lauantai 15. tammikuuta 2011

Etsintää ja risteilyä

Torstain pekotreenissä mun oli pakko luopua risteilytystreeniajatuksista, kun ei Leilan luona löytynyt siihen sopivaa maastoa = pelloilla oli liikaa lunta. Tein siis Giin kanssa 'pihapiirietsintää'. Ensimmäinen mm oli autokatoksen kupeessa olevien kuusien takana. Gii bongasi sen jo siirryttäessä lähetykseen. Palkka noin 5 haukusta. Lähetin sitten tyhjälle pistolle toiselle puolen kuusen alle, missä ed. koiralle oli ollut mm. Hyvin irtosi ja kävi tarkistamassa. Toinen ukko oli tallin takana, jonka löysi ja haukkui hyvin. Lähetin sitten tarkistamaan umpinaisen varastoteltan, jossa oli kulmassa koiranmentävä aukko ja mitä oli aikaisemmalle koiralle käytetty piilona. Reippaasti meni yksin sisään kahisevaan telttaan. Kolmas ukko oli pihamökin takana. Sen myös löysi nopeasti, mutta haukkuminen jäi, kun mm palkkasikin suoraan.

Netalle otin kaksi mm: tallin ja pihamökin taakse. Ajattelin ottaa helpot&varmat piilot, jotta edellisen kerran juoksukimaran jälkeen saadaan onnistumiset. Netta oli treenin viimeisiä koiria, ja hyvä että nahoissaan pysyi. Nyt se toimikin taas hyvin nopeasti ja innokkaasti.

Perjantaina varikolla tein Giin kanssa taas risteilytreenin ylhäällä rakennusten välistä aloittaen. Nyt otin haukuttamisen mukaan joka ukolle. Ja taas se tuli todistettua, että Giin mielestä on paljon kivempaa juosta etsimässä ukkoja kuin pysähtyä ilmaisemaan niitä. Eli se meinasi -taisi olla viides ukko- jatkaa vaan juoksuaan. Kun siitä huomautin, niin haukkui kyllä seuraavat - aloitti itse asiassa haukun jo ennen ukon luo pysähtymistä.

Treenissä ei meidän lisäksi ollut kuin kaksi ihmistä ja yksi koira, niin teimme toisen kierroksen alhaalla. Tai mä tein kaksi kierrosta vain Giin kanssa, kun en kehtaa kaikkia kolmea koiraa treenauttaa. Netalle otin siis alhaalla kaksi ukkoa valmiiksi piiloon. Ja mä en tajua, mihin olin sen varsinaisen rullapannan hukannut, mutta autosta löytyi vain se vanha norskirullakopiopanta. Irroitin sitten siitä rullan toisesta päästä, ja koiran lähetettyäni huomasin, että rulla roikkui kyllä tosi pitkällä ja paukutteli sitä iloisesti kylkiin juoksun tahdissa. Pelkäsin koko ajan sen etsiessä, että se provosoituu rullan heilumisesta nappaamaan sen suuhunsa, mutta onneksi ei :) Se malttoi hyvin keskittyä etsimään. Ensimmäinen mm löytyikin kohtuunopeasti. Toinen oli perällä autonlavojen välissä, ja etsitytti pidempään - hyvä niin, sillä koira etsi hyvin. Mm oli ihan uusi tuttavuus meille, mikä ei onneksi Netan työskentelyyn näyttänyt vaikuttavan: rullan otti, palautti, näytti ja meni näytöllä maahan ihan niin kuin pitikin.

Otolle otin taas vain sen yhden ukon, mutta etsitytin sitä mutkien kautta. Nyt sekin teki hyvin töitä, mutta ilmaisu vähän pätki, kun ukolla oli palkkarasia näkyvissä ja Oton piti käydä sitä tökkimässä haukkumisen välissä.

Gitelle otin yhden mm perälle lavojen sekaan. En tiedä, vaikuttiko se, että mm oli ennestään tuntematon, mutta Gii haukahti ensin kerran, ja oli sitten pyörinyt ihmettelemässä ennenkuin jatkanut taas haukkumista. Palkan sai sitten jo muutaman haukun jälkeen.

Kai se nyt taas pakko on ruveta hakemaan Giille tuota ilmaisun kestoa. Syksyllähän aloitin treenaamaan sekä ilmaisun kestoa, että mun tulemista koiran viereen. Ehkä etenin liian nopeasti, kun Gii tuntui ottavan tästä painetta -tai jotain- sillä löytäessään mm se ei suoraan ampunut luo haukkumaan vaan jäi siihen pyörimään ja katselemaan, missä mä olen. Niinpä helpotin tuota ilmaisun kestovaatimusta. Nyt voisi taas aloittaa niin, että mm haukuttaa koiraa pidempään, mutta palkkaa ilman, että mä olen vieressä.

Ei kommentteja: