keskiviikko 9. helmikuuta 2011

no aksaapa taas

Ei taas päivity ei..
Viime vkolla viikkotreeneissä tehtiin samaa Oreniuksen rataa. Muuten meni ekalla kerralla puhtaasti, mutta muurista tippu palikoita (oli nyt maxi, eikä medi) ja Jii oli vauhdikkaampi. Kokeiltiin paria eri ohjaustapaa sitten.

Korkeavireellä tehtiin 29 esteen rataa, pätkissä kylläkin. Lopuksi kokeiltiin kokonaisena, mutta sen verran oli jo väsynyttä, ettei onnistunu.

9. esteellä onnistuin potkasemaan Jiitä lapaan, kun en ehtinyt alta. 11 putkesta kääntyi ensin oikeaan suuntaaa, mutta lopuksi alkoi kääntymään väärään suuntaan. Se oli oikeestaan suurin ongelma meillä. Ennen 17 hyppyä Jii kuulemma itse jarrutti, jotta pystyi kääntymään :D Puomi välillä hidas. Viimisellä kerralla jo vähän väsyneenä kun tehtiin, niin jätti viimisen keppivälin pujottelematta, sitä onneks ei vähään aikaan oo muuten tehny. 23 jaakotus toimi ihmeen hienosti.

Toissapäivänä oltiin KKK'n epiksissä. Mölleissä ja ykkösissä. Möllirata aivan kaamee, Jii oli jotenkin epävarma ja hidas. Jäi esimerkiksi A:n päälle hetkeks :o
Ykkösten radassa ei muuta eroa kuin kepit yhden hypyn tilalle. Nostatin virettä kunnolla, ja asiampaa seppo!
Niin ja molemmat radat päätty suora putki + hyppy suoraan, ja Jii tietty ennen mua siellä ja ois lähteny omatoimisesti ettii mihin patukka jäi palkaks :D

Kisaamista tässä on tullu kovasti harkittua, kun usutusta alkanu ilmetä, mutta mihin sitä lähtis ja juoksutki pitäs just alkaa niin öö..

7 kommenttia:

Linda kirjoitti...

Kisakalenterihan on hyviä kisoja täynnä! No okei pikkasen on nyt hiljasta kesään verrattuna, mutta... matkailu avartaa. Jos ei muuta niin Gitte voi aina tehdä Jillat ja aloittaa huhtikuussa Purina-Areenalla pääsiäiskisoissa :)

Noora kirjoitti...

Lupauduin just kehäsihteeriks pääsiäiseks, niin ei tarvi ainakaan sillon kisata :D Pitäs vaan päättää ja ilmottaa, mutmut...

Anonyymi kirjoitti...

Maanantai-illan usuttaja iskee taas..radalle vaan, nappaatte vaan sellaisen ekan mieluisan kisauran aloituspaikan!

T. kirsi

p.s Linda, koska uskot Jillan olevan ratakunnossa, tähdättäisiin sitten joskus samaan skabaan.

Linda kirjoitti...

Ei me ainakaan ennen huhtikuuta vielä kisaamaan lähdetä, mutta sen jälkeen sitten toivottavasti uskaltaudutaan taas radoille. Väkisin sitä joskus tullaan kisaamaan samoissa skaboissa, mutta sovitaan toki keväämmällä jotain :)

Krista kirjoitti...

Reippaasti vaan kisoja kohti, vaikka sitten hieman keväämmällä kun on kivempi kisata.
Kisoissa näkee todella hyvin, mitä osataan ja mitä täytyy vielä harkata. Ei kannata siitä ottaa paineita tai olla ekoissa kisoissa kauhean tuloshakuinen! Menee vaan katsomaan, kuinka käy ja tekee parhaansa. Hyvät tuloksethan on tietty vaan plussaa. ;)

Lotta kirjoitti...

Nyt Noora kipikipi kisaamaan!!

Noora kirjoitti...

Netalla alko just juoksu, niin kai Giikin perässä, mutta jos sitä sen jälkeen sitten starttais :D