tiistai 28. joulukuuta 2010

Sinisiä ajatuksia

Hyvinhän se joulunaika kului tekemättä mitään. Valoisa aika rajoittui Kainuussa noin 5 tuntiin. Ja vaikka aurinko periaatteessa paistoi, niin ei aurinkoa silti meidän mökille asti näkynyt. Maisemat olivat kyllä hienot.



Onneksi pakkanen pysyi siedettävissä lukemissa ja pääsimme koirien kanssa lenkille. Onkohan muilla kelpeillä sama ominaisuus, että ne kuorruttavat tikkujalkansa jäällä? Gii kerää jalkoihin ja mahanalustaan kiitettäviä jääkokkareita, mutta ei ne sitä tunnu häiritsevän. Onneksi anturoiden ja varpaiden välit ovat pysyneet jäättöminä.



Jos nyt mekin katsoisimme päättyvää ja alkavaa vuotta koiraharrastusten tavoitteiden valossa, niin heikolta näyttää ;) Tälle vuodelle ei tavoitteita Giin osalta ollut, mutta yllättäen BH tuli käytyä. Ensi vuonna - jos hyvin käy - Gii voisi startata jo virallisissakin agikisoissa ja ehkä käydä pelastuskoiraliiton haku- ja/tai rauniokokeissa. Netalle oli tälle vuodelle tavoitteena päästä sekä mejä että pejä -kokeisiin, mutta heikosti meni. Ainoa koepaikka, mikä saatiin, piti peruuttaa juoksujen takia. Ensi vuodelle ei tavoitteita sillä rintamalla. Tärkein toive ensi vuodelle kaikkien koirien osalta on, että pysyvät terveinä ja iloisina.

Ja kiitos kaikille treenikavereille sekä erityiskiitos Maijalle aktiivisena kasvattajana tapaamisten ym. toiminnan järjestämisestä - toivottavasti jatkuu ensi vuonnakin! Kohtahan meitä on isompikin teami, kun Jillaroo toimitti kuusi ihanaa joululahjaa :) Isosisko Gii lähettää onnitteluja äipälle ja pikkuisille!

4 kommenttia:

Linda kirjoitti...

Mä en noista jaloista tiedä, niihin ei noin paljon valkoista kerätä meillä, mutta naama näyttää erehdyttävästi samalta...

Äitikoira kiittää onnitteluista :)

Sari kirjoitti...

Kitty kerää jalansyrjät (ja takapuolen kans) ihan täyteen jäähelmiä. Mutta onneksi ne sulaa pesuhuoneessa hetkessä pois. Sedät "sulaa" pesuhuoneissa litimäriksi, kelpie kuivaksi.

Mutta eikö Gii tarvitse takkia? Kitty-raukka joutuu käyttämään takkia, koska omistaja luulee, että se palelee. Ja kyllä se -20C tärisee takissakin ja nostelee tassuja. Tosin, vastahan se kasvattaa sitä karvaakin. Ja on raukka hihnalenkityksessä, sekin varmaan selittää paljon. Mutta tärisi se viime talvenakin.

Tuija kirjoitti...

Kyllä Giikin hihnalenkillä takkia käyttää, jos pakkasta on paljon. Kovin kylmänaralta se ei kyllä vaikuta, joskus nostelee tassuja - tai oikeammin potkii ja ravistelee. Vapaana lenkittäessä en uskalla koirille vaatteita laittaa, jos Giillä on kylmä, niin sitten se vaan juoksee entistä kovempaa ;)

Maija kirjoitti...

Ilo on minun puolellani, on mukava järkätä tapahtumia kun kaikki ovat innolla mukana :)

Gitte on kyllä varsin sitkeä, sehän oli aivan bikineissä kun viimeksi nähtiin! Vauhti korvaa puuttuvat lämpöasteet ;)