lauantai 19. maaliskuuta 2011

Gii se jaksaa juosta -

- monessakin mielessä ;) Viimeyönä neljän aikaan se herätteli Otonkin mukaan rientoihin. Ja me kun oltiin uskottu juoksun loppuvan kolmen viikon rajapyykkiin niinkuin ennenkin, ja Noora oli ilmoittanut Giin huomiseksi agikisoihin. Peruttavahan se nyt oli.

Pekon treenaamista juoksut ei onneksi ole estäneet. Torstaina varikolla esittelin Gitelle uutuutena peitettyjä maalimiehiä. Olimme ylhäällä varaston takana metsänreunassa. Olin pyytänyt ekaksi perässäjuoksun vireen - ja sitä kautta rohkeuden - nostamiseksi. Eka valmis ukko oli melko näkyvillä pressunmutkassa makaamassa. Ei ongelmia. Toinen istui valkoiseen lakanaan päätä myöten kääriytyneenä, kasvot vähän näkyivät. Sitä Gitte hetken kiersi, mutta haukkui sitten. Kolmas ukko oli lumivallin takana. Gii ilmaisi vallin edessä olevan jonkin aurantapaisen päälle kertynyttä lumikasaa. Hyppäytin sen auran päälle, jolloin se tajusi virheilmaisun ja jatkoi matkaa vallin taakse ukon luo. Tämän haukkui heti. Onneksi Gii ei tuntunut kovin vahvasti etsivän silmillään, kun nämä lakanoin maastoutuneet ukot eivät aiheuttaneet ongelmia :)

Otto oli kanssa mukana, ja sai haukkua yhden lakanaan kääriytyneen ukon. Vähän se taisi yrittää kaivautua kaveriksi lakanan alle...

Perjantaina treenaamaan pääsi sitten Netta ja Gitte. Olimme varikolla takana alhaalla. Ja ihanaa, kun oli taas uutta porukkaa = uusia maaliMiehiä :D Netta sai kaksi ukkoa, perushelpot piilot. Etsi hyvin, otti itse rullan, mutta pudottaa sen liian aikaisin. Milloinhan mä saisin aikaiseksi ruveta korjaamaan tätä rullan ennenaikaista irrotusta...

Gitte pääsi radalle vasta pimeän tullen. Teemana pressulla puoliksi peitetyt uudet maaliMiehet. Mä muistelin sitä parin viikon takaista sunnuntaita, ja pidin huolen ettei nyt päässyt vartioimaan, vaikka oli uusia ihmisiä pimeässä. Otin taas ekaksi varmuuden maksimoimiseksi perässäjuoksun. Sitten lähdimme kiertämään aluetta vastapäivään. Ensimmäinen mm istui naamiointiverkolla kainaloihin peitettynä kivilavojen välissä. Ilmaisussa ei ollut yhtään epäröintiä, vaikka oli tosiaan uusi mieshenkilö. Toinen ukko oli 'risteyksen keskellä' olevalla alueella, jota ei mun kohdalla ole koskaan näinä vuosina ennen käytetty piilona. Näin Giistä, että se sai vainun. Se juoksi ensin eteenpäin, mutta ei saanut heti tarkennettua. Sitten se palasi mun luo, ja alkoi selvästi odottaa ohjausta. Mäkään en tiennyt missä ukko on, joten ohjausapua oli vaikea antaa. Odottelin hetken, että se itse ratkaisisi suunnan, mutta -kärsivällisyys kun ei ole hyveeni- niin käännyin sitten suuntaan, mihin halusin sen lähtevän. Sinnehän se sitten ampaisi, ja löysi mm puoliksi pressun alla. Ilmaisu oli ilman epäröintiä, ja hetken vielä hengasimme siinä kahisevalla pressulla.

Perjantain treenissä oli hyvää, että vieraat miehet eivät olleet ongelma, vaikka oli pimeää ja pressuja. Ja sitten havahduin, Tarun avustuksella ;) huomaamaan, että mä olen ihan liikaa = lähes aina treenannut Giin kanssa niin, että jos on vaikeampia piiloja, niin mä tiedän ne. Ja kun mä tiedän, niin ohjaan koiraa vaikka yrittäisin olla ohjaamatta. Gii on niin tarkka lukemaan mua, että se varmasti huomaa jo mun katseen suunnasta, kävelynopeudesta yms. missä piilo on. Onhan musta tietysti ihanaa, että koira on herkkä ja seuraa ohjausta, mutta kyllä sille on nyt yritettävä rakentaa enemmän itsenäisiä ongelmanratkaisutilanteita.

Ei kommentteja: