keskiviikko 7. lokakuuta 2009

Miksi aina jälkeä?

Toissapäivänä oli eka kerta toko-kurssista Giten kanssa, suurimmaksi osaksi teoriaa. Lopuksi otettiiin vuorotelleen perusasentoa + kontaktia ja maahanmenoa. Tassuja se ei halua pitää vierekkäin, helpompi ilmeisesti pitää kontaktia :D Maahanmeno meni hyvin sekä istumasta että seisomasta, aikalailla meni 'hissinä'. Suurimmaksi osaksi tehtiin jutut vapaana, hihnan kanssa on niin vaikeeta ja kun ei se ollut mihinkään lähdössä. Väliajat se oli muuten kivan rauhallisesti, makoili tai katseli, tehdessä tietenkin risto reippaana. Ja leikkiminen oli kivaa.

Eilen Otto pääsi eläinlääkäriin kuvauksiin, vuoden ikäsenä sillä on kuvattu lonkat C/D ja kyynärät 0/1. Ensin se tutkittiin pöydällä sen maatessa kyljellä, vasemmalla puolella ei suurempaa ongelmaa. Oikeaa takajalkaa tutkiessa se yritti nousta ylös ja oikeaa etutassua tutkiessa älähti jo kunnolla.
Kuvat otettiin lonkista, selästä, etuosasta ja oikeasta polvesta. Lonkat olivat eläinlääkärin mukaan niin hyvät kuin 7v. D-lonkkaisella vaan voi olla. Lonkat on siis arvioitu huonoksi löysyyden takia, nivelrikkoa ei ollut edelleen yhtään! Selkä näytti myös olevan kunnossa, mutta siitä ei kuulemma röntgenkuvan perusteella voi varmaksi sanoa. Niin, Otto on ainoa joka ei ole Aistissa käynyt...
Oikean polven kuvassa näkyi muutoksia, ja ainakin ristiside on löysä. Luultavasti samaa ongelmaa siis myös vasemmassa. Oikeassa etutassussa on ilmeisesti jännetulehdus, jolle ei voi oikein mitään.
Haku-treenit jätetään siis pois ja siirrytään esimerkiksi jälkeä tekemään. Samoin painoa yritetään vähän saada pois, lihan osuutta korvataan vielä vähän enemmän luultavasti kasvismössöllä, lihaluista kun ei oikein voi vähentää.
Otto ei taaskaan olisi jaksanut herätä, takajalat ei meinanneet kantaa ja 100m kävely autolle oli pelkkää hoippumista.
Nyt alotettiin sillä rimadyl kuuri, että saadaan katkastua kipukierre ettei siitä tule krooninen. Netalla alotettiin myös vähän aikasemmin, se on taas miettinyt tuleeko yläkertaan vai ei.

Eilen illalla oltiin Netan ja Giten kanssa LKK'n yleiskoulutuksessa. Netan kanssa osuttiin aloittelijoiden ryhmään. Seuraamiset oli kohtuullista, oli ehkä vähän normaalia parempi reagointi käskyihin. Perusasennot se tunki ihan liian eteen. Välillä jätettiin takapalkkaa.
Liikkeestä maahan pari kertaa, ok. Luoksetulossa 'pienehkö' törmäys, vaikka se tuli suoraan sivulle :DD Pari helppoa maasta istumaan nousu kaukoa, tosi hyvä.
Paikallamakuussa oli ainakin häiriötä: molemmin puolin metrin päässä koirat, jotka ei vielä osannut ja äiti teki just luoksetuloa Giten kanssa lähettyvillä. Olin taas välillä selkä siihen päin.
Giten kanssa äiti oli tosi paljon leikin pohjalta tehnyt, kun ne treenasivat lähinnä seuraamista. Git oli myös leikkinyt kouluttajan kanssa kunnolla ja ollut jeejee.

Tänään oltiin tekemässä jälkeä Jaanan kanssa. Mä tein Otolle n.60m makkarajälken (lähes joka askeleella), jätin kolme namirasiaa. Tosi hyvin se muisti jäljestyksen idean, hirvee tuhina kun nenä toimi :D Malttoi hyvin pysähtyä rasioille ja pyysin sen maahan ennen kuin avasin. Hyvä Pulsu, ehkä pitää sillekin jaksaa tehdä jälkeä, on se sitten jatkossa helpompaa.
Jaana teki Netalle lyhyehkön jäljen, 4 rasiaa, eli tarkotus oli vaan siirtää esineiden ilmasu jäljelle. Jäljen nosto oli taas vähän epäselvä, siinä kohtaa Netta on jotenkin vaikeasti luettavissa. Tänään se oli vielä normaalia innokkaampi eli vähän joka suuntaan jäljestämässä. Eka esine oli heti alussa, Netan pysähtyessä mäkin pysähdyin ja jäin odottamaan. Se mietti hetken ja meni maahan, loistavaa! Toinen ja kolmas meni myöskin tosi hyvin, neljännen kohdalla se oli vähän jäljen sivussa ja meni ohi. Pitäs olla tarkkuutta, mutta mä en jaksa alkaa työstämään sitä, kun näin Netta ajaa vaan niin taipumuksella. Takaisin mennessä äiti jätti rasian vielä maahan ja Netta ilmasi sen hyvin. Vähän se tietenkin vielä pyörii ja tökkii rasiaa, mutta malttoi hyvin pysähtyä ja jäädä ruokailemaan!
Gitteä vaan haukutettiin ruokapalkalla, yritetään tarkentaa sen haukku palkkarasiaan (mietittiin pitkään et lelu vai ruoka ja päädyttiin sitten ruokaan). Ensin se oli ihan mitämitä, mutta lopuksi tajusi idean ja paukutti kunnolla. Melkeen yhtä hyvää sarjaa kuin mitä se esittelee aamusin, jos ei ehdi lähteä tarpeeksi nopeasti kotoota. Niin ja Otto säestää sen räksytystä ulvomalla (?? muuten se ulvoo vaan kamalalle musiikille), omakotitalo on kaveri :D

Ei kommentteja: