perjantai 7. marraskuuta 2008

Kunnon aktivointia Otolle pitkästä aikaa..

Tultiin juuri rauniolta, nykyään siellä ei edes pitkään mene, kun treeniryhmä on niin pieni.
Alkuun otettiin taas tokoa: jokainen tekee mitä haluaa, kaikki samaan aikaan. Netan kanssa treenailtiin AVOn jääviä ja luoksetuloa. Maassa neiti pysyi suorassa ja vaihtamatta lonkalle. Seisomisessa sen sijaan yritti ensin kääntyä, mutta uudestaan otettaessa pysyi. Luoksetulon pysäytys ei taaskaan onnistunut ensimmäisellä kerralla (tai ilme on ainakin sen näköinen); voiko Netta unohtaa sen aina viime kerrasta? Otin sitä kaikki toistot heittämällä pallon heti. Olen itse vihdoin alkanut muistaa jättää Netan odottamaan luoksetuloa odota-käskyllä, ja pysäytystä edeltävä luoksetulokäsky on "nettänne".
Kakeja treenattiin lelu-takapalkalla, se toimii tosi hyvin! Pari ennakointia tapahtui, kun en jaksa pitää Nettaa kytkettynä. Neiti välillä jopa peruutti vaihtaessa, jes!
Väliin otettiin tosi pieni paikallamakuu. Kävin kaksi kertaa 5 metrin päässä piilossa (n.10s), eli näin helppona ei mitään ongelmaa :D Samoin välissä oli pieni seuraaminen, joka oli ihanteellista Netalle!
Kokonaisuudessaan onnistui tosi hyvin, vire oli loistava koko ajan. Netta oli vapaana (kun en jaksa solmuuntua hihnan kanssa) ja halusi tehdä töitä (: Häiriötä oli ihan hyvin: äiti & Otto, Jari & Jahi, Jaana & Pörrö.
Otto oli kuulemma ollut myös innokas tokoilija (:

Haku alueeksi valittiin "ala-alueen puoleinen rakennus". Tarkoitus oli ottaa pidempikestoinen etsintä ja lähettää Otto tarkistamaan paikkoja (äiti ohjasi). Heti alussa makasi yksi maalimies lavakasan päällä. Otto rajasi alueen hyvin, ilmaisu oli hyvä. Sen jälkeen tyhjän alueen etsintää pätkä ja seuraava maalimies kiivenneenä tikkaita pitkin rakennuksen lipan päälle. Se oli odotettavasti vaikea, lopulta kuitenkin riemastus oli valtava :D Ottoa ei ollut kovin vaikea lukea..
Sen jälkeen tuli pidempi pätkä tyhjän alueen hakua ja loppuun helppo maalimies seisomassa seinän vieressä. Oton piti taas nousta haukkumaan ensimmäiset haukut maalimiestä vasten seisoen, ei näin. Sitä mietin taas tietääkö Otto, että se ei saa hypätä ukkoa vasten? Sen pitäisi kyllä ymmärtää haukkumisen tassut maassa olevan suotuisampaa, kun palkka tulee silloin.
Treeni ainakin väsytti Oton, mutta se on taas hieman kankea kävellessään makaamisen jälkeen..

Ei kommentteja: