestä hyökkäyksestä vaan siitä että vieras ihminen kiskoi sitä taluttimesta. Mutta kokonaisuutena testistä jäi kyllä positiivinen fiilis: Giin nössökuoren alla olikin yllättävästi potkua :)