sunnuntai 4. syyskuuta 2011

Ilmaisupainotteista

Millään en meinaa enää muistaa, mitä viime sunnuntaina tehtiin. Taisimme olla Rahametsässä aamulla, ja Gii ekana koirana etsimässä. Ja kuten viime aikoina on tapana ollut, teemana oli ilmaisun vahvistaminen. Vasemmalle tuli kolme ja oikealle neljä 'pistoa'. Osalla piiloista mm oli naamiontiverkon alla, osalla istui ja sai tuijottaa lähestyvää koiraa jne. Tarkemmin en enää muista, taisi mennä ok. Netalle oli kai 3 mm, ja muistaakseni en täysin tyytyväinen ollut. Otto sai osallistua radan merkkien poiskeruuseen ja nuoren holskunartun viihdyttämiseen.

Torstaina olimme Sipurassa. Nyt Giin teemana olivat seisovat mm:t. Nämä sujuivat hyvin. Netalle otin kaksi mm:stä, ja se taas haahusi.

Perjantaina Jokimaalla meni mullakin vihdoin jakeluun: Netan kanssa ei kannata treenata, kun sillä on juoksut. (Se siis aloitti myös yhtä lyhyellä välillä uudet juoksut, vaikka tavallaan sen juoksunvälit on ollut about 7 kk). Giillä haetutin partioimalla ensin alueen oikean reunan, ukot olivat menneet vasemmalta alueelle. Metsä oli yhtä risukkoa, kun puut olivat keväällä kaadettu ja Gii uusissa JuliusK9 valjaissaa oli jatkuvasti risuissa kiinni. Hyvin se kuitenkin tämän kesti, kertaakaan ei mun tarvinut koiraa irroitta tai kannustaa irrottautumaan, rytinä vain kävi sen edetessä ;) Sitten koira hävisi mun näköpiiristä. Lähellä menee hevosten juoksurata, ja sieltä kuului ääniä. Epäilin siis Giin painelleen sinne. Kutsuin koiraa - ei reaktioita - kutsuin kovemmin - koira tuli. Jatkoimme vähän matkaa ja Gii bongasi kannolla (ei piilossa) istuvan maalimiehen. Hyvin ymmärsi tämänkin aukealla näkyvissä istuvan mm:n haukkua. Ja mm tiesi sanoa, että äsken kutsuessani olin varmaan huutanut koiran pois toiselta mm:ltä. Ja näin olin tehnytkin. Lähellä seisoi naamiointiverkolla peitetty mm, jota Gii oli juuri suunnitellut ryhtyvänsä haukkumaan (hypittyään ensi verkkoa 8-o), kun mä kutsuin sen pois. Onneksi se kuitenkin palasi nyt mm:lle ja ilmaisi. Tämä on juuri näitä väärintoiminnan riskejä, kun ei ole ketään perässäkävelijää, jolta varmistaa ennen koiran kutsumista, ettei kutsu pois ukolta...

Tänäaamuna olimme taas Rahametsässä. Nyt treeneissä oli neljä ihan uutta ihmistä, ja mä tietty hyväksikäytin heidät kaikki uusiksi mm:ksi Giille. Yksi seisova pressun alla, yksi seisova naamiointiverkon alla, yksi makaava pressuun kääriytyneenä ja yksi aukella istuva. Istuvan haukkui hyvin, peitettyjen kanssa edelleen ilmaisun aloitus on kimeää haukkua ja makaavan kohdalla tuli mua vastaan. Mutta tänään kuulin, ettei päästy ensi lauantaina yrittämään loppukoetta, joten vielä on aikaa treenata...

Ei kommentteja: