Perjantaina olimme taas Jokimaalla pekotreeneissä. Nyt kävi melko voimakas tuuli koillisesta, joten otimme kaikille koirille alueeksi metsätien oikean reunan jyrkän rinteen, mistä tuuli kävi. Treeneissä oli mun lisäksi kaksi, joten joka koiralle otin kaksi ukkoa ;)
Giille ja Otolle ukot olivat samoissa piiloissa. Ensimmäinen heti metsänrajassa, ja lähetin jo heinikon puolelta. Jiin lähetin ensin liian aikaisin, eikä se saanut hajua vaan pyörähti vasemmalle. Kutsuin sen takaisin, kävelimme vähän eteenpäin ja lähetin uudelleen. Nyt sillä oli heti haju, mutta ukko olikin aika haastavassa piilossa. Alueella oli korjaamatta edelleen kesällä kaatuneet puut, ja mm oli puun pystyyn nousseessa juurikossa, joka oli edelleen tiiviisti täynnä maata eli piilo oli ilmeisen tuuleton pussi. Giin kohdalla en edes vielä tajunnut piilon haastavuutta, vaan ihmettelin vaan, että sillä kestää paikallistamisessa. Ihan tarkkaan en pimeydessä nähnyt, mitä se teki, mutta valo pyöri piilon ympärillä. Ei siinä ajallisesti kyllä mennyt kuin ehkä 10-20 sekuntia, ennnekuin se oli ukolla haukkumassa. Menin viereen ja annoin luvan palkata. Palasimme yhdessä keskilinjalle = metsäautotielle. Olin merkinnyt heijastimella kohdan, mistä ukko menee alas piiloon. Lähetin koiran taas etuviistoon n. 10 metriä ennen heijastinta. Ukko oli mennyt ihan rinteen alas notkelmaan ison kiven kupeeseen. Ukko sanoi, että Jii oli seisonut kiven vieressä ja odottanut, että mä tulen lähemmäksi (lähdin siis keskilinjalta koiran perään jo sen etsiessä, että ehtisin pimeässä paikalle ilman, että sen tarvitsisi haukkua ikuisuutta). Ukko sanoi, että vasta kun koira havaitsi mun tulevan, se oli mennyt ukolle haukkumaan. Tämä on kyllä yllättävää, jos se tosiaan on näin toiminut 8-o Toinen vaihtoehto on, että se ei ole heti saanut paikallistettua ukkoa, joka ilmeisesti oli taas vähän tuulipussissa ison kiven takana. No, joka tapauksessa se aloitti haukkumaan reilusti ennen mun näköyhteydelle ehtimistä ja haukkui, kunnes ehdin paikalle.
Oton kohdalla vasta tajusin ensimmäisen puunjuurakossa olevan piilon vaikeuden. Otto lähti heinikosta suoraan ja vauhdilla, pysähtyi n. 3 metriä ukosta juurakon viereen ihmettelemään, bongasi sitten ukon, mutta hukkasi sen vielä uudelleen noin metrin päässä 8-0 sitten oli ilmeisesti nähnyt mm, ilahtunut suunnattomasti, pyrkinyt syliin ja aloittanut haukun. Toiselle ukolle lähetin suoraan tästä, ja Otollakin kesti yllättävän kauan paikallistaa toinen mm. Kohtuuvoimakas tuuli, jyrkkä kivikkoinen rinne ja ukot tuulipusseissa piiloissa on ilmeisen haastavaa kokeneemmallekin koiralle :)
Netan kanssa otin ukot näkölähtöinä, ja se toimi hyvin. Koira oli kerännyt kiitettävän viretason autossa vuoroaan odotellessa, ja kanavoi motivaation tälläkertaa työskentelyyn.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti