sunnuntai 2. lokakuuta 2011

Hyvä hylsy

Lauantaina menimme Giin kanssa uudelleen pelastushaun valoisan loppukokeeseen. Viikolla olimme treenanneet useampaan kertaan pressutettuja maalimiehiä, ja ajattelin katsoa, miten koe menee ennenkuin teen ratkaisuja ilmaisun vaihdon suhteen.

Kokeen järjesti PHPK Kalkkisissa alueella, missä en ollut ennen käynyt. Alun luoksepäästävyys sujui kuten ennenkin: Gii istuu perusasennossa, vähän luimistaa ja väistää kun testaaja koskee. Maastoon pääsimme Giin kanssa klo 18 aikoihin. Vapaana mukana kulkeminen testattiin tiellä matkalla metsään. Ja juuri suorituksemme aikaan ihan vieressä tien toisella puolella joku ampui hirvikiväärillä. Tuli siis tämäkin kokeiltua: Gii vain paransi kontaktia eikä muuten reagoinut ammuntaan. Paikallamakuu oli tien vieressä, ja sen aikana ammuttiin uudelleen. Onneksi ei minkäänlaista näkyvää reaktiota Giissä :)

Etukäteen olin spekuloinut hakualueen muotoa ja etsintäsuunnitelmaa, ja maanantain iltarastien kannustamana päättänyt, että nyt en reunoja kulje. Kartan saatuani meinasi kuitenkin usko loppua: etsittävä alue oli aivan pyöreä, tasainen ympyrä! Päätin tehdä alueen sisälle kolmion. Tuulta ei sytkärin liekillä ollut havaittavissa ja ilma oli jäähtymässä. Kolmion kiertosuunta oli siis sikäli ihan sama, ja päätin lähteä oikeaa sivua. Hetikohta lähdöstä Gii painui oikeaa rajalinjaa kohti, ja räpisteli siellä kuusien alla. Mun tulkinta tilanteesta oli, että siellä on pressutettu mm eikä Gii uskalla haukkua. Kun koira lähti sieltä liikenteeseen, kysyin testaajalta että lopetetaanko tähän. Testaaja katsoi mua kummissaan ja sanoi, että jatketaan vaan. Kun sitten hetken päästä näin koiran, huomasin ettei sillä ollut enää liivejä.

(Kokeen lopuksi selvisi, että Gii oli juossut piikkilankaan. Piikki oli lävistänyt sen JuliusK9-valjaiden rintaremmin, mikä on paksua kaksinkertaista kangasta, ja jäänyt niin tiukasti kiinni, ettei koira ollut saanut riuhdottua itseään irti. Niinpä se oli onnistunut kiemurtelemaan ulos valjaista ja tuli jatkamaan töitä. Ja tyhmä ohjaaja luuli, että nyt se jätti maalimiehen...)

Jatkoimme kulkua kolmion ensimmäistä sivua. Tämä oli kallioista ja kivikkoista, paikoin jyrkkääkin rinnettä. Pian Gii bongasi seisovan miehen lierihattu päässä. Ilmaisu oli hyvä, ei minkäänlaista epäröintiä. Jatkoimme sivun loppuun, ja käännyimme seuraavalle kolmion sivulle. Maasto muuttui karmeaksi risukoksi, josta läpipääseminen oli täyttä työtä (mun rillitkin tippui kahdesti 8-o). Yksi iso kivenlohkare alueella oli, ja mä ihan taas arvelin, että siellä on mm ja kierrätin Giitä sitkeästi etsimässä...

Tavoitimme taas alueen rajalinjan, ja käännyimme kolmion kolmannelle sivulle. Nyt maasto oli paikoin hyvin tiheää kuusikkoa, välissä sammalen peittämiä kivenkoloja ja lätäköitä. Suunnistustaitoni ei ollut ihan täydellinen, paluu kolmiolta osui vähän lähtöpisteestä eteenpäin oikealle. Juotin koiran ja sanoin lähteväni nyt halkaisemaan alueen keskeltä ympyrää.

Siinä karttaa lukiessani Gii ampaisi ylös kalliolle, ja sanoin seuraavani koiraa kohti sitä alkuperäistä lähtöpistettä alueen halkaisua varten. Gii pyöri kalliolla, mutta lähti sitten mun mukaani aluetta halkaisemaan. Taas pääsimme siihen lähes läpipääsemättömään märkään risukkoon. Hetken päästä risukosta oikealta kuului Giin haukku. Se oli löytänyt kokonaan pressutetun mm:n (ja haukkui hyvin tämän meille vieraan ihmisen!!!). Aika oli nyt tullut käytettyä, ja suorituksemme loppui siihen.

Kolmas mm oli siellä kalliolla, missä Gii oli pyörinyt ensin ne liivit pudotettuaan ja nyt ennen alueen halkaisua. Arvelin, että koiralta olisi kantti loppunut ilmaisun suhteen. Mutta näin jälkiviisaana olen kuitenkin sitä mieltä, että ilmaisusta se ei ollut kiinni: mm oli Giille hyvin tuttu ja ilman pressua. Tai sikäli voi katsoa kantin loppuneen, ettei Gii työstänyt hajua riittävän pitkälti, kun mä jatkoin matkaa eteenpäin. Piilo oli kuitenkin ilmeisen vaikea, sillä yksikään koira ei sitä löytänyt - jopa taitava taidontarkistaja kokeen lopussa tarvitsi apuja piilon keksimiseen. Piilo oli siis kalliorinteessä, kuusenoksien katveessa olevassa notkelmassa. Haju taisi painua alas märkään risukkoon.

Kaikenkaikkiaan olin hyvin tyytyväinen Giin työskentelyyn. Se jaksoi tehdä koko puolituntisen täysillä töitä, risteili mun kulkusuunnan mukaisesti molemmin puolin. Sen kulkusäde on sopivan laaja (tässä maastossa suuren osan ajasta se oli näkymättömissä, mutta onneksi panta kaulassa vähän kilisi valjaiden karistamisen jälkeen), ja se pitää muhun yhteyttä. Mä en sitä kutsu, huutele tai kehottele ollenkaan, annan sen toimia itse. Se seuraan mun kulkusuuntaa, mitä nyt kerran taisin lähettää sen yhdelle rajalinjan kukkulalle, ja sinnehän se meni tarkistamaan. Alue oli hyvin haastava kuljettava, pari kertaa Gii kiljaisi oksien raapiessa ja ainakin kerran se arvioi hyppyetäisyyden väärin (runkoja olikin maassa useampi peräkkäin) ja pamautti vatsansa/takajalkansa runkoihin. Ja parasta oli, että kaiken tämän jälkeen ihan ajan lopussa se haukkui vielä hienosti :)

Testaajan palaute oli myös mieltä ilahduttava. Koira työskenteli hienosti ja myös mun etsintäsuunnitelma sai kiitosta 8-) Olisimme kuulemma voineet ihan hyvin mennä kokeesta läpikin. Testaaja oli kuitenkin sitä mieltä, että tosietsintöjä ajatellen hän haluaisi antaa vielä koiran kasvaa. Hauskoilla ja vaihtelevilla treeneillä rakennetaan itsevarmuutta ja kanttia työstää heikkoakin hajua vaikka mä kävelisin pois. Ilmaisun vaihtamiseen ei nähty mitään syytä, nyt koira haukkui hyvin.

Kaiken kaikkiaan tästä kokeesta jäi hyvä fiilis, vaikkei me (eikä kukaan muukaan 10 koesuorituksesta) menty läpi. En sinällään pidä järkevänä mennä viikon välein kokeisiin, mutta nyt tämä selkeytti ajatuksiani. Kokeita ei nyt edes ajatella ennen ensi kevättä, vaan kasvatetaan kantteja.

Ei kommentteja: