sunnuntai 11. tammikuuta 2009

Salme Mujusen koulutus

Päästiin Netan kanssa Salmen tunnin mittaiseen yksityiskoulutukseen, kun hän tuli VAUn järjestämänä kouluttamaan. Tunti meni tosi hyvin, sain taas paljon tärkeää ja "herättävää" palautetta.
Tunnin aikana käytiin läpi AVOimen liikkeet, ja ehdittiinpä myös ruutua ja leikkimistä harjoitella. Aloitettiin seuraamisesta, mikä olikin Netan parhaimpia seuraamisia ikinä. En ollut edes viritellyt sitä, otin vain sen häkistä ja seisoskeltiin hetki. Salme kehui seuraamispaikkaa ja kontaktia, toisessa täyskäännöksessä Netta jäi (itse olin kiirehtinyt). Harjoiteltiin sen jälkeen käännökseen puolipidätettä lyhentämällä edellistä askelta. Netta pysyi kivasti mukana :) Seuraaminen vaan jäi kuvaamatta, kun äiti unohti..
Seuraavaksi vuorossa oli maahanmeno. Maahanmeno oli aika perus nopeudeltaan. En ainakaan enää muista, että Salme olisi siinä puuttunut mihinkään..?
Tämän jälkeen otettiin suunnilleen täysmittainen luoksetulo. Yritin pysäyttää Netan (käsimerkki) puolessa välissä, mutta neiti jatkoi pomppien. Eli matka oli liian pitkä. Toinen toisto otettiin lyhyemmältä matkalta (mitä ollaan treenattu) takapalkalla. Siinä Netta onnistui ennakoimaan, kun olin juuri pysäyttämässä sen pysähtyessä. Salme ehdotti vaihtamista suulliseen käskyyn, sillä sitä voisi tarvittaessa muuttaa kovemmaksi/heikommaksi käskyksi käsimerkin ollessa aina samanlainen. Tätä olen miettinyt, ehkä nyt kuitenkin vaihdan sen suulliseen sitten.. Harjoiteltiin tätä: mä peruutin, Netta tuli "edessä", seis, palkka. Kävelyvauhdissa pysähtyi heti, juostessa jouduin antamaan voimakkaamman käskyn. Tämä tyyli Netalle varmaan hyvin sopisi, kun nyt luultavasti vaihdan sanan.
Seuraavaksi vuorossa oli liikkeestä seisominen. Netta pysähtyi jälleen hyvin, mutta lähti perään taakse(?). Uudestaa, Netta pysyi paikallaan. Harjoiteltiin seisomista mun liikkuessa ympärillä: Netan edestä seis käsky & palkka, rauhallinen käyminen vuorotellen toisella ja toisella sivulla, palkka aina edestä & samalla käskyn toisto, kävelykiepsahduksia suurennetaan. Tämä oli myös tosi hyvä harjoitus! Netta oli vähän pihalla, mutta onnistumisiakin tuli (: Pitää harjoitella tätä kotona joka asennossa.
Seuraavaksi oli nouto - Netan lemppari. Katsekontakti-tuijotuksella sain sen olemaan sinkoamatta kapulan perään ilman lupaa. Netta ei pelleillyt kapulan kanssa ennen suuhun ottamista, mutta meinasi vähän jauhaa. Muistutin käsiohjauksella palautusasennosta. Noutoon liittyen harjoiteltiin seuraamista kapula suussa pysähtyen välillä perusasentoihin. Tarkoitus oli rauhoittaa suuta ja vahvistaa perusasentoon palauttamista. Kivasti onnistui tämäkin!
Seuraavaksi otettiin hyppyä. Ensin otettiin ihan AVOimen kisaliikkeenä. Netta istui liian lähelle estettä pystyäkseen hyppäämään siitä yli, ja taisipa hypätessä vähän tassuilla kolauttaa. Hyppyytin Nettaa pari kertaa kuten agilityssa. Sen jälkeen jätin sen aina istumaan ja menin itse esteen yli ja kutsuin, lisättiin lautoja ja sama uudestaan. Salme ehdotti olla yrittämättä opettaa Nettaa menemään kauemmas esteen taakse, vaan antaa sen itse tajuta olevan kannattavaa mennä kauemmas istumaan (ja mä annan istu käskyn aiemmin). Pitää varmaan kotiin johonkin oviaukkoon rakentaa pahvista hyppy ja treenata siinä, niin kiertäminen on mahdotonta.
Tämän jälkeen otettiin kakeja. Ensin tehtiin kuten oltiin harjoiteltu: jätettiin Netan kanssa takapalkka, vajaa pari metriä välimatka ja Netta ei noussut :D Tulin ihan lähelle ja siitä onnistui. Salme kiinnitti huomiota Netan kalleellaan olevaan päähän ja yritti selvittää syytä siihen. Netta kuitenkin katsoo mua silmiin ja vilkaisee välillä vasenta kättä (namit siellä). Otettiin vaihtoja ja palkka tuli aina vasta Netan katsoessa mua silmiin, ei käteen. Se ilmeisesti tajusi ideaa, kun aika lyheni. Tätä pitää myös treenailla kotona, että saan kontaktin silmiin käden sijaan :D
Loppuun otettiin ruutua. Keskelle laitettiin matto autosta. Salme kävi laittamassa namuja matolle, lähetin Netan ruutuun, Netta haki multa namuja Salmen viedessä uudet namit ja lähetin uudelleen. Samalla pidennettiin matkaa. Netta tajusi tätä tosi hyvin, varmaan yhdisti jotenkin eteenlähetykseen.
Lopuksi leikittiin, ja Netta oli taas tosi ylpeenä karvamadostaan :D

Oli tosi mielenkiintoinen koulutus! Saatiin taas paljon uusia ideoita ja vinkkejä. Pitäisi vain ehtiä treenailemaan.. :D
Kuvia löytyy täältä

Ei kommentteja: