Treeniä ja elämää myös Lahdessa

Jospas mäkin välillä raportoisin tehtyjä ja tekemättä jääneitä... Alkusyksy meni juoksujen ja muun säätämisen kanssa treenien jäädessä vähemmälle. Mutta nyt on myös me päästy taas normielämään kiinni. Ja mä olen yllättänyt itseni innostumalla aksasta! Maanantaisin käyn Giin kanssa Korkeavireellä ja tiistaisin VAU:lla treeneissä. Gii on aivan ihanteellinen opettaja: jos mä satun ohjaamaan edes vähänsinnepäin, niin Gii hoitaa kyllä osansa hienosti. Mä olen ollut aivan otettu, kuinka innoissaan ja täydellä sydämellä se on tekemässä jopa mun ohjaamana. Tämä helpottaa lajin opettelua: mun ei tarvitse keskittyä kuin omaan suoritukseen. Tai no, Giin kontakteille hiipimisessä kyllä edelleen olisi tekemistä.

Pekorintamalla ilmaisun vaihto on yhä vaiheessa. Yritykseni opettaa koira ilmaisemaan niin, että koskee mua käteen löydön merkiksi ja sitten johdattaa mm:lle vapaasti edestakaisin juosten, johti jäätymiseen. Löydettyään mm:n Gii pysähtyi johonkin mm:n ja mun välille tuijottamaan mua. Nyt olen sitten päätynyt kytkemään koiran näytölle, mutta edelleen ketjun heikoin lenkki on ilmaisu mulle käteen koskemalla. Maalimieheltä lähteminen kertomaan ja mun vetämiseni liinassa löydölle sen sijaan sujuvat hyvin. Mä olen nyt viimeajat treenannut vain partioimalla etsimistä. En tiedä, oliko jotain yhteensattumien summaa, mutta Giin etsimistyöskentely muuttui liian kyseleväksi, ohjausta odottavaksi ja musta riippuvaiseksi. Kävin sitten itsetutkiskelua, että jos kaikkea ei saa niin mitä ainakin haluaisi. Ja mä toivoisin saavani takaisin sen itsenäisesti työskentelevän koiran, millainen Gii vielä viime syksynä oli. Pistottamis- ja risteilytreenit olen siis jättänyt (ainakin toistaiseksi) kokonaan pois. Eli talven treeniteemana meillä on pekossa ilmaisun lisäksi itsenäisyys.

Netta on nyt ollut muutaman viikon taas mulla. Ja sen kanssa hakutreenit ovat yllättäneet positiivisesti! Eilen  olimme Hepekon raunioilla vierailemassa. Pyysin Netalle 3 mm. Aloitin työskentelyn raunion vasemmasta yläkulmasta, mutta Netta sai pian hajun ja paineli alueen oikeaan alakulmaan ;-) Annoin sen mennä, ja sieltähän se pian rulla suussa tuli. Tarkoituksemme oli palata tältä mm:ltä takaisin lähtökulmaan, mutta matkalla Netta sai hajun 'keskikasalta' ja toi rullan kasan päältä. Mm oli siis tunnelissa kasan alla, mutta tunnelin suulta ei koira saanut hajua. Lähetin sen tunneliin, mutta se ei uskaltanut laskeutua keskiosaan , kun putki loppui. Mun piti sitten ryömiä koiran kaveriksi mm:lle palkan hakuun. Luulen että Netan selkävaiva tekee sen varovaiseksi: kun se ei pimeässä hahmota syvyyttä niin ei uskalla hypätä. Kolmatta mm:stä, joka oli umpipiilossa putkessa kasojen alla, etsimme hiukan pidempään. Sen Netta lopuksi ilmaisi hienosti suljetun putken suulta :) Netalle on tullut tyyliksi, että se ottaa rullan suuhun kun saa hajun, mutta voi sitten vielä jatkaa tarkentamista rulla suussa ja tulla kertomaan löydöstä vasta kun on päättänyt tarkan mm-paikan. Pitäisi vaan enemmän päästä treenaamaan raunioille. Omista raunioista kun ei voi puhua: siellä on lähinnä 2 putkea betonikasan alla...Mutta perusohjelmaamme kuuluu siis torstain ja lauantain hakutreenit. Sunnuntaina ehtisi vielä hakua treenaamaan, jos saisi porukkaa kasaan.

Eläinlääkärille on ollut taas tarvetta. Eilen illalla Roope voiteli uunivuokaa, ja päätti sitten antaa Giin nuolla silikonisen sudin. Sudistapa irtosi harjaspää, ja Gii nielaisi sen. Yritin oksennuttaa koiraa vetyperoksidiliuksella: annoin sitä 3 kertaa ilman tulosta. Soitin sitten päivystykseen, että kuinka paljon koiralle sitä voi antaa. Ell sanoi, että jos ei se kolmesta kerrasta ole oksentanut, niin ei enää kannata. Käski antamaan vähän ruokaa koiralle ja sitten yrittämään suolalla. Tämäkään ei tepsinyt. Piti sitten puoleltaöin lähteä asemalle, jossa Gii sai oksennuspiikin. Oksentikin aseman lattialle silikonisudinpään - ja melkoinen määrä varastettuja broilerinsiipiä!! Kotona oli siis saunassa brsiipiä sulamassa ja odottamassa pussitusta pienempinä erinä. Oksennutin Giitä pesuhuoneessa, ja muutaman kerran jätin sen sinne hetkeksi yksin. Niissä väleissä se oli käynyt salaa syömässä siipiä, mutta aina palannut paikalleen surkean jä kärsivän näköiseksi ennen mun takaisin tuloa - on se vaan ovela! Mutta pääasia että suti tuli mahasta.

Otolla on syksyn aikana muutaman kerran tullut 'kuolauskohtauksia'. Se saattaa hetkessä kuolata esim. makuualustansa aivan läpimäräksi. Nyt se on ollut myös haluton liikkumaan. Täytynee sekin ell:lle viedä.