sunnuntai 26. huhtikuuta 2009

Kevään eka metsähaku

Perjantaina oli keväisen lämmintä - jopa itikat olivat heränneet - ja Gittekin pääsi peko-treeneihin. Sen osalta tosin treeni rajoittui alueella juoksenteluun ja ihmisten moikkaamiseen. Se on kyllä älyttömän reipas ja rohkea pentu: kävi itse moikkaamassa kaikki porukkamme jäsenet, tutkimassa kopin sisältä ja juoksentelemassa lähimaastot :) Niin, ja ehti Noora ottaa sen kanssa hieman 'tottista' kentällä eli palkkaili pentua, kun se kiinnitti huomionsa Nooraan eikä muihin tottistreenin koiriin. Ja ehkä sen osalta treeninä voi myös mainita, että se malttoi nukkua autossa ja syödä ruokansa muiden koirien haukkuessa löytyneitä ukkoja. Olen huomannut, että haukkuvat koirat vähän jänskättävät sitä. Samoin liikenteen häly oli siitä niin jännää, että aikaisemmin päivällä istuskelimme kaupungilla bussipysäkillä autoja kummastelemassa.
Oton kanssa otin ukot siihen pieneen metsälämpäreeseen, mikä treenialueen alussa on. Neljä ukkoa meni pareittain piiloon niin, että parien väli oli noin 10 metriä: toinen pari alueen vasemmassa, toinen oikeassa reunassa. Otto oli taas intoa täynnä kuin ilmapallo, ja ukot sen verran lähellä lähtöaluetta, että paikallamakuu oli ylitsepääsemätöntä - pakko oli nousta istumaan. Luvan saatuaan se juoksi suoraan ekalle ukolle, joka istui. Ilmaisu oli hyvä, menin viereen seisomaan ja odotin että se sai pistettyä pyllynsä maahan (haukkui siis seisoen, mutta ei kuitenkaan ryysännyt ukon päälle). Palkka oli ukolla. Lähetyksestä juoksi suoraan ne muutamat metrit seuraavalle ukolle, joka makasi maassa mahallaan. Otto hyppäsi jalkojen yli toiselle puolelle, mutta ei nytkään koskenut ukkoon :) Otolle ei ukkojen läheisyys tuntunut olevan mikään ongelma.
Kolmantena ukkona oli Jari, joka on koko talven ollut treenien vetäjänä ja perässäkävelijänä - ei siis ukkona. En tiedä, johtuiko siitä, että Otto juoksi ensin Jarin ohi alueen takarajalle, josta kutsuin sen takaisinpäin ja sitten se meni haukkumaan Jarin. Viimeinen ukko läheltä kiven päältä istumasta löytyikin sitten nopeasti. Kaiken kaikkiaan hyvä suoritus Otolta! Jos vaan se paikallamakuu onnistuisi...

Ei kommentteja: