tiistai 22. maaliskuuta 2011

Rakennusetsintä

Me päästiin Giin kanssa harjoittelemaan rakennusetsintää Vääksyyn homeiseen kouluun. Porukkaa oli paljon ja jakauduimme kahteen ryhmään. Me saimme etsittäväksemme alakerrasta yhden käytävän, jonka molemmin puolin oli luokkia ja perällä vessat ja varasto. Rakennuksessa ei ollut valoja, mutta lämmöt oli. Gii pääsi vuoroon niin ajoissa, että ikkunoista tuli vielä hieman valoa. Pyysin, että Gii haukutetaan ennen lähtöä ja sitten kolme ukkoa.

Heti lähetyksestä Gii syöksyi eteenpäin, ja onneksi annoin sen mennä, sillä yksi mm olikin käytävän varrella pulpettien alla. Gii haukkui sen ongelmitta. Tämän jälkeen aloitimme tarkistamaan luokkahuoneita järjestyksessä. Heti ekassa tarkistettavassa huoneessa oli sermi oviseinällä vähän kiinni. Gii kävi sermin reunalla, mutta en lähettänyt sitä tarkistamaan sermin taakse. Siellä olisi ollut mm, joka siis silloin jäi huomaamatta. Toinen mm oli vasemmalla viimeisessä luokkahuoneessa nurkassa istumassa kiinteän työtason päällä verhon taakse piiloutuneena. Hetken Gii pyöri huoneessa ennen kuin sai tarkennettua piilon, hyppäsi sitten tasoa vasten ja alkoi haukkua, hieno Sintti. Kolmannenkin ensin ohitetun mm nosti itse, kun palasimme takaisin.

Kaiken kaikkiaan olin tosi tyytyväinen Giin työskentelyyn. Se tiesi selvästi, mitä oli tekemässä, sillä oli motivaatio etsiä eikä jänskättänyt. Sekä rakennuksessa etsiminen että kaikki maalimiehet olivat uusia. Tarkasti Gii työskenteli, kiersi luokat, kaapit ja kopit itse, mutta ohjautui myös ja meni minne lähetin. Täytyy olla tyytyväinen tällä kertaa :)

Ei kommentteja: