Opittavaa on

Kuvat Espy raunioilta 25.9. (c) Taru



Eilen Hennalan varikolla Taru järjesti mulle opettavaisen treenin. Gii pääsi etsimään illalla yhdeksän maissa, joten oli pimeää ja tuuletonta viilenevässä illassa. Haetutin ensin alueen oikean reunan, ja Gii katseli mua aina välillä sen näköisenä, että oletko tosissasi, eihän täällä ketään ole. Jatkoimme sitten vasenta reunaa, ja Giikin alkoi irrota paremmin. Ennen hallia se juoksi metsänreunaa ja yhtä konttia ympäri. Ja sitten mä tein sen: painostin virheilmaisun. Kun mä ihan varmasti arvelin, että mm on kontissa, niin Gii alkoi haukkua kohti kontin kattoa. Tuli siis osoitettua, että Gii on ihan liian miellyttämisenhaluinen... Jatkoimme sitten matkaa alueen vasenta laitaa, ja perällä Gii taas pyöri yhtä koppikonttia ja sen viereistä levykasaa. Sitten se pysähtyi haukkumaan niiden väliin. Taru kysyi multa, että mitä se ilmaisee, ja mä sanoin että Gii ilmaisee ihan mitä ja minne sattuu.

* Jälkikäteen ymmärretty harjoituksen opetus: kuinka koira ilmaisee montaa mm yhtä aikaa. Yksi mm oli kopissa suljetun oven takana. Toinen mm oli ihan kopin vieressä oven puoleisella sivulla olevan levykasan päällä noin 1,5 m korkeudessa. Gii ilmaisi näitä kahta yhtä aikaa haukkuen niiden välissä ja kääntäen kuonoaan vuoroon molempiin suuntiin. Kolmas mm oli kopin toisella puolella noin 2,5 m korkeudessa palkkikasan päällä.*

Giin haukkuessa avasin kopin oven, ja siellä oleva mm palkkasi koiran. Mun tulkinta sillä hetkellä oli, että Giin pyöriminen ja ilmaisun kohdentumattomuus johtui vain sen epävarmuudesta: oli pimeää ja mm umpipiilossa. Jatkoin siis alueen etsintää yhden mm noston jälkeen. Ja sinne ne olisivat kaksi muuta paleltuneet... Taru kuitenkin sääli mm:iä ja kehotti meidät palaamaan sinne. Gii haukkui seuraavaksi levykasan päällä olevan mm, yritti jopa hypätä kasan päälle ;) Tämän jälkeen lähetin sen sitten uudelleen koppia kohti, ja silloin haukkui kopin takana palkkipinon korkeuksissa olevan. Yritti löytää reitin myös tämän mm:n luo, jopa niin innokkaasti, että mua alkoi hirvittää ja kielsin sitä kiipeämästä.

Tämä oli erinomaisen hyvä harjoitus mulle. Mä olen nyt jotenkin iskostanut itselleni, että Gii on epävarma ilmaisussa ja yritän nyt sitten ihan väärällä tavalla tukea sitä. Koira tietenkin tukeutuu näin vaan entistä enemmän muhun ja mä sitten arvailuillani sotken koko jutun. Maailman kliseisin hokema koiraan luottamisesta olisi kai otettava todesta, ja kannustettava myös Giitä vaan uskomaan itseensä eikä muhun ;)

Käyttökoirien treeneissä olen aloittanut -sotkeakseni varmaan kaiken ihan perusteellisesti- opettamaan Giille pistojen ja partioinnin erotusta. Eli kun lähetän sen pistolle, sillä on pk-valjaat päällä, käskysana on 'äijä' ja lähetys tapahtuu perusasennosta kädellä osoittaen. Katsotaan nyt, mikä soppa tästä syntyy.

Positiivisesti jos haluaisin ajatella, niin ehkä mun poistuminen kuvioista ja tuleva 3 kuukauden treenitauko pekossa on hyväksi? Gii on jotenkin tämän syksyn aikana tuntunut liimautuvan muhun koko ajan tiiviimmin. Okei, joo, onhan se ihanaa kun edes joku on kiinnostunut musta ja kuuntelee mitä sanon ;D mutta liika on tietty liikaa.

Netan kanssa olen metsästyskauden lomassa muutaman perusetsintä/-rullailmaistreenin tehnyt. Positiivista on, että rulla tulee perusasentoon, joskin välillä väärän ihmisen viereen :D Treenattavaa on nyt etenkin kolmiossa eli mun olisi muistettava aina liikkua eteenpäin lähetyspaikasta sekä roikuttava liinassa kiinni näytölle mentäessä.

Otto oli torstaina leikkauksessa. Sen mahasta ja kaulasta löytyi aikaisemmin syksyllä patteja, jotka eivät olleet rasvapatteja eivätkä antibiootein kadonneet. Samalla kun ne leikattiin, operoitiin myös Oton molemmissa silmissä silmäluomissa sekä ulko- että sisäpuolella olevat näppylät. Nyt pitää siis yrittää estää, ettei se tassuilla pääse hankaamaan silmiään, raapimaan kaulan leikkaushaavaa tai nuolemaan mahanalustan haavaa. Ja vielä 10 päivää, kunnes tikit poistetaan. Muuten Otto on kyllä ollut pirteä tämän syksyä, tunnin parin lenkitkin sujuvat. Painoa oli ell:n vaakassa 28 kiloa.

Hyvä hylsy

Lauantaina menimme Giin kanssa uudelleen pelastushaun valoisan loppukokeeseen. Viikolla olimme treenanneet useampaan kertaan pressutettuja maalimiehiä, ja ajattelin katsoa, miten koe menee ennenkuin teen ratkaisuja ilmaisun vaihdon suhteen.

Kokeen järjesti PHPK Kalkkisissa alueella, missä en ollut ennen käynyt. Alun luoksepäästävyys sujui kuten ennenkin: Gii istuu perusasennossa, vähän luimistaa ja väistää kun testaaja koskee. Maastoon pääsimme Giin kanssa klo 18 aikoihin. Vapaana mukana kulkeminen testattiin tiellä matkalla metsään. Ja juuri suorituksemme aikaan ihan vieressä tien toisella puolella joku ampui hirvikiväärillä. Tuli siis tämäkin kokeiltua: Gii vain paransi kontaktia eikä muuten reagoinut ammuntaan. Paikallamakuu oli tien vieressä, ja sen aikana ammuttiin uudelleen. Onneksi ei minkäänlaista näkyvää reaktiota Giissä :)

Etukäteen olin spekuloinut hakualueen muotoa ja etsintäsuunnitelmaa, ja maanantain iltarastien kannustamana päättänyt, että nyt en reunoja kulje. Kartan saatuani meinasi kuitenkin usko loppua: etsittävä alue oli aivan pyöreä, tasainen ympyrä! Päätin tehdä alueen sisälle kolmion. Tuulta ei sytkärin liekillä ollut havaittavissa ja ilma oli jäähtymässä. Kolmion kiertosuunta oli siis sikäli ihan sama, ja päätin lähteä oikeaa sivua. Hetikohta lähdöstä Gii painui oikeaa rajalinjaa kohti, ja räpisteli siellä kuusien alla. Mun tulkinta tilanteesta oli, että siellä on pressutettu mm eikä Gii uskalla haukkua. Kun koira lähti sieltä liikenteeseen, kysyin testaajalta että lopetetaanko tähän. Testaaja katsoi mua kummissaan ja sanoi, että jatketaan vaan. Kun sitten hetken päästä näin koiran, huomasin ettei sillä ollut enää liivejä.

(Kokeen lopuksi selvisi, että Gii oli juossut piikkilankaan. Piikki oli lävistänyt sen JuliusK9-valjaiden rintaremmin, mikä on paksua kaksinkertaista kangasta, ja jäänyt niin tiukasti kiinni, ettei koira ollut saanut riuhdottua itseään irti. Niinpä se oli onnistunut kiemurtelemaan ulos valjaista ja tuli jatkamaan töitä. Ja tyhmä ohjaaja luuli, että nyt se jätti maalimiehen...)

Jatkoimme kulkua kolmion ensimmäistä sivua. Tämä oli kallioista ja kivikkoista, paikoin jyrkkääkin rinnettä. Pian Gii bongasi seisovan miehen lierihattu päässä. Ilmaisu oli hyvä, ei minkäänlaista epäröintiä. Jatkoimme sivun loppuun, ja käännyimme seuraavalle kolmion sivulle. Maasto muuttui karmeaksi risukoksi, josta läpipääseminen oli täyttä työtä (mun rillitkin tippui kahdesti 8-o). Yksi iso kivenlohkare alueella oli, ja mä ihan taas arvelin, että siellä on mm ja kierrätin Giitä sitkeästi etsimässä...

Tavoitimme taas alueen rajalinjan, ja käännyimme kolmion kolmannelle sivulle. Nyt maasto oli paikoin hyvin tiheää kuusikkoa, välissä sammalen peittämiä kivenkoloja ja lätäköitä. Suunnistustaitoni ei ollut ihan täydellinen, paluu kolmiolta osui vähän lähtöpisteestä eteenpäin oikealle. Juotin koiran ja sanoin lähteväni nyt halkaisemaan alueen keskeltä ympyrää.

Siinä karttaa lukiessani Gii ampaisi ylös kalliolle, ja sanoin seuraavani koiraa kohti sitä alkuperäistä lähtöpistettä alueen halkaisua varten. Gii pyöri kalliolla, mutta lähti sitten mun mukaani aluetta halkaisemaan. Taas pääsimme siihen lähes läpipääsemättömään märkään risukkoon. Hetken päästä risukosta oikealta kuului Giin haukku. Se oli löytänyt kokonaan pressutetun mm:n (ja haukkui hyvin tämän meille vieraan ihmisen!!!). Aika oli nyt tullut käytettyä, ja suorituksemme loppui siihen.

Kolmas mm oli siellä kalliolla, missä Gii oli pyörinyt ensin ne liivit pudotettuaan ja nyt ennen alueen halkaisua. Arvelin, että koiralta olisi kantti loppunut ilmaisun suhteen. Mutta näin jälkiviisaana olen kuitenkin sitä mieltä, että ilmaisusta se ei ollut kiinni: mm oli Giille hyvin tuttu ja ilman pressua. Tai sikäli voi katsoa kantin loppuneen, ettei Gii työstänyt hajua riittävän pitkälti, kun mä jatkoin matkaa eteenpäin. Piilo oli kuitenkin ilmeisen vaikea, sillä yksikään koira ei sitä löytänyt - jopa taitava taidontarkistaja kokeen lopussa tarvitsi apuja piilon keksimiseen. Piilo oli siis kalliorinteessä, kuusenoksien katveessa olevassa notkelmassa. Haju taisi painua alas märkään risukkoon.

Kaikenkaikkiaan olin hyvin tyytyväinen Giin työskentelyyn. Se jaksoi tehdä koko puolituntisen täysillä töitä, risteili mun kulkusuunnan mukaisesti molemmin puolin. Sen kulkusäde on sopivan laaja (tässä maastossa suuren osan ajasta se oli näkymättömissä, mutta onneksi panta kaulassa vähän kilisi valjaiden karistamisen jälkeen), ja se pitää muhun yhteyttä. Mä en sitä kutsu, huutele tai kehottele ollenkaan, annan sen toimia itse. Se seuraan mun kulkusuuntaa, mitä nyt kerran taisin lähettää sen yhdelle rajalinjan kukkulalle, ja sinnehän se meni tarkistamaan. Alue oli hyvin haastava kuljettava, pari kertaa Gii kiljaisi oksien raapiessa ja ainakin kerran se arvioi hyppyetäisyyden väärin (runkoja olikin maassa useampi peräkkäin) ja pamautti vatsansa/takajalkansa runkoihin. Ja parasta oli, että kaiken tämän jälkeen ihan ajan lopussa se haukkui vielä hienosti :)

Testaajan palaute oli myös mieltä ilahduttava. Koira työskenteli hienosti ja myös mun etsintäsuunnitelma sai kiitosta 8-) Olisimme kuulemma voineet ihan hyvin mennä kokeesta läpikin. Testaaja oli kuitenkin sitä mieltä, että tosietsintöjä ajatellen hän haluaisi antaa vielä koiran kasvaa. Hauskoilla ja vaihtelevilla treeneillä rakennetaan itsevarmuutta ja kanttia työstää heikkoakin hajua vaikka mä kävelisin pois. Ilmaisun vaihtamiseen ei nähty mitään syytä, nyt koira haukkui hyvin.

Kaiken kaikkiaan tästä kokeesta jäi hyvä fiilis, vaikkei me (eikä kukaan muukaan 10 koesuorituksesta) menty läpi. En sinällään pidä järkevänä mennä viikon välein kokeisiin, mutta nyt tämä selkeytti ajatuksiani. Kokeita ei nyt edes ajatella ennen ensi kevättä, vaan kasvatetaan kantteja.