lauantai 28. elokuuta 2010

Ja säläpäivitystä

Giten kanssa yritettiin mennä Heinolan näyttelyyn viime sunnuntaina, tai mentiinkin, mutta myöhästyttiin kehästä. Juuri kun pääsimme paikalle, kehä loppui. Israelilainen tuomari Zeev Trainin olikin ollut yllättävän nopea. Arvostelu kuitenkin saatiin, joka kuului:

Well balanced young bitch. With right coat black colour. Nice head. Scissor bite. Perfect topline. Middle sized chest. Well angulated. Very nice gait. ERI

Tuomaria Gii niiasi aavistuksen, mutta antoi tutkia. Kehäsihteeri sitten ripotti suolaa haavoihin toteamalla, että nartuille ei oltu saatu sertiä jaettua, mutta Gitte olisi sen saanut, jos olisi ehtinyt varttia aikaisemmin paikalle.

Sunnuntai-iltana Gii pääsi vielä aksaradalle, jossa pitkästä aikaa treenattiin keinua. Hienosti muisti bang gamen millä Noora on opettanut. Nyt poistimme jo siivekkeen keinun alta ja Gii teki koko keinua niin, että mä enää aavistuksen jarrutin pamautusta. Tiistaina Giillä oli taas tuplatreenit: ensin aksaa Villähteellä ja sitten Orimattilassa tokotreeni.

Tiistaina käytimme Nettaa eläinlääkärissä. Se on ollut tosi kärttyisä Otolle. Heinäkuun alussa ajattelimme kireyden johtuvan juoksunteosta. Lauantaina, kun Otto palasi mökiltä, niin heti ensi näkemältä Netta oli käymässä kiinni. Otto kuitenkin ehti karkuun. Sunnuntaina takapihalla koirat oli keskenään, ja silloin Netta retuutti Ottoa kurkusta. Onneksi labukan kaulanahka on niin paksu, ettei spanieli saanut siihen reikää. Netta on edelleen tosi laiha, vaikka on viime viikot syönyt suunnilleen tupla-annokset ruokaa. Halusimme siis tarkistuttaa, onko sen kilpirauhasarvoissa tms. jotain poikkeavaa. Veriarvot olivat kunnossa, samoin ultralla katsoessa kaikki näytti olevan kunnossa. Painoi ell:n vaakassa 18 kg. Nyt pitäisi kerätä kolmelta päivältä kakkanäytteet vielä tutkittavaksi. Ja itse asiassa päätimme kerätä ne kaikilta kolmelta, koska mökillä ainakin Otto söi naapurin rantaan heitellyt kalojen perkausjätteet. Lapamatokin voisi siis olla mahdollista.

Keskiviikkoillan vietimme tuomarien koulutustilaisuudessa, missä Gitte sai hyvää siedätystä tuomarien käsittelyyn. Mä mittasin sen mittatikulla, voi kyllä olla että jäi vähän ilmaa väliin, sillä lukema oli 47,5 cm. Painoa on kotivaakassa ollut 15 kg, ehkä on vähän pyöristynyt.

Ei kommentteja: